Lue keskustelun säännöt.
Kotivinkki: Perhe toivoo salaa monivammaisen lapsensa jo kuolevan???
11.05.2011 |
Näin rivien välistä ymmärsin ja ymmärrän vanhempia täysin vaikka itselläni ei kokemusta vammaisesta lapsesta olekaan.
Ns. terveidenkin lasten kanssa elämä on rankkaa, saati sitten vaihdella vaippoja vielä 11-vuotiaallekin.
Kommentit (63)
vauvalta puuttuisi pää ja jalat, pitää lapsen saada syntyä. Abortti on murha ja lapsi on oikeutettu syntymään yms plaa plaa plaa.
Ja jos joku on saanut esim downin, se on elämän suurin ilo ja onni, josta pitää vaan olla ylpeä ja kiitollinen. On kuin lottovoiton ois saanut....
Onneksi joku sentään uskaltaa myöntää kuinka rankkaa on elämä vammaisen lapsen kanssa, puhumattakaan todella monivammaisesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vauvalta puuttuisi pää ja jalat, pitää lapsen saada syntyä. Abortti on murha ja lapsi on oikeutettu syntymään yms plaa plaa plaa.
Ja jos joku on saanut esim downin, se on elämän suurin ilo ja onni, josta pitää vaan olla ylpeä ja kiitollinen. On kuin lottovoiton ois saanut....Onneksi joku sentään uskaltaa myöntää kuinka rankkaa on elämä vammaisen lapsen kanssa, puhumattakaan todella monivammaisesta.
Mutta silti se voi olla hyvinkin rikasta ja onnellista. Vammaisen lapsen kanssa voi osata iloita ihan eri tavalla kuin terveen kanssa. Ei sitä voi ymmärtää jos ei ole sitä itse kokenut.
Minä ainakin olen monta kokemusta rikkaampi, ja se on paljon enemmän kuin se mitä tavislasten äidit ova kokeneet.
Minä ainakin olen onnellinen, että saan olla kehitysvammaisen lapsen äiti. Jos pitäisi valita olisinko lapseton vai vammaisen äiti, niin arvaapa kumman valitsisin?
vauvalta puuttuisi pää ja jalat, pitää lapsen saada syntyä. Abortti on murha ja lapsi on oikeutettu syntymään yms plaa plaa plaa.
Ja jos joku on saanut esim downin, se on elämän suurin ilo ja onni, josta pitää vaan olla ylpeä ja kiitollinen. On kuin lottovoiton ois saanut....Onneksi joku sentään uskaltaa myöntää kuinka rankkaa on elämä vammaisen lapsen kanssa, puhumattakaan todella monivammaisesta.
Mutta silti se voi olla hyvinkin rikasta ja onnellista. Vammaisen lapsen kanssa voi osata iloita ihan eri tavalla kuin terveen kanssa. Ei sitä voi ymmärtää jos ei ole sitä itse kokenut.
Minä ainakin olen monta kokemusta rikkaampi, ja se on paljon enemmän kuin se mitä tavislasten äidit ova kokeneet.
Minä ainakin olen onnellinen, että saan olla kehitysvammaisen lapsen äiti. Jos pitäisi valita olisinko lapseton vai vammaisen äiti, niin arvaapa kumman valitsisin?
Mutta onko vielä sitten kun se sama vauva on 40 vuotiaana 2 vuotiaan tasolla? Itse olet 70 v ja hoidat vauvaasi
vauvalta puuttuisi pää ja jalat, pitää lapsen saada syntyä. Abortti on murha ja lapsi on oikeutettu syntymään yms plaa plaa plaa.
Ja jos joku on saanut esim downin, se on elämän suurin ilo ja onni, josta pitää vaan olla ylpeä ja kiitollinen. On kuin lottovoiton ois saanut....Onneksi joku sentään uskaltaa myöntää kuinka rankkaa on elämä vammaisen lapsen kanssa, puhumattakaan todella monivammaisesta.
Mutta silti se voi olla hyvinkin rikasta ja onnellista. Vammaisen lapsen kanssa voi osata iloita ihan eri tavalla kuin terveen kanssa. Ei sitä voi ymmärtää jos ei ole sitä itse kokenut.
