Mies petti ja jätti. Miten voin antaa anteeksi?

että minä jossain sieluni sopukassa toivon, että mies pyytäisi edes prosentin verran anteeksi, edes vähän pahoittelisi.

Taidat olla oikeassa....

Hän ei todellakaan ole sama ihminen, jonka kanssa menin naimisiin. Mutta en ole pystynyt muistelemaan niitä vanhoja hyviä aikoja. Pitäisikö minun rypeä tässä itsesäälissä?

ap

ei tarvitsekaan antaa exälle anteeksi eikä hyväksyä sen tekoa. Koskaan. Mutta. Sinun pitää hyväksyä se, että sinulle on tehty sellainen teko. Lakata odottamasta mieheltä hyvitystä tai selitystä tai anteeksipyytämistä. Tästä voi alkaa eheytymisesti. Silloin pääset vähitellen eroon katkeruudesta ja voit suuntautua omaan elämään. Kun hyväksyt sen, että sinullle on tehty kaltoin, se auttaa myös sinua ottamaan etäisyyttä exääsi. Muista, että juuri sen takia hän ei ole enää se ihminen, jota olet rakastanut. Tämän vuoksi sinulla on oikeus vihata häntä. Ja surra. Mutta edelleen, älä myrkytä itseäsi, ajattele, että sinäkin olet saanut häneltä hyvää, palauta mieliisi se hyvä ja sitten anna hänen mennä. Se auttaa! t. puolitoista vuotta sitten eronnut

Se oli muuten se pääteos, jonka avulla pääsin keskellä eroa tolpilleni.

Yritän "suorittaa" anteeksiantamista niin, että sanon ääneen "annan anteeksi eksäni sen ja sen" Sitten keskityn siihen tunteeseen. Kun pystyn antamaan tietyn asian anteeksi, saan keveyden sydämeeni. Kun en, niin sen sanominen on sanahelinää.

En ole käsitellyt asiaa hänen kanssaan. Olemme niin eri aaltopituudella. Lyhyesti sanottuna en voi hänen kanssaan keskustella, koska omasta mielestään hän ei ole tehnyt mitään väärää ja hän on kaikessa oikeassa. Emme siis voi käsitellä tätä asiaa.

Kyllä, luottamukseni miehiin ja koko ihmiskuntaan meni. Rehellisyys on se perusarvoni. Ilman luottamusta on vain pelkoa.

ap

Uskon, jos joka päivä rukoilen, että haluan antaa anteeksi, että se päivä joskus koittaa. Mutta milloin...? ap

Hetkonen. Nyt teet tuosta suorittamista ja odottamista. Mitä oikein odotat? Anna hänelle kaikki anteeksi. Nyt olette jo eronneet niin tuo tapahtuma on muistikuvana ja näyttää siltä että se on lähtenyt paisumaan isommaksi kuin tarvis. Toki jos säännöllisesti näet häntä lapsen vuoksi niin ymmärrettävää mutta älä vaan odota toiselta jotain minkä vuoksi saisit mielenrauhan koska siitä juuri on kyse. Sinun on itse päästävä tuosta yli ja oletko käsitellyt asiaa loppuun hänen kanssaan? Tuossa on loistava henkisen kasvun paikka eli kannat varmaan pelkotiloja että sama voi toistua jonkun muun kanssa ja että sinussa olisi jotain vikaa jos tapahtuma toistuu. Kokeile vaikka meditointia ja lue Eckhart Tollea niin näet asiat isompana kokonaisuutena. Hänen juttujaan löytyy myös Youtubesta.

niin miksi vaivaat sillä päätäsi.



Mun exä teki ton saman 14 vuotta sitten, ja ajan kanssa pääsin siitä yli. Nyt ei tunnu enää yhtään miltään ja lähinnä ihmetyttää, miksi olen joskus käyttänyt energiaa koko jutun miettimiseen.

tänä viikonloppuna tuli esiin jotain, mikä nosti sen esiin. Jos olisin antanut kaiken anteeksi, niin tämä asia ei minua häiritsisi. Enkä yhtään tykkää, että alitajunnassani on asioita, jotka järkyttävät mielenrauhaani.

Kauan sinulta meni aikaa, että pääsit yli?

Minä siis yritän nopeuttaa tätä aikaa pohtimalla tätä asiaa.

ap

niin miksi vaivaat sillä päätäsi. Mun exä teki ton saman 14 vuotta sitten, ja ajan kanssa pääsin siitä yli. Nyt ei tunnu enää yhtään miltään ja lähinnä ihmetyttää, miksi olen joskus käyttänyt energiaa koko jutun miettimiseen.

