Mitä se pelkää, joka tilittää, että pelottaa persujen suosio?
Aivan kuin niillä olisi joku yksinvalta tms.
Niin mikä se kamala pelonaihe on?
Kommentit (66)
Nyt on Suomessa muka ahdistava ilmapiiri
Tuntuu siltä että Suomi on mennyt rikki ja sen tilalle on tullut jonkin persuhelvetti jossa kansanedustajat mölisevät rukouksia loukatakseen tahallaan toisen uskonnon harjoittajia ja on sopivaa huudella vitun homoa television virallisessa tuloslähetyksessä ja juuri pari päivää sitten luin jostain että rasistiset rikokset mamuja kohtaan ovat lisääntyneet. Se siitä sivistysvaltiosta sitten.
Hei
Minä pelkään itseni ja lasteni eli perheeni puolesta suvaitsemattomuuden lisääntymistä.
En väitä, että persut olisivat ainoa homovastainen puolue, mutta mikään puolue KDn lisäksi ei ole sitä yhtä 100%:sti.
Lisäksi kyllä harmittaa, että eduskunnassa on tämän Hakkaraisen kaltaisia ihmisiä PÄÄTTÄMÄSSÄ. Hakkarainen ei TIENNYT, että neekeri (anteeksi sanan käyttö tässä yhteydessä) on haukkumasana. Eli toivoisin minä päättäjiltä jonkun tasoista sivistyneisyyttä.
(Mitä tekee eduskunnassa ihminen, joka ei omien sanojensa mukaan tilaa/lue lehtiä, omista tv:tä tai radiota?)
Jos eduskunta koostuu pitkälle arvokonservatiiveista, niin esim. monet minun perheeni oikeuksista saattaa jäädä saamatta. Tai mitä minä siis katson oikeuksikseni.
t. perheellinen lesbo, joka ei olisi saanut tehdä lapsiansa, jos persut yksin päättäisivät (joten kyllä mulla mielestäni ihan aiheellinen pelko on)
En usko että persut tai muutkaan maahanmuuttopolitiikka kritisoivat ovat oikeasti rasisteja, siis sellaisia jotka inhoaisivat eri värisiä tai erimaalaisia ihmisiä.. tai homoja.
on Suomessa muka ahdistava ilmapiiri, ja paskat ole, yhtään sen kummempi kuin ennenkään. virheistä.
Tää on just tätä ihme päättelyä. MIten niin et "usko", että persut kammoaa erivärisiä tai homoja? Sitähän ne toitottaa joka paikassa lukuunottamatta Soinia, joka tajuaa että se on tyhmää. No, tiedän toki, että kaikki persut eivät ole yhtä sivistymättömiä kuin tämä kuuluisa Hakkarainen, joka puhuu mölisevistä muslimeista, neekerihomoista.
Sitten muka-sivistynyt Halla-aho vertaa homoja/lesboja moniavioisuuteen etc. etc.
Mielestäni Sinä et ole oikea henkilö onko ilmapiiri Suomessa muuttunut. Sinua persujen halu viedä tietyt saavutetut oikeudet pois joltain kansanryhmiltä ei koske. Minua koskee ja siksi voin sanoa, että vaalitulos masensi kyllä minua. Olin todella surullinen siitä, että ihmiset äänestivät juuri tuolla sinun asenteellasi, että "ei ne persut oikeasti homoja vihaa".
No, ei minusta kyllä ole kivaa, että lapseni saavat lukea ja kuulla päivittäin mediasta persujen toitotuksia siitä, kenelle kuuluu oikeus suomessa lisääntyä. Ja että heitä ei olisi persujen mukaan saanut tähän maahan tehdä.
Mieti sitten uudestaan äänestämistäsi, kun homo/lesbolapsesi haluaisivat saada omia lapsia. Kerro sitten heille, että äiti aikoinaan äänesti teitä vastaan.
mutta onhan se harmi, että persuista ei edes löydy yhtään sivistyneempää väkeä. JA tarkoitan tällä sitä, että vainka kuinka olisi MAALAINEN (Hakkarainen vetosi maalaisuuteensa, kiitti vaan hänelle onpa kiva olla itse maalainen..) tai pienituloisempi tai ns. alemmasta sosiaaliluokasta (näitä sosiaaliluokkia taitaa korostaa eräät jotenkin ihan itse..) niin se ei tarkoita sitä, että ei voi osata käyttäytyä, ottaa toisia ihmisiä huomioon, asettua toisen ihmisen asemaan, kohdella toisia ihmismäisesti ja ottaa huomioon myös toisen mielipiteet ilman mollaamista.
Huolettaa myös se, miten ulkopolitiikkaan vaikuttaa ja se, miten se jo ON VAIKUTTANUT mielikuviin suomesta. Suomi on tähän asti ollut suht puolueettoman tuntuinen, sovitteleva, turvallinen. Nyt tuntuu siltä että eräänlainen ääriajatteleva ja tuomitseva ryhmä ajaa asioita. Tyhmää on tuokin kun nyt hoetaan suureen ääneen ettei siellä paljoa pääse vaikuttamaan kun on muitakin edustajia. ONhan siellä silti paljonkin nyt persuja, paljon enemmän pääsevät vaikuttamaan kuin tähän asti ja jo nyt on mielikuviin vaikutettu paljonkin. Eurokin laski heti kun äänestystulos selveni. Ja ehei, en ole kokoomuslainen vaan ns. "häviäjäpuolueen" kannattaja maaseudulta, pienituloinen. Silti en tunne katkeruutta maahanmuutajia kohtaan, naapurikaupungissa heitä on runsaasti eikä ole tarvinnut pelätä vaikka välillä yövyn talossa jossa asuu 80% maahanmuuttajia..
