Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Onko kellään muulla ollut aina tunne, että tulee tekemään jotain "suurta"?
27.04.2011 |
Minulla on aina ollut sellainen fiilis. Sellainen perusfiilis aina teini-iästä lähtien. Nyt olen 40+.
En pärjännyt koulussa erityisen hyvin, en ole ylimielinen enkä narsistinen, en ole ollut erikoisissa työpaikoissa, eikä mitään.
Mutta silti...
Nuorempana luulin, että se varmaan ennakoi, että minusta tulee ison yrityksen pomo. Ei ole tähän päivään mennessä tullut :-), eikä minulla ole yhtään halua mennä isoon yritykseen töihin, eikä edes esimieheksi.
Kyselen siis, onko tämä minun fiilikseni poikkeuksellinen, vai onko jokaisella ihmisellä aina tällainen tunne?
En ole koskaan kenenkään kanssa face-to-face tästä jutellut, en kehtää tunnustaa kuin täällä:-).
Kommentit (51)
"Suuruus" on ehkä vähän harhaanjohtava sana tästä fiiliksestä, kun kyse ei ole välttämättä johtajuudesta tai mammonasta.
13
Sitten se vaan joskus loksahti. Minun tarkoitukseni on olla läsnä. Kaikki nämä kokemukset ovat kasvattaneet minusta nöyrän, armeliaan ja "hyvän" (ilman itsekehua) ihmisen, ja minun tehtäväni on olla tukemassa muita, lohduttamassa, auttamassa, tunnistamassa avun tarvetta ja jakamassa lohtua parhaani mukaan.
Minullakin on ollut lapsesta saakka suuruuskuvitelmia. Olen yrittänyt monella alalla "tulla joksikin" siinä kuitenkaan onnistumatta. Vasta nyt olen ymmärtänyt, kuten lainaamani tekstin kirjoittaja, oman elämäni tarkoituksen. Olen kokenut paljon vastoinkäymisiä ja ymmärrän paremmin muita ihmisiä. Uskon, että tehtäväni on olla ihmisten apuna ja tukena.
Minulla on sellainen ajatus, että me kaikki olemme arvokkaita ja suuria omalla tavallamme. Kunhan löydämme oman vahvuutemme ja tarkoituksemme elämälle, niin asiat loksahtavat kohdalleen. Suuruudentunne johtuu siitä, että ei ole vielä ymmärtänyt omaa tehtäväänsä. Ja se tehtävä ei ole välttämättä valtionpäämiehenä oleminen vaan jotain paljon pienempää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toi on toinen yleinen harhaluulo.
Ihmisillä on paljon harhaluuloja. Toiset eivät pysty luopumaan niistä ikinä, toiset vaivoin pitkällisen taistelun jälkeen.
Onko sinulla ollut erityisen kova elämä? Ei kannata kaikkea toivoaan heittää! Niitä "realiteetteja" vastaan voi itsekin yrittää taistella. Elämä on sellainen, millaiseksi sen tekee! Voimia sinulle!
mutta se on ajat sitten jo unohtunut ja olen tajunnut elämän realiteetit. Pidän sitä nuoruuteen kuuluvana tunteena joka katoaa iän myötä yleensä.
Kyse ei ole nuoruuden suuruudenhulluudesta VAAN sellaisesta alitajuisesta fiiliksestä tai intuitiosta...
mitä ap ajaa takaa. kyse ei ole nuoruuden suuruudenhulluudesta ja sellaisesta alitajuisesta fiiliksestä tai intuitiosta, joka tulee mieleen aina välillä, mutta mihin ei pyri tietoisesti.
Itsellä on tällainen tunne ollut aina. Nyt olen ajatellut, että ehkäpä ajatus toteutuu joskus politiikan saralla tai hyväntekeväisyystyössä. Yritysjohtajuutta en ole tullut edes ajatelleeksi.
Mielessä on myös käynyt, että ehkä tärkeä tehtäväni onkin antaa jollekin suurelle henkilölle hyvät lähtökohdat elämään ja onnellinen lapsuus :)
Se selittäisi myös tuon tunteen. Olet ehkä sillä tunteella pystynyt suojelemaan itseäsi ajatellen, että kyllä tämä tästä vielä, kyllä mustakin vielä jotakin tulee kiusaamisesta huolimatta.
se tietenkään TÄYSIN ole sitä, millaiseksi sen tekee. Ympäristöllä ja sattumalla on paljon tekemistä asioiden kanssa.
