Lue keskustelun säännöt.
Olen jotenkin hemmetin pettynyt työelämään.
24.07.2009 |
Tätäkö se nyt on, minkä takia lapsuus ja nuoruus piti tuhlata istumalla koulunpenkillä?
Säästöjä, selkäänpuukotusta, huonoa ilmapiiriä, kiirettä, jatkuvaa syrjäytymisenpelkoa, mahdottomia ihanteita joita ei kukaan pysty täyttämään...Aina olet liian jotain: ensin liian nuori, liian vähän kokemusta/koulutusta, sitten raskausriski, sitten liian vanha/vanhentunut koulutus. Mikä järki koko systeemissä?
Koko homma perustuu vain yhteen asiaan: pelkoon, ettei enää kelpaa.
Plääh. Miten pääsisi keplottelemaan itsensä irti koko oravanpyörästä? Lottovoitollako? Tehtailemalla lapsia kolmen vuoden välein seuraavat 10 vuotta?
Onko mahdollista teeskennellä masennusta niin hyvin että pääsee ennenaikaiselle eläkkeelle?
Kommentit (142)
Olen liiketalouden opettaja ammattikorkeakoulussa. Olen se meidän koulun työpsykologian ja työhyvinvoinnin opettaja. Karmaisevaa lukea, että asiat ovat näin huonosti näin monella! Tutkimukset osoittavat, että työhyvinvointiin satsaaminen tuo investoinnin 4-7 kertaisena takaisin. Miksi, oi miksi, sitä ei käytännössä tehdä??
Lisäksi nuo "jatkuvat vaatimukset" synnyttävät minussa syyllisyyden tunteen. Kuinka monesti minäkin korostan jatkuvaa kehittämistä, jatkuvaa oppimista ja jatkuvaa parantamista....Kamalaa, että olen osaltani luomassa ihmisiin tätä jatkuvan kehittymisen painetta....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse en ole lukion jälkeen valmistunut miksikään, tradenomi-opinnot ovat kesken ja saavat ollakin ainakin toistaiseksi. Olen lapset tehnyt ja työelämässä ollut koko ajan vakkariduunissa lukion jälkeen. Tällä hetkellä toimin IT-alalla projektipäällikkönä ja työaika on 8-16, liukuva sellainen ja etätöitäkin pystyy tekemään. Ei mua stressaa työssäkäynti eikä työasiat ja palkkakin on mielestäni ihan kiva, 3500€+satunnaisia bonuksia.
Joku kysyi, onko downshifting vain naisten juttu?
Mun mies ainakin toistaiseksi otti sellaisen duuniduunin, jossa on huono palkka ja joka ei mitenkään vastaa koulutusta eikä työkokemusta, mutta sillä ajatuksella, että ei ainakaan hetkeen tarvitse koko ajan täyttää ylimitoitettuja odotuksia.
Tuo jälkimmäinen on varmaan se avainsana siihen, miksi työelämässä voidaan huonosti. Ihmiset ovat fiksuja ja taitavia ja motivoituneita valmiita tekemään paljon, mutta harva kestää jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta.
Vaikuttaako siihen myös odotusarvojen ristiriitaisuus? Kaikkihan me jo tajuamme, että ympäristösyistäkään ei voi jatkaa niin, että aina on enemmän tulosta ja suuremmat autot ja asunnot. Elämä on sellaista jatkuvaa ristiriitaa; elämme yhteiskunnassa, joka hukkuu tavaraan ja heittää ruokaa roskiin ja kuitenkin tuntuu, että näännymme asuntolainoihin ja velkoihin.
Syyllisyys kalvaa, kun ei saa fokusoitua siihen, mikä oikeasti on tärkeää työssä. Onneksi sentään huomaamme, että koko elämässä se on perhe, perhe ja ystävät ja perhe.
ja töitä ei löydy millään, olis pitänyt opiskella jotain vähemmän vaativaa ja käytännöllistä. Oon 30v ja en ole ollut päivääkään töissä. Pitää varmaan tehdä toinen lapsi...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun työpaikalla on onnistunut hyvin osapäivätyö 6 h/pvä. Suosittelen! Töissä on kyllä kiire, mutta saman verran en tee, kuin 8-tuntisena tekisin. Nautin töistäni huomattavasti enemmän, kun teen lyhyempää päivää ja ehdin olla perheeni kanssa koko iltapäivän.
Vihdoin ketju, jota on mielenkiintoista lukea. Olen myös yksi näistä oravanpyörässä kiinni olevista. Haaveilen siitä, että osaisin ja uskaltaisin tehdä jotain sellaista mistä tykkään. Työ on tavallaan ihan jees, mutta nimenomaan jatkuva paine suorittaa on hirmuinen. Sama se näköjään tämän keskustelun perusteella, onko valtiolla vai ylikansallisessa yrityksessä.
