Raskaana miehelle, jolle toinen nainen raskaana myös
Seurustelin vähän aikaa miehen kanssa, jolla olikin sitten toinen nainen mukana kuvioissa saman aikaisesti. Molemmat suhteet ovat jo päättyneet (siis minun ja miehen, ja miehen ja tuon toisen naisen). Tuo toinen nainen on miehelle raskaana ilmeisesti 3-4kk jos olen oikein ymmärtänyt, ja nyt tein itse positiivisen raskaustestin tiistaina.
Mies olisi halukas jatkamaan kanssani, ja kaikesta huolimatta rakastan häntä. En nyt tiedä yhtään mitä tässä pitäisi tehdä. Vielä seurustelun aikanamme (kun en tiennyt tuosta toisesta) ajattelin, että jos vahinko ehkäisystä huolimatta kävisi, pitäisin ehdottomasti vauvan, koska elämäntilanne ei ole ihan mahdoton, ja hän olisi hyvä isä. Nyt tietysti tilanne on ihan eri.
Mies siis haluaisi että pidän vauvan ja haluaisi muuttaa luokseni ja olla isänä, mutta eihän tuollaiseen kahden naisen mieheen voi luottaa ikinä. Toisaalta tuntuu ylivoimaiselta ajatukselta odottaa yksin ja selviytyä vauva-ajasta yksin. Vaikka siis myöhemmin ero ehkä tulisikin luottamuspulan ja mahdollisten pettämisten takia, niin tällähetkellä koen, että mikäli lapsen pitäisin, niin miehestä olisi paljon apua.
Toisaalta taas epäilyttää koko vauvan pitäminen tällaisessa tilanteessa. Opiskelut kesken, pieni yksiö, rahatilanne tyypillinen opiskelijan rahatilanne, mahdollinen mies täysin epäluotettava jne.
Neuvokaas nyt siskot mitä teen. vaihtoehdot siis käytännössä 1.pitää lapsi ja ottaa mies takaisin 2.pitää lapsi ja yrittää selvitä yksin. 3.tehdä abortti.
Nyt varmaan satelee provo-huutoja, enkä edes ihmettele, tää on niin helvetin kauniita ja rohkeita etten tiedä itsekään pitäisikö itkeä vai nauraa.
Kommentit (35)
ja valitsisin isäksi luotettavan miehen, en häntäheikkiä.
äläkä ole miehen kanssa missään tekemisissä ikinä
ehdoin tahdoin tehdä isätön kusipään lapsi?
Sanoisin 3, jos vähääkään on sellainen olo ettet ole nähnyt elämää/maailmaa tarpeeksi
Hyvin pärjättiin, vaikka opinnot oli silloin kesken. Nykyisin vakkaritöissä, uusi mies, josta lapsi tykkää todella paljon. Tapaa myös isäänsä säännöllisesti.
ehdoin tahdoin tehdä isätön kusipään lapsi?
En siis ole mikään abortin vastustaja, mutta en näe mitään syytä, miksi pitäisi tehdä abortti. ja se, että isä ei asu saman katon alla, ei tee lapsesta isätöntä. Voihan mies siitäkin huolimatta olla lapsen elämässä mukana.
Onhan se yh:n elämä paikoitellen rankkaa. tiedän sen, koska olin esikoisesta heti alkujaan totaaliyh. Mutta ei missään nimessä ylitsepääsemättömän rankkaan, varsinkaan jos isä on kuitenkin kuvioissa mukana.
Tsemppiä tulevaan =9
ei voi muuta sanoa. Mutta, sinua tietenkään yhtään tuntematta sanoisin että valitse vaihtis nro 2. Jossain tapauksessa voisin kallistua myös 3. puoleen jos sinua tuntisin ja kokisin että olisit huono äiti tms., mutta mitä tahansa teet älä missään tapauksessa ota sitä miestä takaisin!! Mies voi olla paljon avuksi, mutta ei teidän silti tarvitse olla yhdessä eikä varmasti kannatakaan tuollaisen kanssa olla, itsekin jo totesit että ero varmasti tulisi enemmin tai myöhemmin. Ja tuliko mieleen että äijä on varmaan ruinannut tätä toistakin naista ottamaan hänet takaisin..? ;)
kuinka edes voisit enää olla tuollaisen pettäjän kanssa? itse en voisi kuvitella ikinä enää edes katsovani mieheeni päinkään jos hän pettäisi, hyi yök..
