Martina sanoo että äitiys on "stressitöntä, antoisaa, ihan hermolepoa" JUST.

mutta mäkin olisin voinut sanoa noin silloin kun oli vain yksi noin pieni lapsi. Ääni on tässä kellossa sittemmin muuttunut.

kun tehnyt pitkän duuniputken stressaavaa työtä ja juossut tuli perseessä, on ihana jäädä äitiyslomalle ja hoitaa vauvaa ja nauttia kiireettömyydestä ja mielenrauhasta. Kerrankin elämä tuntuu elämisen arvoiselta todellakin.

varsinkin jos on tuollaisessa ammatissa jossa ollaan koko ajan toisten arvosteltavina. Musiikki- ja muu tanssi bisnes, sekä yleisö että ne levytyskumppanit varman arvostelee ja ehdottaa parantamista koko ajan.

puhumattakan vielä sotkuisista raha-asioista.



oli se ammatti sitten oma valinta tahi ei, niin varmaan tän henkilön kohdalla yhden lapsen kansa kahden oleminen on just sitä, hermolepoa.

kun tehnyt pitkän duuniputken stressaavaa työtä ja juossut tuli perseessä, on ihana jäädä äitiyslomalle ja hoitaa vauvaa ja nauttia kiireettömyydestä ja mielenrauhasta. Kerrankin elämä tuntuu elämisen arvoiselta todellakin.

kun tehnyt pitkän duuniputken stressaavaa työtä ja juossut tuli perseessä, on ihana jäädä äitiyslomalle ja hoitaa vauvaa ja nauttia kiireettömyydestä ja mielenrauhasta. Kerrankin elämä tuntuu elämisen arvoiselta todellakin.

Kun esikoiseni syntyi, alkoi järkyttävä kiire. Tai mitään muuta ei ehtinyt eikä pystynyt tekemään, kuin imettää, tai kanniskella ja hyssytellä ja heijata lasta sylissä. Lapsi huusi hysteerisenä, jos hänet laski edes vain vessareissun ajaksi sitteriin tai lattialle.

Alkuun oli monta viikkoa, kun hän huusi, vaikka oli sylissä, jos istuin. Piti seisoa ja kävellä lapsi sylissä, jotta tämä oli hiljaa. Isänkään syli ei kelvannut, vain minun.

Nukkui 1-vuotiaaksi saakka 2 kertaa 15-30 min. päikkärit per päivä. Vaunuissa oli hiljaa niin kauan, kun vaunut liikkuivat. Heti kun vaunut pysähtyivät, hetkeksikin, vauva alkoi huutamaan.

Yöherätyksiä oli 4-8 per yö, ja usein herättyään huusi puoli tuntia - 45 minuuttia suoraa huutoa, jolloin jouduin kävelemään hänen kanssaan ympäri kämppää, jotta saisin hänet hiljaiseksi.

Kun lapsi oppi liikkumaan, oli tosi vikkelä ja kiinnostunut ihan kaikesta, joten sitten jouduin ihan jatkuvasti juoksemaan perässä.

Yöt alkoi nukkua ilman heräilyjä vasta 2 vuoden iässä.

Että en todellakaan kokenut äitiyttä hermolevoksi ja kiireettömäksi. Päinvastoin, elämäni helvetillisintä aikaa, suoraan sanottuna.

Tosin varmasti se olisi ollut helpompaa aikaa, jos olisi ollut joku, joka lasta olisi toisinaan hoitanut, ja varsinkin noin usein kuin Martinalla.. kyllä, olen kateellinen ja katkera.

ap

Martina hoidata tosiaan lastaan niin paljon muilla, että voi kutsuakin sitä elämäänsä hermolevoksi.

kyllä, lapsi oli (ja on edelleenkin 5-vuotiaana) todella helppo. Raskaus oli helppo, synnytys oli helppo, vauvana itki todella vähän/harvoin, on ollut aina melko terve pikku flunssia lukuunottamatta.



Öisin piti ekat kuukaudet herätä pari kertaa imettämään ja sen jälkeen kerran yössä, mutta siinä se ainoa "epämukavuus" joka pikkulapsiajasta on jäänyt mieleen. Sekin helpotti, kun lapsi vajaan vuoden iässä alkoi nukkumaan yönsä putkeen. Eli kyllä, joillekin se voi olla hermolepoa työelämään verrattuna...



