Näin sitten kävi

Ei tässä nyt ongelma ole se, että kuka se isä on. Vaan se arki. Tähän mennessä on neuvottu (kiitos, hyviä neuvoja) ainakin että teen etukäteen ruokaa pakkaseen, ostan lääkkeitä ja niitä suojuksia liiveihin ja siteitä. Varmaan terveyssiteet riittävät? Ja lääkkeitä mahdollista sairastumista varten. Vauvalle ei varmaan voi antaa vielä lääkkeitä, mutta nuhan varalle joku pumppu. Tuli mieleeni, että menen apteekkiin hakemaan oikein pakkauksen kaikkea, he varmaan tietävät siellä. Ja tottakai haluaisin olla nyt kaksin enkä yksin saamassa tätä vauvaa. Mutta en ole, niin nyt kysyn näitä. Neuvolassa on oltu kivoja ja paljon oln saanutkin luettavaa ja neuvoja ja nettiosoitteitakin. Kysyin nyt vaan täällä ja olen iloinen asiallisista vastauksista.

olisit jättänyt tuon tarinan aviomiehestä ja kohtalokkaasta rakastajasta pois. Mutta kun se nyt taisi olla se oleellinen romanttinen mauste tässä mielikuvitustarinassa.

kun menin sen kertomaan. Ja kylläpäs kaduttaakin, kun taas on puolet vastauksista huorittelua kuten oikeassa elämässäkin.

Mutta ehkä parempi paikka tarinointiin olisi joku viihdelehti.

jos elämälleäni on jollekin edes viihdearvoa. Mulle tämä on oikeaa elämää. Tähän saakka onkin ollut melkoisen tavallista ja tasaista elämää. Ehkä kirjoitan tästä kirjan, jos kerran on niin viihteellistä.

asennoitunut tulevaan. Tilanne on mikä on, eikä sitä voi muuttaa. Tuolla asenteella varmasti pärjäät ja voit nauttia vauvastasi. Toivon että ystäväsi tukevat ja auttavat sinua. Tsemppiä sinulle! Tietääkö lapsen isä olevansa tuleva isä? Eikö hän halua olla lapsesi elämässä? Vai etkö sinä halua miestä lapsesi elämään? Hänestä voisi olla ihan käytännön apua, vaikka ette perhettä perustaisikaan.

Pikkuäiti elää tasaista, hieman liiankin tasaista elämää. Mutta ainahan voi kehitellä juttua rakastajasta ja raskaudesta ja kohtalokkaasta elämästä. Miten se ehkäisykin jäi käyttämättä ja miten se aviomies ei onnistunut minua saamaan raskaaksi. Sitten tuli se uljas uros, joka teki sen. Ja katosi saman tien. Tiesin kuitenkin heti hänen olevan lapsen isä, koska se oma mieshän ei voi tässä tarinassa olla sitä.

onkohan tämä yh jo saanut bebiksensä

ja yksi juttu tuli mieleen lisänä.



Tulee ehkä aika, että vauvan "ikuista" itkua ja kitinää pimeässä yössä tai vaikka päivälläkin yksin tyynnytellessä tuntuu, että haluaa paiskata lapsen päin jotakin... on niin turhautunut ja väsynyt. Älä pelästy tätä tunnetta, sulla on oikeus tuntea niin, mutta muistathan, ettet ikinä ja koskaan missään tilanteessa saa tehdä niin! Eli pointtina se, että tunteita tulee ja menee ja on eri asia se, mitä oikeasti tekee.

ja yksi juttu tuli mieleen lisänä.

Tulee ehkä aika, että vauvan "ikuista" itkua ja kitinää pimeässä yössä tai vaikka päivälläkin yksin tyynnytellessä tuntuu, että haluaa paiskata lapsen päin jotakin... on niin turhautunut ja väsynyt. Älä pelästy tätä tunnetta, sulla on oikeus tuntea niin, mutta muistathan, ettet ikinä ja koskaan missään tilanteessa saa tehdä niin! Eli pointtina se, että tunteita tulee ja menee ja on eri asia se, mitä oikeasti tekee.

Noita tunteita tuli mulle, vaikka olen parisuhteessa ja vauvalla isäkin. Enkä ollut oikeasti edes lähellä paiskata. Mutta sellaisia mielikuvia nousi eteeni, niin turhauttavaa se itku oli.

Vastasin äsken ap:lle tunteista vauvaa kohtaan, erityisesti sen, että voi tulla tunteita, jotka alkuun pelästyttää ja mikä voi olla yllättävää. En ymmärrä, miksi kririsoit minua "ohi aiheen"-moitteella. Pahoitin siitä mieleni.

Kirjoitin ohi aiheen otsikoksi, koska OMA viestini ei koskenut ollenkaan ap:n viestiä vaan vastasin sulle.

niin seuraukset on kärsittävä! En itsekään miehen tilanteessa jäisi kasvattamaan toisen miehen lasta, se olisi ikuinen muistutus siitä että vaimo on pettänyt.



