Eikö enää perhejuhlissa vanhemmat ihmiset ota kahveja yms ensin?
Olenko ihan vanha kalkkis, 34v, kun mulle on opetettu, että perhejuhlissa kuten synttärit, menee vanhemmat ihmiset ensin kahvipöytään? Eli mummot ja papat menee ensin, sitten vanhemmat, sitten lasten vanhemmat, sitten lapset jne. Meillä on ollut lasten synttäreitä, joissa on ollut miehen sukulaisia, ja kun kutsun kaikki kahville ja kakulle, niin nuoret aikuiset ryntää ensin kahvipöytään...
Olenko ihan kalkkis, kun mun mielestä kuuluu ihan alkeellisiin käytystapoihin että vanhemmat/eläkeläiset ottaa ensin ja sitten vasta nuoremmat aikuiset?
Eikö enää opeteta näin lapsille? Kyse nyt siis 80/90-luvun vaihteessa syntyneistä.
Kommentit (102)
saa etikettioppinsa Kanariansaarten oppaalta.
Ei ihmekään että on käytöstavat hakusesssa.
Olen jo pitkään hämmästellyt miten uudet nuoret kollegat ovat ihan hukassa tarjoamis järjestyksen kanssa, eikö tällaista todella opeteta tarjoilijakoulussa?
Ensin lapset, sitten vanhimmat (naisesta aloittaen) ja lopuksi muut. Jos iso tilaus ja kaikki syö samaa niin ikäjärjestyksessä vanhimmasta nuorimpaan. Hävettää ihan kun työpaikalla lapset saattaa joutua odottamaan ruokaansa vaikka kaikki luukulla valmiina..
Vain av-mamma saa etikettioppinsa Kanariansaarten oppaalta.
Ei ihmekään että on käytöstavat hakusesssa.
Kanaria-osioon en ota kantaa. mutta siis harrastatteko te muut PERHEjuhlissakin näin jäykkää etikettiä? Jos ei ole kyse häistä/hautajaisista, tms, niin miten muodollisia tilaisuuksia te sukulaistenne kanssa oikein pidätte? Ja mitä iloa sellainen antaa enää kenellekään?
En nyt tarkoita, etteikö niille parille huonokuntoiselle vanhukselle voi antaa ensimmäisen vuoron, mutta eikö muuten lähisukulaisten kanssa voi olla aika epämuodollinen? Ja miksi äiti ei voisi ottaa samaan aikaan ruokaa itselleen ja lapsilleen, tätäkään en tajua... Mutta onneksi ei tarvitse noin jäykissä bileissä käydäkään.
Ja minusta se on niin että lapsiperheet ja muut kiireelliset pääsee ensin hakemaan omansa.
Yksissä häissä suoraansanottuna vitutti kun ei ollut lastenpuffettia, kaikki meni samaan aikaan hakemaan ruokaa ja ihmetteli kun nälkäset lapset kiljuu. :)
Meidän suvussa on vanhuksilla tapana päästää muut edellä, jos näin ei olisi niin odottelen ne vanhukset, sitten lapsiperheet. Minusta on perin outoa jos joku n.4-5- kymppinen hilaa peränsä kakkupöytään ennen lapsiperheitä tai vanhuksia, ei se että sen tekee perheellinen joka saa lapsensa hiljaseksi pöytään ja pois tilasta!
Meillä kotona pidetyissä juhlissa (lähinnä lasten synttärit, ja 2x ristiäiset), ei todellakaan noudateta jotain vanhankantaista kaavaa! Mennään siinä järjestyksessä kun satutaan menemään. Kukaan ei pahoita mieltään, kaikki saa ruokansa/herkkunsa. Kauheeta olis jos pitäs alkaa pokkuroida lähisukulaistensa kanssa, siinä sitten arvottais kuka on arvokkaina ja vanhin. Naurettavaa.
