Tunnetko ketään ihmsitä, joka on ihan mukava, mutta osaa olla myös TODELLA ilkeä?

joka lataa täydeltä laidalta, kun pitkä pinna lopulta katkeaa. Se vain katkeaa kun se katkeaa.

Olen harkinnut ammattiapua, sillä koen että minulla on oikeasti jotain pahoja tunne-elämän ongelmia ja aggression hallinnan vajavaisuuksia. Olen oikeastaan enemmän kuin "ihan mukava", olen kiltti ja auttavainen ihminen, empaattinen ja kannan vähän maailman murheita harteillani. Palkasta menee monille hyväntekeväisyysjärjestöille rahaa ja usein kuuntelen ystävien huolia ja voin auttaa ventovieraitakin. Eikä se vituta yhtään, päinvastoin, saan siitä iloa itsellekin. Ja koen saavani apua muiltakin, joten tämä on vielä vastavuoroista.



Mutta sitten se pimeä puoli - mulla on todella lyhyt pinna, se napsahtelee ihan mitättömistä asioista ja puran pahaa mieltä kotona. Ennen tappelin äidin kanssa, nyt miehen. Huudan ja raivoan, pää kiehuu punaista liekkiä lyöden, haluaisin lyödä, satuttaa. Aina solvaan henkilökohtaisuuksiin mennen, haukun ja huudan, ja minähän osaan. Oikein lietson itseäni, kun keksinkin kaikkea niin nasevaa. Ja kun raivo laantuu, voisin vetää itseni suunnilleen hirteen, kun taas meni yli. Aina en edes muista kaikkea, mitä raivokohtauksen aikana olen tehnyt tai sanonut.



Kärsin tästä ihan mielettömästi enkä halua olla tällainen. Olen opetellut itsehillintää, mutta se on tosi vaikeaa. Väsyneenä etenkin menee aina yli, ja yritänkin "hoitaa" itseäni nukkumalla riittävästi ja syömällä säännöllisesti, sillä nälkäisenä ja väsyneenä voin olla ihan raivohullu jonkun mitättömän asian laukaisemana.



Minäkin haluaisin tietää, mikä hitto minua riivaa ja ennen kaikkea, miten ihmeessä opin tästä pois? Koen, ettei riitä että opin vain tuosta käyttäytymisestä pois, vaan myös tuon aggression tunteen vähentämisestä, sillä mähän poksahdan muuten raivooni, jos en saa sitä mitenkään ilmaistua.



Osaako kukaan auttaa?? Ja jos hakeudun johonkin "hoitoon", niin miten se käytännössä tapahtuu? Minulla ei ole varaa käydä yksityisesti jollain kalliilla terapeutilla.

minä olen tällainen, take it or leave it.

mutta sitä ihmettelen, miten monet purkaa tuota kiukkuaan myös ihan ventovieraisiin, tyyliin kaupan kassaan? Ja toinen mitä en ymmärrä, on järjetön raivoaminen ihan pienestä asiasta. Kodin Kuvalehdessä, uusimmassa, on artikkeli suuttumuksesta. Siinä psykologi sanoo, että ei normaalille ihmiselle ole mitään haittaa siitä, että ei ns. päästä höyryjä ulos. Ei ne tunteet minnekään niillä "temperamenttisillakaan" (lue: pahankurisilla ja huonosti kasvatetuilla) patoudu, vaikka ei joka hetki niitä kympillä ilmaise. Suuttuminen on ok tunne, mutta sitä voi myös analysoida.

Olen harkinnut ammattiapua, sillä koen että minulla on oikeasti jotain pahoja tunne-elämän ongelmia ja aggression hallinnan vajavaisuuksia. Olen oikeastaan enemmän kuin "ihan mukava", olen kiltti ja auttavainen ihminen, empaattinen ja kannan vähän maailman murheita harteillani. Palkasta menee monille hyväntekeväisyysjärjestöille rahaa ja usein kuuntelen ystävien huolia ja voin auttaa ventovieraitakin. Eikä se vituta yhtään, päinvastoin, saan siitä iloa itsellekin. Ja koen saavani apua muiltakin, joten tämä on vielä vastavuoroista.