Itse olet aikanaan valinnan tehnyt, sitä on turha enää surkutella. Nyt keskityt raskauteen ja vauvaan täysillä etkä murehdi miehistä! Yksinhuoltajana pärjää ihan mainiosti!

isää lapsen elämään, mutta mieä mieltä on bioisä itse? Haluaisiko ottaa vastuun jälkikasvustaan? Kai hän on tietoinen tästä tulevasta lapsesta. Ei ole sinun asiasi päättää tästä.. jos lapsella on mahdollisuus isään, niin se hänelle suotakoon.

kun ei ole mahdollisesti toista lasta (lue miestä) siinä hoidettavana ja kiukuttelua kärsittävänä.

Minulla exän, lapseni isän käyttäytyminen oli kaikkein uuvuttavinta! Hän aloitti poikamieselämän ja hylkäsi minut ja vauvan ulkopuolisiksi elämästään. Se oli todella loukkaavaa, nöyryyttävää ja kuluttavaa.



Joten tsemppiä sinulle, keskityt sinun ja vauvasi hyvinvointiin täysillä!

Ja onnea tulevasta vauvasta! :)



Itse synnytin jokin aika sitten yksin (vaikka olen naimisissa) sillä mieheni ei työnsä vuoksi voinut tulla mukaan sairaalaan.



Varaudu siihen, että sinulta kysytään sairaalassa "onko isä tulossa synnytykseen" jne. kysymyksiä. Voisikohan neuvolasta kysyä, että papereihisi laitettaisiin joku tieto, että olet saamassa vauvaa yksin? Tuki synnärillä voisi sitten olla toisenlaista... Mulla ainakin tuli kyyneleet silmiin, kun tuota isäjuttua kysyttiin, sillä olisin kovasti halunnut mieheni mukaan (vaikkei tämä eka synnytys ollutkaan mulle). Eniten pelotti se, että vauva olisi ollut sairas tai jotain olisi tapahtunut synnytyksessä. Olisi ollut kamalaa olla teljettynä siihen sänkyyn, kun vauva vietäis pois... :( Onneksi näin ei kuitenkaan käynyt ja kaikki sujui hyvin.



Voisitko harkita doulaa synnytykseen mukaan? Tai jotain hyvää ystävää?

että tämmöisenkin ketjun löysin. Kuinka joku voi sössiä elämänsä noin?

jota en ollut aiemmin lukenutkaan. Miikkana oli epäasialliset vastaukset (joita oli ilokseni vähemmistö) sekä Sinun vahingoniloinen purkauksesi.



Hyvää kevättä AP:lle ja ystävällisille vastaajille!

Vuoden päästä mies lähti, kun ei jaksanut jatkuvaa muistutusta ulkopuolisilta Miten on huoran kanssa yhdessä ja miten elättää toisen miehen lasta. Meitä se ei häirinnyt, kaikkia muita kyllä ja jatkuvaa tarkkailun alaisena olemista ei parisuhteemme kestänyt. Lapsi on bioisänsä ilmetty kuva ja kaksi vuotta meni hammasta purren ja pää uhmakkaasti pystyssä kuunnellen rumia vihjauksia. Nyt yli kymmenen vuoden päästä läheiseni ovat "antaneet anteeksi" (omasta mielestäni en ole tehnyt mitään anteeksi annettavaa) ja lapseni on kaikille hyvin tärkeä. Nykyisin ehkä kerran vuodessa joku ottaa asian esille, jolloin sanon vaan ettei minulla ole mitään Sanottavaa aiheeseen. Tsemppiä ap.

Vaikutat tosiaan järkevältä naiselta ja tulet pärjäämään. Jälkiviisas on aina helppo olla, älä välitä näiden ääliöiden kirjoituksista!



Minäkin olen saanut vauvan yksin, lähdin suhteesta alkuraskaudessa. Lapsi on nyt 9kk, ja vaikka isä silloin tällöin vauvaa näkeekin, periaatteessa olen koko ajan ollut yksin. Hyvin olemme pärjänneet. Eroa tässä ehkä on se, että minulla on kaksi isompaa lasta.



Vinkkejä: lähde vauvan kanssa alusta asti liikkeelle, tutustu muihin äiteihin, mene perhekerhoihin tms.



Yritä nukkua kun vauva nukkuu, älä yritä tehdä kaikkea liian ohjekirjojen mukaisesti vaan toimi vaistojen mukaisesti. Ota lapsi yöt viereesi, jos saat siten nukuttua paremmin.



Anna vauvaa hoitoon tuttaville ja ystäville (jos edes jonkinlainen tukiverkko löytyy). Vauva pärjää varmasti tunnin-pari muidenkin kanssa ja on lapselle hyväksi, jos elämässä on muitakin aikuisia, joihin turvautua. Ei tämän tarvitse olla isä.