Mies petti ja jätti. Miten voin antaa anteeksi?

en tiedä pettikö mies mutta jätti ja olin todella katkera. Jättäminen tuli ihan täytenä yllätyksenä ja ei mennyt kuin 1/2 vuotta kun mies esitteli uuden naisen lapsilleen. Meillä on viikko-viikko, eli en tiedä kuinka kauan nainen on ollut. Vakavaa nyt joka tapauksessa on.

Meillä voi mennä tosi kauankin ennen kuin puhutaan.

Välillä laitan sähköpostin jos on asiaa, joskus lapset kertovat viestin ja mä laitan viestin olen saanut viestin, tai vastaavaa.

Ex.n vanhemmat suhtautuvat minuun samalla tavalla kuin ennenkin, ikinä ei uuden naisen nimeä mainita ja he ottavat yhteyttä minuun tai ex.n kun tulevat kaupunkiin ja menevät sen luokse kylään missä lapset silloin ovat.

Ex liikkuu paljon työn puolesta ja me olemme hyvin voineet hoitaa lapsien muutokset, niitä on harvoin tapahtunut, mutta nyt tyttäreni oli kuumeessa pari vkoa sitten perjantaina jolloin tarhan jälkeen he olisivat tulleet minun luo viikoksi. Siis vaihdot on aina perjantaisin tarhasta. Ex piti lähteä aamulla Pariisiin ja ex soitti minulle ja kysyi onko ok jos nykyinen jää kotiin hoitamaan tytärtämme. Ja kun tulin kotiin oli nykyinen hakenut poikamme tarhasta ja toi kummatkin lapset kotiin, kuumetta ei tällöin juurikaan ollut + ilma ei ollut kylmä.

Viime kesänä olimme porukalla häissä, istuimme kaikki samassa pöydässä. Häälahjalistalla oli mm kultakoruja, jotka pystyi toimittamaan kultasepänliikkeeseen, jolloin romukullasta tehtiin vihkisormukset. Nykyisellä oli turhia koruja, hän ilmoitti että voi kuitata kaikkien lahjan ja kun kysyin mitä olen velkaa hän vaan sanoi ei mitään, korut olivat hänelle tarpeettomia.

Mieheni ja hänen nykyinen käyttäytyy minua kohtaan todella hyvin, saan mm vaaterahaa, hoidan siis lasten vaatehankinnat ja olen nyt vaan päättänyt että tämä on mun elämä. Voin olla ikuisesti katkera ja puhua paskaa lapsilleni tai voin elää omaa elämääni ja välillä saan lapset luokseni, välillä he ovat isänsä luona.

Kun emme näe, emmekä pidä ylimääräisesti yhteyttä emme tappele. Aika helpottaa, usko pois. Se toinen vaihtoehto kun ei vaikuta kovin kivalta. Haluan mm pitää yhteydet ex-appivanhempiinikin ja taatusti tämäkin suhde kärsisi, jos alkaisin vittumaiseksi akaksi.

Aikaa erosta tulee ensi kuussa 2 v.

Jos ajattelet asian niin että Jumala pitää huolen siitä että kaikille maksetaan palkka omien tekojensa mukaan. Asia ei ole sinun syntisi.



Se taas miten heillä nykyään menee, sen ei pitäisi tuoda sinulle iloa eikä murhetta. Sinun ei tarvitse toivoa heille hyvää, siihen et voi pyrkiä.





Itselläni kävi niin että mieheni jätti minut. Valehteli syyn ja pian tiesin että olikin jättänyt minut työparinsa takia ja muuttanut hänen kanssa yhteen. Eli tiedän tuon tunteen.

Myöhemmin he erosivat ja mies tuli takaisin itkemään minun ovelleni. Minulla kävi miestä sääliksi, tyhmä pieni raukka. Mutta ei se enää minulle iloa tuottanut kun olin jo suruni surrut. Anteeksi olen antanut, en kanna pienintäkään kaunaa.(asiasta 4.v) Ainoa tunne mikä tulee on hämmästys, miten se mies pystyi olemaan niin tyhmä.



