Miten tärkeänä pidät lapsen koulumenestystä? Todistusnumeroita?

arvosanalla ei niinkään väliä. Hyvistä numeroista saa isovanhemmilta rahallisen korvauksen :)



Tyydyttäviä patistan korjaamaan seuraavaan todistukseen, ja sen ylittävistä arvosanoista saa kehut.

menestystä tärkeämpää on se, että lapsi oppisi olemaan muiden kanssa asiallisesti ja oppisi elämän perusasioita ja -taitoja. En valvo läksyjä enkä kokeisiinlukemista, ne eivät mielestäni ole oppimisessa olennaisiakaan. Lapseni on ihan tavallinen ja pärjää koulussa ihan hyvin.

Mulle on tärkeeä että lapset pärjää koulussa siinä määrin, että numeroiden puolesta on mahdollisuus päästä yliopistoon tai mihin ikinä se nuori sattuu haluamaan. Sillä että mikä keskiarvo on niin ei ole niin väliä muuten kuin lukion päästötodistuksessa ja ylioppilastodistuksessa.



Olisi pettymys jos jo kymmenvuotiaasta näkisi että akateeminen koulutus ei tule onnistumaan.

tai itse asiassa on tärkeää saada lapsi oivaltamaan, että menestys on vain lopputulos - matka sinne on se, mikä pitää elämässä omaksua.

En painosta lapsia, mutta autan kyllä paljon tarvittaessa ja ennenkaikkea rohkaisen ja olen kiinnostunut lasten koulunkäynnistä.

Mulle on tärkeeä että lapset pärjää koulussa siinä määrin, että numeroiden puolesta on mahdollisuus päästä yliopistoon tai mihin ikinä se nuori sattuu haluamaan. Sillä että mikä keskiarvo on niin ei ole niin väliä muuten kuin lukion päästötodistuksessa ja ylioppilastodistuksessa.

Olisi pettymys jos jo kymmenvuotiaasta näkisi että akateeminen koulutus ei tule onnistumaan.

onnistuu säädetyssä ajassa pääsemään alakoulusta pois. Matikka 5 ja kielet 6, eikä todistuksessa muutenkaan 7 parempia numeroita. Lapsi EI ole laiska, EIKÄ hänellä ole oppimisvaikeuksia (jep, tutkittu on) EIKÄ hän ole häirikkö. On ihan hirveää sanoa näin mutta hän on yksinkertaisesti TYHMÄ. Siis ei vaan pärjää samoilla eväillä kuin muut. Taitaa olla paras varustautua siihen, että alakoulusta se pääsee joskus 14-vuotiaana ja yläkoulusta 20-vuotiaana - jos pääsee...

*surullinen ja huolestunut äiti*

mutta omastakin mielestäni aivan liikaa! Poika tuo kotiin hyviä numeroita kokeista ja mulle on aina todistus vähän pettymys. En tiedä miksi... jotenkin vaan tuntuu, että olisi kiva jos todistus olisi täynnä kymppejä ja ysejä. Tärkeintä mielestäni on kuitenkin uusien asioiden oppiminen ja siitä nauttiminen. Lisäksi lapsessani on paljon muitakin hyviä asioita kuin suora koulumenestys. Lapsemme hoitaa koulunsa itsenäisesti ja ilman vaikeuksia, hänellä on paljon kavereita, on rohkea ja reipas.



Mieheni on ollut huippuhyvä koulussa, ka oli aina 9,5. Itselläni oli alle ysin keskiarvo, mutta siitä huolimatta olemme molemmat käyneet yliopiston. En pidä meitä kauhean menestyneinä työelämässä, sillä olemme aika tavisduuneissa, mutta pidän meitä menestyneinä elämässä yleensä. Mielestäni olemme ihmisinä sellaisia kuin omat arvomme edellyttävät, olemme onnellisia ja meillä on kiva koti, perhe ja parisuhde. Tästäkin huolimatta toivoisin, että lapsemme olisivat huippuhyviä koulussa ja todistus olisi huippuhyvä.