Sitten taas isot juhlat, esim. häät ja hautajaiset, niin niissä nykyään taitaa olla niin että pöytäkunnittain haetaan. Silloin se yleensä toimii, jonoja ei pääse syntymään ja kaikki tietävät oman vuoronsa. Se se vasta oliskin, jos häissä alkais kaaso huudella, että nyt sitten kaikki 70 vuotiaat kahville jne... Sit pöydissä joku jo söis ruokaansa, kun suurin osa sais vasta viimeisenä ikänsä puolesta.
Ja toki noissa häät/hautajaiset osiossa yleensä aina menee "omaisten" pöytä ekana. SItten ne muut pöydät järjestyksesäs, istu niissä vanohja tai nuoria.
Ja niin, Etelä-pohjanmaalta minä olen, eikä mitään naurettavia ikäsääntöjä ole :)
Se se vasta oliskin, jos häissä alkais kaaso huudella, että nyt sitten kaikki 70 vuotiaat kahville jne... Sit pöydissä joku jo söis ruokaansa, kun suurin osa sais vasta viimeisenä ikänsä puolesta.
Niin just, ja silloinhan tämä "kohteliaisuussääntö" jyräisi kenties vielä tärkeämmän kohteliaisuussäännön, eli sen, että odotetaan että kaikki ovat pöydässä saaneet ruokaa ja vasta sitten aletaan syömään.
Ja olisi minusta vähän noloa ruveta itse syömään lasten odottaessa vieressä nälkäisinä ruokaansa. 2-vuotias ei edes tajuaisi, miksi hänelle ei anneta. Ja sitten kun lähden hakemaan ruokaa lapselle, ehtii oma ruoka jäähtyä.
Loistavia komedioita saisi kyllä tällaisista tilanteista :D
Kaikki ryysii kahvipöytään kyynärpäätaktiikalla. Nico-Petteri äiteineen kerää varmuuden vuoksi lautaselleen ison keon herkkuja, ettei jää ilman. Puraisee palan jokaisesta ja kovaan ääneen siunailee, että "hyi kun on pahaa, onkohan tähän käytetty laktoositonta maitoa kun minä käytän vain hylaa. Ja tässäkin kakussa taatusti on hiilareita, yök ja minä syön vain karppiruokaa"
Tässä on palstamamman virallisen etiketti
Vain av-mamma saa etikettioppinsa Kanariansaarten oppaalta.
Ei ihmekään että on käytöstavat hakusesssa.
Kanaria-osioon en ota kantaa. mutta siis harrastatteko te muut PERHEjuhlissakin näin jäykkää etikettiä? Jos ei ole kyse häistä/hautajaisista, tms, niin miten muodollisia tilaisuuksia te sukulaistenne kanssa oikein pidätte? Ja mitä iloa sellainen antaa enää kenellekään?
En nyt tarkoita, etteikö niille parille huonokuntoiselle vanhukselle voi antaa ensimmäisen vuoron, mutta eikö muuten lähisukulaisten kanssa voi olla aika epämuodollinen? Ja miksi äiti ei voisi ottaa samaan aikaan ruokaa itselleen ja lapsilleen, tätäkään en tajua... Mutta onneksi ei tarvitse noin jäykissä bileissä käydäkään.
En muista tätä ongelmaa olleen minun nuoruudessani. Ja ei nämä lapset todella nälkiintyneiltä näytä. Kirkossa mussuttavat jo herkkuja kun ei vanhemmat saa heitä muuten hiljaisiksi ja ruokapöytään pitäisi saada ensin, ettei lapset kiljuisi. Ja aika monella on kyllä melkoinen pömppömaha ja pyöreät posket, joten ei ainakaan kovin nälkää nähneiltä näytä.
Ja minusta se on niin että lapsiperheet ja muut kiireelliset pääsee ensin hakemaan omansa.
