Eli taas tämä tuttu...ylireagoinko?
Eli meillä on poika 7v. Eilen olimme kylässä veljeni luona, jossa tuli sitten jotain kränää, jollain veljen vaimo meni puhuttelemaan poikaani. Silloin poikani huitaisi puolivahingossa kädellään, joka osui kälyä silmäkulmaan. Kävi tietenkin varmaan kipeää, jolloin käly tarrasi poikaani hiuksista ja tukisti ihan kunnolla.
Ok, poikani on todella äkkipikainen, se on asia jonka kanssa painimme. En tietenkään hyväksy moista käytöstä, annoin pojalle kunnon puhuttelun yms. asiaankuuluvaa.
Mutta asiani onkin, kun järkytyin aivan kamalasti, kun käly kävi käsiksi poikaani. Itse en ole koskaan tukistanut lasta. Eilisestä asti on ollut paha mieli ja olen asiaa jauhanut mielessäni, kun en jotenkin saanut sanottua mielipahaani eilen. Miehen mielestä liioittelen, että poika sai ansionsa mukaan. En tiedä, tekisi mieleni kyllä sanoa suorat sanat kälyllekin, mutta se taitaisi tietää välejen viilenemistä...
Kommentit (108)
Minusta SINUN olisi lapsen vanhempana kuulunut ojentaa lastasi itse. Olet todella välinpitämätön ja typerä ihminen jos et mene itse tilanteeseen jossa näet jonkun muun aikuisen lastasi ojentavan kun kerran olet paikalla. Just tuollaiset vanhemmat kuin sinä ovat ällöttäviä. Antavat lastensa rieuhua miten sattuvat ja sitten nipottavat jos joku muu aikuinen heitä joutuu komentamaan.
Mutta saat ihan sitä mitä tilaat. Turha valittaa.mutta juurihan sanoin, että en nähnyt mitään syytä puuttua tilanteeseen, mielestäni kälykin meni aivan turhaan puuttumaan lasten sanailuun. MUTTA olen myös kirjoittanut, että pidin siinä heti tapauksen jälkeen pojalleni puhuttelun ja pyysimme kälyltä anteeksi. Hän ei pyytänyt pojaltani anteeksi tukistamista. Joten missä kohdassa olen antanut poikani riehua tai jättänyt puuttumatta. En kerennyt väliin, kun käly oli jo hiuksissa kiinni.
Kuka tahansa voisi tukistaa vierasta lasta joka käy huitomaan naamaan. Äkkipikaisuus ei ole mikään syy lapsen huonolle käytökselle. Ihmisiä ei huidota naamaan.
Kuka tahansa voi siis myös huitaista naamaan ämmiä, jotka käyvät lapseen käsiksi? Ai ei vai?
Itse en ole koskaan nähnyt tarpeelliseksi kurittaa fyysisesti VIERASTA lasta, huhhuh.
tarrannut kälyä tukasta ja pöllyttänyt oikeen kunnolla. Noin niinkuin kuvainnollisesti! 7-vuotias on 7-vuotias, ja oletan että kälysi on aikuinen. Vaikka kuinka 7-vuotias löisi vaikka tahallaan, niin tukkaan ei tartuta. Otetaan kädestä kiinni ja puhutellaan. Minusta sinun olisi ehdottomasti pojan nähden pitänyt sanoa kälyllesi, että hän teki todella väärin. Tietenkin lapsesi teki myös väärin ja ansaitsi puhuttelun, mutta tukistaminen on jo laissakin kielletty!
Mä olisin kans pyöräyttänyt kälyä tukkapäästä ja kunnolla.
Minusta SINUN olisi lapsen vanhempana kuulunut ojentaa lastasi itse. Olet todella välinpitämätön ja typerä ihminen jos et mene itse tilanteeseen jossa näet jonkun muun aikuisen lastasi ojentavan kun kerran olet paikalla. Just tuollaiset vanhemmat kuin sinä ovat ällöttäviä. Antavat lastensa rieuhua miten sattuvat ja sitten nipottavat jos joku muu aikuinen heitä joutuu komentamaan.
Mutta saat ihan sitä mitä tilaat. Turha valittaa.mutta juurihan sanoin, että en nähnyt mitään syytä puuttua tilanteeseen, mielestäni kälykin meni aivan turhaan puuttumaan lasten sanailuun. MUTTA olen myös kirjoittanut, että pidin siinä heti tapauksen jälkeen pojalleni puhuttelun ja pyysimme kälyltä anteeksi. Hän ei pyytänyt pojaltani anteeksi tukistamista. Joten missä kohdassa olen antanut poikani riehua tai jättänyt puuttumatta. En kerennyt väliin, kun käly oli jo hiuksissa kiinni.
ja lainaukset meni metsään...
tilanteessa tahansa.