Mutta itse voi vaikuttaa hyvin paljon. Jo positiivinen asenne, vaikka se joskus vaikealta tuntuukin tekee paljon.
Luovutusmentaliteetti ei ainakaan tee elämästäsi parempaa. Se on ihan varma juttu se.
Toi on toinen yleinen harhaluulo.
Ihmisillä on paljon harhaluuloja. Toiset eivät pysty luopumaan niistä ikinä, toiset vaivoin pitkällisen taistelun jälkeen.Onko sinulla ollut erityisen kova elämä? Ei kannata kaikkea toivoaan heittää! Niitä "realiteetteja" vastaan voi itsekin yrittää taistella. Elämä on sellainen, millaiseksi sen tekee! Voimia sinulle!
mutta se on ajat sitten jo unohtunut ja olen tajunnut elämän realiteetit. Pidän sitä nuoruuteen kuuluvana tunteena joka katoaa iän myötä yleensä.
Kyse ei ole nuoruuden suuruudenhulluudesta VAAN sellaisesta alitajuisesta fiiliksestä tai intuitiosta...
mitä ap ajaa takaa. kyse ei ole nuoruuden suuruudenhulluudesta ja sellaisesta alitajuisesta fiiliksestä tai intuitiosta, joka tulee mieleen aina välillä, mutta mihin ei pyri tietoisesti.
Itsellä on tällainen tunne ollut aina. Nyt olen ajatellut, että ehkäpä ajatus toteutuu joskus politiikan saralla tai hyväntekeväisyystyössä. Yritysjohtajuutta en ole tullut edes ajatelleeksi.
Mielessä on myös käynyt, että ehkä tärkeä tehtäväni onkin antaa jollekin suurelle henkilölle hyvät lähtökohdat elämään ja onnellinen lapsuus :)
ketjusta huomaa muuten hyvin, miten ihmiset helposti jakautuvat positiivisiin ja negatiivisiin. Sellainen pahassa olossa vellominen ja kyynisyys eivät auta ketään.
Jos jollain on tunne, että tekee joskus jotain suurta, niin sehän on hienoa. Varmasti tällainen ap:n kaltainen tyyppi on onnellisempi kuin nuoruuden intonsa hylännyt!
Tsemppiä ap! Varmasti teetkin vielä jotain suurta, ainakin pienessä mittakaavassa :
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tai niin mä sen ainakin käsitin vaan siitä epämääräisestä tunteesta "että olen jollakin tapaa erityinen, että mulla on joku erityinen tarkoitus"
ketjusta huomaa muuten hyvin, miten ihmiset helposti jakautuvat positiivisiin ja negatiivisiin. Sellainen pahassa olossa vellominen ja kyynisyys eivät auta ketään.
Jos jollain on tunne, että tekee joskus jotain suurta, niin sehän on hienoa. Varmasti tällainen ap:n kaltainen tyyppi on onnellisempi kuin nuoruuden intonsa hylännyt!
Tsemppiä ap! Varmasti teetkin vielä jotain suurta, ainakin pienessä mittakaavassa :
ihminen onkin erityinen ja kun tämän muistaa, tekee erityisiä tekojakin. Ei itseän pida alentaa eikä varsinkaan yrittää latistaa muista :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
olen tavallaan ollut aina hyvä kaikessa, mutta tuo juttu ei liity siihen, vaan on sellainen takaraivossa oleva asia.. josta melkein odottaa, että milloin se tapahtuu.
Ja sitten on aika tyhmä olo, kun kaiken järjen mukaan mitään ei ole tapahtumassa, jos ei tähänkään mennessä ole tapahtunut.
"Suuruus" on ehkä vähän harhaanjohtava sana tästä fiiliksestä, kun kyse ei ole välttämättä johtajuudesta tai mammonasta.
Tykkään käyttää suuruus-sanaa, koska itsekin luulin pitkään, että tarkoitukseni on olla suuri johtaja ja rikas vielä kaiken päälle. Yhteiskuntamme antaa ymmärtää, että tällainen on tavoiteltavaa.
Mutta onni ei ole rahassa eikä vallassa. On todella vapauttavaa, kun pystyy luopumaan tästä harhasta. Olen vapaa tekemään tärkeitä asioita uran ja mammonan keräämisen sijaan.
23
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on itselläni samanlainen alitajuinen tunne siitä, että tulen tekemään jotain erityistä.
