Omaehtoinen lapsi... miten ominaisuudesta pääsisi eroon?

jos et saa haluttua tulosta jäähyllä istuttamisella, niin eikö se merkitse sitä, että pitäisi kokeilla toista keinoa?



Jos olet jo vähintään vuoden rankaissut lasta johdonmukaisesesti samoista asioista samoilla keinoilla ilman tulosta... niin vaihda keinoja.

Minulla on myös 4,5-vuorias poika, jonka kanssa joutuu vääntämään joka ikisestä asiasta. Kaiken hän haluaisi päättää itse, ja kaikki asiat pitäisi mielellään sujua hänen nuottiensa mukaan. Minulla on myös kuusi muuta lasta joilla ei tätä piirrettä (onneksi) ole.

Vierailija kirjoitti:

Lukea se A.Wahlgrenin Lapsikirja, 7 ja 10 vuotiaan kohdalta, ehkä myös 11 vuotiaan kohdalta, siinä kerrotaan hyvin miltä ton ikäisestä tuntuu, ja miten niiden kanssa ollaan, että kaikilla on hyvä olo. Ja miksi ei elämässä saa antaa periksi, kuinka menettelette, jos miehen kanssa tulee kinaa, kumpikaan ei anna periksi? Aika huonot evää annetaan pienelle lapselle elämään, jos koskaan ei voi antaa periksi missään.

Pakko napata tähän kiinni. Kyseinen kirja perustuu ns. tavislapseen. Erityislapsen kohdalla kirjasta ei ole mitään hyötyä. Itse lähinnä naureskellen kirjan lukenut ja todennut, että kovin on pieni maailma kirjoittajalla.

Meillä on omaehtoinen lapsi, diagnosoitu. Tähän lisäksi pari muuta diagnoosia. 

Aamut yhtä tappelua siitä, että meneekö kouluun vai ei. On helpompi sanoa ne kerrat, kun lapsi lähti kouluun ilman tappelua. Mitään muutosta ei saa päivärytmiin tulla, koska lapsi reagoi niihin todella voimakkaasti. Yleensä aggressiivisena käyttäytymisenä. Tuota aggressiivisuutta on hoidettu lääkkeellä. Annos vaan on niin pieni, että toleranssi on tullut vastaan ja olemme taas lähtöpisteessä. Luultavasti edessä on kokonaan uusi lääke, koska edellinen lisää ruokahalua ja lapsi onkin lihonut paljon.

Omaehtoinen lapsi, ainakin meidän kohdalla, on kävelevä aikapommi. Koskaan et tiedä, että millä tavalla reagoi mihinkin asiaan. Juuri oli joku äiti kirjannut ylös ne asiat mitkä oli saanut uhmaikäisen 3v tytön kiukuttelemaan. Entäs jos se olisikin jokapäivästä vielä 11v? Meille se on. Siinä missä 3v rauhoittuu hetken päästä, niin meidän lapsi on jo sellaisen raivonpuuskassa, että on jo ehtinyt tuhojaan tekemään. Ei ole ihan uusi asia, että lapsi hajoittaa huoneensa tai vastaavasti repii suutuspäissään ulkona kasvit irti. Pistipä kerran polkupyöränsäkin säpäleiksi. Monta kännykkää on jo hajoitettu. 

Meillä siis yritetään selviytyä päivistä päivä kerrallaan. Jos tämä on raskasta lapselle, niin se on myös meille muillekin. Itse teen 3-vuorotyötä ja usein olen huomannut olevani todella väsynyt. Työni on myös henkisesti, sekä fyysisesti, todella raskasta. Ei jää aikaa rauhoittumiselle ollenkaan. Olen monesti miettinyt alan vaihtamista. Tai vaihtoehtoisesti jäädä kotiin, mutta silloin elämme todella niukasti. 

Elämä omaehtoisen lapsen kanssa ei ole helppoa. Mikään kirja ei osaa kertoa, että miten tällaisen lapsen kanssa toimitaan. Jokaisen vanhemman on löydettävä se sopivin keino lapsen kanssa toimimiseen, ja siihen saattaa mennä aikaa. Siksi en osaisi ehdotella kenellekään lukemaan mitään kirjaa, vaan puhumaan esim. neuvola/koululääkärin kanssa ja miettimään yhdessä, että olisko lapsen kannalta parempi käydä tutkimuksissa. 

Suosittelen kieltojen ja rangaistusten sijaan positiivisuutta ja kehumista. En laita koskaan jäähylle lapsiani, vaan kehun ja kannustan. Ja todella voimakastahtoinen esikoislapseni on rauhoittunut huomattavasti.

No noi "miettimistuolit" ja "jäähyt" on ainakin aivan hanurista kasvatusmetodeina.

Vierailija kirjoitti:

Suosittelen kieltojen ja rangaistusten sijaan positiivisuutta ja kehumista. En laita koskaan jäähylle lapsiani, vaan kehun ja kannustan. Ja todella voimakastahtoinen esikoislapseni on rauhoittunut huomattavasti.

Tätä meilläkin tehdään. Ei silmiinpistävää vaikutusta, mutta ehkäpä päivittäinen elämä on lapsen näkökulmasta 5 min vähemmän sitä itseään per päivä. Tosin, kun ollaan aina enemmän kehuttu kuin moitittu, niin voisihan tilanne teoriassa olla vielä paljon huonompi ilman kehumista.

Ap:n lapsi on jo 16-vuotias. Miten ap onnistuit?

