Miten hypomania tai mania voi ilmetä? Kellään kokemuksia?

Voiko maniassa tulla aggressiiviseksi, etenkin päihtyneenä?

Mulla on hypomaniaa, koska en oo koskaan onnistunu asioitani täysin pilaamaan (esim. rahan käyttö ynm), yleensä ilmenee unen vähentyneellä tarpeella, saatan porskuttaa pari kuukautta nukkuen muutaman tunnin yössä. Ei ole nälkä, tosi tylsä koko ajan jos ei ole jotain tekemistä, mutta sit ku on jotain tekemistä ei pysty keskittymään. Juon ja poltan paljon enemmän kuin normaalisti, valmis lähtemään kenen tahansa kanssa ulos juhlimaan vaikka keskellä viikkoa, tuntuu tosi hyvältä idealta vaikka töitä olisi seuraavana päivänä.

Helposti kiihtyvä, riitaisa, agressiivinen, jyrä.

=Hypo /maniaoireet meillä. Euforiasta tietookaan. Ja täysin syytön kaikkeen aiheuttamaansa riitaan ja huutoon. Aina liittyy vihaisuus, ärsykeherkkyys, huuto, huono käytös, muiden syyttely ja naama nurinpäin olo oireisiin. Niin että vilpittömästi uskoo itse olevan ihana puhdas pulmunen. Kaikki tekeminen jää kesken. Jos pakko joku sovittu työ tehdä loppuun on se hirveää tuskaa ja aiheuttaa ahdistusta. Saattaa olla päiviä työmaalla , ja kun käy zekkaamassa ,ei mtn olekkaan tehty. Auta armias jos joku työkaverina silloin... Syyllinen. Kaikkeen. Ja päivä menee syynätessä sen jälkiä.

Karmeeta.

Masennuskausina ei jaksa viuhtoo riitoja, rypee itsesäälissä. Kehon liikkeet kuin hidastetusss filmissä.

Kyllä. Mutta bipo ottakoon vastuun sairaudestaan. Aina voi "bipoilla" sitten miten vain kun enhän minä vaan tuo bipo minussa...

Vastuu omasta sairaudesta! On kaiken a ja o.

Siihen kyllä pystyy, JOS HALUAA, nykyään niin hyvät tiedot ja tuet tarjolla. Isestäsi kiinni miten sairastat, apua saa kyllä. Sairautta ei voi ulkoistaa ja olla sen uhrina. Syyttömänä tekoihinsa.

Hullu saa olla mut ei tyhmä.

Mä en kuullut kunnolla puhetta vaikka normaalisti ei kuulossa vikaa, jäin tuijottamaan tyhjyyteen kun puhuin, puhe oli sellaista katkonaista, koko ajan rauhaton olo, hihitytti koko ajan ja oli että mikään ei oo vialla.

Läheisellä diagnosoitu bipo.

Nyt hypomania (mania?) alkamassa ja tulee taas hulluja ideoita ja ihan hälyyttävää käytöstä. Pitääkö minun puuttua? En jaksaisi, kun siitä on seurannut aina hirveä räjähdys.

Mun mies on kakkostyyppiä eli surisee sisäisesti mutta ei juuri näy käytöksessä. Hypossa on levoton, kireä ja puhenopeus kasvaa, mutta ei toimi impulsiivisesti. Nukkuu vähemmän.

Vierailija kirjoitti:

Voiko maniassa tulla aggressiiviseksi, etenkin päihtyneenä?

Kiihtynyttä aggressiota on etenkin nuorilla, mutta aikuisilla myös. Oma kokemus on se, että räjähtely kertoo voimakkaasta kuormitustilasta ja voi olla ns. psykoosin ensioire myös. Silloin oikeasti hiljaisuus, pimeä huone, lepo, uni, ruoka... välttämättömyys.

Jokainen bipo on yksilö. On monia erittäin lahjakkaita ja poikkeuksellisen luovia yksilöitä, jotka saavat vietyä asiat maaliin. Jos läheiset pitävät kaikkia pyrkimyksiä sairauden oireena teette vaan hallaa. Kohonnut mieliala voi kestää pitkään ilman, että siihen liittyy mitään sekopäisyyttä, itselläni ei niitä kunnon sekoiluja tule ollenkaan ja saan tavoitteeni toteutettua, jos ympärilläni ei ole ihmisiä, jotka yrittävät painaa alas.

