elämässäsi traagisin / pysähdyttävin/kamalin kokemus tähän mennessä

oman lapsen kuolema

Elämäni ensimmäiset 10v kun elin väkivallan ja alkoholismin ikeen alla.

Äitini nuorena sairastuminen, hänen elämänliekkinä hiipumisen katsominen ja ne helvetilliset tuskat joihin ei morfiinipumpukaan lopulta auttanut ja äidillä oli korkea kipukynnys, äiti kuoli 47v iässä.

Ja onhan tuota vuosien koulukiusaamistakin, säänn työttömyyttä jne.

olimme onnellinen, kolmen lapsen perhe. mieheni urheili paljon, minä lasten kanssa kotona. Kaiken ja koko elämäni, rikkoi mieheni suhde toiseen naiseen. Tapahtuneesta on nyt 15v. Olen lähes alkoholisti kuitenkin hoitanut lapset ja kodin ja työni hyvin, miehestä viis. Tavoitteenani on erota ja aloittaa uusi OMA elämä kunhan lapset ovat isoja ja tulevat toimeen, lähes omillaan.

ja lopulta olla mukana kohtaamassa kuolemansa. Äitini kuoli yllättäen mut jotenkin sekään ei ollu näin raastavaa ja tuskallista...

kun löysin isäni kuolleena isäinpäivänä, olin 10v. Oli tappanut itsensä.

ja sen kanssa taistelu. Kun ei oikeasti aina tiennyt että selviääkö se, vai ei.

Ja se tuska kun näki toisen riutuvan ja olevan tuskissaan.

Ja lasten kärsimys, kun näkivät isän olevan sairas.

Oli yksinkertaisesti kamalaa aikaa.

oman lapsen kuolema

Osanottoja sinulle, 2.

kun äiti oli juuri täyttänyt 47 v. Kyllä se ehdottomasti yli kaiken muun menee. Joskin ihan ystäväpiirissä on ollut todella traagisia kohtaloita, pysäyttäneet ja toisaalta myös asettaneet tuon äitini kuoleman oikeisiin mittasuhteisiin, osaksi elämää.



Työssäni törmään jatkuvasti tosi pysäyttäviin kohtaloihin.

Esikoisen syntymä keskosena, ennuste oli alkuun hyvin huono, pitkä tehohoitojakso ja vammautuminen.Toisen lapsen erittäin vaikea sairaus.5 päivää pelättiin lapsen menehtymistä kunnes kääntyi paremmaksi.

..kun kaavin anoppini kakkaa plyysimatolta.



Hän oli dementoitunut, mutta asui vielä kotona. Hän ei enää pystynyt hallitsemaan sulkijalihastaan eikä myöskään itse ymmärtänyt, milloin ulosti. Hän ei ymmärtänyt tarvitsevansa vaippaa, vaan otti alushousutkin pois. Jos sitten jossakin vaiheessa kakka tuli, kun hän sattui olemaan matolla, se tuli matolle ja useimmiten hän vielä käveli sen päältä.



Kaupungin kotihoidolle ei kuulu siivoaminen vaan ainoastaan henkilön hoito. Kukapa sen kakan olisi siitä matolta kaapinut, ellei miniä.

Se, kun lastani elvytettiin ja jouduin miehen kanssa odottamaan ikuisuudelta tuntuvan ajan peläten pahinta ja toivoen parasta. Ja kun lääkäri tuli sitten kertomaan, että lapsi on kuollut.

lasteni isä, elämäni rakkaus pani toisen naisen raskaaksi, kun meillä oli jo kaksi lasta. Saatiin sitten kolmas yhteenpaluun jälkeen, mutta mies alkoi ryypätä kun hänen vanhempansa kuolivat. Se oli meidän ikuisen rakkauden lopullinen tuho, enkä meinaa päästä siitä yli.

kotona, olohuoneessa, kaikkien lasten nähden.

Täysin ulkona muusta elämästä ja nähdä hänen kärsivän.

Oma koko elämääni vaikuttava traaginen onnettomuus kun oli 1,5 v.

äitini on suurilta osin syyllinen mun mt-ongelmiin. MUTTA tosiaan jo nää teidän vastaukset tähän ketjuun pisti miettimään, että ei mulle mitään järin traagista ole tapahtunut, ihan itse olen elämäni pahimmat tragediat aiheuttanut ja tuntuisi jotenkin epäreilulta niistä mainita tässä ketjussa mitään.



Ehkä tähän mennessä kamalinta on ollut seurata isoisän kuolemaa ja hautajaisensa.

teidän kaikkien lapsen menettäneiden puolesta...pelkkä ajatuskin kauhistuttaa :( t. 3n lapsen äiti

Väkivaltainen lapsuus tai kun vauva kuoli kohtuun tai isän itsemurha tai kun itse jouduin leikkaukseen ja melkein kuukahdin... Onhan noita traagisia tapahtumia. Mutta nyt tunnen, että elämäni on hyvää ja olen onnellinen.

teidän kaikkien lapsen menettäneiden puolesta...pelkkä ajatuskin kauhistuttaa :( t. 3n lapsen äiti

Ei ollut tapaturma, mutta täysin yllättävä tilanne kuitenkin. Kiitos.

tapaturmaisesti. Yhden lapsen sairastuminen diabetekseen. Nuo ovat pahimmat.



Läheisen itsemurhauhkailut.



Lisäksi mahtuu työn puolesta vaikka kuinka paljon ahdistavia asioita.