Kellään kokemuksia, miten seksuaalinen hyväksikäyttö lapsena vaikuttaa omaan vanhemmuuteen?

[quote author="Vierailija" time="24.05.2011 klo 18:26"]

Eli siis isäpuolen käytti minua seksuaalisesti hyväkseen ollessani lapsi, ja nyt kun olen itse tulossa äidiksi mietin, miten nuo tapahtumat vaikuttavat omaan vanhemmuuteeni.

I

Itse jouduin veljeni hyväksikäyttämäksi lapsena ja vanhemmalla iälläni aloin "reagoida" vasta tapahtumiin. Kävin terapiassa ja olen siitä saanut avun jatkaakseni elämääni. Toinen sisaruksistani kieltää asian ja oirehtii "raivokkaasti" hakematta apua, mutta kieltää asian edelleen, jos siitä alkaa puhumaan. Hänen elämänsä ei olekaan ruusuilla tanssimista ollut, varmaan johtuu lapsuusajan tapahtumista. Olinhan silminnäkijä, mitä hänellekin tehtiin. Hyväksikäyttäjäjäveljeni on naimisissa, lapsia, en ole missään tekemisissä hänen kanssaan ole ollut vuosiin. Minusta on tehty valehtelija, vaikka minulla on mustaa valkoisella terapeutilta. Mutta pääasia on, että itse olen onnellinen nykyisessä avioliitossa ja elän päivän kerrallaan. Tänä päivänä nämä insestiasiat ovat todella kuvottavaa luettavaa, hyväksikäyttäjät pitäisi saada roviolle. 

Pelkään että minusta tulee ylisuojeleva hermoheikko kyylääjää-äiti, joka ei uskalla päästää lasta silmistään hetkeksikään :(

Asiaa vaikeuttaa vielä se, että oma äitini on EDELLEEN yhdessä tämän kyseisen miehen kanssa, vaikka tietääkin mitä mies on tehnyt. Eli lapsella ei siis tule olemaan mummolaa, johon voisi mennä yökylään tms.

Miten pitäisi toimia?

[/quote]

Mua hyväksikäytettiin 3 vuotta lapsuudessa. Hyväksikäyttö oli jatkuvaa ja tapahtui kodissamme. 

En ole traumatisoitunut tai katkera. Tein tietoisen päätöksen teini-iässä, että annan anteeksi. En halunnut menettää arvokasta elämääni vihassa, inhossa tai katkeruudessa. Halusin olla vapaa ja onnellinen. Ajattelin, että pahinta, mitä mulle voisi tapahtua olisi se, että toinen ihminen murtaisi mun psykeeni, että menisin ihmisenä rikki. Se oli jo tarpeeksi, että multa oltiin viety oikeus fyysiseen koskemattomuuteen. 

Mua on muutenkin taidettu siunata teflon-käsittelyllä, koska elämässä on ollut myös muita kovempia kokemuksia, mutta nekään eivät ole jättäneet traumoja. Itken hetken, sitten nousen ylös ja jatkan elämääni. Mulla on todella voimakas draivi onnistua, päästä eteenpäin, elää täydesti. Olla onnellinen. Iloita. Tuntea kiitollisuutta. Jos tunnen negatiivisia tunteita, ponnistelen ja pyristelen saman tien, että saisin ilon takaisin elämään. 

Äitinä olen suojeleva ja rakastava. Lapset ovat meidän silmäteriä ja kaikki ratkaisut elämässä olemme tehneet siltä pohjalta, että ne lisäisivät lasten hyvinvointia. Analysoimme paljon vanhemmuutta mieheni kanssa, pohdimme kuinka voisimme olla parempia, läsnäolevampia vanhempia; missä asioissa meidän tarvitsee muuttua. Olemme myös valmiita muuttaman toiseen maahan, jopa toiselle puolelle maapalloa, jos se mahdollistaisi paremmat elinolosuhteet lapsille. 