Yksissä häissä suoraansanottuna vitutti kun ei ollut lastenpuffettia, kaikki meni samaan aikaan hakemaan ruokaa ja ihmetteli kun nälkäset lapset kiljuu. :)
Meidän suvussa on vanhuksilla tapana päästää muut edellä, jos näin ei olisi niin odottelen ne vanhukset, sitten lapsiperheet. Minusta on perin outoa jos joku n.4-5- kymppinen hilaa peränsä kakkupöytään ennen lapsiperheitä tai vanhuksia, ei se että sen tekee perheellinen joka saa lapsensa hiljaseksi pöytään ja pois tilasta!
itse en ainakaan kannata noin vanhakantaisia tapoja...
eikä vanhakantaisia tapoja... Mutta jos ei ole äiti opettanut, mistäs sen sinä tietäisit. Ei sille kukaan mitään voi, millaiseen perheeseen syntyy.
Meillä kotona pidetyissä juhlissa (lähinnä lasten synttärit, ja 2x ristiäiset), ei todellakaan noudateta jotain vanhankantaista kaavaa! Mennään siinä järjestyksessä kun satutaan menemään. Kukaan ei pahoita mieltään, kaikki saa ruokansa/herkkunsa. Kauheeta olis jos pitäs alkaa pokkuroida lähisukulaistensa kanssa, siinä sitten arvottais kuka on arvokkaina ja vanhin. Naurettavaa.
ei ole mitään naurettavaa, jos lapsen ristiäisissä teinityttö änkeää istumaan pöytään jossa on pappi ja lapsen vanhemmat ja toiset isovanhemmat, ja sitten ne toiset isovanhemmat ei mahdu, koska on näitä teinejä - ihan oikeesti, mitä ne tekee papin ja isovanhempien pöydässä? Eihän teinit uskalla edes puhua! Vievät vaan tilaa, joutavat ihan hyvin nurkkapöytään, ei ketään kiinnosta.
Ihan oikeesti, kyllä täytyy olla tyhmä teini, jos ei tajua, että se tärkein pöytä on varattu vanhemmille ja isovanhemmille!
Mulle ainakin tuli vanhempieni puolesta paha mieli, kun miehen teinisisko tunki siihen pöytään, eikä anoppi sanonut mitään (ei varmaan tajunnut itsekään). Yksi tuoli jäi vapaaksi, ei enää omat vanhempani mahtuneet.
Se se vasta oliskin, jos häissä alkais kaaso huudella, että nyt sitten kaikki 70 vuotiaat kahville jne... Sit pöydissä joku jo söis ruokaansa, kun suurin osa sais vasta viimeisenä ikänsä puolesta.
Niin just, ja silloinhan tämä "kohteliaisuussääntö" jyräisi kenties vielä tärkeämmän kohteliaisuussäännön, eli sen, että odotetaan että kaikki ovat pöydässä saaneet ruokaa ja vasta sitten aletaan syömään. Ja olisi minusta vähän noloa ruveta itse syömään lasten odottaessa vieressä nälkäisinä ruokaansa. 2-vuotias ei edes tajuaisi, miksi hänelle ei anneta. Ja sitten kun lähden hakemaan ruokaa lapselle, ehtii oma ruoka jäähtyä. Loistavia komedioita saisi kyllä tällaisista tilanteista :D
että niissä isommissa tilaisuuksissa arvovieraille on omat pöytänsä ja "rahvasta" istuu sivummalla. Eli kyllä se etiketti tulee niissäkin toteennäytettyä, koska ensin menee ruokaa hakemaan se pöytä, jossa on tärkeimmät vieraat ja viimeisenä ne pöydät, joissa on kitiseviä lapsia ja kiukuttelevia teinejä.
Häissä jne. ne pikkulapset lasketaan osaksi vanhempiensa perhettä, mutta ei osaksi isovanhempiensa perhettä. Siksi lapset saavat ruokaa samalla kuin perheen aikuisetkin.