Ai että, kuinka nautinkaan siitä äitiys-/hoitovapaasta, oli kyllä todellista hermolepoa monen vuoden samanaikaisen opiskelun ja työssäkäynnin ohella...

meillä mies reissutyössä eli "jouduin" lapsen hoitamaan pitkälti yksin - yökylässä ei nyt 5-vuotiaanakaan ole vielä ollut.

kyllä ihanaa lomaa. Lapsia kaksi. Kilttejä molemmat. Nyt kahdeksan vuotta kotona ja ahdistaa, kun ajattelenkin töihin paluuta. En kaipaa oravanpyörään.

Varmaan onkin, jos hoidattaa mukulaa muilla noin paljon.

Mitenköhän jos Martina olisi ollut lapsensa kanssa 24/7 niinkuin äidit yleensä. Mahtaisi olla eri ääni kellossa..?

Joo, olen mamma vailla kunnollista tukiverkkoa ja koen äitiyden usein todellakin ihan joksikin muuksi kuin stressittömäksi hermolevoksi. Antoisaa kyllä, mutta...

Meillä 3 lasta ja kyllä täytyy myöntää, että vauvan hoito on ihanan_leppoisaa verrattuna siihen kun lapset kasvavat.

Meillä vauvat ovat olleet "perusvauvoja" ja kaikenlaista itkua ja hampaiden kiristelyäkin on ollut, hermotkin on usein menneet. Katkonaisia unia vuosikausia jne.

SILTI olen sitä mieltä, että Martina on oikeassa.



Kun lapset kasvavat niin sittenhän se vaativuus vasta tulee ilmi, uhmat ja muut ongelmat.

ja kyllä musta äitiysloma on ollut ihanaa hermolepoa. Tosin en ole lasten kanssa 24/7. Mun lapsilla on nimittäin myös isä, joka sattuu vielä asumaan samassa kämpässä.

jos vauva- ja pikkulapsiaikanakin ehtii paljon touhuta muuta, pitää kiinni harrastuksistaan ja bilettää, laittautua ja olla paljon ilman lastakin, ja jopa nukkua öitä ilman lasta (eli siis lapsi on paljon hoidossa/on paljon hoitajia!), niin ei ihme että vauva- ja pikkulapsiaika koetaan stressittömäksi ja hermolevoksi.



Esim. googlettelepas mitä kaikkea Martina on tehnyt tänä aikana, kun hänellä on ollut lapsi. Niin paljon kaikkea, että siinä on kyllä lapsi pakosti ollut hoitajilla PALJON.



ap

Meillä 3 lasta ja kyllä täytyy myöntää, että vauvan hoito on ihanan_leppoisaa verrattuna siihen kun lapset kasvavat. Meillä vauvat ovat olleet "perusvauvoja" ja kaikenlaista itkua ja hampaiden kiristelyäkin on ollut, hermotkin on usein menneet. Katkonaisia unia vuosikausia jne. SILTI olen sitä mieltä, että Martina on oikeassa. Kun lapset kasvavat niin sittenhän se vaativuus vasta tulee ilmi, uhmat ja muut ongelmat.

Mä olen tästä ihan eri mieltä. Mulla yksi 3-v lapsi ja voin sanoa, että äitiys on helpottanut jatkuvasti. Ensimmäinen vuosi oli todella rankkaa itkuisen ja huonounisen vauvan kanssa ja olin pimahtamispisteessä. Toinen vuosi oli jo huomattavasti helpompi ja kolmas jo lastenleikkiä ensimmäiseen verrattuna. Uhmat ja muut menee paljon helpommin kuin se vauvan hoito. Tämä siis oma kokemukseni.

eikös sillä lapsella ole isäkin?

jos vauva- ja pikkulapsiaikanakin ehtii paljon touhuta muuta, pitää kiinni harrastuksistaan ja bilettää, laittautua ja olla paljon ilman lastakin, ja jopa nukkua öitä ilman lasta (eli siis lapsi on paljon hoidossa/on paljon hoitajia!), niin ei ihme että vauva- ja pikkulapsiaika koetaan stressittömäksi ja hermolevoksi.

