Maatalossa kolmessa sukupolvessa asuvia?

on kanssa tuo puutarhaongelma, milloin on joku marjapuskassa tai kasvimaalla hakemassa syötävää. ja siis ämpärikaupalla esim viinimarjoja. kyllähän niitä siellä riittää, mutta voisi kysyä saako poimia! anoppini myös käskee tytärtään ja toista poikaansa hakemaan meiltä marjoja jos tarve on. onhan hän (anoppi) kuitenkin marjapuskat sinne aikoinaan istuttanut!

eli kaikki yli 50 vuoden aikana istuttamansa puut, pensaat jne. joko kaadatti tai revitytti maasta. Kälyn ilme oli maksamisen arvoinen, kun hän muuttaessaan taloon tajusi, että kauniista pihasta ei ollut jäljellä mitään eikä se hänen elinaikanaan tulisi samanlaiseksi kuin se oli äidilläni.

Ehkä ei kannattaisi sanoa anopille, että "minä en ainakaan jouda puutarhassa kykkimään". Äiti hävitti mieluummin pihan kuin antoi sen ränsistyä.

äidiltäsi.

Ja eikös lain mukaankin talon ja pihan pitäisi olla samassa kunnossa kun ostotilanteessa? jos talo on ostettu niin että puutarha on ollut kaunis ja kukoistava, pitäisi se sellaiseksi jättää.

joissainhan tapauksissa esim rivarin myyjät on kaivaneet marjapuskat ylös ja vieneet mukanaan, ja tämä on sallittua vain jos kaupassa on sovittu ettei marjapuskat kuulu kauppaan.

on kanssa tuo puutarhaongelma, milloin on joku marjapuskassa tai kasvimaalla hakemassa syötävää. ja siis ämpärikaupalla esim viinimarjoja. kyllähän niitä siellä riittää, mutta voisi kysyä saako poimia! anoppini myös käskee tytärtään ja toista poikaansa hakemaan meiltä marjoja jos tarve on. onhan hän (anoppi) kuitenkin marjapuskat sinne aikoinaan istuttanut!

eli kaikki yli 50 vuoden aikana istuttamansa puut, pensaat jne. joko kaadatti tai revitytti maasta. Kälyn ilme oli maksamisen arvoinen, kun hän muuttaessaan taloon tajusi, että kauniista pihasta ei ollut jäljellä mitään eikä se hänen elinaikanaan tulisi samanlaiseksi kuin se oli äidilläni.

Ehkä ei kannattaisi sanoa anopille, että "minä en ainakaan jouda puutarhassa kykkimään". Äiti hävitti mieluummin pihan kuin antoi sen ränsistyä.

Mä en ole nyt paras mahdollinen tähän vastaaja, mutta mun miehen veli asuu perheineen sukutilalla. Itseasiassa niitä on neljä polvea sillä vanha isomummu on vielä elossa. Mutta ne asuu kahdessa eri talossa. Eli vanhassa päärakennuksessa asuu isovanhemmat ja isomummu. Talo on jaettu kahtia, ja isomummulla on oma kaksionsa siellä. Sitten isompi osa talosta on isovanhempien käytössä.

Toisessa talossa asuu sukutilan jatkaja vaimonsa ja lastensa kanssa.

Ne on ihan kuin naapureita, jokaisella on oma keittiönsä ja asuntonsa. Välillä vierailee toistensa luona, ja lapsille löytyy aina hoitaja jos tarvitsee. Lasten on turvallista ulkoilla pihassa kun aina joku näkee.