"Yritän "suorittaa" anteeksiantamista niin, että sanon ääneen "annan anteeksi eksäni sen ja sen" Sitten keskityn siihen tunteeseen. Kun pystyn antamaan tietyn asian anteeksi, saan keveyden sydämeeni. Kun en, niin sen sanominen on sanahelinää.



En ole käsitellyt asiaa hänen kanssaan. Olemme niin eri aaltopituudella. Lyhyesti sanottuna en voi hänen kanssaan keskustella, koska omasta mielestään hän ei ole tehnyt mitään väärää ja hän on kaikessa oikeassa. Emme siis voi käsitellä tätä asiaa.



Kyllä, luottamukseni miehiin ja koko ihmiskuntaan meni. Rehellisyys on se perusarvoni. Ilman luottamusta on vain pelkoa. "





hyvä, koeta nyt erottaa nämä kaksi asiaa toisistaan: hyväksyminen ja anteeksianto. Hyväksy oma tilanteesi, se että sinun on jätetty ja nyt elät lastesi kanssa ja omaa elämääsi. Unohda se anteeksianto kokonaan.



Nyt annat itse avaimia tilanteeseesi. Olet miehesi kanssa eri aaltopituudella, kirjoitat. Lähdepä siitä. Olette tulleet eri aaltopituuksille ja siitä kumpikin jatkaa matkaansa, näin käy monta kertaa. Exän kanssa on turha enää vatvoa eroa, kun asiat ovat näin. Ei sitä tarvitsekaan käsitellä. Teillä kummallakin on oma tarinanne yhdessäolosta ja erosta. Ja muista, ei hänenkään ole hyvä olla, ehkä hän kieltämällä katuu tekoaan ankarasti tai ainakin kokee hirveitä omantunnontuskia.



Se mikä minua sinun suhtautumisessani nyt huolestuttaa on, että sanot että koko luottamuksesi miehiin ja koko ihmiskuntaan meni. Tällä ajattelutavalla tulet jämähtämään katkeruuteesi ihan varmasti.



Muista että nyt on kyse vain yhdestä epärehellisestä miehestä joka osui kohdallesi. Maailmassa on monta miljardia miestä. Osa niistä toki epärehellisiä. Mutta yksi meidän elämän merkityksistä on kohdata se sopiva. Siihen voi tarvita monta yritystä ja erehdystä ja sopivia voi olla monia.



Mutta se on ihan varma että pelko estää tämän tien kulkemisen ja silloin jää paljosta paitsi.



Ellei sitten tahdo ruveta nunnaksi.

Kyllähän toi asia painuu unohduksiin ennemmin tai myöhemmin, mutta mun mielestä noin törkeää tekoa ei tarvitsekaan antaa anteeksi. Se ei silti tarkoita, ettetkö voisi jatkaa elämääsi. Mies ei ole enää sun elämääsi, joten anna vaan olla, ajattele jotain muuta välillä.

Saattaa käydä kuten tutulleni että sairastui äkillisesti kuolemaan johtavaan sairauteen jolloin vasta putosi pilvilinnoistaan maantasolle ja alkoi katua tekojaan.Odota sinäkin rauhassa sitä hetkeä

kanssa? Kuunteletko hänen juttujaan rakkaudesta toiseen naiseen? Ap, nyt kaikki ei ole kohdallaan!



- miehen ylimielisyys on heikkoutta ja tietää tehneensä väärin

- jokainen niittää kylvöksensä tavalla tai toisella se on luvattu Raamatussa ja piste!

- sinun tulee antaa anteeksi itsesi ja lastesi takia ei miehen, jotta kaikki voitte jatkaa elämäänne mahdollisimman normaalisti! Miehelle anteeksiantaminen on erilainen anteeksianto jota hänen tulee pyytää.

- älä kuolaa miehesi perään, älä kerro yksityisasioitasi hänelle, tilanne on nyt tämä eli yritä rakentaa uusi perhe-elämä teille lasten kanssa, opettele iloitsemaan ja hae mukava harrastus ja ole hyvä äiti! Kun ponnistelet saat itsetuntosi takaisin ja onnellisuuden ehkäpä....:) Tsemppiä äitee!

Ap, miehesi valehteli ja petti niin kirjoitat.

Kirjoitat, että olisit voinutkin antaa anteeksi, jos mies olisi ollut rehellinen.



