poika kapinoi ja haluaa lopettaa pitkäaikaisen harrastuksensa

Sanokaa pojallenne: saat lopettaa jos aloitat jonkun toisen harrastuksen muuten jatkat nykyistä.

eivät ole jääneet yhtään sen kummemmin notkumaan toreille ja kauppojen rappusille. Samanhenkiset kaverit ovat löytäneet toisensa onneksi ilman kilpatahtista seuraurheiluakin ja 17-18-vuotiaana nyt siis kuvioiss aon lenkkeily ja kuntosaliharjoittelu, rullaluistelu.



Ei nyt tarvitse mitään tuomioita jaella, että lapsi joutuu kadotukseen ilman kurinalaista harrastusta, joka pitää poissa kaveripiiristä -hyvistä ja huonoista kavereista. Kyllä heitä kasvaa tervepäisiä ja -järkisiä kotonakin.

Vanhemmat pakotti käymään kuvataidekoulua monta vuotta vastentahtoisesti. 6 vuotta kaikkiaan kävin kunnes kieltäydyin menemästä ja piirtäminen loppui just siihen, kuvis oli kymppi koulussa mutta siihen meni maku täysin pakottamisesta. En ole piirtänyt mitään sen jälkeen.

Jos poika ei enää halua jatkaa niin miksi ihmeessä hänen sitten pitäisi? Siksikö että vanhemmat niin haluavat. Löytää kyllä uuden harrastuksen jollei heti niin myöhemmin. Pakottamalla hänet jatkamaan harrastusta vastentahtoisesti saadaan kaikkein huonoin tulos. Itse halusin lopettaa pianonsoiton 11 -vuotiaana mutta vanhemmat pakottivat jatkamaan. Kilttinä annoin periksi ja jatkoin aina 16 -vuotiaaksi asti. Sen jälkeen en ole kertaakaan soittanut enkä soita tulevaisuudessakaan.

ja aloittaa jonkun uuden mieluisamman harrastuksen. Te vanhemmat ette todellakaan voi pakottaa poikaa käymään treeneissä, jos hän ei halua. PISTE. Tuliko selväksi!

myöhemmin kun on tullut lisää järkeä päähän. Ehkä hän toivoisi että olisi painostettu jatkamaan lajiaan sittenkin.

Vrt: eihän lapsi haluaisi rokotuksiakaan mutta vanhempana niistä ollaan tyytyväisiä.

Satunnainen käyminen fiilispohjalta ei ole sama kuin säännöllinen sitouttava urheiluharrastus. Vanhemmille on tosi helppo sanoa et "en mä nyt lähe uimaan, meen Vilin kans ostarille".

Kysy sitä kevyempää vaihtoehtoa tai sitten pojalle joku toinen harrastus tilalle. Mutta ap älä anna lopettaa kaikkea jonkun hengailijakaverin takia. Poika katuu sitä myöhemmin ja teidän perhe-elämä ei siitä ainakaan parempaan suuntaa tule menemään. Teini-ikäkin on jo kohta tulossa jne.

Keväällä noille tenaville tulee aina se vaihe ettei jaksais harrastaa. Ulkona on kiva ilma ja kaikkea. Syksyllä on taas uutta intoa, yleensä.

t. se toinen uimaripojan äiti

eikö voi käydä esim. kerran viikossa uimassa hallissa vaikka perheen kanssa!? Mukavaa yhteistä perheen aikaa. Harrastus kuin harrastus voi alkaa tuntua pelkältä suorittamiselta jos sitä on monta kertaa viikossa vuodesta toiseen ja aikaa ei kouluhommien ja harrastuksen lisäksi jää muuhun.

lopetti pianonsoiton ja laulamisen heti kun musiikkiluokka loppui. Isän ja äidin vuosikausien pakottaminen ja vaatimukset veivät lahjakkaalta neidolta täysin halut soittaa ja laulaa enää ikinä. Ei laula edes pojan kanssa, vaikka tämä on musikaalinen ja soittaisi kitaraa säestääkseen.

kun ette luota kotikasvatukseenne ja itse luomiinne kotiintuloaikoihin ja muihin sääntöihin?

Tuosta ei nyt ole kyse, vaan siitä ettei hetken mielijohteesta lopeteta noin pitkäaikaista harrastusta. Eikä vääristä syistä.

Tiedän monta lätkänpelaajapoikaa joilla on treenit 5 x viikossa. Kavereita on siellä jäähallilla joka ikinen päivä.

kun ette luota kotikasvatukseenne ja itse luomiinne kotiintuloaikoihin ja muihin sääntöihin?

