Mies petti ja jätti. Miten voin antaa anteeksi?

Lisään vielä tuohon koston vaatimiseen.



Minä vaadin kostoa. Voin toivoa miehelle hyvää isänä, mutta en pysty toivomaan hänelle hyvää uuden naisensa kanssa. Toivon, että hän kärsii siinä suhteessa.



Tästä tunteesta haluan eroon.

Sanoin turhan kärkevästi, että luottamukseni koko ihmiskuntaan on mennyt. Luotanhan minä tiettyihin ihmisiin, enkä ole ajatellut nunnaksi ryhtyä. Mutta yhdestä asiasta olen satavarma: minä en tarvitse miestä ollakseni onnellinen.

ap

hyvä, koeta nyt erottaa nämä kaksi asiaa toisistaan: hyväksyminen ja anteeksianto. Hyväksy oma tilanteesi, se että sinun on jätetty ja nyt elät lastesi kanssa ja omaa elämääsi. Unohda se anteeksianto kokonaan. Nyt annat itse avaimia tilanteeseesi. Olet miehesi kanssa eri aaltopituudella, kirjoitat. Lähdepä siitä. Olette tulleet eri aaltopituuksille ja siitä kumpikin jatkaa matkaansa, näin käy monta kertaa. Exän kanssa on turha enää vatvoa eroa, kun asiat ovat näin. Ei sitä tarvitsekaan käsitellä. Teillä kummallakin on oma tarinanne yhdessäolosta ja erosta. Ja muista, ei hänenkään ole hyvä olla, ehkä hän kieltämällä katuu tekoaan ankarasti tai ainakin kokee hirveitä omantunnontuskia. Se mikä minua sinun suhtautumisessani nyt huolestuttaa on, että sanot että koko luottamuksesi miehiin ja koko ihmiskuntaan meni. Tällä ajattelutavalla tulet jämähtämään katkeruuteesi ihan varmasti. Muista että nyt on kyse vain yhdestä epärehellisestä miehestä joka osui kohdallesi. Maailmassa on monta miljardia miestä. Osa niistä toki epärehellisiä. Mutta yksi meidän elämän merkityksistä on kohdata se sopiva. Siihen voi tarvita monta yritystä ja erehdystä ja sopivia voi olla monia. Mutta se on ihan varma että pelko estää tämän tien kulkemisen ja silloin jää paljosta paitsi. Ellei sitten tahdo ruveta nunnaksi.

ja olen todella ollut hyväntuulinen tässä välillä. Tänään huomaan, että mielialani nousee taas kohisten.

Syy, miksi toissapäivänä jouduin takaisin tähän suohon on se, että mies oli ilmoittanut lapsille, että tämä uusi nainen lapsineen muuttaa heille ja että hän rakastaa tätä naista.

Revin pelihousuni, koska minä olen muttanut kotoa vasta viisi kuukautta sitten ja lapset eivät ole sopeutuneet vielä eroon. Ja sitten mies tiputtaa lasten päälle pommin, jota toinen lapseni ei hyväksy.

Ehkä uusioperheissä tämä tilanne on usein edessä, että lapset eivät hyväksy uutta. Mutta joku häpy pitäisi ihmisellä olla, kauan tätä tilannetta odottaa.

Minulla on uusia harrastuksia, meillä on lasten kanssa hyvä elämä. Olen saanut takaisin itsetuntoni, enkä ajattele, että mies erosi sen takia, että minussa olisi vikaa. Mutta tässä oli asia, jota en voi ymmärtää.

Yön yli nukuttuani ja tätä viestiketjua uudelleen ja uudellen lukiessani ja omaa päiväkirjaa kirjoittaessani olen päässyt tuosta tunnekuohustani yli. Tänään katkeruuteni on murto-osan eilisestä.

ap

kanssa? Kuunteletko hänen juttujaan rakkaudesta toiseen naiseen? Ap, nyt kaikki ei ole kohdallaan! - miehen ylimielisyys on heikkoutta ja tietää tehneensä väärin - jokainen niittää kylvöksensä tavalla tai toisella se on luvattu Raamatussa ja piste! - sinun tulee antaa anteeksi itsesi ja lastesi takia ei miehen, jotta kaikki voitte jatkaa elämäänne mahdollisimman normaalisti! Miehelle anteeksiantaminen on erilainen anteeksianto jota hänen tulee pyytää. - älä kuolaa miehesi perään, älä kerro yksityisasioitasi hänelle, tilanne on nyt tämä eli yritä rakentaa uusi perhe-elämä teille lasten kanssa, opettele iloitsemaan ja hae mukava harrastus ja ole hyvä äiti! Kun ponnistelet saat itsetuntosi takaisin ja onnellisuuden ehkäpä....:) Tsemppiä äitee!