Esim. googlettelepas mitä kaikkea Martina on tehnyt tänä aikana, kun hänellä on ollut lapsi. Niin paljon kaikkea, että siinä on kyllä lapsi pakosti ollut hoitajilla PALJON.

ap

Kun esikoiseni syntyi, alkoi järkyttävä kiire. Tai mitään muuta ei ehtinyt eikä pystynyt tekemään, kuin imettää, tai kanniskella ja hyssytellä ja heijata lasta sylissä. Lapsi huusi hysteerisenä, jos hänet laski edes vain vessareissun ajaksi sitteriin tai lattialle.

Alkuun oli monta viikkoa, kun hän huusi, vaikka oli sylissä, jos istuin. Piti seisoa ja kävellä lapsi sylissä, jotta tämä oli hiljaa. Isänkään syli ei kelvannut, vain minun.

Mun lapsi oli vauvana sellainen, että saattoi herätessään itkeä, mutta itku loppui heti, kun vauvan otti syliin. Jollain rokotuksella kun käytiin, niin oikein säikähdin, kun itkua kesti vähän pidempään. Eli kyllä jotkut vauvat ovat helppojakin :)

Minustakin vauvan kanssa 24h oleminen on ihan hermolepoa entiseen töissä suorittamiseen verrattuna. Päivät hujahtavat nopeasti rutiinilla, ei ole mikään pakko poistua kotoakaan koko päivänä jos ei joskus huvita, yleensä kyllä toki käydään ainakin kävelyllä.



Meidän 5kk poika on varmaan ollut aika helppo tapaus, ei mitään hirveää ole ollut ja on ollut niin tervekin kuin vain mahdollista. Ensimmäiset 1,5kk valvoi aamuyöhön huutaen, sitten löytyi rytmi. Ekat 2kk söi 1-2h välein vuorokauden ympäri ja vaati olla jatkuvasti sylissä. Pari kipeää rintatulehdusta ja yksi flunssa on ollut.



Itse asiassa ensimmäinen kuukausi meni aika pitkälti sohvalla istuessa vauva sylissä, aika usein vauva söi tunnin, istui tunnin sylissä, söi taas tunnin jne. Jonkun mielestä varmaan hirveän stressaavaa ja sitovaa, minusta omalla tavallaan rentouttavaa. Söin valmisruokia ja katsoin telkkaria vauva sylissä enkä siivonnut tai laittanut ruokaa pariin viikkoon. Nyttemmin lapsi ei enää vaadi syliä yhtä paljon ja ehdin hyvin siivotakin ja puuhailla muuta. Samalla yhdessäolo on koko ajan antoisampaa kun poika hymyilee, juttelee, ottaa kontaktia ja oppii uutta.



Niin ja siis melko yksin joudun lasta hoitamaan, miehellä reissutyö ja on ulkomailla yli puolet ajasta ja kotona ollessaankin aika kiireinen yrittäjä.

...ja vielä yksi juttu: raskauden lopussa nukuin aivan älyttömän huonosti, turvotus oli niin järkyttävää että minun oli vaikea hengittää vaakatasossa missään asennossa. Nyt vauvan syntymän jälkeen olen nukkunut huomattavasti paremmin, toki lyhyissä pätkissä mutta yhteensä ihan tarpeeksi (6-8h yössä). Ja on tosi helppoa herätä, vauva ei edes ehdi itkeä kun olen jo skarppina sen kääntyillessä sängyssä. En olisi ikinä uskonut että herääminen on näin helppoa, kai siihen jotkut hormonit vaikuttaa.

Meillä vaan kaksi lasta, toinen vielä ihan vauva, mutta olen kyllä samaa mieltä tuosta mitä Martina sanoi. Olen kyllä myös sitä mieltä, että sen, joka tuota ei allekirjoita, pitäisi tosiaan rakentaa ympärilleen edes jonkinlainen tukiverkko ja/tai lakata liikaa suorittamasta sitä äitiyttä.



Tietty helpommin sanottu kuin tehty, kyllä mä sen tiedän.

Aina kiltti ja aurinkoinen. Sitten alkoi tulla luonnetta, eikä aina niin ihanaa. Murrosikää odotellessa.