Meillä ei onneksi ollut yhteisiä lapsia.

Arvelen ettei ole! Miksi sinä siis rasitat itseäsi tuolla asialla? Vakavissa asioissa on syytä odottaa toisen katumista ja anteeksipyytämistä siitä miten loukkasi sinua ja lapsiaan!



Älä hyvä ihminen jauha tota asiaa päässäsi. Exäsi hallitsee sinua etkä sinä itse ja se on paha asia!

Olen kokenut saman - paitsi että mies jäi luokseni. Pettämisellä oli kuitenkin peruuttamattomia seurauksia, joita on ollut vaikea hyväksyä. Sairastuin masennukseen ja lopulta haudoin kostoa. Välillä toista, välillä toista ja välillä kumpaakin osapuolta kohtaan. Voin todella huonosti.



En ole uskossa, en edes kuulu kirkkoon, mutta koin yhtenä yönä suorastaan uskonnollisen tunteen, kun heräsin uneen, jonka näin kristillisestä anteeksi annosta. En saanut enää nukutua ennen aamua. Tajusin ihan konkreettisesti, että en voi parantua masennuksesta ja pahoinvoinnista ennen kuin pystyn antamaan aidosti anteeksi. Jotenkin tuo uni auttoi siinä, että hyväksyin paremmin tapahtuneen.



Anteeksianto voi olla helpompaa, kun ajattelet, että teet sen itsesi takia. Et voi voida hyvin etkä olla tasapainossa itsesi ja maailman kanssa niin kauan kuin vihaat. Jos haluat olla kunnossa, sinun on annettava anteeksi. Ja sillä hetkellä, kun pystyt tekemään sen, koko juttu ikään kuin siirtyy kauemmas sinusta. Saat takaisin itsesi.



Voimia sinulle saman kokenut, uskon, että tulevaisuudessa on valoisaa!

Lisään vielä tuohon koston vaatimiseen. Minä vaadin kostoa. Voin toivoa miehelle hyvää isänä, mutta en pysty toivomaan hänelle hyvää uuden naisensa kanssa. Toivon, että hän kärsii siinä suhteessa. Tästä tunteesta haluan eroon.

hei ap, minulla myös ex oli uskoton, valehteli paljon ja lopulta jätti minut silloisen naisensa takia (jolle puolestaan oli valehdellut olevansa sinkku ja asuvansa yksin).

toki minusta tuntui kun puukon olisi rintaani iskenyt tehdessään noin..enkä voinut käsittää miten voi toista kohtaan toimia niin, mutta samoin kuin sinä, minä en missään nimessä halunnut jäädä katkeruuden valtaan ja vaikka pahalta tuntui halusin antaa anteeksi. (lähipiiristäni kun olin seurannut erään petetyn elämää katkeruuden myrkyttämänä orjana niin en itseäni siihen orjuuteen halunnut)

anteeksianto on tahdon valinta myöskin, sanoo tunteet mitä tahansa. täytyy toki käydä läpi pettymyksen, vihan jne tunteet mutta voi valita että tahtoo antaa anteeksi. Jumalan avulla se anteeksianto on mahdollista.

aiheesta on muuten oikein hyviä kirjojakin kirjoitettu mm anteeksiantamisen voima jne. kannattaa tsekata kirjastosta.

Pyydä Jumalaa auttamaan sinua, hoitamaan sinun rikottua sydäntäsi ja tunnemaailmaasi ja uskon, että saat avun anteeksiantamiseen ja pääset vapaaksi koston ja katkeruuden tunteista.

Vaikea sen tarkemmin kuvata miten prosessi itsessäni eteni, mutta jossain vaiheessa tajusin, että silloinen mieheni ei kyennyt parempaan...että hän oli mm omien riippuvuuksiensa orjuuttama. Hän ei osannut rakastaa niinkuin puolisoa kuuluisi rakastaa ja kohdella.

tänään olen siinä pisteessä että en koe minkäänlaista katkeruutta häntä kohtaan, toivon sydämestäni hyvää hänen elämäänsä.