Kiitos paljon itsetutkiskelustasi. Et arvakaan paljon siitä oli minulle apua.



Meissä on hyvin paljon samaa. Suurin eroavaisuus on juuri siinä, että sinä et usko eksäsi tarkoittaneen sinulle pahaa. Minä taas uskon.



Minä uskon sen takia, että mies on minulle niin julma. Hän on koko eroprosessin jälkeen suuttuessaan yrittänyt häpäistä minua ja iskee vyön alle (mm. kutsumalla minua tekolämpimäksi äidiksi). Minä tunnistan tämän häpäisyn, eikä se minuun uppoa, mutta minusta hänen käytöksensä on ala-arvoista ja julmaa.

Silloin valheissaan hän syytti minua kaikesta. Minä kuulemma olin vain mustasukkainen ja ehdoton. Tällainen syyttä syyttäminen on ala-arvoista.

Nyt hän ihmettelee, mikä ihmeessä minussa on vikana, kun viisi kuukautta eron jälkeen olen vielä vihainen. Tällainen on silkkaa tyhmyyttä.

Tähän päälle vielä se ylimielisyys, mitä hän osoittaa. Tällainen on röyhkeää.

Minä olen täällä av:lla terapioinut itsenäni, niin hän käy tirkistelemässä viestejäni ja kertoo siitä minulle. Minusta tämä on sairasta. (Terveisiä eksälle).

Ja voisin jatkaa listaa...



Minulla on miehestä hyviä muistoja vuosia sitten. Muistelen niitä lämmöllä, eikä ne minua sureta tai itketä. Mutta tämä hänen viimeaikainen käytöksensä on - yksinkertaisesti vihattavaa ja halveksittavaa.



Kun pidän jotain näin ala-arvoisena ja halveksittavana, niin miten voin nähdä siinä mitään anteeksiantamista? Varsinkin, kun siihen vielä liitetään minun perusarvoni, luottamuksen, rikkominen.



En usko, että olen rakastan häntä enää. Hän on onnistuneesti tuhonnut kaikki rippeet. En kaipaa häntä yhtään. En ottaisi tuollaista miestä takaisin, vaikka hän ryömisi minun edessäni. En näe hänessä enää mitään hyvää. En edes isänä, vaikka kerran olen ajatellut hänen olevan hyvä isä. Mm. siitä syystä, että hyvä isä antaa lapsilleen hyvät arvot.



Monen asian olen siis hänelle pystynyt jo antamaan anteeksi: vuorovaikutussuhteemme normaalin epärehellisyyden, sen että hän rakastui, sen ettei hän ollut onnellinen minun kanssani...



Olen lasteni kanssa tiukasti suu supussa uudesta naisesta. En ole hänestä sanonut poikkipuolista sanaa, enkä hänen lapsistaan. En utele heidän viikostaan tai mitään. Mutta enpä voi tukea eksääni tässä asiassa. Jos tuen häntä uudessa suhteessa, niin annan hyväksynnän pettämiselle.



Tästä viestistä saa nyt kuvan, että haudon katkeruuttaani päivät pitkät. Mutta ei, en sitä tee. En myöskään mieti eksää päivät pitkät.



ap

En usko että pystyisin anteeksiantoon, teko olisi liian paha siihen.