Kyllä meilläkin poika on puolihuolimattomasti mätkäissyt. Siis sillä tavoin, että tarkoituksena ei ole ollut osua. Äh, kauhean hankala selittää. Mutta siis, väärin tuokin mutta pidän tukistamista paljon pahempana juttuna. Tilanne olisi hoidettu oikein jos ap olisi mennyt ojentamaan poikaa, ei käly ja vieläpä tuolla tavoin.
Aivan sama tuolle, jos vieras menee pahoinpitelemään lasta, SE EI OLE OIKEIN. Tukistaminen ei ole todellakaan edes laissa sallittua, joten se siitä.
Minusta SINUN olisi lapsen vanhempana kuulunut ojentaa lastasi itse. Olet todella välinpitämätön ja typerä ihminen jos et mene itse tilanteeseen jossa näet jonkun muun aikuisen lastasi ojentavan kun kerran olet paikalla. Just tuollaiset vanhemmat kuin sinä ovat ällöttäviä. Antavat lastensa rieuhua miten sattuvat ja sitten nipottavat jos joku muu aikuinen heitä joutuu komentamaan.
Mutta saat ihan sitä mitä tilaat. Turha valittaa.Katsoit vaan vierestä kun vieraan ihmisen pitää lastasi kasvattaa? Saat kyllä nyt syyttää itseäsi. Kasvata lapsesi itse, niin ei tarvitse murehtia muiden vääriä kasvatustyylejä.
Kuka tahansa voisi tukistaa vierasta lasta joka käy huitomaan naamaan. Äkkipikaisuus ei ole mikään syy lapsen huonolle käytökselle. Ihmisiä ei huidota naamaan. Kälysi tuskin olisi poikaasi tukistanut jos poikasi ei olisi häntä naamaan läppäissyt.
kun ei ollut mitään aihetta ojentaa lasta, siksi en mennyt itse väliin. Ojennan kyllä poikaani, jos en aihetta, mutta mielestäni on aivan turhaa jokaiseen lasten lällättelyyn puuttua. Varsinkin kun kyseessä oli vain tällainen tyyliin "mullapa onkin parempi kuin sulla"- juttu.
Ja kyllä käsi osuin vahingossa, käly kumartui pojan yli ja otti poikaa kädestä kiinni, jolloin poika tunnetuin seurauksin nykäisi kätensä pois.
Edelleenkään poikani ei mielestäni käyttäytynyt kovin kamalan huonosti, mutta ilmeisesti aikuisella on siis oikeus menettää hermonsa ja käydä lapseen kiinni.
Sinä (ja miehesi) teit väärin kun ette puuttuneet tuohon "pieneen kränään" vaan kälyn täytyi tehdä se. Kyllä mun mielestä lällättely pitää käskeä lopettaa.
Silti tuo tukistaminen oli pahaa ylireagointia.
Mutta on poikasi hyvä oppia että noin maailma toimii, takaisin voi tulla kun "puolihuolimattomasti huitaisee".
Sinuna jättäisin asian tähän, jos poika on puhuteltu jne.
Kuka tahansa voi siis myös huitaista naamaan ämmiä, jotka käyvät lapseen käsiksi? Ai ei vai?
Itse en ole koskaan nähnyt tarpeelliseksi kurittaa fyysisesti VIERASTA lasta, huhhuh.
En ole kurittanut VIERAITA lapsia, kun en tee sitä omillenikaan. Tuossa kuvaillussa tilanteessa äkkipikainen taisi olla rouva käly.
Piilossa sanoisin kälylle, että anna olla vika kerta tai saat mun kädestä seuraavaksi.
tukistuksen jälkeen poika meni noloksi, ei varmaan oikein edes tajunnut mitä tapahtui. Ei kyllä saanut mitään kammoa kälyä kohtaan, käly ei siis ole mikään vieras ihminen, vaan hyvinkin tuttu. Kotimatkalla juttelimme asiasta, kerroin pojalleni, että käly oli säikähtänyt läpsäystä ja sen vuoksi tarrannut hiuksista. Sanoin myös, ettei niin tietenkään saisi tehdä ja että täti on varmaan pahoillaan asiasta. Sen kummemmin pojan kanssa ei ole asiasta puhuttu ja tuskin enää edes muistaakaan...mua vain jäi vaivaamaan
että kälyllä ei ollut mitään oikeutta tukistaa häntä!!! Ei lapset mitään tyhmiä ole, kyllä lapsi ymmärtää, että ihmisellä voi mennä maltti ja voi toimia tyhmästi, esim tukistaa. Mutta sivistysyhteiskunnassa toisiin käsiksi käyminen tuomitaan, jos käsiksi käyvä on kaksi vuotta täyttänyt.... sanktio/anteeksipyyntö sitten tilanteen mukaan. Mutta kellekkään lapselle ei tule ikinä missään tilanteessa opettaa, että hän on jotenkin niin paha, että häntä saa pahoinpidellä.