Mun mielestä se tarkoittaa sitä, että lakkaat vaatimasta sitä ihmistä tilille siitä asiasta. Eli että päätät hoitaa itsesi, asiasti ja surusi itse, etkä keskity osoittamaan, mikkä kaikilla tavoilla se toinen on syyllinen niihin (vaikka olisikin).

Anteeksianto ei taas tarkoita sitä, että sun pitäisi olla kaveria tai edes ajatella myönteisiä asioita tai ylipäätään mitään tästä toisesta. Riittää, kunhan et haudo kostoa ja ole katkera ja ajattele olevasi jonkunlaisen hyvityksen saamamiehenä.

minäkin ajattelen.

t. Petetty ja jätetty.

Minunkin exäni jätti yllättäen ja kylmästi selittelemättä minut pari vuotta sitten. Ensimmäisten kuukausien jälkeen olen pystynyt käyttäytymään korrektisti häntä kohtaan, mutta kauan on kestänyt, että katkeruus häviää. Minusta oikeasti ei voi antaa vain tahtomalla, vaan se tapahtuu oivaltamalla ja ajan kanssa.



Nyt vähitellen katkeruus on hävinnyt. En voi arvostaa kuitenkaan exää sen takia mitä teki. Hyvä isä hän kyllä on jne. En myöskään haluaisi enää tuollaista miestä, joka ei osaa puhua asioista. Eli jotenkin anteeksianto tulee mulla sen kautta, että tajuan millainen hän on ja mikä siihen on ehkä vaikuttanut. Ja se, että meidän arvomaailmamme ovat erilaisia.

Mies ei ole pyytänyt anteeksi. Hän on pikemminkin hyvin ylimielinen. Olisin ehkä antanutkin jo anteeksi, jos hän olisi osoittanut edes hitusta nöyryyttä tyyliin miten-näin-sattuikaan-käymään. Mutta ei. Ylpeä hän on siitä, että hän rakastaa toista ja toinen rakastaa häntä.

Haluaisin uskoa karmaan ja siihen, että ihminen kylvää sitä, mitä niittää. Mutta uskoni on vaillinainen...onko tämä totta?

Mies kun puhuu rakkaudestaan uuteen.

Arvelen ettei ole! Miksi sinä siis rasitat itseäsi tuolla asialla? Vakavissa asioissa on syytä odottaa toisen katumista ja anteeksipyytämistä siitä miten loukkasi sinua ja lapsiaan! Älä hyvä ihminen jauha tota asiaa päässäsi. Exäsi hallitsee sinua etkä sinä itse ja se on paha asia!

Tiedän,että minun on pakko antaa anteeksi. Itseni tähden. Juuri noista syistä, mitä sanot. Ja tiedän sen tunteen, mikä tulee, kun voi antaa anteeksi. Niin monta palikkaa olen jo antanut anteeksi, että tiedän sen keveyden tunteen.

Pointti on siinä, etten tiedä, miten pystyn sen tekemään. En löydä itsestäni sitä voimaa, vaikka tahtoa löytyy.

ap

Olen kokenut saman - paitsi että mies jäi luokseni. Pettämisellä oli kuitenkin peruuttamattomia seurauksia, joita on ollut vaikea hyväksyä. Sairastuin masennukseen ja lopulta haudoin kostoa. Välillä toista, välillä toista ja välillä kumpaakin osapuolta kohtaan. Voin todella huonosti. En ole uskossa, en edes kuulu kirkkoon, mutta koin yhtenä yönä suorastaan uskonnollisen tunteen, kun heräsin uneen, jonka näin kristillisestä anteeksi annosta. En saanut enää nukutua ennen aamua. Tajusin ihan konkreettisesti, että en voi parantua masennuksesta ja pahoinvoinnista ennen kuin pystyn antamaan aidosti anteeksi. Jotenkin tuo uni auttoi siinä, että hyväksyin paremmin tapahtuneen. Anteeksianto voi olla helpompaa, kun ajattelet, että teet sen itsesi takia. Et voi voida hyvin etkä olla tasapainossa itsesi ja maailman kanssa niin kauan kuin vihaat. Jos haluat olla kunnossa, sinun on annettava anteeksi. Ja sillä hetkellä, kun pystyt tekemään sen, koko juttu ikään kuin siirtyy kauemmas sinusta. Saat takaisin itsesi. Voimia sinulle saman kokenut, uskon, että tulevaisuudessa on valoisaa!