Meillä on monia syitä kotiäitiyteen, mutta yksi niistä on se, että niin kauan, kun lapset ovat silmieni alla, he ovat turvassa. Tiedän täsmälleen, mitä heidän päiväänsä kuuluu. Mieheni on toivonut, että voisin jäädä pysyvästi kotiin (olemme pyrkineet turvaamaan tulevaisuuteni ja taloudellinen tilanteemme on etuoikeutettu). Kun on aika viedä lapset kerhoon/kouluun/harrastuksiin, pidän silmät auki ohjaajien/opettajien suhteen. Tähän mennessä kaikki on mennyt hyvin ja luottavaisin mielin olen lapset jättänyt näiden ihmisten "huomaan." 

Vieraita lastenvahteja emme koskaan palkkaa. Ylipäänsä tarvetta lastenvahdille ei ole liiemmin ollut. Pari kertaa olemme pyytäneet apua ja meillä on ollut täysi luottamus näitä lastenvahteja kohtaan. Lapsia emme anna vieraiden ihmisten syliin. Ainoastaan luotettava lähipiiri voi ottaa vauvan/lapsen syliin. 

En ole koko ajan epäluuloinen, mutta en voi sanoa, että pääsäntöisesti luottaisinkaan ihmisiin. Olemme hyvin valikoivia, kenet päästämme lähipiiriin ja kotiimme. Ongelma-tapauksia emme halua lähelle. Kodin ulkopuolella sitten pyrimme auttamaan ja osoittamaan empatiaa, mutta emme lastemme kustannuksella. Kodin on oltava paikka, missä he ovat turvassa, ilman pelkoa tai ahdistusta. Meillä ei siis esimerkiksi juopuneita ihmisiä nähdä (olemme absolutisteja). 

Varovaisuutemme ja suojelunhalumme ei kumpua ainoastaan lapsuuteni kokemuksista. Olemme asuneet vuosia ulkomailla ja myös levottomissa olosuhteissa. Mieheni on ollut humanitäärisessä työssä ja vuodet vaarallisissa slummeissa opettivat varovaiseksi. 

Rankkoja kokemuksia. Itselläni ei vastaavaa mutta ystävättäreni tässä taannoin avautui minulle, ei ole koskaan kertonut kellekään..hänen isänsä käytti häntä hyväkseen vuosia ja myöhemmin lapsenlastaan..ihan kamalan rankkaa on heillä ollut..ja nykyisin se mies metsästää nuoria naisia joilla on piiku tyttöjä. Ja aina on seuraa tarjolla kun on varakas mies, tarjoaa naisille ja lapsille matkoja yms..ihan kammottavaa. Tästäkään ei ole koskaan rikosilmoitusta tehty..varakkaammat suvut pyrkii piilottelemaan. Tosin ystävättäreni äiti erosi sentään miehestään silloin. Minäkin olen miehen tavannut, ei ikinä voisi uskoa, ei ikinä, jos en tietäisi.

Toivon että kaikki jotka ovat tuollaisen pahuuden kohteeksi joutuneet saavat apua ja uskaltavat kertoa jossain että tekijätkin saadaan vastuuseen ja ioma eheytyminen voi alkaa. Voimia teille.

Toiseksi: Uskon ainakin että sinä olet tarkkaavaisempi ja et niin sinisilmäinen. Kyllä se hyvin menee, voimia.

Ajattelin tosin käydä vielä juttelemassa tuntemuksistani esimerkiksi psykologin kanssa, ehkä voi tehdä hyvää puhua ihan ammatti-ihmisellekkin.



-ap

Voi nimittäin vaikuttaa toisinkin, eli ei välttämättä ylisuojeluna tms. Voi herättää vihamielisia tunteita lasta kohtaan. Älä kysy miksi... Kokemuksesta puhun...

Ja sinun en menisi sinne mummolaan lapsen kanssa ikinä!! Jos kerran hyväksikäyttäjäsi siellä vaan olla möllöttää...

Ajattelin tosin käydä vielä juttelemassa tuntemuksistani esimerkiksi psykologin kanssa, ehkä voi tehdä hyvää puhua ihan ammatti-ihmisellekkin.