Mutta sitten se pimeä puoli - mulla on todella lyhyt pinna, se napsahtelee ihan mitättömistä asioista ja puran pahaa mieltä kotona. Ennen tappelin äidin kanssa, nyt miehen. Huudan ja raivoan, pää kiehuu punaista liekkiä lyöden, haluaisin lyödä, satuttaa. Aina solvaan henkilökohtaisuuksiin mennen, haukun ja huudan, ja minähän osaan. Oikein lietson itseäni, kun keksinkin kaikkea niin nasevaa. Ja kun raivo laantuu, voisin vetää itseni suunnilleen hirteen, kun taas meni yli. Aina en edes muista kaikkea, mitä raivokohtauksen aikana olen tehnyt tai sanonut.

Kärsin tästä ihan mielettömästi enkä halua olla tällainen. Olen opetellut itsehillintää, mutta se on tosi vaikeaa. Väsyneenä etenkin menee aina yli, ja yritänkin "hoitaa" itseäni nukkumalla riittävästi ja syömällä säännöllisesti, sillä nälkäisenä ja väsyneenä voin olla ihan raivohullu jonkun mitättömän asian laukaisemana.

Minäkin haluaisin tietää, mikä hitto minua riivaa ja ennen kaikkea, miten ihmeessä opin tästä pois? Koen, ettei riitä että opin vain tuosta käyttäytymisestä pois, vaan myös tuon aggression tunteen vähentämisestä, sillä mähän poksahdan muuten raivooni, jos en saa sitä mitenkään ilmaistua.

Osaako kukaan auttaa?? Ja jos hakeudun johonkin "hoitoon", niin miten se käytännössä tapahtuu? Minulla ei ole varaa käydä yksityisesti jollain kalliilla terapeutilla.

Mä olisin voinut kirjottaa ton! Aivan täsmälleen samanlainen olen. Nimenomaan uskomattomia vaikeuksia hillitä itseäni, mutta kohdistan sen vain ja ainoastaan tuttuihin ja läheisiin, kuten äiti ja mies. Ja valitettavasti joskus myös lapset.. Tästä syystä olen myös harkinnut ammattiapua.

niin tasan saa siitä antaa palautetta.

Minä. Olen vesimies.



Mutta niin. En mene henkilökohtaisuuksiin, enkä muuten edes puhu ihmisten selkien takana mitään heistä, vaikka tiedänkin että ihmiset puhuvat minusta. Osaan olla kuitenkin kylmä ja näyttää ihmisille jos he eivät "ansaitse" minulta katsettakaan tai varsinkaan kommenttia, tervehdystä jne.

No tämäkin on taas monen vuoden harjoittelun tulosta. Ennen ladottua totuuksia ihmisistä tiskiin sen minkä kerkesin, varsinkin jos joku sattui suututtamaan minut.



Nykyään "hän ei ole vihani arvoinen" on lause mikä pätee. Patoutumat hakkaan nyrkkeilysäkkiin ja useimmiten riitatilanteista kävelen suoraan pois, koska tiedän etten välttämättä osaa hillitä itseäni loppuun asti.



Miehen kanssa riitatilanteista kävelen myös pois, asiat selvitetään vasta kun olen rauhoittunut.



Pitkävihainen olen kyllä ja moni on sen saanut tuntea. Mieluummin annan mykkäkoulua, kuin alan mesoamaan.



Ja niin monille tännekin vastanneille:

En ole ylpeä siitä mitä olen ollut tai miten olen käyttäytynyt. Täällä kysyttiin että tunnetteko tuollaisia ihmisiä ja ihmiset ovat vain vastanneet.