Tiedän, olen vähän pimeä! :-)

valvon ja panostan.



Ja se myös näkyy suoraan lasten menestymisessä.

läksynsä ja lukee kokeisiin. Arvosanat ovat sitten mitä ovat milloinkin. Enempää ei voi tehdä kuin rahkeet riittää, huonoista numeroista ei motkoteta koskaan, hyvistä voi saada jotain.

Tärkeää on ja alaluokilla tarkistettiin joka päivä läksyt ja kuulusteltiin kokeisiin ym. Nyt yläasteella tarkistelu on pistoluontoista. Jos pistotarkastuksessa käy ilmi ettei hommat ole hoidettu tai jos wilmasta tulee usein ikävää viestiä tai koenumerot alkavat mennä alamäkeen, silloin korjataan kurssi vanhempivetoisesti.

pidetään koulunkäyntiä tärkeänä, ja kannustetaan ja vaaditaan huolehtimaan kouluhommistaan, mutta toki autetaankin, jos tarvis. Yritän antaa opettajalle työrauhan, joten ihan pienistä asioista en heille soittele.

varsinkin nyt alaluokilla arvostelu tuntuu muutenkin olevan ihan mitä sattuu.

Hyvänä esimerkkinä, meillä perheessä kaksi saman ikäistä lasta, eri kouluissa ja ihan ristiin meni arvostelut.

Tyttö on äidinkielessä lahjakas, oppi lukemaan jo ennen koulua, lukee romaaneja ihan heittäömällä ja hyvä käsiala jne. Matikka todella vaikeaa, ei meinaa tajuta millään, kokeista tulee kehnompia arvosanoja ja tyttö ihan tuskastunut koko aineeseen.



No pojalla taas lievä lukihäiriö, äidinkieli vaikeaa. Osaa toki lukea, mutta ei lue mitään romaaneja huvikseen. Lukeminen hidasta ja mekaanista. Käsiala aivan mitä sattuu.

Matemattiikassa taas on lajakas. Laskee nopeasti ja helposti laskut, läksyt menee muutamassa minuutissa. Ei tarvitse apua juurikaan ja kokeista hyviä numeroita aina.



No voitte sitten arvata, että tyttö sai todistukseen paremman arvosanan matematiikasta kuin poika ja taas poika äidinkielestä paremman.

Lapset olivat ihan ihmeissään itsekin, koska toki tiedostavat omat heikkoutensa ja vahvuutensa ja ovat vertailleet koenumeroitakin keskenään.

Milläs sitten selität ja yrität motivoida lapsia, kun arvosanat on kuin lottokoneesta nykäisty.

katson päältä, että hommat tulee hoidettua myös yläasteella. Kyselen joka päivä miten koulussa meni, olen kiinnostunut. Lukioikäiseltä tiedustelen usein miten koulu etenee ja kannustan yli karikoiden, kehun onnistumiset. En vahdi läksyjen tekoa kuitenkaan selän takana -Autoin pyynnöstä aikatauluttamaan lukemiset, kun kirjoitti ensimmäisen aineensa nyt kakkosluokalla



Tietenkään rakkauden määrä ei ole kiinni siitä onko tokarissa seiska vai ysi, mutta olen huojentunut, kun koulu sujuu.



Olen päässyt helpolla, kaikkien lasten koulut ovat sujuneet aina paljon keskivertoa paremmin. En tiedä mitään siitä millaista on kasvattaa lasta, jolla on vaikeuksia koulumaailmassa.



(Nämä ovat tismalleen samoja periaatteita kuin kotiperheessäni oli ja niillä opeilla me kaikki sisarukset olimme yli ysin oppilaita. Ainoa ero on se, että ulotan huolehtimiseni yli lukion. Olisin tarvinnut sitä itse.)