Nuorempana analysoin tunnetta hyvin itsekeskeisesti ja luulin sen tarkoittavan sitä, että minusta tulee kuuluisa kirjailija tms. Olen kyllä lahjakas kirjoittaja, mutta valitettavasti minulla ei taida olla tarpeeksi pitkäjänteisyyttä kirjoittaa uutta Harry Potter -sarjaa...
Sittemmin olen tajunnut, että voin olla suuri ihminen ihan jokapäiväisessä elämässäni - tehdä työni niin hyvin kuin mahdollista, huolehtia perheestäni niin hyvin kuin mahdollista, olla oman itseni ystävä. Se riittää jollakin tasolla - silti yhä haaveilen siitä upeasta romaanista, jonka kirjoitan. Tällä hetkellä julkaisen vain lehtiartikkeleita. Omasta mielestäni olen kuitenkin matkalla kirjailijaksi.
Haaveilen myös vapaaehtoistyöstä sitten, kun lapset ovat isompia. Tällä hetkellä yritän parantaa maailmaa pienillä asioilla, mutta tiedän, että sisäinen maailmani vaatii minua vielä joskus lähtemään esim. Intiaan auttamaan katulapsia. Vaikka kuukaudeksi, mutta kuitenkin. Muuten en saa rauhaa.
Mä yhdistän sisäisen tunteeni "suuruudesta" siihen, että ihmisellä on hyvä olla haaveita. Ilman niitähän meillä ei ole mitään!
Mä yhdistän sisäisen tunteeni "suuruudesta" siihen, että ihmisellä on hyvä olla haaveita. Ilman niitähän meillä ei ole mitään!
Mulla sit varmaan ei ole "mitään". En minä ainakaan haaveile mistään muusta, minä olen enemmän kuin tyytyväinen nykyiseen elämäntilanteeseeni. En pyri tästä mihinkään, en haaveile saavuttavani enempää, en halua omistaa enempää. Silti olen tyytyväinen. Mutta onpa latistavaa kuulla, että koska en haaveile, ei minulla ole mitään...
Ehkä puhut kuitenkin vain itsestäsi, etkä "meistä"?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä yhdistän sisäisen tunteeni "suuruudesta" siihen, että ihmisellä on hyvä olla haaveita. Ilman niitähän meillä ei ole mitään!
Mulla sit varmaan ei ole "mitään". En minä ainakaan haaveile mistään muusta, minä olen enemmän kuin tyytyväinen nykyiseen elämäntilanteeseeni. En pyri tästä mihinkään, en haaveile saavuttavani enempää, en halua omistaa enempää. Silti olen tyytyväinen. Mutta onpa latistavaa kuulla, että koska en haaveile, ei minulla ole mitään...
Ehkä puhut kuitenkin vain itsestäsi, etkä "meistä"?
Jos olet itse tyytyväinen, se on tärkeintä!
Mä yhdistän sisäisen tunteeni "suuruudesta" siihen, että ihmisellä on hyvä olla haaveita. Ilman niitähän meillä ei ole mitään!
Mulla sit varmaan ei ole "mitään". En minä ainakaan haaveile mistään muusta, minä olen enemmän kuin tyytyväinen nykyiseen elämäntilanteeseeni. En pyri tästä mihinkään, en haaveile saavuttavani enempää, en halua omistaa enempää. Silti olen tyytyväinen. Mutta onpa latistavaa kuulla, että koska en haaveile, ei minulla ole mitään... Ehkä puhut kuitenkin vain itsestäsi, etkä "meistä"?
Tällä hetkellä ihmisen elinikäennuste on kuitenkin lähemmäs 80 v, joten olisi mielestäni aika outoa, jos näin nelikymppisenä en enää haaveilisi ja unelmoisi mistään tulevaisuudessa tapahtuvasta ja olisin sitä mieltä, että kaikki on nyt saavutettu ja tässä, mitään en enää tarvitse.
Aika pelottava ajatus itse asiassa, jos olisin nyt henkisesti tuossa tilassa.
t.34
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika pelottava ajatus itse asiassa, jos olisin nyt henkisesti tuossa tilassa. t.34
kuulostaa surulliselta, ettei osaa olla tyytyväinen mihinkään. Aina pitäisi olla jotain enemmän.
