Hakkasin äitiäni teininä enkä pääse syyllisyydestä eroon

toisaalta jos oma lapsesi hakkaisi sinua, niin mitä ajattelisit hänestä? Luultavasti et niin pahasti kuin jos hakkaaja olisi vieras. Ja jos sut vieras hakkaisi, niin ei se anteeksipyyntö auttaisi yhtään mitään. Joten, asia ei muuttuisi miksikään, vaikka voisitkin anteeksi konkreettisesti pyytää.

toisaalta jos oma lapsesi hakkaisi sinua, niin mitä ajattelisit hänestä? Luultavasti et niin pahasti kuin jos hakkaaja olisi vieras. Ja jos sut vieras hakkaisi, niin ei se anteeksipyyntö auttaisi yhtään mitään. Joten, asia ei muuttuisi miksikään, vaikka voisitkin anteeksi konkreettisesti pyytää.

En nyt ymmärtänyt että miksi ei asia muuttuisi?

Jos oma lapsi hakkaisi ajattelisin meidän perheen asioiden olevan todella huonolla tolalla. Syyttäisin siis lähinnä itseäni huonoista oloista. Voihan tämän noinkin koittaa ajatella, kiitos uudesta näkökulmasta sinullekkin.

En nyt ymmärtänyt että miksi ei asia muuttuisi?

Jos oma lapsi hakkaisi ajattelisin meidän perheen asioiden olevan todella huonolla tolalla. Syyttäisin siis lähinnä itseäni huonoista oloista. Voihan tämän noinkin koittaa ajatella, kiitos uudesta näkökulmasta sinullekkin.

siis jos joku tuntematon hakkaisi mut niin ei mua paljon anteeksipyyntö lohduttaisi. Varmaan itse tiedät, miten äitisi suhtautui käytökseesi? Joko hän ajatteli samoin kuin sinä ja kuten suurin osa ajattelisi, tai sitten hän inhosi sinua. Kai itse tiedät parhaiten miten asia on.

Kyllä minä uskon Jumalaan, mutta koen etten "tarvitse" Jumalan anteeksiantoa vaan nimenomaan äidin. Sain paljon ajateltavaa ja tulen varmasti tätä vielä lukemaan. Nyt täytyy kuitenkin mennä nukkumaan, varmaan pyörii päässä useampikin ajatus tänä yönä. Kiitos keskustelusta.

voit yllättyä siitä millainen vaikutus niillä on syyllisyydentunteisiisi. Jumalan Pyhä Henki tekee työtään ehtoollisen kautta.

Äidiltäsi et voi enää pyytää anteeksi. Jumalalta sinä saat syntisi anteeksi kun niitä pyydät.

Tuosta teosta oppineena ja viisastuneena sinä kuitenkin voit tehdä jotain hyvääkin, jos haluat. Voit toimia aktiivisesti ja puhua ihmisille anteeksipyytämisen ja anteeksiantamisen merkityksestä, lähimmäisenrakkaudesta. Raamatussa sanotaan, että älkää antako auringon laskea vihanne ylle. Kerro muille ihmisille tästä. Jumala voi lopulta muuttaa kaiken Hänen kunniakseen, jopa meidän väärät tekomme.

Minulla on samanlainen tausta, joten vastaan tähän, vaikka mielelläni en tämän enempää vanhoja muistele. Isä oli alkoholisti ja satunnaisesti väkivaltainen, äiti harrasti henkistä väkivaltaa ja jatkuvaa kevyttä väkivaltaa (läpsimistä jne.). Itse löin, potkin, paiskoin tavaroita...



Syyllisyydentunteeni aikuisena ovat liittyneet siihen, että olisin halunnut olla parempi teini. Olen miettinyt vaihtoehtoisia todellisuuksia, joissa olisin ollut ystävällinen, rauhallinen, ahkera koulussa jne. Sittemmin olen ymmärtänyt, että en olisi voinut olla "parempi", koska perheemme ei ollut sellainen, jossa olisi voinut kasvaa "kiltti teini". Pitää vain hyväksyä se, että tuossa iässä on toiminut niin hyvin ja VAIN NIIN HYVIN kuin on osannut.



Aikuisena on onneksi mahdollisuus elää toisella tavalla. Kukaan joka minut nykyään tuntee ei voisi ikinä uskoa taustaani - olen päihteetön, akateeminen, vaativassa työssä, mutta äärimmäisen pitkäpinnainen enkä lapsuudenkotini ulkopuolella ole koskaan ollut tippaakan väkivaltainen. Syyllisyyttä en varsinaisesti enää tunne, pikemminkin normaalia häpeää sekä harmia siitä, että olin kamala teini ongelmaperheestä enkä kiltti tyttö kivasta kodista.

voin kysyä miten muuten olisit voinut käyttäytä? Jos et olisi raivonnut olisit varmaan masentunut. Hätääsi sinä meuhkasit ja kävit käsiksi. Alkoholisti on alkoholisti enkä ole koskaan kuullut, että sellainen äiti/isä voisi olla huolehtiva vaikka olenkin ollut tekemisissä heidän kanssaan.