-ap

Niin siinä kai usein käy, että kun saa sen oman lapsen, niin käy läpi uudestaan noita juttuja ja ne nousee ikään kuin pintaan. Mutta hyvä, että tiedostat tilanteen ja pohdit asioita, sinusta tulee varmasti hyvä äiti. Psykologi tai perheneuvola voi olla hyviä ammattiavun antajia. Tukea kannattaa hakea ajoissa, että sinulla on apua myös synnytyksen jälkeen, kun mieli voi myllertää.

koska hänkin on lain mukaan rikollinen

onko äitisi lähiomanen papereissasi,tai seuraava miehesi jälkeen!!Mitä jos jotain tapahtuu ja lapsi joutuu heille!Sinun velvollisuus on ilmiantaa,muuten suojelet RIKOLLISTA JOKA VOI TUHOTA OMAN LAPSESI!!

Ei ollut hermoheikko kyttääjä, mutta suoraan kyllä varoitti, että vieraiden matkaan ei mennä.

Olen kyllä yläaste-ikäisenä kertonut asiasta koulukuraattorille, joka sitten teki asiasta lastensuojeluilmoituksen. Kävin myös poliisilla kuultavana asian tiimoilta, mutta miestä vastaan ei nostettu syytettä todisteiden puuttuessa... :(



Mun mielestä on niin väärin että Suomessa keskitytään joidenkin aivan turhanpäiväisten pikkurikosten selvittämiseen niin paljon, ja sitten kaiken maailman pedofiilit ja raiskaajat saavat kulkea vapaana.



Kerroin myös äidilleni ja hänen miehelleen, että aion lapsen synnyttä kertoa muille sukulaisilleni, miksi en halua viedä lastani tämän miehen lähelle. No, tuloksena oli että mies uhkasi minua kunnianloukkaussyytteellä! Aina ei näköjään paha saa palkkaansa... :(



-ap

äitisi sanoi kuultuaan asiasta?



Eikö usko sinua??



Itsellä samanlaisia kokemuksia, mutta hyväksikäyttäjä oli serkkuni, joka oli vain pari vuotta minua vanhempi :(

En ole koskaan kehdannut tästä kenellekään kertoa, nykyisin on vihamieliset välit serkkuun ja tämän perheeseen. Mm. veljeni tästä minulle valittaa, että miksi pidät tuollaista "naurettavaa" vihanpitoa.

Sanoin vain hänelle, että saisin serkun vankilaan, jos vain olisi todisteita... mutta enempää en ole saanut sanottua :(

ja siis nimet ja missä asuu ym., vaikka ei olisi ollutkaan tarpeeksi todisteita tuomioon.

ei ilmeisesti usko minua, tai ei ole ainakaan koskaan tehnyt mitään tälle asialle...



Joskus nuorempana kyllä kun olen itkenyt hänelle pahaa oloani ja sitä miltä tuntui asua samassa talossa sen ihmisen kanssa, niin äitini on sanonut ymmärtävänsä. Mutta eipä ole tullut muutosta asioihin, edelleen joudun joskus istumaan samassa perhepäivällispöydässä hyväksikäyttäjän kanssa, ja jos kieltäydyn, käytökseni tulkitaan lapselliseksi kiukutteluksi.



-ap

Eli kun sain lapseni pelkäsin että MINUSTA voisi tulla hyväksikäyttäjä. Ihan sairas pelko koska en KOSKAAN tekisi mitään sellaista, pelkäsin vain niin kovasti sitä silti.



En edes ymmärrä miksi ja se tuo samanlaiset syyllisyyden tunteet kuin lapsena hyväksikäytöstä oli.



Alussa tarkkailin miestäni ja itseäni ja vähän kaikkia muitakin että aikooko joku tehdä lapselleni jotian pahaa. Sitten näin painajaisia joissa joku mies raiskasi lapseni. Unissa itkin ja huusiin, ei minun lastani eeeeiiiii!!!!



Nyt kun lapsi on jo 6v niin en enää pelkää itse olevani vahingollinen lapselle tai siis ole pitkään aikaan tuntenut niin. Edelleen kuitenkin tarkkailen muita ihmisiä ja pelkään että hänelle sattuu jotain.



En ole koskaan käynyt terapiassa omien tapahtumien vuoksi, olisi pitänyt.

Tekisi mieli halata sinua. Varmasti tuntuu pahalta, jos joudut olemaan tekemisissä tuollaisen sairaan ihmisen kanssa, ja äitisi on vielä hänen kanssaan... toivottavasti siellä ei muutkaan sukulaislapset ole hoidossa, koska he ovat kaikki mahdollisia uhreja.