Olen lukenut kirjoja. Olen keskustellut ihmisten kanssa paljon. Käynyt terapiassa. Ja olen rukoillut.

Myös järjen tasolla tiedän, että tämä ero mahdollisti paljon hyvää minun elämässäni. Minä olin tukahdutettu siinä avioliitossa ja tämä toinen nainen vapautti minut.

Mutta silti... se valehtelu ja pettäminen on niin ala-arvoista. Eli jälleen palaan samaan pisteeseen. Siihen, mitä en pysty antamaan anteeksi.

ap

Lisään vielä tuohon koston vaatimiseen. Minä vaadin kostoa. Voin toivoa miehelle hyvää isänä, mutta en pysty toivomaan hänelle hyvää uuden naisensa kanssa. Toivon, että hän kärsii siinä suhteessa. Tästä tunteesta haluan eroon.

hei ap, minulla myös ex oli uskoton, valehteli paljon ja lopulta jätti minut silloisen naisensa takia (jolle puolestaan oli valehdellut olevansa sinkku ja asuvansa yksin). toki minusta tuntui kun puukon olisi rintaani iskenyt tehdessään noin..enkä voinut käsittää miten voi toista kohtaan toimia niin, mutta samoin kuin sinä, minä en missään nimessä halunnut jäädä katkeruuden valtaan ja vaikka pahalta tuntui halusin antaa anteeksi. (lähipiiristäni kun olin seurannut erään petetyn elämää katkeruuden myrkyttämänä orjana niin en itseäni siihen orjuuteen halunnut) anteeksianto on tahdon valinta myöskin, sanoo tunteet mitä tahansa. täytyy toki käydä läpi pettymyksen, vihan jne tunteet mutta voi valita että tahtoo antaa anteeksi. Jumalan avulla se anteeksianto on mahdollista. aiheesta on muuten oikein hyviä kirjojakin kirjoitettu mm anteeksiantamisen voima jne. kannattaa tsekata kirjastosta. Pyydä Jumalaa auttamaan sinua, hoitamaan sinun rikottua sydäntäsi ja tunnemaailmaasi ja uskon, että saat avun anteeksiantamiseen ja pääset vapaaksi koston ja katkeruuden tunteista. Vaikea sen tarkemmin kuvata miten prosessi itsessäni eteni, mutta jossain vaiheessa tajusin, että silloinen mieheni ei kyennyt parempaan...että hän oli mm omien riippuvuuksiensa orjuuttama. Hän ei osannut rakastaa niinkuin puolisoa kuuluisi rakastaa ja kohdella. tänään olen siinä pisteessä että en koe minkäänlaista katkeruutta häntä kohtaan, toivon sydämestäni hyvää hänen elämäänsä.

Siitä on joku kirjakin olemassa...

Mutta ajattelen, että voitko ajatella asiaa siltä kannalta, että miehesi oli sellainen. Rakastuitte ja menitte naimisiin. Rakastuit tiettyihin asioihin miehessäsi. Joiltakin asioilta suljit silmäsi. Joitakin asioita et huomannut. Mieskin on saattanut muuttua siin matkan varrella. Hän oli mikä oli. Suhteeseen meneminen on aina riski. Miehesi arvot olivat jo kenties alunalkaen toisenlaiset kuin sinulla. Voimia ja siunausta toivotan anteeksiantamiseen.

Itse olen myös tällainen ihminen, jolle valehtelemattominen ja kaikenlainen vedättely on kerta kaikkiaan anteeksiantamatonta ja väärin ja tyhmää.