En tiedä onko näistä ajatuksista apua, mutta yrittäisin muuttaa vihan suruksi. Anna itsesi pudota; surra kaikkea mitä olet menettänyt; unlemat, yhteisen tulevaiosuuden, kaiken kauniin mistä haaveilit. SE on raskasta ja pelottavaa ja siksi ihminen mieluummi vihaa. Suremalla taakka kevenee. Toinen ajatus; kukaan ei ole täydellinen- mies voi olla sua kohtaan täys paska, mutta todennäköisempää kuin että hän on paha on se että hänllä on kovin rajallisesti lahjoja hoitaa ihmissuhteitaan. Hänkin yritti parhaansa- ja se on sun kannalta tosi vähän ja surkeaa. Mutta hän ei ehkä pysty sen parempaan. Lakkaa siis ajattelemasta häntä "tasa-arvoisesti". Tietysti kannattaa yrittää pyrkiä kunnioittamaan ja kohtelemaan asiallisesti, mutta sinuna miettisin asian niin, ettei hän kyennyt senlaatuiseen ihmissuhteeseen kuin sinä. Ja minkäs sille voi jos ei kykene. OIkeesti. Sitten kun hän on mielessäsi "pieni" voit ehkä joskus kokea jonkun ymmärryksen tai myötätunnon hetkenkin. Ja vielä yksi asia- jos olet kovin loukattu - niinkuin varmaan olet- ja sehän on hyvä, koska kertoo siitä että pidät itseäsi arvossa- niin myös sä olet todennäköisesti jossakin surkea. IHmissuhteissa ja moraalissa hyvä, mut jossain toisessa asiassa huono. Ja sillä lailla kukin taaplaa tyylillään- satuttaa osaamattomuuttaan toisia. Ja jokainen ihminen kuitenkin pyrkii johonkin hyvään. Onnellista on jos löytää ihmisen jonka hyvä on suunnilleen sama kuin se oma..

vaikuttaa minusta edelleen siltä, että sinä tosiaan inhoat sitä, että sinua on huijattu. Mutta ehkä se inho kumpuaa siitä, että tähän asti olet elänyt suhteellisen naivia elämää. Sinua ei ole satutettu kovinkaan pahasti ja maailmasi on ollut melko kiiltokuvamainen. Et voi antaa miehellesi anteeksi, että hän pilasi tämän ideaalisen maailman. Sinä kapinoit kuin pieni lapsi sitä ihmistä vastaan, joka meni kertomaan, että joulupukkia ei olekaan. Sinulle tämä kolaus oli erityisen suuri. Ei tosiaankaan ole kyse vain yhden ihmisen petoksesta, vaan nyt sinulla ei olekaan enää keinoa arvioida muitakaan ihmisiä, koska sinua on jo kerran näin pahasti onnistuttu huijaamaan.



Onko sinun koko elämä rakentunut hyvin lojaalien ihmisten varaan? Oletko ehjästä perheestä ja onko sukusi melko moitteeton muutenkin? Sen lisäksi, että tämä ex-miehesi on epäluotettava, hän on siirtänyt epäluottamusgeeninsä sinun lapsiin? Tuntuuko sinusta, että et voi enää suoda lapsille samanlaista eheää ihanaa lapsuutta, minkä itse sait kokea? Se on se asia, josta et pääse yli, vai?

vaikuttaa minusta edelleen siltä, että sinä tosiaan inhoat sitä, että sinua on huijattu. Mutta ehkä se inho kumpuaa siitä, että tähän asti olet elänyt suhteellisen naivia elämää. Sinua ei ole satutettu kovinkaan pahasti ja maailmasi on ollut melko kiiltokuvamainen. Et voi antaa miehellesi anteeksi, että hän pilasi tämän ideaalisen maailman. Sinä kapinoit kuin pieni lapsi sitä ihmistä vastaan, joka meni kertomaan, että joulupukkia ei olekaan. Sinulle tämä kolaus oli erityisen suuri. Ei tosiaankaan ole kyse vain yhden ihmisen petoksesta, vaan nyt sinulla ei olekaan enää keinoa arvioida muitakaan ihmisiä, koska sinua on jo kerran näin pahasti onnistuttu huijaamaan.