Meillä kotona pidetyissä juhlissa (lähinnä lasten synttärit, ja 2x ristiäiset), ei todellakaan noudateta jotain vanhankantaista kaavaa! Mennään siinä järjestyksessä kun satutaan menemään. Kukaan ei pahoita mieltään, kaikki saa ruokansa/herkkunsa. Kauheeta olis jos pitäs alkaa pokkuroida lähisukulaistensa kanssa, siinä sitten arvottais kuka on arvokkaina ja vanhin. Naurettavaa.
ei ole mitään naurettavaa, jos lapsen ristiäisissä teinityttö änkeää istumaan pöytään jossa on pappi ja lapsen vanhemmat ja toiset isovanhemmat, ja sitten ne toiset isovanhemmat ei mahdu, koska on näitä teinejä - ihan oikeesti, mitä ne tekee papin ja isovanhempien pöydässä? Eihän teinit uskalla edes puhua! Vievät vaan tilaa, joutavat ihan hyvin nurkkapöytään, ei ketään kiinnosta. Ihan oikeesti, kyllä täytyy olla tyhmä teini, jos ei tajua, että se tärkein pöytä on varattu vanhemmille ja isovanhemmille! Mulle ainakin tuli vanhempieni puolesta paha mieli, kun miehen teinisisko tunki siihen pöytään, eikä anoppi sanonut mitään (ei varmaan tajunnut itsekään). Yksi tuoli jäi vapaaksi, ei enää omat vanhempani mahtuneet.
istuivat isovanhemmat ja miehen sisko lapsineen, ei siis meistä vanhemmista kumpikaan. Minun paikkani vei miehen siskon 2v ja miehen paikalle laitettiin perheen 4v. Menin sitten siskojeni kanssa samaan pöytään, mitä miehen sisko kovasti paheksui. Totesin, että papin pöydässä oli enää seisomapaikkoja jäljellä.
Äitini, joka oli sulhasen mummi, olisi olettanut istuvan samassa pöydässä, missä sulhasen ja morsiamen vanhemmat.
Mutta ei, mummin paikalle tunki morsiamen pikkusisko äitinsä kanssa. Pikkusisko oli 17 v, joten olisi taatusti voinut istua muiden sukulaisten kanssa.
Tilanne oli hiukan hukassa, koska mummille eli äidillemme ei siten ollut istumapaikkaa lainkaan, koska suvuille oli laitettu omat pöydät ja mummi oli sijoitettu virallisesti morsiusparin vanhempien pöytään.
Ihmeellisintä oli, ettei morsiamen äiti ja isä huomanneet lainkaan, että heidän teinityttönsä teki aikamoisen mokan. Äitini seisoi kävelykepin kanssa pöydän vieressä (lonkkakuluma ja iäkkäällä ihmisellä vaikea seisoa) ja morsiamen vanhemmat vain tollotti kuin jotkut typerykset.
Onneksi sulhasen isä, joka siis on veljeni, hienovaraisesti sitten pyysi tuolia pöytäämme ja tiivistimme välejä, että saimme vanhan äitimme mahtumaan väliimme.
Tilanne kyllä herätti huomiota ja siitä supateltiin illan aikana aika paljon ja taidettiin siitä puhua jälkeenpäinkin. Oli aikamoinen loukkaus ja nolaus äidilleni.
Mutta tämä kai on sitä nykyaikaa. Etiketeistä ei tarvitse välittää ja nuoriso ensin, ettei niille tule paha mieli.
Kaikki ryysii kahvipöytään kyynärpäätaktiikalla. Nico-Petteri äiteineen kerää varmuuden vuoksi lautaselleen ison keon herkkuja, ettei jää ilman. Puraisee palan jokaisesta ja kovaan ääneen siunailee, että "hyi kun on pahaa, onkohan tähän käytetty laktoositonta maitoa kun minä käytän vain hylaa. Ja tässäkin kakussa taatusti on hiilareita, yök ja minä syön vain karppiruokaa"
Tässä on palstamamman virallisen etiketti
Eikö sinusta tällaisen sikailun ja hievostelevan jäykistelyn väliin mahdu MITÄÄN muita malleja? Onhan tässäkin ketjussa moni antanut ihan sujuvia esimerkkejä.
