elämässäsi traagisin / pysähdyttävin/kamalin kokemus tähän mennessä

tunnistettaisiin. Ja sitä en halua.

Vaikka aika hyvin siitä toivuinkin, mutta ne ensimmäiset kuukaudet oli perseestä.

eka poikakaveri istui rattijuopon kyydissä, törmäsivät autolla puuhun. Poikaystäväni loukkaantui erittäin vakavasti, sairaalassa todettiin aivokuolleeksi. Kuoli sitteen parin viikon päästä. En enää seurustellut tapahtuma-aikaan hänen kanssaan, mutta koin tosi raskaasti kuitenkin tapahtuneen.



Kuolemansa jälkeen sain lisäksi tietää, että poikaystäväni oli ollut pikkuserkkuni lapsi - emme kumpikaan tienneet sitä, vasta kuoleman jälkeen mummoni tajusi asian... Poikakaverini asui siis kaukana omasta suvustani:/



Siitä on jo 28 vuotta ja olen pääsyt asian yli, mutta nyt tulee usein mieleen, kun esikoiseni on saman ikäinen kuin minä silloin... Eka vuosi kuoleman jälkeen oli jotain kammottavaa:(((



Koskettavia kertomuksia täällä, enkuleita kaikille kirjoittaneille!

Se kun pierasin kun olin mun kavereiden kanssa pitämässä hauskaa