Onpa tästä kehkeytynyt hyvä keskustelu. Se, mitä minä suuruudella tarkoitan on tämä lainaus, tai tuo edellinen kirjoittaja. Uskon, että meillä kaikilla on oma tehtävämme, ja sen suuruuden kohtaa, kun löytää tämän oman tehtävämme. Ei sen suuruuden todellakaan tarvitse olla nobel-palkinto, vaan se, että pystyy olemaan hyödyksi.
Ei, en minä ole koulukiusattu, eikä elämä ole minua mitenkään potkinut päähän. Pahinta elämässä mitä olen kokenut, on avioero, eikä se ole elämässä pahimmasta päästä.
Tämä intuitio ei ole defenssiä, eikä suuruudenhulluutta.
Mutta olen miettinyt, että mikä mahtaa olla se oman elämäni "tarkoitus". Olen elänyt melko vaikean lapsuuden ja nuoruuden, eikä tämä aikuisuus ole erityisen kultaista ollut sekään. Paljon menetyksiä, sairauksia, köyhyyttä, suruja, yksinäisyyttä... Sitä on miettinyt, että mikä järki tässä kaikessa on. MIKSI minä kohtaan niin paljon itsestäni riippumatonta kurjuutta, miksi niin moni mennä porskuttaa jo lähtökohtaisesti helppoa elämää. En tietysti tarkoita, ettei heilläkin ongelmansa olisi, eikä omia ongelmiaan voi nostaa sen tärkeämmäksi, jokainenhan elää sitä omaa elämäänsä ja kokee isoimmaksi omat ongelmansa. Silti, kun puhutaan esim. kuolemasta, niin mä olen kohdannut sitä ihan liikaa. Sitten se vaan joskus loksahti. Minun tarkoitukseni on olla läsnä. Kaikki nämä kokemukset ovat kasvattaneet minusta nöyrän, armeliaan ja "hyvän" (ilman itsekehua) ihmisen, ja minun tehtäväni on olla tukemassa muita, lohduttamassa, auttamassa, tunnistamassa avun tarvetta ja jakamassa lohtua parhaani mukaan. Kuulostaa kauhean tärkeilevältä, mutta ei ole tarkoitus. :) En mäkään tätä huutelisi muuten kuin anonyymisti täällä! :D Kaikki ne vastoinkäymiset ovat saaneet merkityksen, kun olen oppinut ajattelemaan näin. Toivottavasti vielä löydät sen suuren jutun, johon sinut on tarkoitettu, ap! :)
Haaveet ovat elämässä tärkeitä. Haaveet kertovat toivosta. Ja ilman toivoa ihmisellä ei ole mitään.
Minä olen täysin tyytyväinen siihen, mitä minulla on. En kaipaa elämääni mitään ihmeempää (no muutama satanen kuussa lisää tekisi terää tms.). Kyse ei ole siitä, ettei olisi tyytyväinen elämäänsä.
Se tunne on enemmänkin sellainen takaraivossa jumputtava tunne, että tämä elämä ei ole tässä. Joskus tulee eteen vielä paljon parempaa, paljon suurempaa. Nyt elän tätä elämää ja tämä on hyvä näin. Mutta tämä ei ole tässä.
ap
Aika pelottava ajatus itse asiassa, jos olisin nyt henkisesti tuossa tilassa. t.34
kuulostaa surulliselta, ettei osaa olla tyytyväinen mihinkään. Aina pitäisi olla jotain enemmän.
Tällä hetkellä minulla on paljon maallista omaisuutta, josta aion pikuuhiljaa alkaa luopua siinä vaiheessa, kun pesä on tyhjä, ja keskittyä enemmän ns. henkiseen hyvinvointiin, itseni kehittämiseen ja kirjoittamiseen, vapaaehtoistyöhön ja muuhun kiinnostavaan. En siis haaveile mistään "enemmästä" vaan mahdollisuudesta kokea asioita ja toteuttaa itseäni, irrottautua materialismin kahleista.
t.34
Pidän varsin realistisena sitä, että meidän ikäluokkamme tulee näkemään maailmanlopun.
Tää oli kyllä ihan paras.
Sen mukaan elämäni on nuorempana välillä traagistakin, mutta alan saada arvostusta keski-iässä. Kyllä mä haluan uskoa siihen...
Alue: Aihe vapaa
Onko sinulla ollut erityisen kova elämä? Ei kannata kaikkea toivoaan heittää! Niitä "realiteetteja" vastaan voi itsekin yrittää taistella. Elämä on sellainen, millaiseksi sen tekee! Voimia sinulle!