Niillä ainakin sujuu kaikki hyvin, sulassa sovussa ovat, eivätkä häiritse toisiansa.

sellasta tilannetta että muutatko tollaseen ratkaisuun, niin ÄLÄ MUUTA. meillä oli hetken tuo tilanne, ennenkuin appivanhempani muutti pois. ei toimi kaksi isäntää ja kaksi emäntää talossa.



meillä oli vanhan emännän kanssa täysin eri siivoustottumukset, talo oli kuin hyrskyn myrskyn, tavaraa jokapuolella, mitään ei saanut heittää pois. talosta siistinä oli vain meidän makuuhuoneemme, muihin huoneisiin en kajonnut, enkä varmaan olisi saanutkaan. talossa kävi lähinnä appivanhempien vieraita. minun kavereita ei koskaan, kukaan ei halunnut tulla kun olisi joutunut kuuntelemaan vanhusten tylsiä tarinoita. vanhukset eivät todellakaan antaneet tilaa meidän vieraille vain istuivat aina tuvassa jos nyt joku sattui käymään. kerran halusimme pitää kavereille pienen illanvieton ja vanhuksille piti maksaa kylpyläloma että saimme sellaisen pitää. ja tässä vaiheessa sanottakoon, että me omistamme talon, ei appivanhemmat. vanhaisäntä ei sietänyt minkäänlaista alkoholin käyttöä, esim saunaolut piti piilossa viedä saunalle. itse en tämmöiseen piilotteluun suostunut vaan ihan julkisestikin joskus join tuvassa siiderin ja pidin myös juomani jääkaapissa kun taas mieheni piti juomansa makkarissamme.



ei se toiminut. en asuisi kodissamme enää, jos appivanhemmat asuisivat täällä, en ikinä. oli myös vaikeaa tulla taloon, jossa muilla on historia, ja alkaa siellä sitten määräilemään, ei se onnistu, vaikka pitäisi, talohan ei ole appivanhempien. nyt he kuitenkin ovat muuttaneet pois, luojan kiitos (!!) ja talo on rempattu ja nyt talo näyttää minun kodilta, on siisti ja valoisa, roinakasat appivanhemmat vei mukanaan ym. onhan se varmaan muistakin outoa että omassa kodissa omaa olisi vain vaatteet ja perustarvikket?

..Molemmilla tulisi olla omat talot ja sama pihapiiri..Se vois korkeinaan onnistua..

..Molemmilla tulisi olla omat talot ja sama pihapiiri..Se vois korkeinaan onnistua..

miten toinen talo myydään sitten kun vanhukset kuolee? ei kukaan osta sellaista taloa, jolla on yhteinen pihapiiri toisen talon kanssa, tai liian lähellä toista taloa. ja ette varmaan myöskään halua vieraita ihmisiä siihen viereen asumaan?

Asuin teini-ikään tuollaisessa "idyllissä". Sehän oli ihan kamalaa varmasti jokaiselle osapuolelle.

Ei, ei ja ei - ainakin lapsen näkökulmasta.



Olihan se positiivista, että oli lapsille hoitajat lähellä, mutta ei silti ole mitään järkeä asua samassa taloudessa / asunnossa!

ÄLÄ MUUTA!!!!!!!!!

Minä kerron ensin, että olin siinä vaiheessa jo jonkun verran elämään nähnyt, ja siksi se 'häijy miniä', joka piti puolensa.



Suurin ongelma oli se, että talo oli anopin lasten koti riippumatta siitä, missä he asuivat. He olettivat että ruoka on ilmaista eivätkä huomanneet mitään ristiriitaa siinä, että minun ruuanostoreissut toisinaan herättivät suurta hilpeyttä.

Muutaman kerran laitoin porukkaa järjestykseen, kaikessa rauhassa ja ystävyydessä. Olen aika paha sanomaan vaikka en edes olisi tarkoittanut mitään, ja suorastaan kamala sitten kun tarkoitin.

Eivät ole enää minun kanssani puheväleissä, ja ilo lienee molemminpuolinen.



Lisämausteen soppaan toi anopin dementoituminen, jota osa lapsista ei ymmärtänyt eikä halunnutkaan ymmärtää. Aluksi meidän asioihin sekaantumista piti jokseenkin normaalina, mutta siinä vaiheessa se meni yli, kun minun edesmennyt isoisäni alkoi kummitella hänen puheissaan. Hänen totuutensa kuin oli vähän toinen kuin meidän muiden. Mm. lankapuhelimen aikaan oli kovasti tuohtunut, kun puhuin kaverini kanssa puhelimessa raha-asioista. Eihän semmoinen sovi... ja siinä vaiheessa minä ilmoitin, että voin laittaa vaikka sanomalehteen ilmoituksen rahatilanteestani jos haluan, siihen ei ole kenelläkään mitään sanomista.