Minä ainakin olen monta kokemusta rikkaampi, ja se on paljon enemmän kuin se mitä tavislasten äidit ova kokeneet.
Minä ainakin olen onnellinen, että saan olla kehitysvammaisen lapsen äiti. Jos pitäisi valita olisinko lapseton vai vammaisen äiti, niin arvaapa kumman valitsisin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta onko vielä sitten kun se sama vauva on 40 vuotiaana 2 vuotiaan tasolla? Itse olet 70 v ja hoidat vauvaasi
Ja se on rakas kaikesta huolimatta. Rakastathan sinäkin lapsiasi sellaisina kuin he ovat, etkö? vai onko äidinrakkautesi jotenki ehdollistettua, että lapset saavat hyväksyntää vain silloin kun ovat tietynlaisia? Mikä tässä mättää kun ajatellaan että lasta voi rakastaa ja hänet hyväksyä vain silloin kun hän on terve? Miltä siitä sairaasta lapsesta tuntuu?
Hoidin isääni ennen hänen kuolemaansa. Välillä toivon sitä, välillä pelkäsin. Itsekkäästi ajatellen en halunnut isästä luopua, mutta toisaalta kovien kipujen heikentämä mies kaipais kuolla, ja toivoinkin sitä itsekin. Isälle oli vaikeaa olla muista täysin riippuvainen myös. se on ristiriita. Kuolema oli osaksi helpotus, piina loppui, mutta sitten iski kaipaus ja suru.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sanon vaan, että "kuole pian, mutta älä vielä tänään".
oli ollut myös vaikeasti sairas lapsi? Se tauti, joka alkaa rapauttamaan 1-vuotiaana ja johtaa vaikeaan vammaisuuteen ja kuolemaan muutamassa vuodessa? Muistan, että ke oli Varsinais-Suomesta, nelikymppinen nainen? Ei taida olla enää eduskunnassa.
Sanoi kuitenkin siinä tv-haastattelussa lapsensa kuoleman olleen helpotus, kun elämä normalisoitui ja sai taas aikaa terveillekin lapsille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta onko vielä sitten kun se sama vauva on 40 vuotiaana 2 vuotiaan tasolla? Itse olet 70 v ja hoidat vauvaasi
Ja se on rakas kaikesta huolimatta. Rakastathan sinäkin lapsiasi sellaisina kuin he ovat, etkö? vai onko äidinrakkautesi jotenki ehdollistettua, että lapset saavat hyväksyntää vain silloin kun ovat tietynlaisia? Mikä tässä mättää kun ajatellaan että lasta voi rakastaa ja hänet hyväksyä vain silloin kun hän on terve? Miltä siitä sairaasta lapsesta tuntuu?
joka hoitaa akuista vakavasti vammaista lastaan kotonaan. asuvat kahdestaan, mies ei kestänyt ja lähti. Lapsi on parivuotiaan tasolla, ei kävele, eikä puhu, osaa kontata ja on täysin vaipoissa.
Nainen itse on jo lähemmäs 70 v ja tietää, että kun hän ei enään jaksa, niin lapsikin kuolee, sillä laitoksessa tämä poika ei tule pärjäämään, kuihtuu kasaan ja kuolee.
En kyllä hetkeäkään kadehdi tämän naisen osaa. JA nyt ei tosiaan puhuta mistään lievästä downista vaan erittäin vakavasta vammasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
joka hoitaa akuista vakavasti vammaista lastaan kotonaan. asuvat kahdestaan, mies ei kestänyt ja lähti. Lapsi on parivuotiaan tasolla, ei kävele, eikä puhu, osaa kontata ja on täysin vaipoissa.
Nainen itse on jo lähemmäs 70 v ja tietää, että kun hän ei enään jaksa, niin lapsikin kuolee, sillä laitoksessa tämä poika ei tule pärjäämään, kuihtuu kasaan ja kuolee.
En kyllä hetkeäkään kadehdi tämän naisen osaa. JA nyt ei tosiaan puhuta mistään lievästä downista vaan erittäin vakavasta vammasta.
vammaiset ihanat nauravat lapset pysyvät aina lapsina, ei niistä tule aikuisia koskaan! Ei ainakaan down-lapsista.
