Eikö enää perhejuhlissa vanhemmat ihmiset ota kahveja yms ensin?
Olenko ihan vanha kalkkis, 34v, kun mulle on opetettu, että perhejuhlissa kuten synttärit, menee vanhemmat ihmiset ensin kahvipöytään? Eli mummot ja papat menee ensin, sitten vanhemmat, sitten lasten vanhemmat, sitten lapset jne. Meillä on ollut lasten synttäreitä, joissa on ollut miehen sukulaisia, ja kun kutsun kaikki kahville ja kakulle, niin nuoret aikuiset ryntää ensin kahvipöytään...
Olenko ihan kalkkis, kun mun mielestä kuuluu ihan alkeellisiin käytystapoihin että vanhemmat/eläkeläiset ottaa ensin ja sitten vasta nuoremmat aikuiset?
Eikö enää opeteta näin lapsille? Kyse nyt siis 80/90-luvun vaihteessa syntyneistä.
Kommentit (102)
Ja kuulutettiin, että on hääkakun vuoro. Pöydän ääreen syöksyi sellainen parikymppinen nuori pari ja ehti leikata kakkua ensin ja olivat menossa jo kahvikupeille kun hölmistynyt kaaso rääkäisi, että tapana on, että hääpari aukaisee kakun.
Oli TODELLA nolo tilanne. Ja voin kuvitella, että morsianta harmitti kun oli tämä pari ehtinyt leikata hääkakusta isot palaset itselleen. Olivat muistaakseni miehen tädin tyttö ja hänen poikakaverinsa.
Meillä vanhukset on yleensä laitettu keittiövuoroon, katsomaan että pöydässä on riittävästi puhtaita kuppeja ja kahvia jatkuvasti tippumassa.
Mummojen paikka on keittiössä, paitsi omissa hautajaisissaan.
1. päivänsankari
2. raskaana olevat
3. naiset vanhimmasta nuorimpaan
4. miehet vanhimmasta nuorimpaan
1. päivänsankari 2. raskaana olevat 3. naiset vanhimmasta nuorimpaan 4. miehet vanhimmasta nuorimpaan
Varsinais-Suomessa ja Hämeessä se menee näin
1. päivänsankari
2. päivänsankarin puoliso (jos kyseessä esim. 50v juhlat) ja vanhemmat
3. jostain muusta syystä tärkeä henkilö eli esim. kummi tai appivanhemmat
4. vanhin tai muuten arvokkain nainen ja hänen puolisonsa
ja näin edetääm perhekunnittain, ei suinkaan sukupuolittain. Raskaus ei anna lupaa mennä muiden edelle.
Ja vanhemmille jää rauha ottaa omansa, kun ovat antaneet ensin muksuille. Mikä järkin mun olis kattaa ensin kaikki eteeni ja jättää siihen teeni kylmenemään yms., kun pitäiskin mennä auttamaan muksuja?
Ja kuulutettiin, että on hääkakun vuoro. Pöydän ääreen syöksyi sellainen parikymppinen nuori pari ja ehti leikata kakkua ensin ja olivat menossa jo kahvikupeille kun hölmistynyt kaaso rääkäisi, että tapana on, että hääpari aukaisee kakun. Oli TODELLA nolo tilanne. Ja voin kuvitella, että morsianta harmitti kun oli tämä pari ehtinyt leikata hääkakusta isot palaset itselleen. Olivat muistaakseni miehen tädin tyttö ja hänen poikakaverinsa.
Meillä vanhukset on yleensä laitettu keittiövuoroon, katsomaan että pöydässä on riittävästi puhtaita kuppeja ja kahvia jatkuvasti tippumassa. Mummojen paikka on keittiössä, paitsi omissa hautajaisissaan.
ja syynähän on se, että enää ei lapset pääse häihin eli nuorilla ei ole mitään käsitystä siitä, miten hääjuhla etenee. Todennäköisesti näillä nuorilla oli kiire jonnekin muualle ja ajattelivat, että syödään se kakunpala ja lähdetään. Jos ei ole ikinä ollut paikalla katsomassa, miten hääpari leikkaa kakkua ensimmäisenä, niin miten osaisi olla itse sitä ottamatta kiireissään?