En usko että monikaan tuosta on ylpeä aidosti.

mutta piikkejä tulee kommenteissa sen verran usein (ei kestäis asua keskeneräisessä talossa tai niin montaa lasta kuin mulla on), että olen alkanut miettiä asiaa uusiksil...

Useimmiten on oikein mukava, mutta sitten se kääntöpuoli eli piikittely.... On älykäs ja miettii asiat loppuun asti, ei siis ole harkitsematon hölöttäjä, jolta pääsisi tahattomasti välillä sammakoita suusta. Jos nyt käyttäisin tuota aiemman vastaajan keskeneräinen talo -esimerkkiä, tämä ystäväni ei suinkaan heti pamauttaisi, että miten te voitte asua keskeneräisessä taloassa, en mä ainakaan voisi, hyi kamala... Ei, hän kävisi vierailulla talossamme ja jossain vaiheessa myöhemmin, esim. jossain muualla isommalla porukalla tavatessamme, mainitsisi ihan ohimennen entisen työtoverinsa, jonka talonrakennusprojekti on pahasti kesken ja ikään kuin ohimennen kauhistelisi, miten ihmiset voivat asua siten... Siinä sitten miettisin, että hei, tajusikohan/muistikohan ystäväni, että kyllähän minäkin asun keskeneräisessä talossa ja tuo oli itse asiassa aika ikävästi sanottu... Nuo piikit ovat niin hienovaraisia, että on jo ihan sillä rajalla, tunteeko sitä itsensä vainoharhaiseksi ja yliherkäksi ja ajattelee niitä kuullessaan, että omassa mielessään vain kuvittelee ne sanomiset itseen kohdistuneiksi ilkeyksiksi. Mutta kun vuosien varrella näitä tilanteita on ollut kuitenkin useampi ja ko. henkilö on ainoa koko ystävä- ja tuttavapiirissäni, jonka kohdalla tarvitsee tällaisia edes miettiä, niin yliherkkä en taida kuitenkaan olla...

On hyvin avulias ja mukava, mutta aivan yhtäkkiä saattaa kilahtaa. Kutsuu ominaisuuttaan suorapuheisuudeksi vaikka oikeasti kyse on vittuilusta.

Jotkut ihmiset ovat oikein ylpeitä



Vierailija - 19.05.11 07:17 (ID 12702302)



ns. tulisieluisuudestaan eli suomeksi sanottuna vittumaisuudestaan



Itse olen pirullinen, mutta en ns. tulisielu, vaikka hyvin helposti kimpaannunkin. Tulinen ihminen tulistuu kaikkialla, minä vain kotioloissa ja nuorempana, varsinkin humalassa.



Nykyään olen vaan tällänen kotona hissutteleva, pirullinen lössykkä, jonka pirullisuutta ei kukaan edes noteeraa hah

Hänellä on myös todella paljon kavereita ja ihmiset tykästyy usein heti ensitapaamisella. On tosi sosiaalinen ja avoin. Siis on olevinaan. Kun itse asuin vielä kotona (muutama vuosi sitten), jokainen päivä oli siskoni takia kidutusta. Vaatteita, meikkejä, itse ostamiani ruokia ja jopa rahaa lompakosta hävisi päivittäin. Kidutti henkisesti myös äitiäni sanomalla että tappaa itsensä jos ei saa vaikka uusia rakennekynsiä. Näin sai aina kaiken minkä halusi.



Sisko on myös itse sanonut meille ettei hänen tarvitse olla perheelleen kiva koska emme kuitenkaan hylkää häntä. Saa nähdä.



Myös parasta kaveriaan haukkuu vammaiseksi läskiksi ja lainailee tältä koko ajan autoa, rahaa yms. Kaveri roikkuu mukana koska pääsee siskoni ansiosta "piireihin".