Onko sinun koko elämä rakentunut hyvin lojaalien ihmisten varaan? Oletko ehjästä perheestä ja onko sukusi melko moitteeton muutenkin? Sen lisäksi, että tämä ex-miehesi on epäluotettava, hän on siirtänyt epäluottamusgeeninsä sinun lapsiin? Tuntuuko sinusta, että et voi enää suoda lapsille samanlaista eheää ihanaa lapsuutta, minkä itse sait kokea? Se on se asia, josta et pääse yli, vai?

no olipas termi, mutta tämä on ainakin varmasti vahva syy vihata ja ennen kaikkea pelätä. Teillä on lapsia ja miehestäsi et tavallaan pääse mitenkään täysin eroon, vaikka miten haluaisit. Pahimmillaan teidän lapset alkavat muistuttamaan isäänsä ja ehkä alkavat valehtelemaan. Onko tosiaan kyse kontrollistakin? Et voi vaikuttaa lastesi kasvatukseen niin paljon, koska et voi vahtia miehesi toimia?

olet tehnyt hyvan tyon kaiken muun kanssa. han petti sinua salaamalla, valehtelemalla.. ei sita tarvitse antaa anteeksi. te molemmat voitte elaa eteenpain ja olla tekemisissa toistenne kanssa jos tarve (lapset) sita vaatii, mutta ei sinun tarvitse hanelle anteeksi antaa. eika han sita ansaitse, suoraan sanottuna. hyvaksy ettet pysty siihen..

En löydä itsestäni surua. Olen kirjoittanut kaiken maailman päiväkirjoja ja kirjeitä, surrut kaiken jo paperilla. Enää en löydä itsestäni surua.



Olen yrittänyt tehdä myös sitä, että yritän asettua miehen asemaan. Olen yrittäny tuntea, mitä hän on tuntenut, yrittänyt samaistua häneen kun minulla on pinna palanut jne.



En pysty siihen täysin, osittain kyllä. Koska aina muistan sen, että sinä päivänä kun muutin pois kotoa mies sanoi ensimmäisen kerran siitä, ettei ymmärrä vihaisuuttani ja että olen outo, kun olen niin vihainen.

Mikä palikka puuttuu sellaiselta ihmiseltä, joka pettää ja ihmettelee, että siitä suututaan??? Minulla kun se palikka on, niin en voi samaistua miehen ajatusmaailmaan.



Nuo sinun ohjeesi menevät siihen, että teen miehestäni säälittävän. Mutta se säälittävyys herättää minussa halveksuntaa.



Voi olla, että mies on vain osaamaton, eikä haluakaan minulle tietoisesti pahaa. Ehkä tämä ajatus voi taas auttaa minua askeleen eteenpäin.



ap

Mitä tulee lapsiin, olen ajatellut aina, että lapsille riittää se, että vanhemmat heitä aidosti rakastavat. Eroon ja muutostilanteisiin liittyvä hylkäämisen kokemus lapselle on vääjämätön muutostilanteen tuoma kokemus, joka ainakin meidän muuttuneessa perhekuviossamme on ollut myös hyvin rakentava prosessi. Lapset ovat kohdanneet paljon muutoksia, mutta myös vääjäämättömän aikuisten tuen, jonka voimalla uusista asioista on selvitty. Itse ajattelen, että lasten suhteen kasvatustyö on onnistunut silloin, kun heillä on aikuisena hyvä itsetunto ja suvaitseva suhtautuminen maailmaa ja ihmisiä kohtaan. Vaikka en jaa kaikkia arvoja ympäistöni toiminnan suhteen, voin kuitenkin opettaa sitä että asioiden kanssa voi elää ja niistä voi oppia.



Minuakin suretti ydinperheen hajoamisen tuoma turvattomuus ja se, etten voi tarjota lapsilleni ehjää lapsuutta. Olen kuitenkin huomannut, että varsinkin esikoiselleni on tehnyt myös hyvää joutua tilanteeseen, jossa kaikki asiat ei mene idyllin mukaan. Erosta huolimatta elämässä on aurinkoa, rakkautta ja hyviä hetkiä. Hän on luonteeltaan kovin itsepäinen ja voimakastahtoinen sekä tunteikas. Olen huomannut, miten paljon on vaatinut sopeutua siihen, että uusien "sisarten" myötä kohtaa ihan uudenlaisia sosiaalisia haasteita, kuin oman pikkusisaruksen kanssa, jota on isomman vahvuudella voinut pomottaa kohtuullisen rankasti vauvasta saakka.