Veljeni ainokainen oli kova läpsimään (varsinkin äitiään, joka ei asiaan puuttunut) 6-7 vuotiaana. Kerran muksasi minuakin, jolloin tartuin käteen ja totesin, että ensi kerralla muksaan takaisin, enkä säästele, kun hänkin täydellä voimallaan kerta lyö. Äitinsä näytti todella järkyttyneeltä, mutta ei sanonut mitään. Poika uhitteli lyövänsä, mutta muutti mielensä pelkästä katseestani...
ei olisi ollut oikeutta tukistaa poikaasi. Vahingossa huitaisi ja vaikka olisi tarkoituksellakin tehnyt, olisi pitänyt puhutella. Lasta ei saa lyödä tai tukistaa!
Veljeni ainokainen oli kova läpsimään (varsinkin äitiään, joka ei asiaan puuttunut) 6-7 vuotiaana. Kerran muksasi minuakin, jolloin tartuin käteen ja totesin, että ensi kerralla muksaan takaisin, enkä säästele, kun hänkin täydellä voimallaan kerta lyö. Äitinsä näytti todella järkyttyneeltä, mutta ei sanonut mitään. Poika uhitteli lyövänsä, mutta muutti mielensä pelkästä katseestani...
mun mielestä sä teit ihan oikein, kun pysäytit pojan ja puhuttelit. Mä en itse olis kyllä tuossa tilanteessa uhannut väkivallalla, mut se on vaan mun mielipide.
Mutta siis mun poikani ei harrasta muksimista, tuo kerta siis oli ainoa ja heti käly tarraa kiinni... En siis todellakaan ole niitä äitejä, joiden lapsia muut eivät saa komentaa. Todellakin saa, mutta käsiksi ei saa käydä!
Vaikka kuinka 7-vuotias löisi vaikka tahallaan, niin tukkaan ei tartuta. Otetaan kädestä kiinni ja puhutellaan. Minusta sinun olisi ehdottomasti pojan nähden pitänyt sanoa kälyllesi, että hän teki todella väärin. Tietenkin lapsesi teki myös väärin ja ansaitsi puhuttelun, mutta tukistaminen on jo laissakin kielletty!
Vaikea sanoa, miten ap kuvaa lapsen tilannetta, mutta osaan kyllä kuvitella senkin, että lapsi kiskaisee kätensä pois otteesta ja vahingossa huitaisee aikuista. silloin tukistus on täysin ylimitoitettu reaktio.
EIkä sekään, että lapsi tahallaan olisi huitaissut anna oikeutta väkivaltaan, varsinkaan heti ensimmäisenä reaktiona. Kyllä aikuisen pitää pitää malttinsa.
täytyy sanoa, että ei mua nyt hirveesti hävetä. Kuten olen jo aikaisemmin kirjoittanut, lapsi ei lyönyt, vaan nykäisi käden pois, joka sitten osui kälyä. Harmillista, mutta silti vahinko. Ja kirjoitin aikaisemmin myös, että poikani ei ole normaalisti väkivaltainen. Hän on jo kouluikäinen, eikä sieltä ole tullut yhtään sellaista viestiä, vaikka varmasti myös siellä on ollut kasvatustilanteita. Lähinnä harmittaa vaan kälyni reagoiminen.
ekassa viestissä ollut mitään "nykäisi käden pois" vaan huitaisi puolivahingossa. Mikä kuulostaa juuri siltä, että lapsi mättää jotain naamaan ja äiti puolustaa puolivahigolla. Ja sitte kun ihmiset tarttuivat tuohon huitomiseen (=lyömiseen), niin se muuttuikin käden poisvetäisyksi...