Samassa talossa asuimme, mutta molemmilla oli omat taloutensa. Meidän makuuhuoneesta ja keittiöstä pääsi "talon puolelle", mutta niitä ovia käytti vain mieheni, joka kulki koko talossa kuin kotonaan (mikä pitikin paikkansa).



Molemmilla perheillä oli oma elämänsä, joskin minun vieraani halusivat aina katsomaan salia ja ruokasalia jne., vaikka miten kieltelin. Minusta se "talon puoli" oli appivanhempien koti, ei yhtään minun.



Lapsilla oli aina tuttu hoitaja, jos tarvetta tuli. Lapset eivät silti koskaan menneet sisäkautta mummille vaan aina ulkoa kuten muutkin vieraat. Kunnioitimme toisiamme eli minä en sanonut mitään, jos mummi halusi kasvattaa minusta rumia perennoja ja mummi oli aikuisesti hiljaa, kun minä tein omia typeriä pihasuunnitelmiani.



Appivanhempien kuolemasta on nyt lähes 3 vuotta ja asumme koko taloa omalla perheellä. Suurin osa talosta on kuin anopin sinne nuorena miniänä tullessa eli samat huonekalut ovat paikallaan, sama kaappikello mittaa aikaa.



Ehkä tämä valinta sopii vain aikuisille ihmisille, jotka eivät ole mustasukkaisia toisilleen siitä ainoasta yhteisestä tekijästä eli pojasta ja puolisosta.

Minä kerron ensin, että olin siinä vaiheessa jo jonkun verran elämään nähnyt, ja siksi se 'häijy miniä', joka piti puolensa.

Suurin ongelma oli se, että talo oli anopin lasten koti riippumatta siitä, missä he asuivat. He olettivat että ruoka on ilmaista eivätkä huomanneet mitään ristiriitaa siinä, että minun ruuanostoreissut toisinaan herättivät suurta hilpeyttä.

Muutaman kerran laitoin porukkaa järjestykseen, kaikessa rauhassa ja ystävyydessä. Olen aika paha sanomaan vaikka en edes olisi tarkoittanut mitään, ja suorastaan kamala sitten kun tarkoitin.

Eivät ole enää minun kanssani puheväleissä, ja ilo lienee molemminpuolinen.

tuo ruoka-asia on kyllä tuttua.. ja muutenkin tuo että talossa ennen asuneet lapset, minun tapauksessa siis mieheni sisarrukset pitivät kotiamme heidän lastensa mummolana ja omana kotinaan, mitä se tietysti olikin, koska mummo ja pappa asuivat siellä, mutta ei kuitenkaan ollut, mummo ja pappahan asuivat meidän luonamme. tästä tuli monia ongelmia, kun esimerkiksi miehen sisko tuli lapsineen meille yökylään, tai siis omien vanhempiensa luokse mutta mehän siitä kärsimme, meidän talohan se on, eikä yökyläilyt ilman kutsua tosiaan ole mukavia. tämä sisko lapsineen myös nukkui meidän makuuhuoneessamme jos emme olleet kotona. ilman lupaa tietenkin, tai olihan hänellä äitinsä eli anoppini lupa.

ruuan suhteen oli sama juttu, jääkaapilla kävivät niinkuin kotonaan. itselleni illaksi ostamat herkut oli monesti kadonnut appivanhempien vieraana olleiden lastenlasten suihin, argh!! näiden kyläilijöiden oli myös vaikea ymmärtää ettemme me mieheni kanssa kustanna kaikkien jouluruokailuja, tämä herätti kummastusta, että miksei mummolassa saa ilmaista ruokaa?!

eli sanon taas samaa, älkää ikinä IKINÄ muuttako tällaiseen tilanteeseen! niiden vanhempien /appivanhempien mukana tulevat myös kaikki heidän vieraat ja yövieraat jotka hankaloittaa omaa arkea paljon! eläkeläisillä on muutenkin vähän eri rytmi, kuin nuorilla ihmisillä. meillä esim appivanhemmat meni aina aikaisin nukkumaan, ja silloin talossa piti olla hiljaisuus. ja ennen kuutta he taas heräsivät rymistelmään ja silloin hiljaisuudesta ei ollut tietoakaan. suututtaa kun edes muistelenkin tätä. ja huomautan edelleen että appivanhemmat asuivat meidän omistamassa talossa, emme me heidän omistamassa.

ja huomautan edelleen että appivanhemmat asuivat meidän omistamassa talossa, emme me heidän omistamassa.