Vähentäkää niitä treenejä kerta viikkoon. Jos ei valmentajalle sovi, niin sitten jättää valmentajan ja käy omaehtoisesti uimassa, vaikka se oma äitsyli voisi vaivautua sinne uimaan lapsen kanssa.



Huomaa tästäkin ketjusta, että vanhempien tahdon täyttäminen on se pääasia. Lapset valmentajien hoiviin. Lapsia "treenataan" jo pienestä pitäen. Selitetään vaan kuinka lapsi tykkää harrastaa jne. Eiköhän ole selkeä viesti se, kun lapsi haluaa lopettaa, että se ei pidä siitä harrastamisesta tai ei ainakaan halua noin usein sitä tehdä. Aika vaativaa koulupäivän jälkeen, kolmena päivänä viikossa harrastaa...



On nähty työn puolesta, kun jotain 4-5 vuotiaita raahataan väkisin balettia tanssimaan ja lapset itkee sitten koko tunnin ajan, eikä halua tehdä mitään. Sitten opettajalla menee suurin osa ajasta tällaisen vastahankaan olevan lapset hyvittelyyn ja suostutteluun. Tässäkin voisi vanhemmat miettiä myös tuota puolta ja sitä että ne, jotka vapaaehtoisesti tykkäävät siellä olla, eivät saa sitä mitä pitäisi opetuksesta, koska se teidän maija tai matti siellä vaan vinkuu, vikisee ja itkee...

ap tässä.



Täällä on näköjään hyvin erityyppisiä kannanottoja.



Itse kun olin lapsi, minua ei viety mihinkään harrastuksiin eikä tuettu niitä millään lailla. Sain toki aloittaa ja lopettaakin joitain juttuja, mutta näin aikuisena olen monta kertaa ajatellut, että jos olisin lapsena oppinut säännöllisesti liikkumaan, olisi paljon helpompaa.



Haluaisin pojalleni parempaa ja yhä vielä vilpittömästi uskon, että tuo uintiharrastus tekee hänelle hyvää. Kaksi treenikertaa sattuu lauantaille ja sunnuntaille, joten ei tuo kohtuutonta ole, jos päivästä menee tunti liikuntaharrastukseen.



ap

En lukenut nyt koko pitkää ketjua, joten ene ole tietoinen siitä onko lapsesi kuitenkin harjoituksiin mentyään viihtynyt siellä.



Omalla lapsellani oli samassa iässä vaikeuksia lähtemisessä, ja myönsi itsekin, että lähteminen on se vaikeus, paikanpäällä on kivaa,



Kävi sitten vähän vähemmän silloin, mutta jatkoi kuitenkin pienellä painostuksella. Nyt tuosta on kolme vuotta ja on sanonut jälkeen päin, että onneksi kannustin/ painostin jatkamaan, koska kaverit ja oleminen tuntui silloin olevan se kivempi kuin sidottu harrastus.



Jos lapsella taas on harrastuksessa paikan päälläkin kurja ja paha olla, niin silloin ehkä paras keksiä jotain muuta:)



Tsemppiä oikeaan päätöökseenne.

että pakota käymään ja sillä piste ja olet oikeassa ap!! Kun ei kerran rakentavat neuvot näytä kelpaavan.. Anna vähentää käyntikertoja, kyllä poika lisää niitä, kun tulee olo että se ihana harrastus on liian vähillä pojan mielestä. Toki jos on nyt kyse siitä, että haluatte pojastanne tulevan ammattilainen uinnin saralla (kuten vähän nyt alkaa haiskahtaa siltä), joudutte häntä sitten pakottamaan.



Ilman muuta säännöllinen liikkuminen on ok. Ehkä voisitte ehdottaa jotain vaihtoehtoista liikkumista. Ei uiminen ainoa laji ole.



Ja kuten sanottua aiemmin, vanhemmat määrittelee rajat vapaa-aikaan. Eli rajoittaa sitten niitä pleikkahetkiä, ostarilla lojumisia yms..

Kannattaa ennemmin keventää ja sekin niin että maksettu kausi käydään loppuun samalla tahdilla kuin ennenkin. Sitten jos haluaa, voi vaihtaa harrastusta johonkin muuhun liikuntaharrastukseen.