Olen kokenut avioeron samantyyppisistä lähtökohdista ja ajatellut, että avioliitossa on olemassa kaksi osapuolta, jotka liittonsa aikana muodostavat vuorovaikutussuhteen ja toimintatavat.

Rehellisyys liitossa vaatii äärimmäistä uskoa siihen, että toinen ihminen hyväksyy minut kaikissa tilanteissa. Ei ole pelottavampaa kuin olla rehellinen toiselle, koska rehellinen ihminen riisuu itsensä aina täysin alasti.

Rehellisyys ei koske vain pettämistä ja jättämistä vaan yleensäkin sitä, miten rehellisesti kumpikin osapuoli on tottunut asiat, tunteet ja toisensa kohtaamaan. Uskon, että tämä suhteessa luotu toiminnan malli toteuttaa itseään myös avioliiton kriisitilanteissa. Vuorovaikutus on aina kahden kauppa, näin siis minä olen asiaa prosessoinut. En välttämättä hyväksy sitä mitä puolisoni teki, mutta ymmärrän sen, että olen itse vuorovaikutussuhteen toinen osapuoli.



Oma avioeroni on ollut elämäni raskaimpia prosesseja. Se on opettanut minulle, että ihminen inhimillisyydessään kohtaa ennen kaikkea omat puutteensa ja rajallisuutensa. Ei puolisoni minua loukatakseen rakastunut toiseen ja jättänyt liittoamme. Tajusin, että liitossamme oli suuria puutteita, joista tulin tietoiseksi vasta eroprosessin aikana. Puutteet eivät ole kummankaan vika, emmekä vain olleet tajunneet puuttua niihin. Varmasti olisivat tahdolla olleet korjattavissa...johonkin pisteeseen.



Inhimillisyyden ymmärtäminen ja se, että toinen ihminen on varmaankin toiminut omassa kaaoksessaan miten on parhaiten kyennyt, on auttanut antamaan anteeksi. Minä en voi uskoa, että puolisot, jotka ovat olleet naimisissa ja rakastaneet toisiaan tekisivät toisilleen suunnitelmallista pahaa. Rakkaus vaan on elämän voimista se eniten kuohuttava...ja voi olla naivia ajatella, että elämä kulkee niinkuin sen on tarkoitettu, mutta ainakin minun kohdallani se auttoi antamaan anteeksi.



Itse olen iloinen siitä, että toinen suhde, jonka vuoksi oma liittoni kariutui oli vakavaa laatua. Olisi tuhat kertaa pahempaa, että kaikki olisi vain tapahtunut vahingossa ja sattumalta. Tiedän, etten ollut yhdentekevä vaan pitkä liitto painoi vaakakupissa paljon, niin paljon että en tiedä olinko itsekään valmis kuulemaan rehellistä puhetta erosta ennen kuin tilanne oli kulminoitunut jo liian pitkälle.



Kouluikäiset lapseni ovat sopeutuneet uuteen aikuiseen ja sisaruksiin elämässään. Heille on ollut tärkeää, että olen pystynyt aidosti tukemaan heitä tässä. Puolisoni on onnellinen, mitä hän ei minun kanssani vuosiin enää ollut. Kyllä hän on elämäänsä onnea ansainnut, enkä usko että minun anteeksiantoni hänen onneaan lisää, mutta omaa elämääni helpottaa huomattavasti. Vihaltani en nähnyt edes hänen rakkauttaan lapsiinsa, joka kuitenkin on koko ajan ollut olemassa. Kuvittelin vaan, että kun puoliso pettää minut hän pettää myös lapsensa. Olen kuitenkin huomannut, että vaikka vanhemmuus muuttuu, mutta rakkaus lapsiin ei.



Kun luen ajatuksiasi, tulee mieleeni, että rakastat vielä miestäsi. Voisiko olla niin, että viha kumpuaa siitä tunteesta, että kaikesta huolimatta et saa tapettua tunnetta itsessäsi?

Erosta selviäminen on myös oman rajallisuuden ja epäloogisten tunteiden hyväksymistä. Rakkaus ja viha ovat hyvin lähellä toisiaan...Ajattelin itse jossakin vaiheessa, että samalla tavoin, kun puolisoni antoi itselleen luvan rakastua toiseen ihmiseen syvemmin kuin minuun, minä kuitenkin olin/olen edelleen se ihminen, joka rakasti häntä eromme päivään saakka...ja osa minusta rakastaa ikuisesti. Samalla tavalla, kun en voi päättää omien tunteideni kuolemaa, en voi päättää puolisoni tunteista minua kohtaan. Kätevämpää olisi olla neutraali, mutta miten voi olla neutraali ihmistä kohtaan, jota on syvästi rakastanut? Kun hyväksyn tämän tuntemani ristiriitaisen rakkauden ja oman vajavaisuuteni, viha on helpottanut kummasti!