Miksi halusitte talon halvalla? Maksamalla täyden hinnan eli noin 200 000 e enemmän olisitte saaneet appivanhemmat muuttamaan.

että tiesin mikä toimii ja mikä ei. Olin asunut omillani jo kymmenen vuotta, tottunut laittamaan kotini mieleiseksi, toimimaan siellä itsenäisesti ja oman pään mukaan. Sen jälkeen olisi ollut aika vaikeaa sopeutua sukupolvien yhteiseloon, joten ilmoitin heti, että mua ei haittaa miehen kanssa erillään asuminen, mutta anoppilaan mulla ei kyllä ole pienintäkään aikomusta muuttaa. Niinpä me asuttiin erillään, kunnes samalta kylältä vapautui yksi eläketalo, minne muutettiin vuokralle.



Sittemmin olemme rakentaneet tilalle uuden päärakennuksen meille omaksi kodiksi. Nyt mummolaan on matkaa pari sataa metriä ja homma toimii moitteettomasti.



Ja edelleen olen sitä mieltä, että yhteisasuminen appivanhempien kanssa ei olisi mitenkään toiminut. Meidän toimintatavat on niin erilaisia, juuri esim. tuo siisteystaso on ihan eri planeetalta. Ruokatottumukset myös. Nytkin on vähän vaikeuksia karkin jakamisen kanssa, kun anoppi antaaa lapsille joka päivä karkkia. Eli joissain asioissa välimatkaa on vieläkin liian vähän. Mutta tää on monella tavalla sopiva matka, kun lapset pääsee itsekseen kulkemaan mummolle. Ja ennen kaikkea työt sujuu nyt sujuvammin, kun asutaan itsekin tilalla eikä naapurissa.



Mä ajattelen, että yhteisasuminen voisi toimia, jos nuori pari on niin nuoria, että joustavuutta vielä löytyy, kun ei ole vielä ehtinyt muodostua niitä omia pinttyneitä elintapoja. Tietysti sen lisäksi pitää olla luonteelta sosiaalinen ja yhteistyökykyinen.

Miksi halusitte talon halvalla? Maksamalla täyden hinnan eli noin 200 000 e enemmän olisitte saaneet appivanhemmat muuttamaan.

Sillä saa uuden pienen talon. Sellaisen rakentaminen voi olla monesti järkevämpää kuin asua väkisin jossain vanhassa rötiskössä.

syytinki olisi pitänyt jättää ilman muuta tekemättä!! ja syytinkiä ei varmaan olisikaan tehty, jos minä olisin ollut kuvioissa talon/tilan ostohetkellä. mutta mieheni oli silloin poikamies ja teki yksin päätöksensä.

nykyään mieheni on täysin samaa mieltä siitä ettei syytinkiä ikinä, missän nimessä pitäisi tehdä. tai se pitäisi tehdä niin että asumisoikeus loppuu kun talosta muutetaan pois, eikä mitään ikuista asumisoikeutta, argh!! niin, kauhulla odotan, millon vanhukset haluaa tulla takaisin meille asumaan :( varsinkin nyt kun meillä on laajennettu/rempattu talo, joka on täysin eri tasoa, kun talo jonka he joskus myivät.

ja huomautan edelleen että appivanhemmat asuivat meidän omistamassa talossa, emme me heidän omistamassa.

Miksi halusitte talon halvalla? Maksamalla täyden hinnan eli noin 200 000 e enemmän olisitte saaneet appivanhemmat muuttamaan.

Tosin, me asutamme päärakennusta, appivanhemmat taloon jälkikäteen rakennettua lisäsiipeä, jossa omat keittiöt, suihkutilat ja sisäänkäynnit.