Olen raskaana ja äitiyslomasta piti tulla hengähdystauko. Nyt kuitenkin on ollut pakko, jos haluaa urallaan edetä tässä firmassa, hakea vaativampaa paikkaa ja tulla takaisin aikaisemmin kuin muuten haluaisi. Toivon salaa, ettei minua valittaisi, vaikka se olisikin pettymys. Toisaalta, toivon, että niitä paikkoja löytyisi vuodenkin päästä... enkä putoisi kelkasta kokonaan, mitä pelkään pahoin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mm. burnoutin ja masennuksen takia.
ruuvia kiristetään koko ajan tiukemmalle. Kuulostaako tutulta? Olen sentään valtiolla töissä, mutta ette usko (paitsi jos itse olette siellä) millaista siellä on nykyään.
Tilanne varmasti vaihtelee työnkuvista ja esimiehistä riippuen, mutta meillä se on ainakin helvettiä. Siellä ei paljon enää hymyillä tai naureta. Otsa rypyssä istutaan omissa kopeissa ja tahkotaan näppäimistöä.
152; mä en ainakaan sen työn määrän vuoksi ole pettynyt vaan seuraavista asioista:
- kuvittelin, että koulutus edes jotenkin vastaa työelämän tarpeisiin. En nuorena ymmärtänyt, että esimerkiksi ammattikorkeakoulut toimivat lyhytjänteisesti kunnallispolitiikan ohjauksessa, ja sen tärkein tehtävä on tuoda kuntaan rahaa ja työtä. Se, vastaako koulutus työelämän tarpeita, tai voiko sillä tutkinnolla yksikään työllistyä, on toisarvoinen asia.
- Kuvittelin, että työpaikoilla noudatetaan työehtosopimuksia. En tajunnut, että minun pitää itse neuvotella palkkani ja muut etuudetu. Vasta valmistuneena se oli erittäin vaikeaa
- luulin, että minulle maksetaan palkka tekemästäni työstä. En tajunnut, että minun pitää, ennen ensimmäistäkään työpäivää, hankkia jostain omat palkkarahani jotta työhön kelpaisin, koska ilmaisia työntekijöitä on nykyään niin paljon
- luulin, että kun olen sitoutunut työnantajaan, hän sitoutuisi minuun vähän enemmän kuin muutaman kuukauden pätkäsopimuksilla
- en käsittänyt, että minun pitää joka välissä sääliä työntantajaani siksi että raha on niin tiukassa ja on niin hankala saada hyviä työntekijöitä ilmaiseksi. Kyllä ihan tippa nousi silmään kun näin että pomoparkani joutuu ajamaan vaan tavallisella mersulla.
Tässäpä näin nopeasti. Kaiken kaikkiaan, minusta tuntuu että työelämässä eivät enää päde ne sopimukset, joille se on ennen rakentunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huvittavaa tekstiä 28-vuotiaalta kahden lapsen äidiltä, joka ei elämästä vielä mitään ymmärrä :)
-nyt 2,5 vuotta myöhemmin...Samassa duunissa painan edelleen, työmäärä on lisääntynyt mutta niin on palkkakin...Elämä yhtä päiväkotirumbaa.
Ehkä olen jotenkin tyytynyt tilanteeseen, kun en jaksa riehua enää.
Ei pitäisi tuntua noin pahalta. Ei se koulutus tai tietty ala mitään takaa, vaihtakaa työpaikkaa rohkeasti kunnes löydätte sellasen missä viihdytte.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
suht vähän vastuuta, palkka kuitenkin ihan tavis ja kun lähdet töistä, niin siinä se on, ei tartte miettiä pahemmin työasioita. Jouduin töissä ottamaan vastaan asiantuntijuustyön vastoin tahtoani, tein sitä kolme vuotta, olin monesti perjantaina ihan koomassa ,kun olin niin uupunut. Lisäksi ala oli sellainen, etten kokenut sitä täysin hallitsevani. Nyt olen organisaatiomuutosten myötä saanut palata entiseen, ja voi veljet, että se on ihanaa! En mitenkään ymmärrä näitä uraihmisiä, jotka haalivat johtajanvirkoihin, mutta ehkä sitten on eri luonteisia kuin minä, mulle työ on vain pakollinen rahanansaintajuttu.
kun tulit päivittämään kuulumisia :) Minä olen vähän samassa tilanteessa nyt, pelkään, että työelämä tulee olemaan aivan hirveää. No, ilmiesesti siihen hirveäänkin sitten turtuu. Olen nyt ollut pari vuotta tosi ihanassa paikassa, mutta määräaikaisuuteni loppuu ja joudun vaihtamaan.. Pelkäänkin, mitä tästä seuraa.. Nykyisellä työpaikallani on vain pari kusipäätä, mutta tiedän, että on paikkoja, jotka ovat täynnä näitä vittuilijoita. Pelkään todella joutuvani sellaiseen. Kuitenkaan vastavalmistuneena, ei ole kauheasti varaa valita. Toivon todella, että kävisi hyvin ja ylipäätään saisin jonkun työn!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lamalla ainakin pelotellaan työntekijöitä edelleen. Onko valtion työpaikoilla tapahtunut mitään käännettä parempaan?
Saman olen huomannut. Eläkkeelle hankkiutumista harkitsen minäkin.
Et ole kovin vanha vielä jos lasket että lapsia voisi hankkia 10 vuotta.