Tottakai jokainen voi juhlia omalla tyylillään, mutta muistakaa nyt te, jotka tapaatte omaa mummoannekin etikettisääntöjen läpi, että jotkut sukulaiset voivat seurustella keskenään ihan muutenkin kuin nokkimisjärjestyksen sanelemalla tavalla ilman, että tilanne luisuu anarkiaan.
Kai olet huomannut
että niissä isommissa tilaisuuksissa arvovieraille on omat pöytänsä ja "rahvasta" istuu sivummalla. Eli kyllä se etiketti tulee niissäkin toteennäytettyä, koska ensin menee ruokaa hakemaan se pöytä, jossa on tärkeimmät vieraat ja viimeisenä ne pöydät, joissa on kitiseviä lapsia ja kiukuttelevia teinejä.
Millaisista juhlista tässä ketjussa oikein puhutaan? Oletin, että kyse on myös kotona järjestettävistä sukujuhlista - onko teillä KOTONAKIn vieraat oikein jaoteltu arvovieraisiin ja arvottomiin vieraisiin??? Tämä kuvattu nyt ei kuulosta ihan perhejuhlalta..
ikävää, että paikat menivät sekaisin. Useinhan paikat pitäisi olla NIMIKOITU, jos halutaan ihmisten osaavan oikeaan pöytään.
Miksei tässä yhtä hyvin voitu laittaa ylimääräistä tuolia morsiusparin pöytään? Aika epähienoa vierailta kuiskailla siitä mokan tehneestä teinistäkään, voihan hän olla ollut niin täpinöissään siskon häistä, että istumäjärjestys on unohtunut. Ja jos ei ole ollut häissä ennen, niin ehkäpä ei tiennytkään.
Eli epäkohteliasta tietenkin, ettei yhdelle vieraalle ollut paikkaa, mutta yhtä epäkohteliasta on kuiskutella juhlissa toisen etikettimokasta. Hienotunteista olisi ollut järjestää JOKAISELLE paikka ja olla valmis myös joustamaan etiketistä tässä tapauksessa niin, että teini olisi voinut istua siellä, minne meni (vaikkei nyt etiketin mukaan mennytkään). Ei kai maailma siihen kaadu?
Äitini seisoi kävelykepin kanssa pöydän vieressä (lonkkakuluma ja iäkkäällä ihmisellä vaikea seisoa) ja morsiamen vanhemmat vain tollotti kuin jotkut typerykset.Onneksi sulhasen isä, joka siis on veljeni, hienovaraisesti sitten pyysi tuolia pöytäämme ja tiivistimme välejä, että saimme vanhan äitimme mahtumaan väliimme.
Tilanne kyllä herätti huomiota ja siitä supateltiin illan aikana aika paljon ja taidettiin siitä puhua jälkeenpäinkin. Oli aikamoinen loukkaus ja nolaus äidilleni.
Mutta tämä kai on sitä nykyaikaa. Etiketeistä ei tarvitse välittää ja nuoriso ensin, ettei niille tule paha mieli.
mutta silti mua ärsyttää, että niin moni vanhempi ihminen pitää lapsia siinä vikassa kastissa. Kun itse oloin lapsi, oli isovanhemmillani tosi tiukka kuri, että lapset ottavat viimeisenä. Ja siinä sitten kesti ja kesti ennen kuin oli meidän lasten vuoro. Kiltisti kyllä odotettiin, mutta ainakin mä tunsin itseni jotenkin vähäarvoiseksi vieraaksi.