Ja vanhemmille jää rauha ottaa omansa, kun ovat antaneet ensin muksuille. Mikä järkin mun olis kattaa ensin kaikki eteeni ja jättää siihen teeni kylmenemään yms., kun pitäiskin mennä auttamaan muksuja?
ja syynähän on se, että enää ei lapset pääse häihin eli nuorilla ei ole mitään käsitystä siitä, miten hääjuhla etenee. Todennäköisesti näillä nuorilla oli kiire jonnekin muualle ja ajattelivat, että syödään se kakunpala ja lähdetään. Jos ei ole ikinä ollut paikalla katsomassa, miten hääpari leikkaa kakkua ensimmäisenä, niin miten osaisi olla itse sitä ottamatta kiireissään?
mutta tiesin siltikin tämän tavan. Tapoja voi opettaa, vaikkei koskaan mihinkään menisikään.
sukupäivällisillä odotin pienten lasteni kanssa kahvitusta ruuan jälkeen. Lapsilla oli jano, mehua näkyi pöydässä, mutta ottaa ei saanut, koska "aikuiset ensin". Pitopalvelun emäntä seisoi tomerana ovella ja sanoi, että odotelkaa hetki. Kahvit oli kaadettu, mutta sankarin isoäiti oli niin rupattelun lumoissa, että ei ehtinyt kupillistaan hakemaan eikä kukaan muu saanut mennä ennen. Odoteltiin ja odoteltiin, kutsuttiin uudestaan kahville, mutta kunniavanhus ei liikahtanutkaan, vaikka nimeltä kutsuttiin (hyväjalkainen, terve 70v nainen).
Kului ½ tuntia, kävimme lasten kanssa vessassa juomassa hanasta, sillä lasia ei voinut ottaa koska "aikuiset ensin"!!!
Sitten kävimme kiittämässä juhlapäivän sankaria ja vanhempiaan, jotka nostivat hirveän metakan, että kakku vielä syömättä ja kahvit ottamatta, ei sovi lähteä. Kiittelin kovasti ja sanoin , että sopi tai ei, mutta näin kuumana päivänä on vaan mentävä.
Lähin ABC oli 15 km päässä, sieltä sai pillimehua ja kahvit.
Se max. 20 henk. mahtuu meille, eikä tarvi järjestystä miettiä, kaikille kaadetaan kahvit pöytään.
Isommissa juhlissa syömistä haetaan pöydittäin, mikä on huomattavasti helpompaa ja järkevämpää kuin se, että sieltä täältä poukkoilee porukkaa ylös ja yrittää tunkea pöydässä istujien ohi.
Ja vanhemmille jää rauha ottaa omansa, kun ovat antaneet ensin muksuille. Mikä järkin mun olis kattaa ensin kaikki eteeni ja jättää siihen teeni kylmenemään yms., kun pitäiskin mennä auttamaan muksuja?
Se max. 20 henk. mahtuu meille, eikä tarvi järjestystä miettiä, kaikille kaadetaan kahvit pöytään. Isommissa juhlissa syömistä haetaan pöydittäin, mikä on huomattavasti helpompaa ja järkevämpää kuin se, että sieltä täältä poukkoilee porukkaa ylös ja yrittää tunkea pöydässä istujien ohi.
Ja vanhemmille jää rauha ottaa omansa, kun ovat antaneet ensin muksuille. Mikä järkin mun olis kattaa ensin kaikki eteeni ja jättää siihen teeni kylmenemään yms., kun pitäiskin mennä auttamaan muksuja?
ja 120 mahtuu aterioimaan, jos haetaan lisää pöytiä ja tuoleja. Isommissakin juhlissa arvovieraat ovat ensimmäisinä, oli se pöytä mikä tahansa.
pitääkin repiä stressiä. :) Onko oikeasti olemassa sukuja, joissa tämä marssijärjestys on näin tarkka? Omassani ei ainakaan ole eikä miehenikään suvussa, eikä kursailu kuulu kummankaan tapoihin. Kaikkein tärkeintä juhlissa on se, että juhlien järjestäjä saa kiitosta ja hyvää mieltä, ja kursailu olisi iso loukkaus järjestäjää kohtaan.
