En oikein usko siihen, että 1.5v-2v lopettaa päiväunien nukkumisen tuosta noin vain...
Eikö se jo vaikuta kasvuunkin kun tuon ikäinen ei saa tarpeeksi unta jne jne
Vai onko se vanhempien piittaamattomuutta, periksi antamista jne kun lapsi kokeileeuhmallaan etten nuku ja näin
Kommentit (20)
kolmesta lopettanut päiväunet alle 2-v tai hieman yli. Kotihoidossa ollessaan ovat saaneet nukkua yöllä niin paljon kun huvittaa.
Kuopus 3-v nukkuu tällä hetkellä öisin klo 22/23-7, kiitos päiväkodissa nukuttujen päiväunien. Eipä ole tällaisessakaan rytmissä järkeä, ei vanhempien, eikä lapsen kannalta.
sen jälkeen kun täytti 2. Päiväunet oli lyhentyneet koko ajan, ja lopulta kun niille nukuttaminen kesti 1-2 h ja sen tuloksena nukkui n. 20 min lopetettiin yrittäminen (ja tätä yrittämistä kesti n. kuukausi), eikä lapsikaan koskana kysellyt päiväunien perään. Yöunet on aina olleet pitkät ja yöheräilytkin jäi pois jo n. 6 kk iässä, parivuotiaana nukkui vähintään 12 h yöunia. Ei ihme ettei päivällä väsyttänyt.
On nyt 6 v saman pituinen kuin useimmat ekaluokkalaiset, että ei ainakaan lyhyeksi ole jäänyt. Ja ihan fiksultakin vaikuttaa, luonteeltaan rauhallinen eli ei ole mikään ylivilkaskaan.
Taitaa taas olla toimettomien kotimammojen ketju tämäkin.
mutta ainakin toiset jää helposti pois. Esim. päiväkotipäivät on aikataulutettu ja ne ovat tosi raskaita lapsille, siksi he tarvitsevat unet siellä. Kotona on ihan eri meininki, joten untakin tarvitaan vähemmän.
etteivät suostu nukkumaan päiväunia. Tuo vaihe on mennyt ohi ja sitten on taas päikkärit maistuneet.
Mutta lapsia on erilaisia.
1-1,5h eli ei kauhean paljoa, mutta vähän kuitenkin. Aina ei haluaisin unille, mutta en anna periksi. Mielestäni tuon ikäinen tarvitsee ehdottomasti päikkärit.
Toiset vaan ilmeisesti tarvii vähemmän unta.
Tule katsomaan, ei ole minkäänlaista päikkärin tarvetta meidän 2-vuotiaalla. Kaikki kolme lasta lopettaneet viimeistään puolitoistavuotiaana ja kaikki myös nukkuvat, edelleenkin kellonympäri heräämättä, ellei kipeitä ole tms.
En ole piittaamaton ja periksiantavainen, tiedoksi se myös ;)
Meillä nyt jo kolmas lapsi lopetti päiväunien nukkumisen 2-vuotiaana. Ihan vaan siksi, kun me vanhemmat ollaan lepsuja curling-vanhempia, joilla on kasvatustaidot täysin hukassa... :-)
Esikoisen kohdalla tein sen virheen (tyhmä, nuori ja kokematon kun olin), että uskoin kaikkien lasten olevan samanlaisia ja kaikkien 2-vuotiaiden tarvitsevan päiväunet. Pakkonukutin (oli myös pieni vauva kotona) lapsen istumalla ja vahtimalla vieressä, kunnes viimein 1-2h nukuttamisen jälkeen nukahti. Lopputuloksena ei olisi herännyt millään edes parin tunnin unien jälkeen. Riippumatta näiden päiväunien pituudesta, poika ei nukahtanut illalla millään. Meni usein klo 23 saakka ennen kuin sai unen päästä kiinni.
Tuntuu ihan kamalalta ajatella, miten sadistisesti toimin: lapsi-parka joutui makaamaan sängyssä päivin ja illoin yhteensä pahimmillaan yhteensä 5h odottamassa unta, joka ei vaan tullut! Hullu olin, ihan kuin ap.
Onneksi tajusin lopettaa pian. Pakkonukutuksen aikoina poika siis nukkui 1-2h päivällä ja yöunet vain 23-07. Yhteensä vain 9-10h! Ei todellakaan riitä 2-vuotiaalle.
Kun lopetettiin päiväunet, pojasta tuli iloinen ja virkeä lapsi taas ja yöunet pitenivät klo 19-07, myöhemmin 20-07 välille. Eli huomattavasti enemmän unta vuorokaudessa kuin päiväunikaudella...
Mutta toki, olet AP täysin oikeassa. Olemme täysin piittaamattomia.
Eikö se jo vaikuta kasvuunkin kun tuon ikäinen ei saa tarpeeksi unta jne jne Vai onko se vanhempien piittaamattomuutta, periksi antamista jne kun lapsi kokeileeuhmallaan etten nuku ja näin
Ihan itsekseen lopettaneet. Kun ei nukuta, niin ei nukuta. Ja tuo lopettaminen on tapahtunut päiväkodissa, josta sitten sanottiin, että onko ok, jos lopetetaan, kun lapset eivät nuku.
Sanoivat vielä, että jos näyttää, että tarvetta on, niin sitten tietenkin kokeillaan, mutta eipä nuo ole tuon jälkeen nukkuneet päiväunia. Viikonloppuisin ollaan menty samalla rytmillä.