Mieheni ukki asuu pihassa olevassa alkuperäisrakennuksessa.



Meillä tätä takana vasta 8kk, ja alan olemaan ihan loppu. Anoppi se päänvaivaa aiheuttaa... On sellainen vanhankansan työmyyrä, joka on omatkin lapsensa jo 4-vuotiaasta laittanut peltohommiin. Nyt vahtii mitä me tehdään, ettei vaan päästä laiskitumaan.

Jos tulee meille, kun ollaan esim. päiväunilla, herättää koko porukan, koska mitäs sitä turhaan makaamaan, siis minä ja lapset. Oma poikansahan kun on niin ahkeraksi kasvatettu....



No, tätä ratkasua on enää jäljellä 7vk tasan, sitten anoppi katoaa, kun heille valmistuu oma pikku tönö, ja onneksi edes 2 km päähän, vaikka tuskin se kauheesti hillitsee kun saman tien varressa kuitenkin on....

Tosin, me asutamme päärakennusta, appivanhemmat taloon jälkikäteen rakennettua lisäsiipeä, jossa omat keittiöt, suihkutilat ja sisäänkäynnit. Mieheni ukki asuu pihassa olevassa alkuperäisrakennuksessa. Meillä tätä takana vasta 8kk, ja alan olemaan ihan loppu. Anoppi se päänvaivaa aiheuttaa... On sellainen vanhankansan työmyyrä, joka on omatkin lapsensa jo 4-vuotiaasta laittanut peltohommiin. Nyt vahtii mitä me tehdään, ettei vaan päästä laiskitumaan. Jos tulee meille, kun ollaan esim. päiväunilla, herättää koko porukan, koska mitäs sitä turhaan makaamaan, siis minä ja lapset. Oma poikansahan kun on niin ahkeraksi kasvatettu.... No, tätä ratkasua on enää jäljellä 7vk tasan, sitten anoppi katoaa, kun heille valmistuu oma pikku tönö, ja onneksi edes 2 km päähän, vaikka tuskin se kauheesti hillitsee kun saman tien varressa kuitenkin on....

Luoja kun ei laiskoja elätä eli jos maalla ei tee töitä, menettää sen talonsa ja tilansa aika nopeasti.

Eli jos pitää ostaa 1 milj euron maatila, josta päärakennuksen ja pihapiirin arvo on vaikka 200 000 e, niin aika helposti sellainen tavallinen 30v ikäinen pariskunta joutuu laskemaan, mikä kannattaa. Tila ei Suomessa tuota niin hyvin, että tuon kauppasumman edes 10 vuodessa maksaa, joten silloin yleensä sovitaan hinnasta uudestaan. Samalla edelliselle sukupolvelle jää asumisoikeus, jonka avulla hintaa lasketaan.



Aika harva tilan "omistava" nuoripari sen tilan kuitenkaan omistaa, kyllä siinä aika usein on edellisen sukupolven antamaa ennakkoperintöä jne. sen verran, että se antaa "vanhalle parille" oikeuden asua ja elää omaa kotiaan, vaikka se paperilla onkin nuorille myyty.



Tai sitten pitää tehdä kuten tätini, joka laittoi tilan myyntiin ulkopuolisille, sai tuplasti rahaa verrattuna omille lapsille antamiseen. Pojalleen ja miniälle totesi, että voitte viedä hevosenne muualle, jos ette maksa samaa kuin naapuri.

itse edustin sitä nuorinta polvea enkä ajoista kovin paljon muista. Lapsesta se oli kivaa mutta äidistäni kuulemma aika karmivaa.

perseestä oleva ratkaisu.

Appivanhemmilla ei ole syytinkioikeutta ja heillä on oma talo, mutta pitävät meidän taloa, puutarhaa ja koneita omanaan.Kaikista pahimpia ovat kuitenkin miehen veljet perheineen. Tulevat kuin kotiinsa ja olettavat saavansa täyshoidon sekä kiireaikana myös pikkukoululaisillensa ilmaisen täyshoidon. Puhetta eivät kuuntele tai usko, koska heillä kuulemma oikeus lapsuudenkotiinsa vaikka joka euro on jo maksettu.