Kun olet ollut työelämässä sellaiset 15 vuotta, niin hyväksyt paikkasi siinä.
Jos tuntuu että osaisi itse hoitaa asiat mallikkaammin, niin kannattaa harkita yrittäjyyttä.
Otetaaa asia taas pöydälle!
Nythän on koronakin tullut kuvioon, eipä ap sitä osannut odottaa! 😂
Itse olen kans aivan tympääntynyt työelämään ja varsinkin ilmapiireihin töissä!
Olen saanut kokea kaikenlaista...
Olen kiltti ja yhdessä työpaikassa jopa haukuttiin kiltiksi (se oli heidän mielestään huono asia vaikka asiakaspalvelua olikin!!)
Eli asiakaspalvelussa on huono olla kiltti koska tein liikaa (ja sain heidät näyttämään laiskoilta vissiin??). Lisäksi työparit kielsivät auttamasta ja olin "tiellä". (Vanhempi konkari). Samassa työssä myös huudettiin ilman syytä ja puhuttiin selän takana. Mutta kun kysyin neuvoja, kukaan ei ikinä osannut vastata vaikka olivat muka kauan olleet talossa.
Lisäksi vuorotyö oli kamalaa, koskaan et saanut toivomuksia läpi ja lapsen hoitoon joka hemmetin työvuoron ilmoittaminen kävi työstä! Ja niin, olihan siinä semmonenkin kun lapsen hoitajalle sai viedä 15min ennenkuin oma työvuoro alkoi! Aina myöhässä ja sain varoituksia! ei tultu vastaan vaikka vakkari olinkin. Ihan perseestä.
No se olikin ainut vakityö josta irtisanouduin huonon ilmapiirin vuoksi!!
Sitten onkin joukko kokemuksia että kun palkan piti nousta, minut irtisanottiin! Ja todellakin väärin perustein. Olin liian hidas! En vaan sopinut porukkaan...
Sitten olen joutunut todistamaan toisten väärinperustein irtisanomisia! Ihan kamalaa seurata vierestä!
Kotiäitinä olen nyt eikä edes huvita hakea enää minnekään! Mutta sekin aika tulee että joudun rahan takia etsimään työtä.
Koronan takia työpaikkoja on nihkeästi. Omalla alalla riittää töitä, mutta haluaisin vaihtaa alaa. Enkä tosiaan tiedä missä olis kiva ilmapiiri ennekuin koen itse. Varmaan saan sata karenssia kun etsin "sitä oikeaa".
Nimim. yrittäjyys kiinnostaa!
Työmailla on jo pitkään ollut hirrrrveä kiiiiiire. Puhutaan ihan vuosikymmenien ajasta. Tuskin on työmaata, jossa ei joudu suorittamaan ja jaksamaan enemmän kuin mihin pystyy. Kun teet omaan tahtiin, tulee palautetta. Oletus on näköjään, että ihminen on robotti. Ehkä sitä jaksamista löytyisi paremmin, jos sinne työmaalle keretäkseen ei tarvitsisi herätä joka jumalan aamu kello neljältä aamuyöllä. Ottakoon orjapiiskurit tämän huomioon suorittamislaskelmissaan, kun ovat niitä kouluja käyneet. Niin ja palkkakin voisi olla reilumpi kuin vajaan 2000€ per kk BRUTTO. Siitä kun otetaan verot ja muut vähennykset, niin eihän siitä jää netoksi sen vertaa että voisi pitää sekä kämppää että autoa. Ja autottomana ne työmatka-ajat pitenee. Enemmän vaan palkkaa tilille, se toimii motivaattorina, ja kun ei halvalla saa hyvää. Tonni pari lisää liksaa sen parin tonnin päälle, niin alkaa löytyä tehokkuutta. Sitten tuo neljältä heräily töihinsä, niin sen voisi yhtä hyvin muuttaa yövuoroiksi. Suomessa kun ei ole niin paljoa rahaa, että työpaikkojen välittömään läheisyyteen voitaisi rakentaa asuntoja työntekijöille. Sillä työmatkat saataisi minimiin ja kannattavuutta lisättyä työntekijäpuolelle.
Ihan syystä siellä muinaisessa Egyptissä orjia ruoskittiin. Eihän ne pyramidit olisi muuten valmistuneet kuin vasta tuossa Ranskan vallankumouksen aikoihin. Yhä uskotaan, että haudassakin rahaa tarvitaan, koska matka tuonpuoleiseen on kaikkea muuta kuin ilmainen. Siksi kaiken täytyy olla niin tehokasta ja tuottavaa.
ruuvia kiristetään koko ajan tiukemmalle. Kuulostaako tutulta? Olen sentään valtiolla töissä, mutta ette usko (paitsi jos itse olette siellä) millaista siellä on nykyään.
Tilanne varmasti vaihtelee työnkuvista ja esimiehistä riippuen, mutta meillä se on ainakin helvettiä. Siellä ei paljon enää hymyillä tai naureta. Otsa rypyssä istutaan omissa kopeissa ja tahkotaan näppäimistöä.