Rakkauden ja hyväksytyksitulemisen tunteen kuuluu kummuta lapsen ja aikuisen keskinäisestä vuorovaikutuksesta ja kokemuksesta, ja sen rakkauden osoittaminen yhdessä vietetyllä ajalla ja sillä, että elämä tuo uusia juttuja, mutta me yhdessä selviämme palauttaa kokemukseni mukaan lapsen luottamuksen maailmaan. Eihän tukesi lapsille tarkoita miehen teon hyväksymistä, vaan sitä että haluat jatkossakin antaa lapsillesi sen mallin että elämässä tulee eteen paskoja juttuja, niitä ei voi aina ennakoida, mutta niistä voi selvitä yhdessä. Lapsesi ovat teidän molempien lapsia. Miehesi vastuulla ja kannettavana on se, mitä hän lasten elämään tuo. Et voi elää lastesi puolesta heidän tunteitaan.



Itse ajattelen uskoni kautta, etä minun ei tule tuomita lähimmäisteni tekemisiä, koska olen itsekin vain ihminen enkä tiedä mitä elämä eteeni tuo. Elämässä tulee vääjäämättä tilanteita, joissa en ole itse muita parempi. Syntilistani karttuu vuosi vuodelta ja voin vain rukoilla sitä, että osaan elää mahdollisimman hyvin ja muita kunnioittaen.



Laitoit viestiisi, että ex-miehesi tirkistelee terapointiasi täällä av:llä. Oletko miettinyt miksi hän tekee niin? Onko kysmys kiusaamisesta sinua kohtaan...vai kokeeko hän tulevansa kiusatuksi. Tämäkin vauvalehden ketju on helppo löytää myös vahingossa google-haun tuloksena, jos etsii esim tietoa erosta, petetyn tunteista jne..Ketjuista on helppo tunnistaa itsensä, koska monet täällä, sinäkin käytät suoria lainauksia ihmisen puheista....



Miltä tuntuisi lukea itsestä vastaavia asioita netissä? Vaikka muut ei tunnistaisikaan, mutta se koskisi suoraan minuun ja sydämeeni. Kyse ei olisi vain väärästä teostani pettämisestä, vaan myös vanhemmuuudesta ja omasta persoonasta ja ajatuksistani. Päiväkirja on ihan eri juttu...se on yksityinen...



Minulla kesti kauan työstää sitä, että myös ex-puolisollani on tunteet ja kokemusmaailma. Hän on saanut osakseen täydellisen vihani niin oikeutetun kuin oikeuttamattoman. Myös ex-miehelläsi on oikeus olla vihainen ja pettynyt. Ymmärsin kirjoituksestasi, että koet yksipuoliseksi oikeudeksesi vihata häntä ja tiedät mikä on kunniakasta ja mikä ei. Minullakin on ollut vahvaa vihaa...niin vahvaa ettei sen takaa ole nähnyt mitään kaunista. Kuitenkin ajan myötä asioiden suhteellisuus muuttuu ja ihmiset jatkavat kulkuaan. Samalla tavalla kuin miehesi pettäminen ja jättäminen on loukannut sinua syvästi, voin kuvitella vastaavasti netistä luetun omaan persoonaan kohdistuvien loukkausten koskevan syvästi. Voisiko miehesi käytös johtua siitä, että myös hän on loukkaantunut ja vihainen. Vyön alle iskeminen ei ole koskaan oikeutettua, mutta se on inhimillistä enkä ainakaan itse voi sanoa, etten olisi koskaan suutuspäissäni toista koittanut loukata. Jälkikäteen olen aina hävennyt tekoani.



AV:lle kirjoittaminen = kaikki saavat lukea tuntojani. Jos tietäisit, että sinusta on vastaavia ketjuja, pystyisitkö olemaan lukematta niitä? Kirjoittajana on kuitenkin ihminen, joka tuntee sinut todennäkööisesti paremmin kuin kukaan...entinen puolisosi?



Jos minun puolisoni kirjottaisi minun peroonastani ja vanhemmuudesta juttuja tänne olisin syvästi loukkaantunut, vihainen ja katkera siitä, että vuoropuhelumme ei ole suoraa. Se on sitten eri asia, jos pystyy kirjoittamaan niin ettei toista tunnista.