Tunnen useita kaltaisiani. On professorista alkaen, useamman korkeakoulun omaavia, oman alansa huippuja, lämpimiä, lojaaleja, syvällisiä, kauniita, herkkiä, luovia ja taiteellisia... you name it. Työkykyisiä ts.

Jotkut pitävät tällaista poikkeuksellisuutta outona ja liian erikoisena, mutta ei se aina ihan niinkään ole.

T. Pitkäjänteinen ja sinnikäs bipo

31 jatkaa

Syön lääkkeet ja siksi näin eli nukun öisin aina. Olen syönyt lääkkeitä neljä vuotta, yhtään unetonta yötä en ole viettänyt sen jälkeen ja siksi elämäni sujuu. Pääsen ns. maaliin, enkä sen vuoksi myöskään sekoile. Sekoilu on seurausta unettomuudesta. Jos nukkuu (lääkkeet) ei ole ongelmaakaan. Yksinkertaista, eikö totta?

Olen pörrännyt hypomaniassa aika pitkään. Lujaa menee, rahaa kuluu...

Up

Minä sanoin itseni irti, muutin lomatuttavuuden perässä ulkomaille, heräsin keskellä yötä siivoamaan, annoin tavaroitani pois, muiden ihmisten hitaus ja se etteivät he "tee elämällään mitään" ärsytti suunnattomasti. Tuntui kuin olisin ollut ainut joka ymmärtää mikä elämässä on tärkeää, ehkä olinkin?!

Up

Näin peruslaiskana ihmisenä saan maniassa ihan hirveästi asioita aikaan. Tälle läheisitkin välillä vitsailee, kun talo kiiltää sisältä ja ulkoa ja pihat siistitty ja kaikki on viimmesen päälle. Täynnä energiaa, pää täynnä ideoita ja välillä hullujakin, mutta jotenkin niitä on oppinut vuosien aikana hallitsemaan. Alkoholia kuluu normaalia enemmän. Rahankäyttö muuttuu vähän löysemmäksi, mutta sitten se muu aika tuleekin säästettyä niin en jaksa sitä murehtia. Sairaus on hyvin hallinnassa ja sen kanssa olen pystynyt hyvinkin normaalia elämää. Olen ollut avoin kaikille läheisilleni tästä sairaudesta ja he tuntevat minut läpikotaisin joten pystyn heihinkin "turvautumaan" tämän sairauden aaltoliikkeissä. Osaavat napata kiinni tilanteesta.

Minusta tulee hypomaniassa yliseksuaalinen. Harmi vaan, että se ei kohdistu pelkkään omaan puolisoon, siksi se on haitta.

Jos on harkitseva perusluonne, ei hypomania aiheuta mitään silminnähtävää hillittömyyttä. En voisi itse kuvitellakaan esim. pettäväni. Energisyys ja mielialan kohoaminen ovat kyllä nähtävissä, mutta nämäkin vain niille jotka ovat läheisimmin tekemisissä. Muuten siitä ei ole koskaan huomautettu.

Mä taidan myös olla tuollainen lyova bipo, ja kun töissä siitä on hyötyä, ei ole tullut hakeuduttua hoitoon. Välillä, etenkin näin keväisin, on todella hirveitä masennuskausia. Tai niin kuin nyt, toisaalta luovuus on kukassaan mutta masennus ja maailmantuska meinaa välillä olla ihan sietämätöntä. Koskaan en ole sössinyt asioitani kunnolla, ja olen ollut kahdessa pitkässä ja uskollisessa parisuhteessa ikäni, mutta eron jälkeen oöi muutaman kuukauden euforisen vauhdikas kausi irtosuhteineen. Samoin synnytyksen jälkeen olo oli epätodellisen onnellinen.

Ei ole helppoa, vaikka toisaalta olen työssä omalla alallani hyvä juuri näiden ominaisuuksien vuoksi.

Vierailija kirjoitti:

Jos on harkitseva perusluonne, ei hypomania aiheuta mitään silminnähtävää hillittömyyttä. En voisi itse kuvitellakaan esim. pettäväni. Energisyys ja mielialan kohoaminen ovat kyllä nähtävissä, mutta nämäkin vain niille jotka ovat läheisimmin tekemisissä. Muuten siitä ei ole koskaan huomautettu.

Mulla sama, mutta mulla on kumppani, joka niputtaa kaikki bipot pettäjiksi, vaikka koskaan en ole pettänyt, enkä kokenut sellaista seksuaalista kiihtymistä, että olisin halunnut vieraita ihmisiä. Se ei sovi mun perusluonteeseen. Mulla hypomaniaa, ei maniaa. En ole koskaan ollut mikään supersuorittaja tai ylitsevuotavan sosiaalinen, enemmän omilleen vetäytyvä ja suurpiirteinen, hieman laiskahko tai ainakin mulavuudenhaluinen.

