Lue keskustelun säännöt.
Täällä itken ja kuuntelen kun anorektikko lapseni oksentaa
27.04.2011 |
Mieluummin ottaisin ylipainoisen lapsen kuin katselisin pelkkää luuta ja nahkaa.
Ei ole helppoa katsoa kun rakas ihminen kuihduttaa itsensä pois.
Lapseni ei ole koskaan ollut ylipainoinen, mutta koulukiusattu kylläkin on ollut. Minä en ole koskaan laihduttanut.
Kommentit (52)
No morjens ! Myös jotkut anorektikot haluavat ruuan pois oksennuksen avulla. Niin ja kuka haluaisi lapsensa laitokseen jolloin ei voisi nähdä kuin vkloppuisin ? Lääkkeet ja lääkärin hoito+psykiatrilla käyminen voi olla kallista, mutta se kyllä auttaa :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ainakin välität. Mun äiti tiesi muttei koskaan jaksanut puuttua.
Mun mielestä toi on tosi törkeetä että kun rakkaudella tehdään hyvää ruokaa ni joku ipana menee sitä ruokaa ahmimaan kun tietää että oksentaa sen pois. Miksi syödä jos se on ruoan tuhlaamista. Eihän tuossa ehdi ravintoaineitakaan imeytyä. Jos jotain pitää syyä niin anna hänelle pieni annos jtn terveys smoothieta joka helppo tehdä ja ku annos pieni mutta terveellinen sen oksentamisessa ei ole järkeä.
Bulimiasta kärsineenä voin kertoa, että minulla kihosi kyyneleet silmiin lukiessani tuon yhden äidin kirjoituksen siitä, miten hän hoiti tyttärensä syömishäiriötä lempeydellä ja rakastamisella. Oman äitini tukea olisin aina kaivannut enemmän, mutta hänen on ollut vaikea suhtautua minun ongelmiini - hän pikemminkin ottaa etäisyyttä ja "jäätyy". Ymmärrän tietysti, että hän on varmasti neuvoton ja lamaantunut kuten sinäkin, mutta se ei poista rakkaudenkaipuutani.
Vie lapsesi lääkäriin ja koita jaksaa tuo on varmasti raskasta! Voimia t lotta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olisin 17-vuotiaana 38-kiloisena anorektikkona saattanut herätä, jos äitini olisi lopettanut esittämästä vahvaa ja lakannut kouluttamasta ja kasvattamasta ja nalkuttamasta, ja oikeasti murtunut itkuun mun edessä ja kertonut miten paljon pelottaa että hänen tyttärensä on kuolemassa eikä hän voi tehdä asialle mitään. Onneksi parannuin (tai en ainakaan laihduta, en vaan saa 10 vuoden jälkeenkään painoa yli 45kg)
Sun on vaan pakko jaksaa vaatia hoitoa ap, niin kauan kuin tyttäresi on alaikäinen niin sulla on aikaa. Soita kaikkialle minne vaan keksit, vaadi hoitoa ja tosiaan itke että tajuavat tilanteen olevan vakava.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos itkisit lapsesi vuoksi et olisi netissä. Eli provo joka onnistui saamaan keskustelua aikaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ikävähän sitä on kuunnella. Laita radio kovemmalle niin kyökkiminen ei häiritse palstailuasi.
Kuolkoon pois jos on niin vitun vaikeeta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="16.12.2014 klo 15:22"]
Vie lapsesi lääkäriin ja koita jaksaa tuo on varmasti raskasta! Voimia t lotta
[/quote]
Ei kannata omalla autolla viedä ettei penkit sotkeennu.
Itse painiskelen samojen ongelmien kanssa, ei tässä ole mennyt kuin koko nuoruusikä ja tällä hetkellä painoindeksi on 14.1 ja minulla on todella ristiriiraiset tunteet tilanteestani: en koe nälkää enkä myöskään koe näyttäväni liian laihalta, näen ja koen itseni täysin normaalipainoisen -ehkä hieman tukevan näköisenä. Toisaalta käsitän, että en voi mitenkään kamalan suuri olla jos painan 36kiloa... Mitä ihmettä teen kun joka päivä on taistelua syömisten ja oman painon kanssa..? Tuntuu niin pahalta olla tässä jamassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
45, sun pitäis nyt vaan päättää haluutko pysyy hengissä vai onko tavote kuolema. Jos ensimmäinen, etsit netistä tai pyydät lääkäriltä 2000kcal ruokataulukon, otat siitä mallia ja syöt täsmälleen ne ruoat. Kun sun painos nousee ja rupeet tervehtymään, rupeet myös näkemään kroppas oikeassa valossa. Näin itse parannuin.
miten estät oksentamisen?
Tyttö on oksentanut isänsä päälle muutaman kerra kun ei ole päässyt vessaan tai ulos ulos oksentamaan. Tietää kyllä tasan oksentamisen vaarat. Pakolla et pysty syöttämään. Ei syö kuin omenoita, ananasta, karviais-boysenmarjakeittoa ja joskus rahkaa.
Teini-iän epätyypillisen syömishäiriön kokeneena on, että oksentamista ei vaan voi sallia. Eli heti kun tyttö tulee vessasta niin puhuttelee häntä. Itse muistan, että syömistä koskevat keskustelut hävettivät minua, mutta silti kortin aina "tsempata" niiden jäljiltä. Oma oireiluni loppui aika lailla siihen päätökseen, etten koskaan enää oksenna. Eli vaikka kuinka lihoisin -no, en tietysti lihonut, kun psinontarkkailu oli niin syvällä. Mutta oli keskeistä päättää pitää "vieraskin" ruoka sisällä. Äitini myös selvästi osoitti aktiivisesti olevansa kiinnostunut syömisestäni ja sitä kautta minusta. Esim.kysyi joka päivä mitä olin syönyt koulussa, yksityiskohtaisesti. Hän myös osti ja valmisti sellaisia ruokia joita "saatoin" syödä, eli tuli minua hiukan vastaan harhassani ja saatteli näin pois siitä. Voin sanoa olleeni täysin vapaa ruokaan liittyvistä pakkomielteistäni n.27 vuotiaana. Terapeuttiset kokemukseni eivät ole niinkään koskeneet syömistäni vaan syvempiä lapsuuden kiintymyssuhdeongelmia, ylipäänsä ne ovat olleet vähäisiä, tukevia ja lyhyitä jaksoja. Mitään varsinaista hoitoa en siis koskaan hakenut.
Jos syö jotain, katuu ja haluaa oksentaa kaiken pois. Se helpottaa oloa, kunnes taas tulee nälkä ja himo syödä. Lopulta sitä ahmii hulluna ruokaa, koska sen kaiken voi oksentaa. Helvetinmoinen kierre. Se on sairautta. Paranin siitä itsekseni kun sain lapsen. Periaattessa. Toinen riippuvuus tuli tilalle kun pääsin ruokariippuvuudesta.
Jos syö jotain, katuu ja haluaa oksentaa kaiken pois. Se helpottaa oloa, kunnes taas tulee nälkä ja himo syödä. Lopulta sitä ahmii hulluna ruokaa, koska sen kaiken voi oksentaa. Helvetinmoinen kierre. Se on sairautta. Paranin siitä itsekseni kun sain lapsen. Periaattessa. Toinen riippuvuus tuli tilalle kun pääsin ruokariippuvuudesta.
Itsekin monesta asiasta riipuvainen.
oksentaminen. Eiköhän ap tiedä, mikä hänen omalla lapsellaan on ja lapsikin on varmaan diagnoosin saanut.
niin saisi tyttö mielenhäiriön kuriin.