Lue keskustelun säännöt.
"Lasten käytöstavat kasvatuksesta kiinni" ärsyttää tällainen oletus!
12.05.2011 |
Meillä on kaksi tyttöä.
Esikoinen on aina ollut sellainen juro, liekö sitten ujoudesta ja epävarmuudesta, tai mistä lie. Koskaan ei ole esim. tervehtinyt naapureita (asumme kerrostalossa) vaikka on nähnyt esimerkistä että minä ja mieheni aina tervehdimme. Eikä tervehdi vaikka on monesti asiasta puhuttu ja käskettykin.
Ei myöskään yleensä puhu vieraammille ihmisille mitään, ei kiitä (nyt alkanut kiittämään, kun on "pakotettu", on nyt alakoululainen) eikä puhu mitään. Joskus ei edes vastaa mitään vaikka häneltä kysyttäisiin.
Ja sitten tää meidän toinen muksu on ihan eri maata. Jo ihan pienestä pitäen riemuiten moikkasi kaikki tutut ja tuntemattomatkin, höpötti ummet ja lammet vaikkei kunnolla osannut puhuakaan, käytöstavat on tosi hienot vaikka häntä ei olla mitenkään opetettukaan. Hän tervehtii, kiittää, sanoo "ole hyvä" ja "anteeksi" ja "ei kiitos" ja on myös tosi välitön, halailee, antaa pusuja jne mitä esikoinen ei ole juuri koskaan tehnyt.
Ja siis samalla lailla ollaan kasvatettu. Esikoinen lienee introvertti ja tämä toinen ekstrovertti.
Useasti vaan olen kuullut joidenkin vierittävän syyn meidän vanhempien niskoille, esikoista ei kuulemma ole kasvatettu. Niinpä niin...
Kommentit (43)
Introverttiä ja ekstroverttiä nimenomaan ei pidä "kasvattaa samalla tavoin".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
unohtui yksi tärkeä asia!
- ruokapöytäkeskusteluihin otetaan lapset mukaan ja oikein innostetaan heitä puhmaan kertomaan asioita jne...
- ruokapöytäkeskusteluissa ei saa moittia tai olla negatiivinen
- negatiiviset asiat hoidetaan muulloin
että ei käyttäydytä huonosti, esimerkiksi meluta ja juoksennella ravintolassa, sotketa kylässä jne. Toki etenkin taaperoikäiset tekevät tätä kasvatuksesta huolimatta, mutta silloin on mielestäni oleellista, että vanhemmat puuttuvat lapsen käytökseen.
Ujon lapsen kohdalla voi mielestäni ihan hyvin sanoa esimerkiksi naapureille, että meidän nuorempi on vähän ujo, mutta jospa hän vähitellen rohkaistuisi tms.
Meidän naapurissa asui tosi ujo tyttö, joka oli usein mummonsa kanssa pihalla. Minä aina kyselin, mitäs sulle kuuluu, mitä oot leikkiny yms. mutta tyttö ei saanut sanottua. Mummo painostikin, että pitää vastata kun kysytään. Sanoin aina, että ei tarvi, eiköhän me vähitellen tutustuta ja niinpä siinä sitten kävikin. Lapsen äitikin sanoi myöhemmin, että tyttö käyttäytyy mun kanssa paljon reippaammin kuin muiden ns. vieraiden aikuisten.