älä ota ukkoa takaisin. Pärjäät yksin, tiukkaa voi olla aika ajoin (rahan ja jaksamisen kanssa) mutta kyllä siitä selviää. Missä vaiheessa opiskelusi ovat? Jos aika pitkällä niin se hyvä juttu. Saat opintotuen+asumislisän+lapsilisän ja elatusmaksun, eli kyllä noilla pärjää. Opiskelija-asunnon saa aika nopsaan jos lapsi tulossa, eli saat edullisen kaksion missä asua. Lapsen kanssa saa isompaa asumistukea vert. yksinasuvana opiskelijana.
Tekstisi luettuani alko epäilyttämään, että mun lapsen isä mennyt taas lisääntyyn :D
Tekstisi luettuani alko epäilyttämään, että mun lapsen isä mennyt taas lisääntyyn :D
Ehdottomasti pitäisin lapsen, mutta lemppaisin tuon ukon. Selviät yksin paremmin yhden lapsen kanssa kuin kahden (jos mies olisi toisena "lapsena" sun huolehdittavana).
Elämäähän tää vaan on ja ei siihen niin kamalan vakavasti kannata suhtautua. Tsemppiä!
Mita tahansa teetkin -ala ota miesta takaisin kumppaniksesi.
Pettaminen sinansa yksinaan on tosi paha juttu, mutta viela pahempaa on ettei han kayttanyt ehkaisya kummankaan teidan kanssa. Ja voitko olla varma etta teita oli vain kaksi? Kannattaisi menna akkia sukupuolitauti testeihin jos et ole viela ollut.
Mies kuulostaa todella lapselliseslta ja itsekkaalta -tuollaisen varaan ei todellakaan kannata tulevaisuuttaan alkaa rakentamaan (vaikka antaisitkin tietenkin olla isana jos lapsen pidat).
Eli susta tulisi yh, opiskelut kesken= haluatko elää niin, YKSIN (pää)vastuussa pienestä ihmisestä, sekä kaikesta!? Rahallinen tilanne melko heikko, vaikka tosin varmasti pärjäisit kyllä.
Sinä päätät, punnitse tarkkaan ennenkuin teet lopullisen päätöksesi!
En tajua miksi pitää lapsi niin luuserille miehelle! Ja geenitkään ei lukeman perusteella mitkään kauhean hyvät, kun mies niin tyhmä.
Että lapsi elämäntilanteessasi (näin minun korviini) olisi vain haitaksi ja hidasteeksi, opiskele loppuun, mene töihin, hommaa aviomies mies ja hanki lapsia sitten. Jos saat nyt lapsen, opiskelut jää kesken, joudut mahdollisesti ongelmiin lapsen isän kanssa tapaamisoikeuksista yms., ja yh-äitinä valuutta-arvosi miesmarkkinoilla laskee auttamatta. :(
Mutta jos tahdot pitää lapsen, on se sinun päätöksesi ja toivotan sinulle paljon onnea ja tsemppiä! :)
ei voi muuta sanoa. Mutta, sinua tietenkään yhtään tuntematta sanoisin että valitse vaihtis nro 2. Jossain tapauksessa voisin kallistua myös 3. puoleen jos sinua tuntisin ja kokisin että olisit huono äiti tms., mutta mitä tahansa teet älä missään tapauksessa ota sitä miestä takaisin!! Mies voi olla paljon avuksi, mutta ei teidän silti tarvitse olla yhdessä eikä varmasti kannatakaan tuollaisen kanssa olla, itsekin jo totesit että ero varmasti tulisi enemmin tai myöhemmin. Ja tuliko mieleen että äijä on varmaan ruinannut tätä toistakin naista ottamaan hänet takaisin..? ;)
Tilanne ei ole ihan niin paha kun miltä kuulostaa, kun en voi yksityiskohtia selittää, mutta siis mies jätti toisen naisen mun vuokseni, vaikka tein selväksi, etten aio hänen kanssaan jatkaa. Totesi että minut tavattuaan tietää mitä rakkaus on, eikä halua enää muita kun minut - mukaanlukien tuo toinen nainen.
Ja kun joku kysyi ehkäisystä, niin meillä oli pillerit käytössä. Toise naisen kanssa käytetystä ehkäisystä en tiedä. Ja testeissä käyty ja puhtaaksi todettu (luojan kiitos)
ap
En missään nimessä tekisi lasta sellaiselle, oli hän mukana perheessä tai ei.
Tee abortti ja hanki kunnon suhde johon teet lapset.
tottakai pidät lapsen ja tulet pärjäämään hienosti, minä tiedän :) Älä laske tuollaisen hyypiön varaan enää mitään, joten takaisin ei ole tulemista.