Paniikkihäiriöstä eroon ilman lääkkeitä/terapiaa??

Tekeminen on tärkeää. Vie roskat. Tai käy ensin puolivälissä? Treenaa

Tosiaan kannattaa aloittaa helpoista asioista. Juuri niistä roskien ulos viemisistä, lähikaupassa käymisestä, pienestä kävelystä ulkona. Samalla on hyvä normalisoida itselleen, että vaikka kohtaus tulisikin, siihen ei kuole ja "jankuttaa" itselleen, että kohtaus menee kyllä ohi, ei hätää.

Itse olin muutama vuosi sitten lukkiutunut kotiini. Vaimo kävi kaupassa ja minä olin vain neljän seinän sisällä. Kaupungin keskusta oli pahin paikka. Nyt pystyn käymään melko normaalisti kaikissa paikoissa. Vieläkin välillä ahdistaa, mutta pystyn ahdistuksesta huolimatta menemään. Olen uskaltanut altistaa itseni pelottaviin tilanteisiin ja hämmästyksekseni selvinnyt hengissä. Haluaisin, ettei pelottaisi lainkaan, mutta vieläkin välillä pelottaa, mutta tosiaan pystyn silti toimimaan. Ja mulla myös sairaseläke. Opiskelemaan tai töihin en halua.

Tsemppiä.

Tiedän et tää on aika vanha keskustelu, mutta ajattelin kirjottaa jos joku sitten sattumoisesti vielä lukeekin tätä :)



Musta olis ihan kauheeta ajatella et en olis koskaan parantunu. Ei niin olis voinu elää minkäänlaista elämää ku joka ilta tuntuu et meinaa kuolla!! Itse sain hirveästi apua kirjasta nimeltä "Paniikin loppu". Löytyy varmasti Googlesta jos etsii.

Pikasesti hain Googlesta niin eipäs helposti löytynytkään! Sen saa osotteesta http://www.paniikkihairio.com

Yritin kyllä aikoinaan syödä masennuslääkkeitä pariakin laatua -> ei apua, mutta ikäviä sivuvaikutuksia. Söin myös bentsoja, jotka auttoivat hetken mutta hyvin äkkiä alkoi kehittyä sellainen toleranssi että annosta olisi pitänyt kasvattaa sallittuja hoitomääriä suuremmaksi että lääke olisi auttanut.



Heitin sitten roskiin koko lääkkeet ja lopetin myös terapian jonka koin pelkäksi lässyttämiseksi. Vähitellen totuin paniikkihäiriööni niin ettei se minua juuri haitannut. Ei olisi oiekasti ollut väliä vaikka se olisi jatkunut loppuiän. Osasin niin erittäytyä henkisesti kohtauksista, että tyynenä vaan tarkkailin taustalta kuin ulkopuolisena kun ne olot tuli ja rauhallisesti tyynnytellä itseäni "no joo, tää on taas tätä, kohta se menee ohi". Tämän olin oppinut ihan itsekseni kun muutakaan apua ei ollut.



Kuitenkin sitten jossain vaiheessa, 25-vuotiaana huomasin että kas, en ole saanut yhtään paniikkikohtausta aikoihin. Ensimmäisen kohtaukseni sain 15-vuotiaana ja pahimmillaan vaiva oli yliopisto-opintojeni aikaan vähän päälle parikymppisenä, jolloin kohtausten pelko rajoitti jopa ulkona liikkumistani kohtuuttomasti. Nyt olen 38-vuotias enkä ole tuon jälkeen saanut ikinä paniikkikohtauksia.

Lopetin alkoholinkäytön, vaihdoin puh.numeron ja pääsin pommittavasta narsistiexästä eroon. Syön terveellisesti ja liikun. Söin masennuslääkettä 1,5 v, lopetin tultuani raskaaksi. Ei kohtauksen kohtausta ollut kuuteen vuoteen. Sitten alkoi ilmeisesti "ruuhkavuosien" stressistä pieniä kohtauksen alkuja tulla, ja samalla paheni migreeni. Aloitettiin betasalpaaja migreenin estolääkkeeksi, eikä paniikkikohatuksia ole sen koommin ollut ollenkaan.

olen itse alan ammattilainen, enkä usko mihinkään terapiohon. Minulle olisi aikanaan laitettu suositus Kelan terapiaan, mutten halua möyhiä vanhempieni virheitä ja käsitellä paskoja asioita vuositolkulla, vaan elää! Läheiset ihmiseni tietävät traumani, ei ole salaisuuksia ja aika avoimesti olen asiaan kuuluville täräyttänyt mielipiteeni ja laittanut välejäkin poikki. Terapiaa tärkeämpää mulle on ollut pitää puoleni :)

Tsemppiä Sinulle :)

KOGNITIIVISTA terapiaa, ei mitään perinteistä psykoanalyyttista menneisyyden vatvomista tms. Tuo terapiasi ap kuulostaa juuri vääränlaiselta ratkaisemaan ongelmiasi, vaikka kyllähän keskusteluavustakin aina jotain apua on.

terapiassa käynyt kyllä, mutta muista syistä.



Pahimmillaan oli käytännössä vankina kotona. Pikkhiljaa pakotin itseni kohtaamaan tilanteita ja toteamaan ettei niihin kuole. Kaupassa esim. kohtauksen saa tod. näk. yksin, mutta lasten kanssa ei (koska huomio menee lapsiin eikä ahdistavaan tilanteeseen)...



Ylipäätään olen paennut tilanteita lasten taa ja lasten takia mennyt tilanteisiin joihin muuten en menisi.