Mulle tuli kotivinkin artikkelia lukiessa niin suuri suru pojan puolesta, niin suloinen poika kuvan perusteella. Kamalalta tuntui lukea että vanhemmat itse haukkuvat lastaan vammaiseksi ja kehariksi, esikoistyttö on sitten se normaali ja hyväkö lapsi?
Arki on varmasti raskasta, mutta kyllä jokainen lapsi ansaitsee äidin ja isän rakkauden. toimittajakaan ei kysynyt olisivatko vanhemmat tehneet abortin jos kehitysviivästymä olisi näkynyt jo odotusaikana testeissä?!? Vanhemmat eivät tunnu iloitsevan pojastaan, artikkelin perusteella sai kuvan että poika on pelkkä riippa perheellensä. En tiedä, paha olo siitä silti jäi. Pojasta ei ollu tehty vauvakirjaakaan kun äidistä oli inhottavaa kirjoittaa sinne "mitä poika ei osaa"? Ja elämä tuntuu olevan yhtä luopumista asioista mitä ei voi tehdä pojan takia. En ihan ymmärtänyt mutta olivatko oikeasti uskoneet niin että poika ei eläisi kuin kymmenvuotiaaksi?!?!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No iloitkaa vaan vammaisten äidit, kyllä se hymy hyytyy kun itsellenne tulee ikää ja voimat katoaa, kun taas ihana pikku vammainen on lapasen taholla ja aikuisen kokoinen ja silti tarvitsee hoitoa ja apua kuin 2-vuotias.
Olen itse hyvin aborttimyönteinen jos näin voi sanoa, kannatan sikiöseulontoja jne. Mutta tämän viestin kirjoittaja on sisäisesti ruma ihminen. Kadehtii vammaisten vanhempia vai mikä ihme tätä tyyppiä vaivaa?
on teini-ikäinen ja saattaa painaa 120 kiloa, eikä enää olekaan niin aurinkoinen,voi ääni kellossa muuttua.
No iloitkaa vaan vammaisten äidit, kyllä se hymy hyytyy kun itsellenne tulee ikää ja voimat katoaa, kun taas ihana pikku vammainen on lapasen taholla ja aikuisen kokoinen ja silti tarvitsee hoitoa ja apua kuin 2-vuotias.
En voi todellakaan uskoa, että kukaan siitä nauttisi edes äidinrakkauden nimissä.
Mutta av-mammathan tietty on elementissään.
Ei haittaa vaikka Nico-petteri painaa sata kiloa ja itse 50 kg. On se vaan mukavaa kun saa olla kotona hoitamassa isoa vauvaa ja vaihtaa vaipat valittamatta.Jos ois vaihtoehto, antaisitko lapsesi kuolla pois, tuskin hänkään haluaa olla siinä tilassa?
Luepa tämä tekstisi uudestaan ja mieti, miltä sinusta tuntuisi, jos sinulla olisi vammainen lapsi. "Kyllä se hymy hyytyy", kuka oikeasti sanoo näin sairaan lapsen äidille?!
Tunnet nähtävästi jonkinlaista syvää vihaa (vai pelkoa?) vammaisia kohtaan, mutta koitapa nyt ymmärtää, että ei ne ihmiset sinun kiusaksesi sairaita lapsia tee...
lukea netissä? kiinnostaisi kovasti lukea..
Mulle tuli kotivinkin artikkelia lukiessa niin suuri suru pojan puolesta, niin suloinen poika kuvan perusteella. Kamalalta tuntui lukea että vanhemmat itse haukkuvat lastaan vammaiseksi ja kehariksi, esikoistyttö on sitten se normaali ja hyväkö lapsi?
Arki on varmasti raskasta, mutta kyllä jokainen lapsi ansaitsee äidin ja isän rakkauden. toimittajakaan ei kysynyt olisivatko vanhemmat tehneet abortin jos kehitysviivästymä olisi näkynyt jo odotusaikana testeissä?!? Vanhemmat eivät tunnu iloitsevan pojastaan, artikkelin perusteella sai kuvan että poika on pelkkä riippa perheellensä. En tiedä, paha olo siitä silti jäi. Pojasta ei ollu tehty vauvakirjaakaan kun äidistä oli inhottavaa kirjoittaa sinne "mitä poika ei osaa"? Ja elämä tuntuu olevan yhtä luopumista asioista mitä ei voi tehdä pojan takia. En ihan ymmärtänyt mutta olivatko oikeasti uskoneet niin että poika ei eläisi kuin kymmenvuotiaaksi?!?!