Ydin on ehkä siinä, että sinä et annan itsellesi anteeksi. Et kerta kaikkiaan voi sietää ajatusta, että sinä olet onnistunut jakamaan elämäsi niinkin pitkään ihmisen kanssa, joka on niin vastenmielinen ja väärä sinulle. Et siedä sitä, että sinua on vedätetty. Et pysty hyväksymään itsessäsi sitä heikkoutta, että oletkin vain tavallinen ihminen, joka voi joutua väärinkohdelluksi. Sinua on loukattu, mutta ennen kaikkea vihan syy on se, että sinä olet tehnyt itse sen tavalla tai toisella mahdolliseksi ja mietit, että miten olet voinut antaa niin tapahtua.



Oikeastaan sinua voisi helpottaa sellainen asia, että ymmärrät sen, että et sinä et ole tyhmä, koska näin pääsi käymään. Et sinä olisi voinut tietää, eikä se ole sitä, että sinua on poikkeuksellisen helppo vedättää. Toki korkea moraali voi olla syynä siihen, että ei osaa kuvitellakaan, että joku käyttäytyy niin moukasti, mutta se ei ole mitään tyhmyyttä.



Katkeruutesi ja anteeksiantamattomuutesi on sitä, että et halua olla NIIN HÖLMÖ enää koskaan. Rankaiset itseäsi. Se, että lakkaat miettimästä ex miehesi typerää käytöstä ja annat periksi kertoo oikeastaan siitä, että olet vihdoin sisäistänyt, että syy ei ole sinussa. Sinä et voinut kontrolloida tuota tapahtumaketjua, et olisi voinut olla asiassa fiksumpi. Siitä se ei ollut kiinni koskaan.

Tämän takia roikun vuosi vuoden jälkeen av:lla: välillä täältä saa arvokasta apua. Olen lukenut tätä ketjua läpi ja löysin punaisen langan, kun mittatikulla luin vastauksia läpi.



Eksäni on vahva ihminen voimakkailla mielipiteillä ja isolla egolla, suorastaan ylimielinen. Tein hänestä listan tyyliin "hän on säälittävä iskiessään vyön alle väittäessään minun olevan tekolämmin" ja "hän on tyhmempi kuin minä".

Tein hänestä siis säälittävän pienen ihmisen ja aloitin taas anteeksiantoprosessia.



Tunsin, että menin yhden askeleen eteenpäin. Sitten tyssäsi. Huomasin, että minä halveksin tuolliasta ihmistä.

Ja mitä on halveksunta. Tadaa....se on vihaa!

Eli jumissa ollaan.



Edellinen vastaaja on oikeassa siinä, että on ollut iso pala niellä se, ettei itse olekaan "täydellinen". Jossain vaiheessa eron käsittelyä itkin sitä, ettei minua voitu rakastaa ja että olin niin huono. Mutta ne itkut olen jo itkenyt ja uskon, ettei vika ollut minussa. Oman syyllisyytenikin eroon olen jo itkenyt ja käsitellyt.

Tuo viha on se viiminen linnake.



Ex-mieheni on siis ihminen, jolle ei asiat tapahdu vahingossa. Hän ei koskaan pettänyt (näin uskon) sen takia, että "näin vain pääsi käymään". Hän on tehnyt tietoisen valinnan sen suhteen. Ja se tekee hänestä tuplasti vihattavamman.



Sanotaan, että viha lähtee vain vihaamalla. Olen kirjoittanut päiväkirjaa, olen huutanut, olen mielikuvissani hakannut häntä pesäpallomailalla ja kaikkea muuta. Olen vihannut, mutta kun tämä lähde on pohjaton.

Jossain vaiheessa luulin jo päässeeni pahimman yli, mutta nyt tapahtui jotain, joka nosti sen taas ylös.



Jossain vaiheessa tajusin, että vihani on ylpeyttä. Pettäminen otti niin ylpeydelleni, enkä pääse yli ajatuksesta "perkele minulle ei näin tehdä".

Tämän sisäitämisellä pääsin yhden askeleen eteenpäin, mutta vain yhden.



Minun pitänee miettiä tuota edellisen ajatusta siitä, rankaisenko vain itseäni. Ehkä tämä on masokismia tai jotain.



Kirjoittakaa ajatuksianne! Uudet näkökulmat auttavat eteenpäin. Varmasti muitakin kuin minua.



ap

antaa anteeksi eli hyväksyä sitä, mitä mies teki.