Sairas ihminen, ei voi muuta sanoa.

tosin sen mukavuuskin on vähän niin ja näin, omat lapsensa on lätistänyt pienestä pitäen ja nyt yrittää jatkaa samalla linjalla, yhden lapsenlapsen elämä on pilalla, onneksi asuu kaukana.

varmasti monesti ylikiltti ja tunnollinen, aina yritän olla niin ystävällinen kuin vain pystyn ja ajatusmaailmaltani muutenkin maailmanparantaja, mutta monen yllätykseksi tutut voivat hyvinkin kutsua minua tulisieluksi. En halua olla ilkeä tai koe olevani paha mutta suuttuessani minulla todella kiehuu ja se näkyy että kuuluu. En koe myöskään kiltteydessäni olevani mielistelijä vaan haluan että kaikilla on mukava olla enkä aiheuttaa kenellekään mielipahaa. Mieluummin olen hiljaa kuin sanon inhottavan asian paitsi silloin kun tapahtuu jotain joka saa räjähtämään nollasta sataan hetkessä. Niinä hetkinä voisin todellakin kuvitella vaikka kuristavani jonkun mutta harvoin kuitenkaan huudan, enemmänkin korotan ääntäni.



Minua ärsyttää ihmiset jotka leveilevät sillä että sanovat kaiken aina suoraan. Mielestäni he ovat yleensä sietämättömiä ihmisiä eikä yhtään sellaisia kuin ap kuvaili. Minä raivostun todella harvoin ja vieraille ihmisille en koskaan ainakaan sitä näytä. Kohteliaisuus ennen kaikkea.

Sellaiset ylimukavat ihmiset ovat epäaitoja mielistelijöitä. Suuttuessaan purkavat sen liian kiltteyden pois turhan voimakkaasti.

Olen samanlainen kuin alla oleva kirjoittaja, sillä erotuksella että olen yleensä "vieraillekin" todella kiva ihminen. Uskoisin että' minua pidetään tosi ystävällisenä tyyppinä. Olen myös aidosti empaattinen, välitän kovasti esim oppilaistani (olen siis ope) ja näen paljon (ylimääräistä, ilmaista) vaivaa heidän eteensä. Jos joudun riitoihin esim. ystävieni tai tuttavieni kanssa (harvoin) niin joko pyrin sovittelemaan tai sitten annan olla.

Mutta kun vaikka miehen kanssa riidellään niin kyllä lähtee. Ei taida olla mitään mitä en olisi suustani sylkenyt. Mies on tottunut, on onneksi aika paksunahkainen tyyppi.

En ole ylpeä tästä ominaisuudesta.

olen juurikin tuollainen, ja yleensäkin ottaen, niille jotka ovat minulle kivoja, minä olen myös erittäin mukava, mutta auta armias jos sotajalalle lähtee minun kanssani tai tulen väärin kohdelluksi niin he saavat todella tuntea nahoissaan sen!!

riidellessä esim miehen kanssa, menen henkilökohtaisuuksiin, mutta se ei liene enää yllätys näiden vuosien jälkeen hällekään, eikä varmasti ole asiaa jota en olisi suutuspäissään sanonut, mutta vastapainona myös rakastan äärettömän lujasti, heitä jotka sen ovat ansainneet ja pyydän anteeksi asioita joita olen tehnyt ja sanonut ja koetan parantaa tapojani!

tästä huolimatta että olen tälläinen kierroksilla käyvä tulisielu, liittomme voi oikein hyvin ja ne ystävät ovat ja pysyvät, keistä todella välitän, eipä muilla ole väliäkään, minulta puuttunee miellyttämisen halu.

tämä voisi olla sana sanalta minun kirjoittamani! Ja tosiaan, aina välissä sisko osaa olla niin mukava ja miellyttävä, että itsekkin unihdan hänen v-mäisyytensa.