Lol näitä vastauksia.

Osa olettaa että äiti on liian tiukka ja osa olettaa että ei ole kuria ollenkaan.

Todennäköistä on että tällä lapsella ominaisuus on synnynnäinen.

Kasvuiässä hän opettelee hallitsemaan piirrettään.

Wahlgrenin kirjassa on sairaita ohjeita, lapsensa päätyneet terapiaan.

Jos lapsi on tunnekuohussa, on ymmärrettävää että ei pysty rauhoittumaan jäähylle. Mitä tarkoitusta yksin paikallaan istumisjäähy edes toimittaa?

Ap, no miten kävi? Miten lapsi pärjää piirteensä kanssa nyt?

Minusta tuo kuvaamasi ominaisuus ei ole omaehtoisuutta, vaan pikemminkin pakonomaisesti äidin antaman mallin mukaan toimimista, suurin piirtein kaiken toisen taholta tulevan vastustamista, mikä on täydellistä riippuvuutta ja ulkoaohjautumista. Kokeile joskus perustella- Jos lapsi vastaa perustelemalla paremmin, annat tietenkin periksi, vai annatko? Jos et niin miksi et? Toimitko myös täydelleen omien vanhempiesi antaman mallin mukaan, ilman pienintäkään harkintaa? Joskus voi myös pyytää anteeksi tai kiittää neuvosta. Mutta ei aina. Joskus pitää riittää myös se kun sanoo, että olen äitisi ja tässä asiassa päätän minä, ilman selittelyjä.

Perheeni ei ollut uskonnollinen. Mutta yhden kerran äitini oli kai yrittänyt tehdä parannuksen tai jotain, ja raahasi meidät kaikki kolme pakolla kirkkoon. Tappelin vastaan ja olin vihainen, mutta hän ei antanut periksi. Istuime siellä koko palveluksen ajan. Olin vihainen vähän sen jälkeenkin, mutta en kauan. Vähän tylsää oli mutta ei muuten mitään pahaa. Oikeastaan myös äiden käyttäytyminen siinä tilanteessa oli hyvä kokemus ja ymmärsin että äiti halusi antaa sen meille. Olisi ollut aika ikävä sanoa kun joku olisi kysynyt, että en ole käynyt kirkossa koskaan enkä tiedä millaista siellä on. Olen äidilleni kiitollinen siitä, että hän antoi sen. Kun riitelin pikkusiskon kanssa, saimme myös kokemuksen selkäsaunasta vitsalla pyllylle. Mutta sen jälkeen hän pyysi anteeksi, kirkossa käyntiä ei. Mutta ei tehnyt kumpaakaan uudelleen. Ehkä en olisi pannut pahakseni vaikka olisi joskus tehnyt. Olen itsekseni joskus käynyt kirkossa aikuisena, lapset tutustuivat asiaan vasta koulussa.

Näin minä ajattelen kirjoitti:

Minusta tuo kuvaamasi ominaisuus ei ole omaehtoisuutta, vaan pikemminkin pakonomaisesti äidin antaman mallin mukaan toimimista, suurin piirtein kaiken toisen taholta tulevan vastustamista, mikä on täydellistä riippuvuutta ja ulkoaohjautumista. Kokeile joskus perustella- Jos lapsi vastaa perustelemalla paremmin, annat tietenkin periksi, vai annatko? Jos et niin miksi et? Toimitko myös täydelleen omien vanhempiesi antaman mallin mukaan, ilman pienintäkään harkintaa? Joskus voi myös pyytää anteeksi tai kiittää neuvosta. Mutta ei aina. Joskus pitää riittää myös se kun sanoo, että olen äitisi ja tässä asiassa päätän minä, ilman selittelyjä.

Perheeni ei ollut uskonnollinen. Mutta yhden kerran äitini oli kai yrittänyt tehdä parannuksen tai jotain, ja raahasi meidät kaikki kolme pakolla kirkkoon. Tappelin vastaan ja olin vihainen, mutta hän ei antanut periksi. Istuime siellä koko palveluksen ajan. Olin vihainen vähän sen jälkeenkin, mutta en kauan. Vähän tylsää oli mutta ei muuten mitään pahaa. Oikeastaan myös äiden käyttäytyminen siinä tilanteessa oli hyvä kokemus ja ymmärsin että äiti halusi antaa sen meille. Olisi ollut aika ikävä sanoa kun joku olisi kysynyt, että en ole käynyt kirkossa koskaan enkä tiedä millaista siellä on. Olen äidilleni kiitollinen siitä, että hän antoi sen. Kun riitelin pikkusiskon kanssa, saimme myös kokemuksen selkäsaunasta vitsalla pyllylle. Mutta sen jälkeen hän pyysi anteeksi, kirkossa käyntiä ei. Mutta ei tehnyt kumpaakaan uudelleen. Ehkä en olisi pannut pahakseni vaikka olisi joskus tehnyt. Olen itsekseni joskus käynyt kirkossa aikuisena, lapset tutustuivat asiaan vasta koulussa.

Aloitus on vuodelta 2009, eli ap:n lapsi on nyt jo 20-vuotias. Nämä neuvot tulevat nyt ”hieman” myöhässä.

Ihan ovat ajankohtaisia nämä neuvot. Itselläni on omaehtoinen eskari-ikäinen ja käymme kasvatusneuvolassa.

Mutta silti kuuntelen mielelläni myös täältä saatuja neuvoja.