Hakkasin äitiäni teininä enkä pääse syyllisyydestä eroon

Mieti, miten sinä neuvoisit omia lapsiasi puolustamaan itseään? Kääntämään toisenkin posken, kun ihmiset, joiden pitäisi olla se tuki ja turva vahingoittavat sekä henkisesti että fyysisesti? Olisiko sinun pitänyt nöyrtyä ja hyväksyä hiljaa kärsien kaikki se paska, jota sait niskaasi?



Minä taas kunnioitan sinua ap, että uskalsit nousta äitiäsi vastaan ja osoittaa hänelle, ettet siedä mitä tahansa. Ja uskonpa, että jos äitisi eläisi ja olisi järkiintynyt, HÄN pyytäisi sinulta anteeksi, että pilasi sinulta lapsuuden ja osittain varmaan aikuisuudenkin. Hän myös sanoisi, että ansaitsi kaiken, mitä sinä teit. Ja muista, että vaikka teini olitkin, olit silti lapsi! Lapsi joka kärsi niin suunnattomasti :(



Näin minä ainakin ajattelen

Ja puhunut hänen kanssaan asiasta?

Ymmärrän halveksunnan mutta en enää voi asialle mitään.



Äitini on kuollut yli 10 vuotta sitten, joten en ole voinut pyytää anteeksi. Oli alkoholisti ja kuoli kun olin teini..

hakkaajatyttären.

Kun kuulin eka kerran asiasta, olin järkyttynyt.

Perheessä oli kyllä mt-ongelmia, mutta sekään ei oikeuta väkivaltaiseen käyttäytymiseen. Tuolla tytöllä on nyt pieni lapsi itsellään. Toivottavasti pitää hermonsa kurissa, eikä satuta lastaan.

Niin, tiedän ettei mikään oikeuta väkivaltaiseen käytökseen. Meillä isä oli väkivaltainen äitiä kohtaan, äiti meitä lapsia kohtaan, isä ei välittänyt, äiti oli alkoholisti, me lapset olimme koulukiusattuja ja heitteillä muttei se tietenkään oikeuta väkivaltaan..ehkä joskus kuolemani jälkeen saan rauhan kun en juttelemallakaan.

Ymmärrän halveksunnan mutta en enää voi asialle mitään.

Äitini on kuollut yli 10 vuotta sitten, joten en ole voinut pyytää anteeksi. Oli alkoholisti ja kuoli kun olin teini..

Jäit ehkä rakkautta vaille ja suret nyt sitä, mitä olisit eniten tarvinnut.

Älä syyllistä itseäsi enempää, olit silloin kasvava nuori ja yritit selvitä elämästä vaikeissa olosuhteissa.

Päästä irti noista ajatuksista ja elä eteen päin. Ehkä äitisi olisi halunnut olla parempi äiti, muttei ollut resursseja enempään.

eihän mennyttä pysty muuttamaan,vaikka kuinka haluisit!

julmia vastauksia olet saanut.

Minä tiedän kyllä mitä haette takaa. Tiedän kaikki ne vääryydet mitä kotonani tapahtui ja tiedän että olisi paljon helpompaa kun voisin antaa anteeksi itselleni. Olen saanut muiltakin "siunauksen" teoilleni ja ymmärrystä mutta en tiedä miksi en vain pääse syyllisyydestä.

Olet onnistunut elämässäsi, jos pystyt itse äitinä parempaan kuin oma äitisi. Kasvata lapsesi hyvin ja se korvaa menneen pahan.

Minä tiedän kyllä mitä haette takaa. Tiedän kaikki ne vääryydet mitä kotonani tapahtui ja tiedän että olisi paljon helpompaa kun voisin antaa anteeksi itselleni. Olen saanut muiltakin "siunauksen" teoilleni ja ymmärrystä mutta en tiedä miksi en vain pääse syyllisyydestä.

Et pääse syyllisyydestäsi, koska kannat myös äitisi syyllisyyttä. Hän on tietämättään ja tahtomattaan siirtänyt myös oman taakkansa sinun harteillesi. Muista siis aina, ettei tuskasi ole vain sinun tuskasi etkä sinä ole vastuussa siitä, vaan se juontaa juurensa paljon kauemmas. Voimia ja ole itsellesi armollinen.

Se onkin pahinta että olen itse tukistanut lastani ja kerran läimäissyt poskelle ja olen sairastanut vakavan masennuksen ja edelleen on ahdistus- ja paniikkihäiriö. Olisin voinut tappaa itseni noiden tekojen jälkeen. Olen kyllä kantanut niistä sillä lailla vastuuni että kerroin psykologille ja koitin hakea apua sossusta. Nyt noista aikaa muutamia vuosia ja toivon etten koskaan enää kohtele kaltoin lapsiani.

tekojesi tulleen "siunatuiksi" ja tiedät kuitenkin tekojesi olleen väärin.

