Raskaana miehelle, jolle toinen nainen raskaana myös
Seurustelin vähän aikaa miehen kanssa, jolla olikin sitten toinen nainen mukana kuvioissa saman aikaisesti. Molemmat suhteet ovat jo päättyneet (siis minun ja miehen, ja miehen ja tuon toisen naisen). Tuo toinen nainen on miehelle raskaana ilmeisesti 3-4kk jos olen oikein ymmärtänyt, ja nyt tein itse positiivisen raskaustestin tiistaina.
Mies olisi halukas jatkamaan kanssani, ja kaikesta huolimatta rakastan häntä. En nyt tiedä yhtään mitä tässä pitäisi tehdä. Vielä seurustelun aikanamme (kun en tiennyt tuosta toisesta) ajattelin, että jos vahinko ehkäisystä huolimatta kävisi, pitäisin ehdottomasti vauvan, koska elämäntilanne ei ole ihan mahdoton, ja hän olisi hyvä isä. Nyt tietysti tilanne on ihan eri.
Mies siis haluaisi että pidän vauvan ja haluaisi muuttaa luokseni ja olla isänä, mutta eihän tuollaiseen kahden naisen mieheen voi luottaa ikinä. Toisaalta tuntuu ylivoimaiselta ajatukselta odottaa yksin ja selviytyä vauva-ajasta yksin. Vaikka siis myöhemmin ero ehkä tulisikin luottamuspulan ja mahdollisten pettämisten takia, niin tällähetkellä koen, että mikäli lapsen pitäisin, niin miehestä olisi paljon apua.
Toisaalta taas epäilyttää koko vauvan pitäminen tällaisessa tilanteessa. Opiskelut kesken, pieni yksiö, rahatilanne tyypillinen opiskelijan rahatilanne, mahdollinen mies täysin epäluotettava jne.
Neuvokaas nyt siskot mitä teen. vaihtoehdot siis käytännössä 1.pitää lapsi ja ottaa mies takaisin 2.pitää lapsi ja yrittää selvitä yksin. 3.tehdä abortti.
Nyt varmaan satelee provo-huutoja, enkä edes ihmettele, tää on niin helvetin kauniita ja rohkeita etten tiedä itsekään pitäisikö itkeä vai nauraa.
Kommentit (35)
halukas olemaan mukana lapsen elämässä, jos ei saa olla suhteessa ap:n kanssa? Miten hän aikoo osallistua sen toisen lapsensa elämään?
Oletteko ottaneet taloudellisen puolen huomioon? Osa tuloistanne menee seuraavat 18 vuotta joka kuukausi toisen lapsen elatukseen.
Itse en toivoisi lapselleni sitä että hänen isänsä on kusipää.
1:stä ensin. Aina voi vaihtaa kakkoseen, jos ei synkkää miehen kanssa.
kolmistaan jonkin ison asunnon, niin sisarukset saisivat kasvaa yhdessä. Sitten teitä olisi kaksi eukkoa vahtimassa miestä, niin eipä enää toimisi häntäheikkinä muualla. Ja kukaan uusi nainen ei kyllä todellakana voi uskoa enää sen paskan lemmenlurituksia. Pakotatte tietenkin äijän sterilisaatioon. Toinen eukko voisi vahtia molempia lapsia, kun käyt luennoilla ja sinä vuorostasi tarvittaessa päinvastoin.
Hän seurusteli julkisuuden henkilön kanssa, tuli raskaaksi ja sai sitten kuulla, että itse asiassa miehellä oli toinenkin nainen kuvioissa, joka oli aika tarkalleen samaan aikaa raskaana. Isoisoäitini oli vain tavallinen työläistyttö, joten mies valitsi toisen naisen, joka tuli varakkaasta perheestä.
Myöhemmin mies otti uudelleen yhteyttä ja kerjäsi suhteen jatkamista, vaimo kun ei ymmärrä häntä. Isoisoäitini heitti miehen pihalle, eikä enää koskaan suostunut minkäänlaiseen yhteydenpitoon. Vastuun lapsesta ja julkisen häpeän hän kantoi yksin.
Juuri tämä vaihtoehto mainittiin blogissa osoite:
abortti.blogspot.com
Siellä kerrotaan myös, että suomi24 aborttipalsta näyttää olevan oikea kasvualusta mitä mielikuvituksellisimmille jutuille. Fantasiaa, fantasiaa...hei, ne kaikki kirjailijanalut!
No voihan se tietysti olla niin, että sinulle on nyt näin käynyt, mutta minä en pidä kirjoitustasi uskottavana.
Tässä syitä, että en viitsi ruveta ehdottelemaan mitään ratkaisuksi!
Lycka till bara! Man ligger som man bäddar!
Puhuu sulle pehmoisia niin kauan, että et saa aborttia. On varmasti tehnyt niin toiselle naisellekin. Ja tulee tekemään vielä monelle.
Pidä lapsi, mutta jätä mies. Onpahan lapsellasi sitten paljon sisaruspuolia:)
Pidä yhteyttä siihen toiseen naiseen ja ottakaa selvää, että kuka on seuraava;) Unohtakaa mies yhdessä ja pitäkää huolta siitä, että mies kantaa edes jotain vastuuta. Onko mies varakas? Elatusmaksut?
nyt lapsenne voivat kasvaa kuin kaksosina
saat sisar-vaimon. Teistä tulee sydänystäviä ja hän varmaan auttaa sinua imuroinnissa ja lastenhoidossa
halukas olemaan mukana lapsen elämässä, jos ei saa olla suhteessa ap:n kanssa? Miten hän aikoo osallistua sen toisen lapsensa elämään?