Sun elämä on helpompaa, jos pääset asiasta sillä tavalla yli, että et katkeroidu ja pystyt tapaamaan häntä, jos teillä on lapsia. Ja pystyt olemaan haukkumatta miestä lapsille. Sitten kun he ovat aikuisia, voit joskus kertoa, mitä tapahtui.



Mä yrittäisin ajatella asiaa niin, että elämässä tapahtuu asioita, joihin voi itse vaikuttaa ja sitten niitä asioita, jotka on vaan otettava vastaan ja hyväksyttävä, koska niihin ei voi itse vaikuttaa.



Miehen pettäminen kuuluu noihin jälkimmäisiin, eli asia ei ollut mitenkään sinun vaikutusvallassa eikä sellainen asia, johon sinä olisit voinut vaikuttaa ja jonka olisit voinut estää.



Jokaisella on ristinsä ja tämä on nyt se sinun vaikea paikka, jossa sinua koetellaan. Yritä hyväksyä tapahtunut niin, että voit jatkaa katkeroitumatta elämääsi. Suru jää varmasti ainiaaksi, kokonaan asiaa ei voi haudata, mutta ihmis mieli on kuitenkin onneksi sellainen, että se unohtaa asioita ja pikkuhiljaa pääset varmasti jollain tavalla taas jaloillesi.



Löytäisitkö jostain jonkun vertaistukiryhmän? Sellainen voisi olla iso apu.



Voimia!

joka selvästikään ei sinua ole kunnioittanut tai rakastanut?



Anna olla, ei se ole vihasi eikä katkeruutesi arvoinen.



Minun ex-mies myös petti ja jätti ja se oli hirveä shokki. Ensin itkin ja anelin takaisin, sitten itkin ja surin, ja itkin ja surin. Ja vielä itkin ja surin, kunnes oivalsin, että ei se jätkä ole tämän itkun arvoinen. Vihaa tai inhoa en koskaan tuntenut, tunteet vain katosi.



Siitä on nyt 12 vuotta :) ja voin sanoa että se osoittautui elämäni lottovoitoksi. Sain upean uuden miehen ja perheen. Ja luottamuksen.



Sure ja vihaa ja kelaa asioita niin kauan että itsekin kyllästyt aiheeseen. Mutta käsittele niitä, jauha, puhu, kirjoita, ihan niin kauan kuin jaksat. Lopulta et oikeasti enää viitsi asiasta jauhaa.

Hyväksyminen on the juttu. Varmasti. Tuo sana pitää kirjoittaa myös ylös: teen itselleni listaa, mitä asioita pitää pohtia.

Pystyn ymmärtämään, miksi mies teki mitä teki. Mutta en pysty hyväksymään.

Taidat olla oikeassa... tässä jumittaa.

Pystyn kohtaamaan miehen asiallisesti, pystyn olemaan haukkumatta miestä lapsille, olen yleensä ihan aidosti iloinen. Olen mielestäni hyviin toipunut erosta.

Nyt vain tapahtui sellaista, joka nosti kaiken pintaan.

Vertaistukiryhmää haen täältä av:lta :-).

ap

antaa anteeksi eli hyväksyä sitä, mitä mies teki. Sun elämä on helpompaa, jos pääset asiasta sillä tavalla yli, että et katkeroidu ja pystyt tapaamaan häntä, jos teillä on lapsia. Ja pystyt olemaan haukkumatta miestä lapsille. Sitten kun he ovat aikuisia, voit joskus kertoa, mitä tapahtui. Mä yrittäisin ajatella asiaa niin, että elämässä tapahtuu asioita, joihin voi itse vaikuttaa ja sitten niitä asioita, jotka on vaan otettava vastaan ja hyväksyttävä, koska niihin ei voi itse vaikuttaa. Miehen pettäminen kuuluu noihin jälkimmäisiin, eli asia ei ollut mitenkään sinun vaikutusvallassa eikä sellainen asia, johon sinä olisit voinut vaikuttaa ja jonka olisit voinut estää. Jokaisella on ristinsä ja tämä on nyt se sinun vaikea paikka, jossa sinua koetellaan. Yritä hyväksyä tapahtunut niin, että voit jatkaa katkeroitumatta elämääsi. Suru jää varmasti ainiaaksi, kokonaan asiaa ei voi haudata, mutta ihmis mieli on kuitenkin onneksi sellainen, että se unohtaa asioita ja pikkuhiljaa pääset varmasti jollain tavalla taas jaloillesi. Löytäisitkö jostain jonkun vertaistukiryhmän? Sellainen voisi olla iso apu. Voimia!