Mikä tuossa muka on vaikeaa ymmärtää? Ihan oikeasti, ihme jeesustelua kauhistella jos vanhemmat ovat pettyneitä, kýllästyneitä, väsyneitä. Ei hetkeäkään vapaata, ei nyt eikä tulevaisuudessa niin kauan kuin lapsi elää. Todella paljosta joutuvat luopumaan tuon lapsen takia. Ei todellakaan ole mikään Jumalan lahja" niinkuin jotkut väittää ihan jokaikisen lapsen olevan.
sanoi kerran jotenkin näin: lapsi voi olla geeneiltään sairas, raskausaikana voi tapahtua mitä vaan ja synnytyksessä voi kärsiä hapenpuutteesta. Jos lapsi kuitenkin syntyy terveenä, voi se sairaus ilmentyä myöhemmin. Tai sitten lapsi voi vammautua tapaturmaisesti. Koskaan ei voi tietää miten elämässä käy.
Oli nähnyt työnsä kautta niin paljon erilaisia tapauksia, että oli jo jotenkin kyyninen. Mutta hyvin teki työnsä.
Kirjoitus oli todella hyvä. Ja vaikka vanhemmat puhui rankkuudesta niin lopussahan oli ihanasti kirjoitettu miten äidin hymy oli silmissä asti kun katsoi poikaansa. Ja kuinka hän kertoi pojan olevan ainut kaltainen maailmassa.
Kannattais opetella lukemaan artikkeliä oikein ennkuin tulee tänne haukkumaan sairaan lapsen äitiä.
Minulla on terve ja sairas lapsi. Ja mun terve esikoinen on ihan niinkuin tämä heidän sairas. Poika pälättää, huutaa, keskeyttää jne. ihan selvä adhd. Meillä taas sairaan kanssa on se ihana hiljaisuus, rauha.
Minä ainakin marmatan esikoisesta koko ajan. EN todellakaan jaksa olla AINA niin onnellinen ja iloinen hänen kyselytulvistaan, huutamisista, riehumisista jne.
Mutta hei SILTI rakastan häntä.
Mulle tuli kotivinkin artikkelia lukiessa niin suuri suru pojan puolesta, niin suloinen poika kuvan perusteella. Kamalalta tuntui lukea että vanhemmat itse haukkuvat lastaan vammaiseksi ja kehariksi, esikoistyttö on sitten se normaali ja hyväkö lapsi? Arki on varmasti raskasta, mutta kyllä jokainen lapsi ansaitsee äidin ja isän rakkauden. toimittajakaan ei kysynyt olisivatko vanhemmat tehneet abortin jos kehitysviivästymä olisi näkynyt jo odotusaikana testeissä?!? Vanhemmat eivät tunnu iloitsevan pojastaan, artikkelin perusteella sai kuvan että poika on pelkkä riippa perheellensä. En tiedä, paha olo siitä silti jäi. Pojasta ei ollu tehty vauvakirjaakaan kun äidistä oli inhottavaa kirjoittaa sinne "mitä poika ei osaa"? Ja elämä tuntuu olevan yhtä luopumista asioista mitä ei voi tehdä pojan takia. En ihan ymmärtänyt mutta olivatko oikeasti uskoneet niin että poika ei eläisi kuin kymmenvuotiaaksi?!?!
Mikä tuossa muka on vaikeaa ymmärtää? Ihan oikeasti, ihme jeesustelua kauhistella jos vanhemmat ovat pettyneitä, kýllästyneitä, väsyneitä. Ei hetkeäkään vapaata, ei nyt eikä tulevaisuudessa niin kauan kuin lapsi elää. Todella paljosta joutuvat luopumaan tuon lapsen takia. Ei todellakaan ole mikään Jumalan lahja" niinkuin jotkut väittää ihan jokaikisen lapsen olevan.
ja sitä kuinka rankkaa on. Eiköhän tuohon liity kuitenkin sellainen juttu, että monivammaisen elämä ei ole kovin hääppöistä.