Mulla ei ole kyllä kokemusta asiasta, mutta minusta on väärin että et ole saanut asiaa käsiteltyä perheesi kanssa, vaan äitisikin kieltää hyväksikäytön. Äidin velvollisuus olisi ensisijaisesti suojella lastaan, eikä miestään.

johon mennä yökylään. Ei mullakaan ole, vaikka on ihan ok isovanhemmat. Miehen puolelta eronneet ja vasta nyt noita koululaisia annan mummulle ilman meitä vanhempia (eka erityislapsi). Oma äitini on jo kuollut, mutta asui niin kaukana, että ei olisi ollut apua muuta kuin kesälomalla. Joten eri syistä on perheitä, joissa isovanhemmat eivät ota hoitoonsa lapsenlapsiaan.



Itsensä hoidettava, ettei lapsen kautta peilaa. Mutta itsekin pelkään pedofiilejä, vaikka ei kokemusta, eli jotain varovaisuutta on ihan hyvä olla olemassa varsinkin kun lapset alkaa itsenäisesti liikkua.

Omaa äitiäni käytettiin seksuaalisesti hyväksi nuoruudessa. Tapahtuma oli niin traumatisoiva, että hän painoi sen unohduksiin. Hän on vasta viime vuosina alkanut muistaa asioita ja käsitellä niitä. Kannustan sinua hakemaan ammattiapua ja käsittelemään asioita, jotta voisit kehittää mahdollisimman hyvää suhdetta lapseesi. Eräs psykologi on minulle sanonut, että lapsuuden traumat voivat helposti pilata vanhemmuuden, mutta jos ne tiedostaa ja niitä käsittelee, voi katkaista kierteen. On siis tosi hienoa, että mietit tätä asiaa jo näin etukäteen!



Oman äitini kohdalla hyväksikäyttö (muutamien muiden tapahtumien ohella) tuntuu vaikuttaneen rankasti ennen kaikkea ihmissuhteisiin. Hänen on ollut todella vaikeaa luoda läheisiä ihmissuhteita, eikä hänellä paljoa ystäviä olekaan. Avioliitto on vähän kylmä. Myös suhteet meihin lapsiin ovat etäiset. Hän ei uskalla tuoda tunteitaan ja ajatuksiaan esille. Fyysistä läheisyyttä hän karttaa. Itsetunto on heikko. Seksiin vähänkään liittyvät asiat ovat tosi noloja, esimerkiksi hänen on melkein mahdotonta sanoa ääneen sanaa "rintaliivit".



Meihin lapsiin tämä on vaikuttanut vähän eri tavoin kuhunkin, mutta monille meistä on "periytynyt" hankaluus luoda läheisiä ihmissuhteita, heikko itsetunto ja se, ettei uskalla edes puolisolleen tuoda esiin, mitä ajattelee/haluaa/tarvitsee. Jäi lapsuudesta sellainen mielikuva, että äiti ei oikeastaan välitä meistä, ja etäisten ihmissuhteiden ja pidättyväisyyden malli. Omassa parisuhteessani on ollut melko rankkoja vaiheita, joihin on toki ollut muitakin syitä, mutta uskoisin näiden äidiltä tulleiden vääristyneiden ajatusmallien olleen aika suuressa osassa. Olin järkyttynyt mutta myös helpottunut, kun äitini kertoi omista kokemuksistaan pari vuotta sitten, koska se auttoi ymmärtämään monia asioita hänen toiminnassaan ja sitä kautta analysoimaan myös omaa elämääni ja korjaamaan joitain asioita.



Jaksamista, ja haethan tosiaan jotain apua! Sinusta tulee varmasti hieno äiti!

Näin tämän ketjun vasta vuoden päästä. Samoin meillä kävi minulla haastavan lapsen kanssa. Pinna meni ja ongelmia tuli, joiden kanssa olemme olleet todella vaikeuksissa.

Niin on sellainen yhdistys kuin Suomen Delfins ry, joka auttaa aikuisia, jotka ovat lapsena kokeneet seksuaalista hyväksikäyttöä. Googlettamalla pitäisi löytyä. Toivottavasti saat apua. Ja onnea äitiyteen! :)