Vai mitä luulit yhdistelmän huitaisu, PUOLIvahinko (eli ainakin OSITTAIN tahallinen teko) ja äkkipikainen lapsi meinaavan?
täytyy sanoa, että ei mua nyt hirveesti hävetä. Kuten olen jo aikaisemmin kirjoittanut, lapsi ei lyönyt, vaan nykäisi käden pois, joka sitten osui kälyä. Harmillista, mutta silti vahinko. Ja kirjoitin aikaisemmin myös, että poikani ei ole normaalisti väkivaltainen. Hän on jo kouluikäinen, eikä sieltä ole tullut yhtään sellaista viestiä, vaikka varmasti myös siellä on ollut kasvatustilanteita. Lähinnä harmittaa vaan kälyni reagoiminen.jopas nyt pilkkua viilataan...kirjoitin tuon ensimmäisen viestin vähän tunnekuohussa, en sen kummemmin ajatellut ja pohdiskellut sanojen tarkoituksia... mutta kyllä mielestäni "nykäisi käden pois" ja "huitaisi puolivahingossa" tarkoittaa ainakin lähes samaa asiaa... sille en voi mitään, jos minulla on ajoittain näköjään vähän huono ulosanti, tai sitten te muut etsitte mörköjä sieltä, mistä niitä ei löydy.
ekassa viestissä ollut mitään "nykäisi käden pois" vaan huitaisi puolivahingossa. Mikä kuulostaa juuri siltä, että lapsi mättää jotain naamaan ja äiti puolustaa puolivahigolla. Ja sitte kun ihmiset tarttuivat tuohon huitomiseen (=lyömiseen), niin se muuttuikin käden poisvetäisyksi...Vai mitä luulit yhdistelmän huitaisu, PUOLIvahinko (eli ainakin OSITTAIN tahallinen teko) ja äkkipikainen lapsi meinaavan?
täytyy sanoa, että ei mua nyt hirveesti hävetä. Kuten olen jo aikaisemmin kirjoittanut, lapsi ei lyönyt, vaan nykäisi käden pois, joka sitten osui kälyä. Harmillista, mutta silti vahinko. Ja kirjoitin aikaisemmin myös, että poikani ei ole normaalisti väkivaltainen. Hän on jo kouluikäinen, eikä sieltä ole tullut yhtään sellaista viestiä, vaikka varmasti myös siellä on ollut kasvatustilanteita. Lähinnä harmittaa vaan kälyni reagoiminen.ekassa viestissä ollut mitään "nykäisi käden pois" vaan huitaisi puolivahingossa. Mikä kuulostaa juuri siltä, että lapsi mättää jotain naamaan ja äiti puolustaa puolivahigolla. Ja sitte kun ihmiset tarttuivat tuohon huitomiseen (=lyömiseen), niin se muuttuikin käden poisvetäisyksi...
Vai mitä luulit yhdistelmän huitaisu, PUOLIvahinko (eli ainakin OSITTAIN tahallinen teko) ja äkkipikainen lapsi meinaavan?
jopas nyt pilkkua viilataan...kirjoitin tuon ensimmäisen viestin vähän tunnekuohussa, en sen kummemmin ajatellut ja pohdiskellut sanojen tarkoituksia... mutta kyllä mielestäni "nykäisi käden pois" ja "huitaisi puolivahingossa" tarkoittaa ainakin lähes samaa asiaa... sille en voi mitään, jos minulla on ajoittain näköjään vähän huono ulosanti, tai sitten te muut etsitte mörköjä sieltä, mistä niitä ei löydy.
mutta johan nyt on kumma, millaista porukkaa täällä taas pyörii! Siis, jos aikuinen lyö lasta, niin se on kuulkaa ihan sama, kuka on lyönyt ensin. Voi hyvä ihme teidän kanssanne!
Jos joku löisi minun lastani, niin haastaisin sen oikeuteen, oli käly tai ei!
miten paljon kälyä puolustelevia vastauksia :O
Minä en kuuna päivänä hyväksyisi aikuiselta tuommoista käytöstä! Olisin kyllä ottanut kälyn kunnon puhutteluun ja käskenyt pyytää pojalta anteeksi, siinä missä poikakin sai puhuttelun ja joutui pyytämään anteeksi.
Kyllä aikuisen ihmisen täytyy osata hillitä itsensä, eikä satuttaa lasta. Lapselta nyt ei vielä voi olettaa joka kohdassa täydellistä käyttäytymistä ja tunteiden hillintää. Aikuisen pitää ottaa vastuu tilanteista omalla esimerkillään.
Ap, vaikka kuin tuntuis, että on vaikea ottaa kälyn kanssa asia puheeksi, niin ota ihmeessä. Kerro, minkä mielipahan hän aiheutti sinulle ja pojalle. Ja ettet missään nimessä hyväksy moista käytöstä. Sanot, että sinun lapseesi ei käydä käsiksi ja sillä selvä. Ei kai siitä voi välit mennä :O Tai sitten kälyllä on jotain muutakin ongelmaa itsensä kanssa, jollei kestä minkäänlaista keskustelua omista toimistaan.