Se mitä toivot miehellesi jatkossa vaikuttaa vääjäämättä myös lastesi elämään. Itse olen kokenut niin, että lapset vaistoavat herkästi aikuisten välisen ilmapiirin. Itse ajattelen asiaa niin, että mitä saavutan sillä, että toivon entiselle puolisolleni epäonnistumista uudessa suhteessa? Kuka siitä hyötyy? Olenko ihmisenä niin paljon toisen yläpuolella, että minulla on oikeus tuomiata?

Olet niin oikeassa, niin oikeassa. Voisin kirjoittaa tästä pitkään, mutta en nyt työpäivän kesken ehdi.

Sanonpa vain, että oikeassa olet.

ap

vaikuttaa minusta edelleen siltä, että sinä tosiaan inhoat sitä, että sinua on huijattu. Mutta ehkä se inho kumpuaa siitä, että tähän asti olet elänyt suhteellisen naivia elämää. Sinua ei ole satutettu kovinkaan pahasti ja maailmasi on ollut melko kiiltokuvamainen. Et voi antaa miehellesi anteeksi, että hän pilasi tämän ideaalisen maailman. Sinä kapinoit kuin pieni lapsi sitä ihmistä vastaan, joka meni kertomaan, että joulupukkia ei olekaan. Sinulle tämä kolaus oli erityisen suuri. Ei tosiaankaan ole kyse vain yhden ihmisen petoksesta, vaan nyt sinulla ei olekaan enää keinoa arvioida muitakaan ihmisiä, koska sinua on jo kerran näin pahasti onnistuttu huijaamaan. Onko sinun koko elämä rakentunut hyvin lojaalien ihmisten varaan? Oletko ehjästä perheestä ja onko sukusi melko moitteeton muutenkin? Sen lisäksi, että tämä ex-miehesi on epäluotettava, hän on siirtänyt epäluottamusgeeninsä sinun lapsiin? Tuntuuko sinusta, että et voi enää suoda lapsille samanlaista eheää ihanaa lapsuutta, minkä itse sait kokea? Se on se asia, josta et pääse yli, vai?

mies vei uskon joulupukkiin paitsi minulta, myös lapsiltani.

Minua tosiaan inhottaa, millaisen miehen mallin lapseni saavat. Toisaalta tässähän on hyvääkin: lapseni ei tarvitse elää pettäjän kanssa 24/7.

ap

vaikuttaa minusta edelleen siltä, että sinä tosiaan inhoat sitä, että sinua on huijattu. Mutta ehkä se inho kumpuaa siitä, että tähän asti olet elänyt suhteellisen naivia elämää. Sinua ei ole satutettu kovinkaan pahasti ja maailmasi on ollut melko kiiltokuvamainen. Et voi antaa miehellesi anteeksi, että hän pilasi tämän ideaalisen maailman. Sinä kapinoit kuin pieni lapsi sitä ihmistä vastaan, joka meni kertomaan, että joulupukkia ei olekaan. Sinulle tämä kolaus oli erityisen suuri. Ei tosiaankaan ole kyse vain yhden ihmisen petoksesta, vaan nyt sinulla ei olekaan enää keinoa arvioida muitakaan ihmisiä, koska sinua on jo kerran näin pahasti onnistuttu huijaamaan. Onko sinun koko elämä rakentunut hyvin lojaalien ihmisten varaan? Oletko ehjästä perheestä ja onko sukusi melko moitteeton muutenkin? Sen lisäksi, että tämä ex-miehesi on epäluotettava, hän on siirtänyt epäluottamusgeeninsä sinun lapsiin? Tuntuuko sinusta, että et voi enää suoda lapsille samanlaista eheää ihanaa lapsuutta, minkä itse sait kokea? Se on se asia, josta et pääse yli, vai?

no olipas termi, mutta tämä on ainakin varmasti vahva syy vihata ja ennen kaikkea pelätä. Teillä on lapsia ja miehestäsi et tavallaan pääse mitenkään täysin eroon, vaikka miten haluaisit. Pahimmillaan teidän lapset alkavat muistuttamaan isäänsä ja ehkä alkavat valehtelemaan. Onko tosiaan kyse kontrollistakin? Et voi vaikuttaa lastesi kasvatukseen niin paljon, koska et voi vahtia miehesi toimia?

vastaan sinulle myöhemmin.

ap

Tämä on vähän hassua kirjoittaa tähän ketjuun, koska puhun niin paljon vihastani, enkä arjessa ole näin vihainen. No, sehän tämän ketjun tarkoituskin on, että pääsisin ydinkysymykseen käsiksi, jotta saan puhdistettua kaiken vihan.