Mieheni veli on juuri tuollainen "tulisielu" eli todella v-mäinen kakara. Oma perheensä on siihen niin tottunut, että he vain kohauttavat hartioitaan ja toteavat, että se nyt vaan on tuollainen. En pysty ymmärtämään: totta ihmeessä se on tuollainen, kun kaikki antavat sen olla. Mistään raivopäisyydestä ei ikinä ole mitään seurauksia. Ihmettelin miten ex-tyttöystävä kesti kyydissä niinkin kauan. Itse pidän hajurakoa ja kaikki ystäväni ihmettelvät miksi, kun "Sehän on niin mukavan oloinen."

Yhtenä päivänä yhtä ja toisena päivänä toista.



Pysyttelen hmm...no käsivarren mitan päässä, ei oo mun ihmisiä.

:) ja todella näen vaivaa heidän etteen joiden vuoksi työskentelen. samoin vältän viimeiseen asti asettumasta poikkisuksin vahvatahtoisimpien ystävieni kanssa, vaan olen siinäkin sopeutuja mutten tietenkään anna heidän kävellä ylitseni, eivät toki sitä teekään.



lisään vielä, että olen myös erittäin kiva niille joista jollain tavalla hyödyn ja saan vastinetta, ja uskon myös, ja olen kuullutkin, ihmisten minua pitävän varsin mukavana ihmisenä, mutta heille ei olekaan se totuus toistaiseksi paljastunut. todelliset ystäväni tietävät tämän piirteen, monet heistä ovat samanlaisia.



9

Suutahtaa saa, mutta loukkaaminen ja henkilökohtaisuudet "tulisieluisuuden nimissä" on täydellinen yökötys mulle. Sellaisesta ihmisestä haluan pysyä kaukana. Kerran toimittuaan niin, annan toki kilttinä ihmisenä näennäisesti anteeksi, mutten unohda, en luota ja en halua olla enää lähellä sen jälkeen.



Minusta noi tulisielut on vaan huonosti kasvatettuja. Tottakai toiset suuttuu ja hermostuu helpommin kuin toiset, mutta sellainen yliampuva ilkeily ja loukkaaminen on osoitus ikävästä persoonasta ja huonosta kotikasvatuksesta.

Ihmiset oikein suorastaan ylpeinä ilmoittavat, että ovat itse ap:n kuvaileman kaltaisia. Ap:n kuvailemalla tyypillä on ainakin todella joku "riivaamassa", eli päässä vikaa. Joko väärät e-pillerit, hermoromahdus tai vain huono kasvatus tai kypsymättömyys. Oikeasti kuka aikuinen ihminen kehtaa vain siksi, että on menettänyt hermonsa johonkuhun, hyökätä tämän kimppuun törkeyksiä ladellen? Aivan, tyyppi, jota kannattaakin varoa ja josta kannattaa pysytellä kaukana.



Elämä on kyllä ainakin minua sen verran opettanut, että useimmiten kannattaa miettiä ainakin kaksikymmentä kertaa ennenkuin lähtee latomaan yhtään mitään henkilökohtaisuuksiin tai ohi aiheen menevää pahaa kenellekään, vaikka olisi kuinka suuttunut. Siitä tulee itselle ongelmia, usein siten, että huomaa vähitellen ihmisten kiertävän kaukaa. Kuka viitsii viettää aikaa ihmisen kanssa, joka saattaa kohdella huonosti, jos kemiat tai näkemykset eivät aina kohtaa? Ja entä, jos tilanne ei olekaan jokaisen osapuolen näkökulmasta aivan samanlainen, jos tuleekin haukkuneeksi syyttä suotta parhaansa tehneen ihmisen?



Mulle tuli ap:n viestistä mieleen narsistisesta häiriöstä kärsivä henkilö, joka leikkii miellyttävää ja mielistelee, ja on naamionsa takana tai esim. suuttuessaan itse piru, joka haluaa tuhota kaikki hänen ylivoimaisuuttaan uhkaavat ihmiset.