Oletteko ottaneet taloudellisen puolen huomioon? Osa tuloistanne menee seuraavat 18 vuotta joka kuukausi toisen lapsen elatukseen.
Itse en toivoisi lapselleni sitä että hänen isänsä on kusipää.
Mies haluaa olla mukana molempien lasten elämässä jokatapauksessa. Suhdetta toiseen naiseen ei halua, mutta haluaa olla isä tämän lapselle. Minun kanssani haluaa suhteen, mutta vaikka ei sitä saisikaan, niin haluaa olla isä lapselleni.
Olen jutellut tuon toisen naisen kanssa ja selvittänyt hänen versionsa tapahtumista, koska luottamus mieheen on nyt sitä luokkaa, että tarvitsin toisen todistajan. Nainen myönsi, että mies oli jättänyt, ja kertonut rehellisesti, että on rakastunut toiseen, eikä enää voi olla muiden kanssa. Nainen myös sanoi, että mies oli raskauden alusta asti tehnyt hänelle selväksi, että jos lapsen pitää, niin on isänä ja tukena, mutta seurusteluun se ei johda.
ap
Nainen myös sanoi, että mies oli raskauden alusta asti tehnyt hänelle selväksi, että jos lapsen pitää, niin on isänä ja tukena, mutta seurusteluun se ei johda. ap
naisen suhde uuteen mieheen ei kestäkään
joten ei ole ketään muuta kenen kanssa maata kuin sinun mies
jos nainen jalkansa avaa niin kyllä se miehellsi kelpaa. On kelvannut ainakin aikaisemminkin.
ehkä hän saa toisen tai jopa kolmannen miehesi kanssa
ja ajattele, hänen lapsilla on oikeus periä joten jää vähemmän sinun lapsellesi
..josko äijä saatttaisi heidätkin paksuksi..
Nainen myös sanoi, että mies oli raskauden alusta asti tehnyt hänelle selväksi, että jos lapsen pitää, niin on isänä ja tukena, mutta seurusteluun se ei johda. ap
naisen suhde uuteen mieheen ei kestäkään
joten ei ole ketään muuta kenen kanssa maata kuin sinun mies
jos nainen jalkansa avaa niin kyllä se miehellsi kelpaa. On kelvannut ainakin aikaisemminkin.ehkä hän saa toisen tai jopa kolmannen miehesi kanssa
ja ajattele, hänen lapsilla on oikeus periä joten jää vähemmän sinun lapsellesi
Ei ole tällä naisella ketään uutta miestä?
Meillä oli myös kimurantti tilanne reilu pari vuotta sitten.
Mies ilmoitti, että ei aio jatkaa minun kanssani, vaan seurustelee toisen naisen kanssa (jonka kanssa sutinoi jo kun me olimme yhdessä), eli hän siis jätti minut toisen naisen takia.
Kuitenkin hän kävi uittamassa moloaan piirakassani sillä seurauksella että tulin raskaaksi *hups! ;-)*.
Päätin pitää lapsen ja mieskin alkoi pyrkiä perheenisäksi.
Aloimme siis jälleen seurustella. Helppoa se ei ollut, eikä itseasiassa ole vieläkään.
Luottamuspula nousee aina välillä pintaan.
Nyt olen taas raskaana (ihan oikea vahinko) ja mies ilmoitti ulosheittämisen uhalla vaativansa aborttia.
En suostunut. Nyt siis luumuilen miehen nurkissa maha pystyssä persaukisena "piikana".
Ehkä saan jäädä tänne, mutta kannattaneeko?
Olen aivan totaalisen yksin.
Mieti pitkään ja hartaasti. Älä ainakaan heti ota miestä takaisin, vaan etene hitaasti.
Jos mies oikeasti rakastaa, niin kyllä sinä sen tulet huomaamaan.
Jos taas ei, niin huomaat senkin.
Aika näyttää.
tai ehkä 3.
Tämä voi tuntua tällä hetkellä hieman absurdilta ajatukselta, mutta olisi kyllä oikeasti aika hienoa jos nuo puolisisarukset oppisivat tuntemaan toisensa. Ovat niin samanikäisiäkin. Ja ties vaikka sinun ja tuon toisen naisen välille tulisi edes sellainen kaveruus/ystävyys että voisitte jossain vaiheessa tarjota toisillenne lastenhoitoapua. Toinen saisi vaikkapa viikonlopuksi seuraa omalle lapselleen ja toinen vapaan viikonlopun.
enkä tietenkään hänen äpärän
kieltäisin miehen yhteydenpidon
Ei täsmälleen sama tilanne, ehkä jopa monimutkaisempi... Edelleen olemme yhdessä miehen kanssa, mutta helppoa ei ole ollut. Mutta pikkuhiljaa olemme rakentaneet suhdettamme ja luottamusta. Olen tyytyväinen päätökseeni, että jatkoin lapseni isän kanssa ja että lapsi on saanut kasvaa kahden aikuisen perheessä.
Antaisin kuitenkin neuvon, että jos päätät jatkaa miehen kanssa, niin älkää muuttako yhteen vielä, vaan vasta pari kuukautta ennen la:ta. Ehdit miettiä suhdetta ja yhteen muuttamista ja sinulla on oma paikka, mihin paeta omaan rauhaan, kun siltä tuntuu.
Jos päätät pitää lapsen yksin, niin ota mies mukaan arkeenne teille sopivalla tavalla, koska hänestä voi oikeesti olla sinulle iso apu. Ja lapsellahan on oikeus isäänsä.