Väsymys ja nälkäinen minä saa kohtauksen herkemmin, liikunnalla (ihan vaikka vaan lenkkeily)pienentää riskiä. Huomion muualle suuntaaminenkin toimii arjen tilanteissa, esiintymisiin auttaa huolellinen valmistautuminen jne

olen itse alan ammattilainen, enkä usko mihinkään terapiohon.

heti ettei usko että terapiasta on minulle apua, ja että itse asiassa monessa tapauksessa jossa paniikkihäiriö esiintyy muista psyykkisistä oireista tai raskaasta elämäntilanteesta erillään, terapiasta ei ole apua vaan sen on enemmänkin puhtaasti aivokemiallinen ilmiö.

Kävin kuitenkin jonkin aikaa omalla kustannuksellani terapiassa mutta en kokenut saavani siitä mitään. Ja niin se vaan sitten ajan myötä meni paniikkihäiriö ohi itsestään ilman mitään terapointeja tai suuria itsestään tapahtuneita oivalluksia tai valaistumisiakaan. Tosiaan ihan vaan kuin aivot olisi muuten vaan toimineet vähän huonosti ennen ja sitten ne taas alkoi ilman syytä toimia.

meditaatiota. Kuulostaa joltain new age -hommalta, mutta on yksinkertainen juttu. Meditaation voi toteuttaa vaikka laskemalla hengitystä. 1 sisään, 2 ulos, lasku kymmeneen ja alusta.

meditaatiota. Kuulostaa joltain new age -hommalta, mutta on yksinkertainen juttu. Meditaation voi toteuttaa vaikka laskemalla hengitystä. 1 sisään, 2 ulos, lasku kymmeneen ja alusta.

kun se paniikkikohtaus tulee, loppuu meditointi just siihen. Kun tuntuu siltä että just on katkennut verisuoni päästä tai sydän pysähtymässä niin kyllä siinä kymmeneen laskeskelut loppuu ja hengityksen tarkkailut.

Mulla myös tuo hengityksen tarkkailu oli erityisen huono koska mulla yksi herkästi kohtauksen laukaiseva oli muutenkin pelko oman hengityksen toimivuudesta. Eli aloin alkuoireiden aikana huolestuneesti seurailla hengitystäni ja tuneta että siinä on jotain epänormaalia, kunnes lopulta hyperventiloin ja pyörryin. Siirryin sitten meditoimaan toisella menetelmällä, mutta ei siitä kyllä mitään apua paniikkihäiriöön ollut. Kohtaukset tuli ja meni kuten aina ennenkin.

se ei lievitä ahdistusta. Vie vaan fyysiset oireet.

Mutta tässä lähinnä mietiskelen, onko mitään mahdollisuutta "ottaa itseä niskasta" eli onko kukaan "pakottamalla" saanu oireita hallintaan?

Betasalpaajilla ensin sain oireita kuriin ja sitten vain aloin kävellä päin näitä tilanteita ajatuksella, että ei haittaa, vaikka kuolen (tämä oli se vaikein asia, suostua tavallaan vaikka kuolemaan, mutta siinä auttoi se, että uskon Jeesukseen ja iankaikkiseen elämään). Joskus puhuin tilanteissa ääneenkin mukana oleville, että kattopas, kun olenkin paniikissa. Se poisti siitä sen hankaluuden, että ei enää tarvinnut yrittää olla normaali ja panikoimatta. Ja kun lakkasi yrittämästä, niin lakkasi vähitellen muutamassa vuodessa kiinnittämästä asiaan huomiota ja oireet katosivat vähitellen ja ovat nyt kadonneet käytännössä kokonaan. Kyse on siis tavallaan oppimis- ja siedätysprosessista ja siihen suostumisesta, että menen asiaa päin, vaikka a) kuolen b) munaan itseni tai c) sekoan lopullisesti. Ei sitten ole kuitenkaan toetutunut a, b eikä c.

Up

Up

Mulla ei oo koskaan diagnosoitu paniikkihäiriötä, mutta oon saanut kyllä silloin tällöin ilmiselviä paniikkikohtauksia. Ihan hyperventilointia ja jäätävää kauhua, mikä on välillä aiheuttanut sen, ettei uskalla lähteä kotoa minnekään. Juttelin sitten tutun lääkärin kanssa asiasta, ja hän kertoi kahden tekijän varsinkin samaan aikaan esiintyessään altistavan paljon näille kohtauksille; univajeen ja nestehukan. Oon sitten sen jälkeen keskittynyt erityisen paljon nesteytykseen, mulle ei tunnu tuo mineraaliton hanavesi riittävän millään, eli juon todella paljon vissyä (huom. eri kuin kivennäisvesi!) ja välillä ropsautan hanaveteenkin hiukkasen suolaa sekaan. Juomisesta mun on pidettävä super erityisen tarkasti huolta silloin kun käym töissä = eli kun juon paljon kahvia. Ja jos yöunet jäävät syystä tai toisesta tosi huonoiksi, ihan pariin tuntiin, niin kuljen koko seuraavan päivän vissypullo kourassa. Pelkästään näihin keskittyneenä oon saanut hyvin pitkälti koko ongelman kuriin! En edes muista koska olis tullut edellinen kohtaus. :) Tsemppiä!

Minä lähdin kaikista oireista huolimatta ulos ja esim kauppaan. Sain aina nukuttua aika hyvin kun olin päivän jännittämisestä väsynyt. Menin välisten lenkille ja olo alkoi vahvistumaan. Panostin ruokavalioon eli katsoin että saan tarpeeksi ravinteita ym. Paniikkihäiriö hävisi. Toki myös elämäntilanne selkiytyi. Lähdin opiskelemaan uuden ammatin vuosien jahkailun ja enhän minä voi- jälkeen. Pakotin itseni myös tulemaan ulos kuoresta niin että katson ympärille enkä tarkkaile koko ajan omaa oloani. Olen nykyään opettaja.

up