Oksitosiinin käyttö
Taas samaa asiaa, josta on tainnut olla ennenkin juttua.
Sain toisen lapseni synnytyksessä oksitosiinitipan heti synnytyksen alussa (kesti loppujen lopuksi kokonaisuudessaan n.4h), kätilön mukaan "vauhdittamaan menoa". Ensimmäinen synnytykseni alkoi luonnollisesti lapsivesien menolla ja supistuksilla, ja kesti 9 h, jos lasketaan koko aika aivan ensimmäisistä heikoista supistuksista lähtien, joten mikään maratonisynnyttäjä en ole. Ja ensimmäisessä oksitosiinia ei käytetty.
Toisessa synnytyksessä tippa vei supistuksista kaiken luonnollisuuden, niitä tuli limittäin ja lomittain ilman taukoja ja rajuus oli aivan eri luokkaa kuin esikoisen synnytyksessä.
Pyysin epiduraalia, jota en "ehtinyt" saamaan useista pyynnöistä huolimatta. Jälkeenpäin kätilö myönsi viivytelleensä tarkoituksella, koska hänen mielestään luomu on aina parempi.
Kiitos kätilön, synnytyksestä jäi hurja pelko. Kivut olivat niin uskomattoman repiviä, että näin niistä painajaisia kuukausia jälkeenpäin. Olen siis synnyttänyt aiemminkin, mutta tällä kertaa tuntui kuin minulla ei ollut mitään osuutta koko prosessissa.
Jälkeenpäin raivostutti kätilön toiminta, luomusynnytystä olisi voinut ehdottaa ihan ääneenkin, eikä huijata minua siihen. Henkilökohtaisesti en koe oksitosiinin käyttöä kovin luomuna.
Nyt odotan kolmattani ja olen alkanut näkemään taas painajaisia synnytyksestä. Uskon, että synnytyksestä tulee nopea ja luultavasti en tällä kertaa ihan oikeasti ehdi saamaan kivunlievitystä. Mutta pelkään, mitä sairaalan kiire aiheuttaa. Voinko itse kieltäytyä oksitosiinista, jos se ei ole lapsen ja oman terveyteni kannalta aivan välttämätöntä?
Minkälaisia kokemuksia teillä on?
Joudun luultavasti synnyttämään yksin, joten "puolestapuhujaakaan" minulla ei ole tiukan paikan tullen.