Lue keskustelun säännöt.
Oletko katunut koskaan lasten hankkimista?
23.04.2011 |
Meillä vain tapellaan, huudetaan.. lapset kiukuttelee koko ajan päivästä toiseen. Tänään heitin lautasen seinään kun hermostuin niin.Nyt tuntuu etten ehkä olekaan soveltuva äidiksi. Pää hajoo tähän meteliin ja haluaisin vain hetken hiljaisuutta. Pienin lapsi ei edes saa nukuttua päikkäreitä kun 2 isompaa tappelee ja huutaa ja sitten kavereiden kanssa mekkaloivat ikkunan takana. Nyt hieman kaduttaa vaikka rakastankin lapsia.
Kommentit (49)
ihan samanlaista useinkin. Lapsia on 4: 0-8v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
lukekaa ihmeessä Toimiva perhe kirja!! Vois ehkä auttaa monia.
Minä saan pelätä ja itkeä lapseni vuoksi joka päivä, selviääkö hän elämässä vaikean sairauden kanssa joka vaatii jatkuvia hoitoja sairaalassa.
Ja te..teillä on terveitä, normaaliuhmaisia, lapsilla ohi meneviä vaiheita elämässä ja täällä vingutte kun ette halua lapsianne, vihaatte ja kadutte. Todella kurjaa ja säälittävää ja todella surullista, että lapset joutuvat kärsimään tuonkaltaisista ihmisistä. Ja niin moni lapseton tälläkin hetkellä niin toivoisi itselleen rakasta lasta.
Aivan käsittämätöntä. On se niin rankkaa, rakastaa niitä lapsia.
Kirjoituksesi tuntuu katkeruuden sävyttämältä. Olen pahoillani että lapsesi on sairas, mutta et silti voi tuomita toisia vanhempia siksi että kokevat terveen lapsen kanssa arjen raskaaksi. Pitkään lapsettomuudesta kärsinytkin voi kokea lapsenhoidon raskaaksi, se on vain inhimillistä. Mutta se ei tarkoita ettei hän rakastaisi lastaan. Ihmisten voimavarat ovat erilaiset, toinen uupuu yhden kanssa, toinen ei vielä viidenkään.
No ihan tiedoksi, en ole. On minullakin niitä terveitä yksilöitä, mutta en sano katuvani heitä vaikka kuinka hilluvat ja rankkaa on sairaan lapsen kanssa.
Ehkä olen sitten aavistuksen fiksumpi kuin ne muut mammat täällä. Osaan arvostaa elämää ja lapsia.
Minä saan pelätä ja itkeä lapseni vuoksi joka päivä, selviääkö hän elämässä vaikean sairauden kanssa joka vaatii jatkuvia hoitoja sairaalassa. Ja te..teillä on terveitä, normaaliuhmaisia, lapsilla ohi meneviä vaiheita elämässä ja täällä vingutte kun ette halua lapsianne, vihaatte ja kadutte. Todella kurjaa ja säälittävää ja todella surullista, että lapset joutuvat kärsimään tuonkaltaisista ihmisistä. Ja niin moni lapseton tälläkin hetkellä niin toivoisi itselleen rakasta lasta. Aivan käsittämätöntä. On se niin rankkaa, rakastaa niitä lapsia.
Kirjoituksesi tuntuu katkeruuden sävyttämältä. Olen pahoillani että lapsesi on sairas, mutta et silti voi tuomita toisia vanhempia siksi että kokevat terveen lapsen kanssa arjen raskaaksi. Pitkään lapsettomuudesta kärsinytkin voi kokea lapsenhoidon raskaaksi, se on vain inhimillistä. Mutta se ei tarkoita ettei hän rakastaisi lastaan. Ihmisten voimavarat ovat erilaiset, toinen uupuu yhden kanssa, toinen ei vielä viidenkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luulisin että jokainen vanhempi väsähtää aika ajoin. Ei vanhemmuus ole helppoa,eikä sitä opi kirjoista lukemalla. Minäkin olen miehen reissutyön takia hyvin paljon yksin kolmen lapseni kanssa, ja tietenkin se on myös väsyttävää. Kyllä sen saa sanoa ääneen, ja kannattaa todellakin pyytää apua kavereilta,isovanhemmilta tai vaikka maksetulta hoitajalta, että pääsee välillä ulos siitä melskeestä. Oma harrastus on hyvä, mulla se on kuorolaulu.
Eri asia on, jos sellaiset ahdistuneet katumisajatukset ovat jatkuvia. Silloin kääntyisin itse perheneuvolan puoleen, sillä pitkittynyt ahdistus vaikuttaa tietenkin myös perhedynamiikkaan.
Minä koen elämän todella paljon rikkaammaksi, kun saan seurata lasten kasvua ja juttuja päivittäin. En ole siinä itseäni kadottanut, vaikka välillä uuvuttaakin.
Voimia kaikille vanhemmuuteen!
kun vauva oli pieni kaduin lähes päivittäin, mutta nyt hän on elämäni aarre ja elämäni pysähtyisi jos hänelle kävisi jotain. Mietin aina oliko minulla kenties synnytyksen jälkeinen masennus vai mikä kun ensimmäinen vauvan vuosi oli niin rankka...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luulisin että jokainen vanhempi väsähtää aika ajoin. Ei vanhemmuus ole helppoa,eikä sitä opi kirjoista lukemalla. Minäkin olen miehen reissutyön takia hyvin paljon yksin kolmen lapseni kanssa, ja tietenkin se on myös väsyttävää. Kyllä sen saa sanoa ääneen, ja kannattaa todellakin pyytää apua kavereilta,isovanhemmilta tai vaikka maksetulta hoitajalta, että pääsee välillä ulos siitä melskeestä. Oma harrastus on hyvä, mulla se on kuorolaulu.
Eri asia on, jos sellaiset ahdistuneet katumisajatukset ovat jatkuvia. Silloin kääntyisin itse perheneuvolan puoleen, sillä pitkittynyt ahdistus vaikuttaa tietenkin myös perhedynamiikkaan.
Minä koen elämän todella paljon rikkaammaksi, kun saan seurata lasten kasvua ja juttuja päivittäin. En ole siinä itseäni kadottanut, vaikka välillä uuvuttaakin.
Voimia kaikille vanhemmuuteen!
Näitä asioita ei vaan saa sanoa ääneen. Tottakai rakastan lapsiani, mutta valehtelisin jos väittäisin etten joskus väsähtäisi arkeen. Kolmen lapsen kanssa on haastavaa, kun jokaisella on jokin vaihe meneillään (yhdellä uhma, toisella murkkuikä jne). Se vaatii jaksamista/hermoja.
T. kolmrn äiti
Kysy vaan, kuinka usein.....