Jossain vaiheessa lapsille tulee tuommoinen vaihe ja se menee ohi! Meillä on ollut jo samaa nuorimman kanssa nähtävissä, lähtö on vaikeaa mutta treeneissä painetaan täysillä ja on kivaa.



Jätä ap omaan arvoonsa nämä "vanhempien tahdon mukaan"-lässytykset, itse tiedätte että lapsenne nauttii harrastuksesta. Jos ei nauttisi niin valmentaja kertoisi sen kyllä.

Tässä taitaa nyt olla kaksi eri koulukuntaa vähän vastakkain. Eli he, jotka ajattelevat liikunnan olevan liikuntaa, sama se missä sitä tekee ja he, joiden mielestä tavoitteellisesa urheilussa on monta ulottuvuutta joita ei voi vaan perheen kesken tekemällä saavuttaa.



Itse olen ollut ns. lapsiurheilija, joka löysi lajinsa 6-vuotiaana ja lopetti 17-vuotiaana maajoukkueurheilijana.



Itse olen kovasti omia lapsiani kannustanut ohjattuun liikuntaan, kaikki 3 ovat nyt seuratoiminnassa mukana ja kaksi kolmesta kilpailee. Kaikki ovat alle 10-vuotiaita.



On liikunnan kannalta aivan yhtä arvokasta käydä oman perheen kanssa uimassa 3 x viikossa (jos silloin todella uidaan, meillä ainakin perheuinti on sellaista sukeltelua ja temppuilua ilman hengästymistä), mutta sitä tavoittellisuutta ja sosiaalista aspektia liikunnassa ei koskaan saavuta tällä perheliikunnalla.



Olen toiminut nyt kohta 30 vuotta liikunnan ja lasten sekä nuorten liikuntaa sivuavissatehtävissä, ja on pakko sanoa, että vaikka poikkeus todella vahvistaa säännön, niin hyvin harvassa ovat ne teinit ja nuoret aikuiset, jotka ovat omaksuneet liikunnallisen elämäntavan ja säännöllisen liikkumisen ihan vaan siltä pohjalta etä on käyty perheen kanssa joskus uimassa. Kyllä lapsena aloitettu ohjattu liikunta vaan antaa suuntaa siihen, miten esim. teini liikkuu.



Jos ei itse ole harrastanut liikuntaa ja urheilua ohjetusti, niin varmaan ihan hyvältä idealta tuntuu ehdotus "käykää perheen kanssa uimassa". Mutta sekä itse lapsena urheilleena että urheilevien lasten äitinä tiedän että se ei todellakaan ole sama!

Lapset ovat kokeilleet musiikkiharrastusta ja molemmat ovat lopettaneet. Vaatii liikaa kotona harjoittelua. En ole pakottanut harjoittelemaan, koska minusta ei siihen ole. Vaatisi sairaalloisesti duunia että jaksaisi joka päivä valvoa 2 lapsen harjoittelut ja patistaa siihen joka päivä. En jaksa. Olen oikeastaan itseeni pettynyt. en tule mistään hyvästä perheestä ja suvusta ja se henkinen perintö toimia näin puuttuu. Tässä suhteessa olen pettynyt itseeni. Ihailen niitä, jotka harrastavat jotain niin pitkäjänteisyyttä ja itsekuria vaativaa kuin musiikki. Jossa ei edes saa yleensä suuria rahasummia vaikka vaatii äärimmäistä työtä ja keskittymistä.

Urheilun harrastajat usein ovat lyhytpinnaisia ja tähtäimessä miljoonat, keinoja kaihtamatta.

Lapset ovat kokeilleet musiikkiharrastusta ja molemmat ovat lopettaneet. Vaatii liikaa kotona harjoittelua. En ole pakottanut harjoittelemaan, koska minusta ei siihen ole. Vaatisi sairaalloisesti duunia että jaksaisi joka päivä valvoa 2 lapsen harjoittelut ja patistaa siihen joka päivä. En jaksa. Olen oikeastaan itseeni pettynyt. en tule mistään hyvästä perheestä ja suvusta ja se henkinen perintö toimia näin puuttuu. Tässä suhteessa olen pettynyt itseeni. Ihailen niitä, jotka harrastavat jotain niin pitkäjänteisyyttä ja itsekuria vaativaa kuin musiikki. Jossa ei edes saa yleensä suuria rahasummia vaikka vaatii äärimmäistä työtä ja keskittymistä. Urheilun harrastajat usein ovat lyhytpinnaisia ja tähtäimessä miljoonat, keinoja kaihtamatta.