Persufobiasta ja sen vaikutuksesta politiikkaan pitäisi puhua enemmän myös mediassa. Veikkaan että eduskunnasta löytyy monia persufoobikoita.
...Melkein arvasin tämän. Ja kuvittelenpa tietäväni suurin piirtein ne Lontoon alueetkin, joista yksi todennäköisesti on asuinpaikkasi. (No, joku toinen suuri kaupunki ja vastaava alue on kyllä myös mahdollinen.)
Minusta olet kuitenkin hakoteillä. En usko Persujen nuhjuisen Suomi 50-luvulle -haikailun olevan oikea vastaus Suomen ongelmiin - ja niiden ongelmien joukossa tuo mainitsemasi on kuitenkin lopulta varsin marginaalinen. Valtava määrä ääniä tuli entisiltä Keskustan vahvoilta alueilta, joilla ei juuri ulkomaalaisia näy.
Olisin myös odottanut sinun koulutettuna ihmisenä, vieläpä humanistina, näkevän asiat hiukan laajemmissa yhteyksissään. Englannin suurissa kaupungeissa tilanne on paikka paikoin hurja, mutta sillä on hyvin vähän tekemistä Suomen kanssa. Englannin on vanhana siirtomaaisäntänä jo pelkästään historiallisten yhteyksiensä takia ollut otettava maahan aivan toinen määrä muualta tulleita ihmisiä kuin mistä Suomessa voidaan koskaan puhuakaan - Suomi tuntemattomana, kylmänä, pimeänä ja harvinaisen kielen maana ei tule ikinä edes houkuttelemaan samalla tavoin.
Englantiin tulijat ovat tuoneet aikojen saatossa mukanaan myös valtavan työpanoksen, vaikka tällä hetkellä ovat ongelmatkin kovassa kasvussa. Ko. ongelmat taas sikiävät tyypillisestä huonosta sosioekonomisesta asemasta ja matalasta koulutustasosta joka monella köyhemmästä maasta tulevalla ikään kuin "valmiiksi" jo on, eivät kulttuurista tai varsinkaan ihonväristä sinänsä. Englannin tyyppisessä yhteiskunnassa nousukaan ei kovin helposti onnistu, minkä lienet huomannut kun itsekin yhä tuontyyppisellä alueella asut. Avustuksia kyllä maksetaan, mutta siinäpä se (ja niillä on tottunut jo useammassa polvessa elämään aika moni kantaenglantilainenkin perhe... Suomalaisten kuva englantilaisista sivistyneenä väkenä on muutenkin aika huvittava jos sitä vertaa ylemmän keskiluokan sijaan sikäläisiin perusjamppoihin). Status periytyy, ihmiset luovuttavat ennen kuin aloittivatkaan. Rahan menosta keuhkoaminen kuulostaa tietysti sinänsä järkevältä, mutta on toisaalta myös äärettömän tekopyhää kun muistaa millaisia määriä Englanti on siirtomaistaan vuosikymmeniä hyötynyt, pakkokeinoin. Raaka-aineita, lähes ilmaista työvoimaa, markkina-alueita... Kyse on miljardeista punnista.
Kirjoituksesi vaikuttaa myös siltä, ettet paljonkaan tunne Euroopan tai Yhdysvaltojen ulkopuolelta tulleita ihmisiä muuten kuin "se tuli ovelle" -muodossa. (Korjaa toki jos olen väärässä.) Omalta ulkomaanajaltani minä puolestani muistan tutkijoiden, asiantuntijoiden ja toimihenkilöiden upean yhteisön, johon kuului joka puolelta maailmaa tulleita henkilöitä perheineen. En ole sinisilmäinen, ja tiedän että tilanne on aivan toinen kuvailemillasi asuinalueilla. Pointtini on kuitenkin se, että kyse on sosioekonomisesta asemasta etc., ei niinkään alkuperäisestä kansallisuudesta. Keskiluokka, väristä riippumatta, ei mellakoi, varastele tai elä avustuksilla. Köyhälistö saattaa siihen ryhtyä.
Suo anteeksi, mutta minusta Persujen äänestämisesi toisessa maassa asuen vaikuttaa jonkinlaiselta sijaistoiminnolta. Elämäsi on ilmeisesti epävarmaa ja epätyydyttävää - miksi et koettaisi tehdä sille jo siellä Englannissa jotakin, jos kerran aiot siellä pysyä? Minusta Suomessa asuvana tuntuu hiukan ikävältä se, että muualla asuvat haluaisivat pitää maan ikään kuin menneisyyteen pysähtyneenä kotipesänä, 50-lukulandiana jossa mikään ei saisi muuttua oman lähdön jälkeen ja johon voisi aina ajatella palaavansa jos tulee paha mieli ja pipi. Jota voisi kaihota aina kun on vähänkin hankalaa, ja haukkua nykyistä kotimaataan sen sijaan että yrittäisi osallistua sen kehittämiseen. Hetkinen - tuohan kuulostaa itse asiassa tyypilliseltä "mamu-syndroomalta"... ;)