Ilmeisesti en vain tarpeeksi väsynyt... pitääkö tässä mennä yhtä pohjalle kuin alkoholistit...luulin jo siellä käyneeni.

ap

joka selvästikään ei sinua ole kunnioittanut tai rakastanut? Anna olla, ei se ole vihasi eikä katkeruutesi arvoinen. Minun ex-mies myös petti ja jätti ja se oli hirveä shokki. Ensin itkin ja anelin takaisin, sitten itkin ja surin, ja itkin ja surin. Ja vielä itkin ja surin, kunnes oivalsin, että ei se jätkä ole tämän itkun arvoinen. Vihaa tai inhoa en koskaan tuntenut, tunteet vain katosi. Siitä on nyt 12 vuotta :) ja voin sanoa että se osoittautui elämäni lottovoitoksi. Sain upean uuden miehen ja perheen. Ja luottamuksen. Sure ja vihaa ja kelaa asioita niin kauan että itsekin kyllästyt aiheeseen. Mutta käsittele niitä, jauha, puhu, kirjoita, ihan niin kauan kuin jaksat. Lopulta et oikeasti enää viitsi asiasta jauhaa.

Mitäpä jos keskittyisit muuhun elämään. Aika auttaa. Jos ei auta, hanki vaikka ulkopuolista keskusteluapua.

ei tarvitsekaan antaa exälle anteeksi eikä hyväksyä sen tekoa. Koskaan.



Mutta. Sinun pitää hyväksyä se, että sinulle on tehty sellainen teko. Lakata odottamasta mieheltä hyvitystä tai selitystä tai anteeksipyytämistä.



Tästä voi alkaa eheytymisesti. Silloin pääset vähitellen eroon katkeruudesta ja voit suuntautua omaan elämään.



Kun hyväksyt sen, että sinullle on tehty kaltoin, se auttaa myös sinua ottamaan etäisyyttä exääsi. Muista, että juuri sen takia hän ei ole enää se ihminen, jota olet rakastanut. Tämän vuoksi sinulla on oikeus vihata häntä. Ja surra.



Mutta edelleen, älä myrkytä itseäsi, ajattele, että sinäkin olet saanut häneltä hyvää, palauta mieliisi se hyvä ja sitten anna hänen mennä.



Se auttaa!



t. puolitoista vuotta sitten eronnut

Uskon, jos joka päivä rukoilen, että haluan antaa anteeksi, että se päivä joskus koittaa. Mutta milloin...?

ap

Hetkonen. Nyt teet tuosta suorittamista ja odottamista. Mitä oikein odotat? Anna hänelle kaikki anteeksi. Nyt olette jo eronneet niin tuo tapahtuma on muistikuvana ja näyttää siltä että se on lähtenyt paisumaan isommaksi kuin tarvis. Toki jos säännöllisesti näet häntä lapsen vuoksi niin ymmärrettävää mutta älä vaan odota toiselta jotain minkä vuoksi saisit mielenrauhan koska siitä juuri on kyse. Sinun on itse päästävä tuosta yli ja oletko käsitellyt asiaa loppuun hänen kanssaan?

Tuossa on loistava henkisen kasvun paikka eli kannat varmaan pelkotiloja että sama voi toistua jonkun muun kanssa ja että sinussa olisi jotain vikaa jos tapahtuma toistuu.

Kokeile vaikka meditointia ja lue Eckhart Tollea niin näet asiat isompana kokonaisuutena. Hänen juttujaan löytyy myös Youtubesta.