Hypomaniassa sitten pidän kodin puhtaana, vaikka muuten olen melko boheemi ja suurpiirteinen, mutta hypomaniassa jaksan siivota ja leipoa ja laittaa ruokaa, käydä töissä, nähdä ystäviä, mennä lenkille ja kirjoittaa ja olla luova. Vetäytyvästä minästä kuoriutuu ihminen, joka viestittää satoja Whatsappviestejä ja tekee kolmea asiaa yhtä aikaa. Unet on lyhyet, mutta silti energiaa ja virtaa löytyy ja paikoillaan ei tahdo pysyä. Pää täynnä loistavia ideoita. Tahto olis hypätä laskuvarjolla tai Benji tai kokeilla kalliokiipeilyä. Eli sellasta vauhdikkuutta tulee ja puhun silloin paljon ja vähän mitä sattuu ja puuttuu suodatin puheista.

Yleensä ihmiset sanoo, että maniat on pahinta tässä sairaudessa, mutta kun on hypomaniaa, niin ei tule sellaisia ylilyöntejä, kun ei estot poistu. Impulsiivisuus näkyy enemmänkin räjähtelynä, suutun helposti ja tavarat lentää käsistä. En ole tehnyt impulsiivisesti päätöksiä, työpaikka on pysynyt, enkä ole muuttanut tai muutakaan radikaalia hypomaniassa.

Pahimpia jaksoja mulla on ne sekajaksot, jolloin on hypomaniaa ja masennusta päällekkäin. Silloin ahdistaa valtavasti ja oma pää ei pysy kasassa.

Mä oon huomannut sekamuotojaksoissa varsinkin sellasta kognitiivisten kykyjen muutosta. Muisti ei toimi kunnolla, puhe muuttuu epäloogiseksi ja tapaan sanoja enemmän. Sama masennuksessa.

Nyt mulla on menossa elpymiskausi vaikeasta depressiosta.

Toivoisin voivani olevani oireeton tai hieman hypomaaninen, mutta vain vähäisellä tavalla. Pidän siitä, miten paljon saan silloin aikaan, kun muuten olen aika vätys, mutta musta tulee niin puhelias silloin, että mun läheiset ärsyyntyy muhun.

Sekamuotojaksoja en halua enää koskaan kokea, ne vei parisuhteen, kun mun käytös oli koko ajan aaltoilevaa ja ahdistus oli valtavaa. Päivittäin. Omaa oloani en ymmärtänyt ja kumppani luuli minun pettävän, koska mielialoissani ei ollut loogisuutta ja ne mielialat siirtyi suhteeseen.

Itselläni hypomaniassa ruokahalu katoaa. Ruoka maistuu pahalta, ei tee mieli syödä mitään. Olo on rakastunut - olen ihastunut itseeni! Itsetunto nousee, mutta myös itsemyötätunto lisääntyy ja silloin on helppo kestää toisten ihmisten tökeröä käytöstä. Ei loukkaannu mistään. Mikään ei droppaa sisäistä omaa hyvänolon tunnetta. En tarvitse ketään, olen riittävä sellaisena kun olen. 

Omat jutut naurattaa. Kerron itselleni vitsejä pään sisällä. Paljon ideoita, osa oikeesti tosi hyviä. Itsellä harkintakyky ei katoa, joten lähinnä tämä on pään sisäistä riemua. Nukkuminen on vaikeaa, nukun huonosti vaikka on lääkkeet. 

Olen todella suosittu töissä. Asiakkaat virkistyvät kohtaamisesta ja työkaverit hakeutuvat lähelle, haluavat myös voimaantua. Kukaan ei ärsytä, tunnen syvää myötätuntoa ja ymmärrystä kaikkia kohtaan. Itselleni hypomania tuntuu vähän siltä kun olisi tullut uskoon, tai olisin todella rakastunut itseeni. 

Ainoa joka tästä kärsii on avopuolisoni, joka on läheisriippuva. Hypomaniajaksot on hänelle vaikeita, koska en tarvitse häntä tunnetasolla mihinkään. Olen kotona hyvin hiljaa ja passiivinen kun hypomania on päällä. Yritän tietoisesti vähentää kierroksia, enkä halua ärsyttää miestäni. 

Eniten hypomaniasta on hyötyä töissä.