Poika harrastaa nykyista lajiaan kauden loppuun asti ja keksii sitten vanhempien avulla itselleen uuden lajin tai useammankin, niin että harrastus velvoittaa poikaa säännöllisesti, noin kolme kertaa viikossa. Jos uutta harrastusta ei keksitä, niin sitten jatketaan nykyistä.



On itsestään selvää, että jo ala-asteiässä, mutta varsinkin yläasteella ja lukiossakin aletaan testailemaan rajoja, mutta ne pitää lapsen edun mukaisesti olla ja pitää.



Poikanne säästyy paljolta, jos ja kun hänellä on koko lapsuus- ja nuoruusvuosiensa aikana jokin tai joitain säännöllisiä liikuntaharrastuksia noin kolme kertaa viikossa (jos pro ja tykkää, niin voi olla useamminkin). Harrastus velvoittaa, suojaa siltä, ettei mennä sieltä, mistä aita matalin.



Nykymaailmassa vain on niin, että lapsilla, joilla ei ole säännöllistä, useasti viikossa velvoittavaa harratusta (joitain pikkupoikkeuksia lukuunottamatta) päätyvät koulun jälkeen seuraan ja puuhaan, josta ei hyvää seuraa - varsinkin, jos vanhemmat töissä ja/tai antavat lapsen olla ja mennä vapaasti.



Tässä asiassa ei ole mitään epäselvää, ja jokainen kasvatusalan arvostettu ammattilainen on samaa mieltä. "Jätä harrastus, jousta vaan, yks kerta viikossa riittää, antaa tehä mitä tykkää missä lystää" -tyyliset kommentit tulevat heiltä, jotka ovat omassa elämässään epäonnistuneet tässä asiassa vanhempina tai heistä ei lapsina ole näissä asioissa patistettu eivätkä ole sitä ja sen seurauksia itselleen valmiita myöntämään.

Mielestäni koululiikunta on jo alaluokilta niin vaativaa että sunnuntailiikkujalapset on auttamatta niitä häntäpään tyyppejä luokallaan.

Itse kannatan ajatusta siitä että lapsella olisi edes yksi ohjattu liikuntaharrastus, siitä saa taitoja ja valmiuksia myös koulua ja myöhempää elämää varten.

Niin. Ja en tiedä mikä on oikein tässä asiassa.



Itse henk.koht. olisin ikionnellinen jos minua olis lapsena kuljetettu säännöllisesti harrastukseen, ja olisin sairaan taitava vaikka baletissa tai pianon soittamisessa. Nyt olen kaikessa hyvä, mutta en misäsän huippu.



Joku toinen taas on katkera kun on viety.

Mutta voisi todella olla hyvä hiukan keventää harrastusmäärää, jos suinkin mahdollista. Juttele lapsen kanssa asiasta ja selitä, että jos hän kertalaakista lopettaa koko jutun, voi sitten jälkikäteen harmittaa kovasti. Jos kevennetty harrastusmääräkään ei sitten enää huvita, on paikallaan miettiä harrastaminen uudestaan. MUTTA voitte vanhempina aivan hyvin esittää pojalle asian niin, että joku harrastus (vaikka kerta viikkoon) on oltava eikä kavereiden kanssa hengailla pitkin kyliä ihan muuten vain.



Itsellä samasta asiasta kokemusta. Poika on nyt 12v ja kevään mittaan harkinnut harrastuksensa lopettamista. Treenejä on niin ikään kolmesti viikossa plus talvikaudella pari kertaa kuussa viikonloppuna kisat. Nyt kun koulu alkaa viedä enemmän aikaa (lisärasitteena toinen A-kieli) ja harkat on kolmena arki-iltana viikossa, poika on alkanut marista siitä, ettei ole aikaa olla kavereiden kanssa. Se ei itse asiassa edes pidä paikkaansa, mutta siltä pojasta tuntuu, koska kaikilla hänen kavereillaan on oma harrastumeno silloin kun hänellä olisi vapaata. Olen saanut pojan vielä pysymään kiinni harrastuksessa sillä perustelulla, että miten häntä sitten harmittaisi, jos lopettaisi! Joka kerta harkoista tullessa poika on tyytyväinen, että meni. Meillä on vielä sen verran eri tilanne, että alkaa murkkuikä painaa päälle. Kovasti haluaisin, että poika kuluttaisi aikaansa murkkuiässä mieluummin urheillen kuin kavereiden kanssa palloillen, pleikkaa pelaten ja "kylillä" hölmöillen.