Eilen näin eksäni, enkä minä tuntenut vihaa häntä kohtaan. Olin täysin neutraali. Mutta nyt kaivamalla kaivan kaiken ylös.



Väitän myös, ettei lapset näe tätä vihaani. Koska en sitä tunne normaalisti. Ja nyt viime päivinä kun tämä viha on noussut ylös, niin olen tietoisesti ollut sitä ajattelematta lasten läsnäollessa (siksi kirjoitan tätä töistä, enkä kotoa, etten lähetä mitään negatiivisia viboja).

Mutta en tiedä, miten se näkyy rivien välistä, etten pysty arvostamaan ja kunniottamaan heidän isäänsä. Vaikka pidän suuni supussa, niin voi olla että he pystyvät lukemaan tämän juuri siitä, mitä en sano. Ei, en haluaisi sitä, se ei ole intentioni ollenkaan.



Minulla ei ole mitään halua pilata lasteni ja isän välistä suhdetta. Eikä minulla ole intressiä pilata lasteni ja uuden naisen välistä suhdetta. Minulla on TAHTO antaa anteeksi ja unohtaa. Sitä tässä poden, etten siihen ole kyennyt.



Oi, tiedän loukkaavani miestäni näillä kirjoituksillani. Hän on varmasti todella loukkaantunut. Olen vain sanonut, että älä lue, jos loukkaannut. Minulle ei todellakaan tulisi mieleen lukea hänen kirjoittamia ketjujaan, ei koskaan, vaikka sellaiseen törmäisin. Yhtä vähän lukisin ketjua, jossa hän kehuisi uutta naistaan.



Tästä päästään juuri yhteen perusongelmaani. Olen siis etsimässä tässä ketjussa sitä ydintä. Jonkun aiemmasta kirjoituksesta poimin tuon sinisilmäisyyyden murenemisen. Se on varmaan tässä yksi ongelman ydin, eli maailmankuvani romahti niin perusteellisesti. Toinen on se, että pettäminen rikkoo luottamuksen perusarvoani, sitä syvintä arvoa, joka minulla on. Kolmas ydin on oma ylpeyteni.



Tiedän, että tämä ylpeyteni on siis yksi niistä jutuista, jossa jumittaa. Vaikka tiedän, että me kaikki ihmiset olemme tasa-arvoisia, jopa tuo spurgu kadulla, niin syvällä sisimmässäni en pysty hyväksymään, että se koskaa myös eksääni. Vaikka minä kirjoittaisin hesarin yleisönosastolle eksäni nimen ja kaiken - niin silti katson, että kaikessa omassa ilkeydessäni ja pahuudessani olen parempi ihminen kuin eksäni. Eksälläni ei ole mitään varaa suuttua minulle mistään.



Näen itse äärimmäisen selvästi tämän ajatuksen virheellisyyden. Koska tiedänhän, ettei kukaan ihminen ole toisen yläpuolella. Tiedän, että me kaikki ihmiset teemme virheitä. Mutta tässä on se asia, joka jumittaa. En siis pääse siitä ohi enkä ympäri, että eksäni teki jotain, mitä ei mikään teko voi ohittaa. Ehkä tämä vertaus on nyt vähän väärä, mutta en parempaakaan keksi: Murhakaan ei ole niin paha niin kauan kuin sinä et ammu toista selkään, vaan rehellisesti kerrot, että nyt ammut.



Ehkä tässä jumittaa vielä joitain muitakin asioita. En ole niitä yksin enkä kavereideni kanssa pystynyt löytämään, siksi aloitin tämän ketjun. Ihmiset pystyvät antamaan anteeksi keskitysleirin kiduttajallekin. Kyllä minunkin pitää pystyä unohtamaan. Ei tämä nyt sentäs mikään keskitysleirikysymys ole, edes minulle.



ap