Me ei olla lasten kanssa kovin monissa isoissa juhlissa oltu parien häiden lisäksi (joissa yleensä aina on otettu ruoka pöytäkunnittain ja pöytäjärjestys on ollut seinällä esillä). Yleensä on vaan synttäreitä oman lähisuvun kesken, jolloin vanhimmat vieraat ovat 80-90 v (heitä 1-3, riippuen juhlasta), lasten isovanhemmat n. 60 v, sitten me vanhemmat ja meidän sisarukset sekä meidän lapset. Kahvit menee sitten niin, että isoisovanhemmat pyydetään ensin pöytään istumaan, samoin lapset ja heille tarjoillaan ensin. Sen jälkeen aikuiset ottavat milloin missäkin järjestyksessä syötävää ja juotavaa.
Kai olet huomannut että niissä isommissa tilaisuuksissa arvovieraille on omat pöytänsä ja "rahvasta" istuu sivummalla. Eli kyllä se etiketti tulee niissäkin toteennäytettyä, koska ensin menee ruokaa hakemaan se pöytä, jossa on tärkeimmät vieraat ja viimeisenä ne pöydät, joissa on kitiseviä lapsia ja kiukuttelevia teinejä.
Millaisista juhlista tässä ketjussa oikein puhutaan? Oletin, että kyse on myös kotona järjestettävistä sukujuhlista - onko teillä KOTONAKIn vieraat oikein jaoteltu arvovieraisiin ja arvottomiin vieraisiin??? Tämä kuvattu nyt ei kuulosta ihan perhejuhlalta..
eli pöytiä on enemmäin kuin yksi, koska meillä on pienet tilat eikä ruokasaliin mahdu kuin 30 hengen ruokapöytä. Siksi laitamme saliin ja kirjastoon lisäpöytiä ja ruokasaliin tarjoilun. Ja kyllä, meillä on paremmat ja huonommat pöydät. Nuoriso istuu mieluummin sivummalla kirjastossa ja vanhukset salin puolella. Tietysti ihanne olisi, että olisi isompi tila ruokapöydälle, mutta toistaiseksi joudutaan pärjäämään näin.

sen ymmärrän, että nuoriso istuu omassa pöydässään, koska todennäköisemmin nuoriso myös tykkää istua keskenään, ja ehkä vanhuksetkin keskenään. Mutta enpä ole ikinä ajatellut, että joku ajattelisi näitä erilaisia pöytä "parempina" ja "huonompina". Kyllä itse ainakin arvostan ihan kaikenikäisiä vieraita yhtä lailla.
On meilläkin usein eri pöytiä, juuri siksi ettei ole niin isoa pöytää, mutta ihmiset saavat kyllä mennä niihin pöytiin ihan miten haluavat. Usein lapset ja nuoret hengaavatkin keskenään, mutta en minä ainakaan ikinä ohjaisi ihmisiä arvojärjestyksen mukaan pöytiin. Mummo saa mielellään vaihtaa halutessaan kuulumisia tuoreen äidin kanssa ja ihmiset voivat istua kenen kanssa haluavat, ihan statuksista riippumatta.
Terve lapsi ei nälkään kuole ja jaksaa odottaa, että heikompi vanhus saa ruokaa ja juomaa, eikä hänen tarvitse pitkään huonoilla jaloilla jonottaa.
Mutta yllättävän paljon tosiaan näkee nykyään, että lapset syöksyy ensin pöytään ja heidän jälkeen nuoret vanhemmat ja sitten vasta viimeisenä päästetään vanhukset rääpimään loppuja.
Ja olen satavarma, että kaikki nämä lapset ei ole päivänsankarin läheisiä. Ja eivät todellakaan nälästä heikkoja ja alipainoisa, etteivätkö olisi jaksaneet hiukan odottaa, että vanhukset saisivat ensin. Pikemminkin päinvastoin. Vilkkautta on riittänyt hyvin kiljumiseen ja kyynärpäätaktiikalla etenemiseen ja herkkujen lähmimiseen. Siitä alipainosta nyt puhumattakaan.....