En yksinkertaisesti jaksa valvoa puolille öin nukkumatta itsekin päiväunia. Meillä on siis vanhempiakin lapsia 2-vuotiaan lisäksi. Yritettiin myös kuopuksen päiväunien lyhentämistä, mutta vartin torkutkin meinaa yömyöhälle valvomista. Mieskään ei jaksa valvoa niin myöhään kun töihin täytyy herätä aikaisin.
Olen pph joten rytmi ja tekemistä löytyy sillä erotuksella että omien ei ole tarvinnut lähteä hoitoon aamuvarhain vaan ovat saaneet nukkua kahdeksaan aamuisin, kaikilta kolmelta päiväunet kuitenkin jäivät pois 1,5v iässä niin että vaikka yritin lasta nukuttaa koko päiväuniajan ei uni vaan tullut, hoitolasten herättyä en tietysti ole enää voinut yrittämistä jatkaa. Mutta nämä lapseni ovat sitten tosiaan nukkuneet 12t yöunet päikkäreiden jäätyä pois 20-08. Toki olisin ennemmin toivonut lasten nukkuvan päikkärit, kahvitteluhetki vaihtui lapsen hyssyttelyyn ja puuhan keksimiseen muiden nukkuessa.
Minulla kaksi lasta lopeti päiväunien nukkumisen juurikin tuossa 1,5 vuoden iässä, ihan sama miten heitä nukkumaan yritti saada. Pitkät, keskeytyksetömät yöunet nukkuivat kyllä. Kolmas lapsi on aivan samalla tavalla hoidettu ja ilman vaikeuksia nyt 2,5 vuotiaana edelleen nukkuu päiväunet. Erona isoihin sisaruksiin on rikkonaisemmat yöt. Kai ne lapset sen unen tarpeensa vuorokaudessa täytää vaiheessa tai toisessa. Tuota vanhempien piittaamttomuusajatusta en oikein ymmärrä, itse olisin antanut mitä vain pienestä hegähdyshetkestä keskellä päivää. Aika piittaamatontahan se tosin on kun kaksikin tuntia yritin välillä huutavaa mukeloa eri tavoin unille saada kun en uskonut heti ettei päiväunia enää tarvita!
Vanhemmat sen sitten tulkitsevat, ettei lapsi tarvitse enää päiväunia.
Vanhemmat sen sitten tulkitsevat, ettei lapsi tarvitse enää päiväunia.
lapsetkin kun oavt yksilöitä, kuten me aikuisetkin vaikka neuvolan opaskirjanen muuat väittäiskin ;))
Esikoisen uniongelmat saatiin kuriin, kun 9-kuisena siirryttiin yksiin päiväuniin. Alle vuoden kuluttua tuosta hän alkoi jättää päiväunia väliin - yli tuntia ei "pakkolepoa" kannattanut sängyssä tai vaunuissa pitää. Kaksivuotiaana lapsi nukahti satunnaisesti rattaisiin tai autoon, jos oltiin sopivaan aikaan liikkeellä. Muuten nukkui päivällä vain jos oli tulossa kipeäksi. Nykyinen eskarilainen nukkuu öisin 10-12 tuntia, joskus viikonloppuisin pidempäänkin.
Kakkonen nukahti sen sijaan aina, kun hänet laitettiin sänkyyn tai vaunuihin, oli vuorokaudenaika mikä tahansa ja edellisistä unista kuinka vähän aikaa tahansa. Nukkuu edelleen vähintään tunnin päiväunet kolmevuotiaana, itse menee lounaan jälkeen omaan sänkyyn unipupun kanssa.
Nyt jännityksellä odotamme, millaisia nukkujia nämä kesällä syntyväksi odottamamme kaksoset ovat...
uhmis nukkuu ihan hyvin vähintään parin tunnin unet, jaksaa paremmin kiristää äidin hermoja sitten iltapäivälläkin. Ei pahakaan uhmaikä vaikuta päiväuniin, lapset vain ovat erilaisia! Osa lapsista ei nuku päiväunia eikä heissä mitään vikaa ole, ei edes vanhemmissa.
Lapset ovat 4,5v ja 3v.
Esikoinen nukkuu n. tunnin verran. Sekä öisin 21-07/08, vähän riippuen päivästä. Hänellä on ollut kausia, jolloin ei olisi millään nukkunut päiväunia. Nykyään pärjää koko illan, jos ei nuku, mutta on niin kärttynen ja väsynyt, että koen helpommaksi nukuttaa hänet päiväunille.
Kuopukselta jäi toiset päiväunet pois vasta 1,5-vuotiaana. Nukkuu yöt 21-07/08 ja päiväunia 1,5-2h. Jos häneltä jää päiväunet väliin niin nukahtaa sitten illalla viiden-kuuden aikaan vaikka lattialle. Eli selkeästi vielä tarvitsee ne unensa päivällä.
Samaten meillä hoidossa olevat naapurin lapset nukkuvat meillä päiväunet, mutta eivät viikonloppusin kotona.
päivärytmiään niin, että jätti päiväunet pois ja pani yöunille aiemmin. Kotihoidossa ovat kaikki olleet ja ovat saaneet elää oman sisäisen rytmin mukaan.
On nyt edelleen 13 vuotiaana samanlainen, että panee aikaisin nukkumaan ja tarvitsee pitkät yöunet. Siinä suhteessa erilainen sisaruksiinsa verrattuna.