Minä olen järjestänyt jo muutamat juhlat elämäni aikana, ja voin sanoa ettei koskaan ole tullut mieleenkään katsoa, missä järjestyksessä ihmiset on kakkunsa saaneet. Ainoa mistä olen aina pitänyt tarkan huolen on se, että lapset saavat ruuat ensimmäisinä, koska he oikeasti tarvitsevat ruuan nopeasti etteivät väsy. Ruokaa on varattu riittävästi kaikille, on ihan sama missä järjestyksessä sitä haetaan.
itse en ainakaan kannata noin vanhakantaisia tapoja...
Meillä saa ottaa ekana se kuka haluaa. Päivänsankari tosin korkkaa aina kakun.
pitääkin repiä stressiä. :) Onko oikeasti olemassa sukuja, joissa tämä marssijärjestys on näin tarkka? Omassani ei ainakaan ole eikä miehenikään suvussa, eikä kursailu kuulu kummankaan tapoihin. Kaikkein tärkeintä juhlissa on se, että juhlien järjestäjä saa kiitosta ja hyvää mieltä, ja kursailu olisi iso loukkaus järjestäjää kohtaan. Minä olen järjestänyt jo muutamat juhlat elämäni aikana, ja voin sanoa ettei koskaan ole tullut mieleenkään katsoa, missä järjestyksessä ihmiset on kakkunsa saaneet. Ainoa mistä olen aina pitänyt tarkan huolen on se, että lapset saavat ruuat ensimmäisinä, koska he oikeasti tarvitsevat ruuan nopeasti etteivät väsy. Ruokaa on varattu riittävästi kaikille, on ihan sama missä järjestyksessä sitä haetaan.
eli arvohenkilöt (isoäidit, isoisät jne.) saavat kakkunsa ja kahvinsa ensin, nuoret perheet ja lapset viimeisinä, koska ruoka väsyttää (ne hiilihydraatit!).
Pari kertaa olen esim. häissä havainnut, että ensimmäisinä ruokaa todella ottavat lapset, ei hääpari. Ehkä ne lapset ovat sinulle sukua?
ja kyllä lapset saa ensin jos ovat kovin nälkäisiä...
koska en ole tiennytkään, että kahville pitäisi mennä ikäjärjestyksessä. Olen pariin kertaan ihmetellytkin tilannetta, että emäntä kutsuu pöytään mutta kukaan ei mene. Minusta se on vaikuttanut tosi omituiselle. Joskus olen sitten mennyt itse ensimmäisenä kun ei mitään ole alkanut tapahtua moneen minuuttiin ja sen jälkeen on kyllä tullut porukkaan kummasti liikettä ja vipinää. ;-)
Länsisuomalainen olen.
Kanarialla ollessamme, että siellä lapset tulevat aina ensin, oli tilaisuus mikä tahansa. Sen jälkeen vanhukset ja heidän jälkeensä työikäinen väestö. Minulle tuli tosi hyvä olo kun kuulin tuon. Tavallaan yhteiskunnan heikoimmat ensin, koska heistä tulee pitää huolta.
kaikki sais odottaa pari tuntia ennenkun isovanhemmat saa itsensä liikkeelle.
kahville ainakin kolme kertaa, juhlaväki jatkaa juttuaan eikä ole huomaavinaan. Sitten kun emäntä sanoo "kahvi jäähtyy, tulkaa nyt jo!" vanhin vieras lähtee kahvipöytään päin. Olisi tosi epähienoa mennä ekasta kutsusta tai mennä ennen vanhinta vierasta. Pohjanmaalla asutaan.
Varjelkoon taivas minua joutumasta pohjanmaalaisjuhliin. En ole pohjanmaalainen ja minusta tuollainen on erittäin törkeää emännän vieraanvaraisuuden halveksimista. Erittäin epähienoa antaa kahvin jäähtyä ja käskettää monta kertaa. 'Kylmä kahvi kaunistaa', kerro meillekin, näkyykö se pohjanmaalaisemännissä.
joten jos ei mummot mene niin minä (42 v)sitten ja yleensä otan lapsilleni siinä samalla.
Naisväki ennen miehiä.