Suosittelen kurssia, jossa pääsee purkamaan vihan tunteita turvallisessa ryhmässä vertaistuen parissa.

Myös Ben Malisen kirja (Häpeän monet kasvot) olisi hyvää luettavaa. Tunnistaisit häpeän tunteet ja kasvaisit irti niistä.

On oma valintasi, kuljetatko ikäviä tunteita mukanasi loppuiän, vai myönnätkö tapahtuneet menneiksi.

Et pääse syyllisyydestäsi, koska kannat myös äitisi syyllisyyttä. Hän on tietämättään ja tahtomattaan siirtänyt myös oman taakkansa sinun harteillesi. Muista siis aina, ettei tuskasi ole vain sinun tuskasi etkä sinä ole vastuussa siitä, vaan se juontaa juurensa paljon kauemmas. Voimia ja ole itsellesi armollinen.

En hae sympatiaa tai empatiaa itselleni mutta kiitän sinua tästä vastauksesta. Annoit minulle aivan uuden näkökulman, en ole koskaan ajatellut asiaa tältä kannalta. Otankin asian puheeksi seuraavan kerran psykologilla.

tekojesi tulleen "siunatuiksi" ja tiedät kuitenkin tekojesi olleen väärin.

Suosittelen kurssia, jossa pääsee purkamaan vihan tunteita turvallisessa ryhmässä vertaistuen parissa.

Myös Ben Malisen kirja (Häpeän monet kasvot) olisi hyvää luettavaa. Tunnistaisit häpeän tunteet ja kasvaisit irti niistä.

On oma valintasi, kuljetatko ikäviä tunteita mukanasi loppuiän, vai myönnätkö tapahtuneet menneiksi.

Kiitos sinulle kirjavinkistä. Katselen tuota heti seuraavan kerran kirjastosta! Useamman psykologisen teoksen olenkin ehtinyt tässä lukemaan.

http://evl.fi/EVLfi.nsf/0/E35C8E01EF12859BC2256FEA003B8B99?OpenDocument…



Vaikkapa tästä voit lukea tarkemmin. Pyydä Jeesusta armahtamaan sinut teoistasi. Suosittelen ottaman yhteyttä pappiin ja kerro hänelle että haluaisit ripittäytyä.

lastemme huono käytös.



Mielestäni olet kärsinyt jo liikaa ja on aika luovuttaa noista muistoista. Elä elämääsi eteenpäin älä katso taakse menneeseen vaan päästä siitä irti.



Oma teini-ikäiseni on saanut raivokkaita kohtauksia silloin tällöin ja muutaman kerran tullut käsiksikin. En kanna noista "kohtauksista" kaunaa. Meillä on hyvä ja rakasta suhde.



Teineillä on pahoja kausia, murrosiässä pitää irrottautua äidistä ja joskus se tapahtuu riitaisasti.



Meillä on nyt rauhallinen jakso ja toivon toki että pahin uhmakkuus on jo nähty.



Rakastan lastani ja uskon että äitisikin rakasti sinua. Vanhempi ymmärtää ja antaa anteeksi, anna sinäkin itsellesi.



Mennyttä et voi muuttaa mutta tulevaisuuteesi voit vaikuttaa.

mitä olet tänne jäänyt miettimään. Äitisi antaisi anteeksi! Anna itsellesi anteeksi.



Suosittelen sinulle rukousta asian puolesta, että saisit myös unohtaa asian niin ettei se kalva mieltäsi. Oletko uskossa?

että et anna itsellesi anteeksi, mutta myös, että et enää voi asialle mitään. Mitä siis ihan OIKEASTI ajattelet asiasta? Pystytkö ajattelemaan, että todella toimit halveksuttavasti, mutta niin nyt vain teit ja sillä selvä.

Kyllä minä uskon Jumalaan, mutta koen etten "tarvitse" Jumalan anteeksiantoa vaan nimenomaan äidin. Sain paljon ajateltavaa ja tulen varmasti tätä vielä lukemaan. Nyt täytyy kuitenkin mennä nukkumaan, varmaan pyörii päässä useampikin ajatus tänä yönä. Kiitos keskustelusta.

että et anna itsellesi anteeksi, mutta myös, että et enää voi asialle mitään. Mitä siis ihan OIKEASTI ajattelet asiasta? Pystytkö ajattelemaan, että todella toimit halveksuttavasti, mutta niin nyt vain teit ja sillä selvä.

Niin, asialle en mitään voi tehdä tai toki voin käydä tämän oman henkisen "kiirastuleni" joka toivon mukaan joskus loppuu mutta fyysisesti en pysty anteeksi pyytämään. Halveksin tekojani ihan helvetisti, olen keskustellut tästä paljon ja näennäisesti antanut anteeksi itselleni mutta ei syytös ole minnekään hävinnyt ainakaan vielä. Se vaan on.