Tästä pitkästä itsetutkiskelusta ei välttämättä ole konkreettista apua, mutta siinä olet ehdottoman oikeassa, että viha ja katkeruus eivät johda ainakaan parempaan, ne myrkyttävät sielun hiljalleen.

ero on rankkaa, anteeksianto vaatii tahdon lisäksi voimia ja aikaa. Toivottavasti jaksatte olla lastenne tukena!



-41

Tämä ketju päättyy tähän viestiini, mutta tulin kertomaan teille, jotka tätä olette lukeneet: mieheni kirjoitti minulle tänään pitkän viestin ja ensimmäistä kertaa pyysi minulta anteeksi.



Tämä nopeuttaa prosessia. Mutta haluan kiittää teitä kaikkia vastauksista. Luin tätä ketjua uudelleen ja uudelleen. Löysin niin monta totuuden siementä, joiden avulla pystyin ottaa baby-stepseja siihen, että tiedän lopulta pystyväni anteeksiantoon.



Av-mammoilla on paljon annettavaa maailmalle.



ap

en ainakaan hyväksy exäni tekoja. Inhoan häntä edelleen, silleen pienesti kun esim. pitää olla hänen kanssaan tekemisissä niin ajattelen miten ällöttävä mies hän on ja mielummin olisin ihan jossain muualla.



Meidän on pakko olla lapsen takia silloin tällöin tekemisissä. Mitä vähemmän sen parempi.

Uskon, jos joka päivä rukoilen, että haluan antaa anteeksi, että se päivä joskus koittaa. Mutta milloin...?



ap

Mun mielestä se tarkoittaa sitä, että lakkaat vaatimasta sitä ihmistä tilille siitä asiasta. Eli että päätät hoitaa itsesi, asiasti ja surusi itse, etkä keskity osoittamaan, mikkä kaikilla tavoilla se toinen on syyllinen niihin (vaikka olisikin).



Anteeksianto ei taas tarkoita sitä, että sun pitäisi olla kaveria tai edes ajatella myönteisiä asioita tai ylipäätään mitään tästä toisesta. Riittää, kunhan et haudo kostoa ja ole katkera ja ajattele olevasi jonkunlaisen hyvityksen saamamiehenä.

kun mulla. ex-mieheni petti munua ja alkoi seurustelemaan naikkosensa kanssa. minä jätin enkä takaisin ottanut vaikka olisi halunnut, joten palasi naikkosensa luo. nykyään meillä on ihan neutraait välit kummankin kanssa mutta sisimmässäni vihaan koko asiaa ikuisesti. eli olen antanut anteeksi mutten unohda ikinä. ja tapauksesta on 4 vuotta. voimia ja aikaa!!!

Itse en viitsi uhrata ajatusta tuollaiselle miehelle! Anna olla ja jatka elämääsi eteenpäin. Mies on lastesi isä eikä muuta. Tuskin hänkään vuoksesi vaivaa näkisi kertomasi perusteella.

Sinulle muotoilisi tuon edellä olevan vastaukseni niin, että antekksiantamista on se, ettet vaadi loukkaajaa tilille Luojasi edessä.



Mitään muuta tai mitään tunteita sun ei tarvitse kehittää itsellesi tätä ihmistä vasten. Kun et janoa kostoa, pääset itse vapaana eteenpäin.

Vai oletteko siis palanneet yhteen? Jos ette niin miksi ihmeessä edes ajattelet jotain anteeksiantoa? Unohda koko tyyppi, ei se tosiaan mitään anteeksiantoa tarvitse!

anteeksiantamisella sitä, että pääsen irti vihastani. Että minusta ei tule katkeraa. Että voin ajatella miestä neutraalisti, jos en nyt lämmöllä, niin ainakin neutraalina.



Nyt pistää vihaksi, kun ajattelen niitä pelejä.



Tiedän, että jokin pieni katkeruuden siemen jää kytemään, jos en pysty antamaan anteeksi kaikkea. En halua katkeraksi.



Itseäni minä tässä ajattelen.



ap

Vai oletteko siis palanneet yhteen? Jos ette niin miksi ihmeessä edes ajattelet jotain anteeksiantoa? Unohda koko tyyppi, ei se tosiaan mitään anteeksiantoa tarvitse!