Älä vaan sorru siihen, että alat romantisoimaan teidän äiti/tytär suhdetta. Viinapullo meni aina sinun edellesi ja äitisi olisi tarvinnut sinut äidikseen.

MUTTA, jos voisit nyt jutella äitisi kanssa hän sanoisi ymmärtävänsä vihasi. Usko meitä äitejä, oma äitisi olisi paljon kiinnostuneempi kuinka sinulla NYT menee. Oletko SINÄ antanut hänelle anteeksi hänen viinanjuontinsa.

Siis, äitisi olisi onnellinen jos pystyisit jättämään menneet ja elämään mukavaa ja mielenkiintoista elämää ja olemaan huvä äiti omille lapsillesi. Näin se vaan on:)

voin kysyä miten muuten olisit voinut käyttäytä? Jos et olisi raivonnut olisit varmaan masentunut. Hätääsi sinä meuhkasit ja kävit käsiksi. Alkoholisti on alkoholisti enkä ole koskaan kuullut, että sellainen äiti/isä voisi olla huolehtiva vaikka olenkin ollut tekemisissä heidän kanssaan.

Älä vaan sorru siihen, että alat romantisoimaan teidän äiti/tytär suhdetta. Viinapullo meni aina sinun edellesi ja äitisi olisi tarvinnut sinut äidikseen.

MUTTA, jos voisit nyt jutella äitisi kanssa hän sanoisi ymmärtävänsä vihasi. Usko meitä äitejä, oma äitisi olisi paljon kiinnostuneempi kuinka sinulla NYT menee. Oletko SINÄ antanut hänelle anteeksi hänen viinanjuontinsa.

Siis, äitisi olisi onnellinen jos pystyisit jättämään menneet ja elämään mukavaa ja mielenkiintoista elämää ja olemaan huvä äiti omille lapsillesi. Näin se vaan on:)

ensimmäinen joka kysyi oletko sinä antanut äidillesi anteeksi hänen alkoholisminsa

alkoholistiperheessä on aina ongelmia, ei siellä ole hyvä kasvualusta lapsille ja nuorille

En ole antanut anteeksi äidin juomista. Elin vuosikymmenen ajatellen että äiti oli sairas, ei hän ollut paha ihminen ja varmasti oli masentunutkin. Ajattelin että en ole vihainen tai katkera äitini juomiselle. Vasta viimeisten kuukausien aikana olen alkanut ymmärtää kuinka paljon vihaa, katkeruutta ja surua minulla on äitiäni kohtaan tuolla jossain jota en ole koskaan käsitellyt. Ehkä tämä syyllisyys helpottaa sitä mukaa kun saan äitisuhdetta käytyä läpi?

Isääni kohtaan en ole enää aidosti katkera tai vihainen, sen suhteen olen saanut selvitettyä itselleni sekä myös isälleni joka onneksi vielä elossa on.

aivan kuin olisin itse tehnyt aloituksen. Täällä sama juttu. Minunkin äitini oli alkoholisti ja jouduin kärsimään siitä. Minun äitini on vielä elossa, mutta en ole koskaan pyytänyt häneltä anteeksi, koska ei hänkään ole koskaan pyytänyt anteeksi sitä, että jouduin kärsimään hänen juomisestaan. Se jätti iänikuiset jäljet, joista kärsin edelleen, myös tuosta väkivaltaisuudesta. Olen pohtinut ja tullut siihen tulokseen, että väkivalta on minun tapani hallita tilannetta. En lapsena/teininä hallinnut tilannetta millään muulla tavalla, kuin repimällä äitiä hiuksista tai muuten estämällä häntä taas kerran lähtemästä ulos ja jättää minua yksin kotiin. Usein myös jouduin öisin valvomaan ja kuuntelemaan äidin juopottelua ja huolehdin siitä, miten jaksan aamulla kouluun (ala-asteikäisenä). Kuulostaa ehkä itsesääliltä. Toki tunnen minäkin syyllisyyttä siitä, että olen koskaan käynyt keneenkään käsiksi, mutta en ole ainakaan vielä käsitellyt asiaa niin hyvin, ettenkö ajattelis, että minulla siinä tilanteessa oli "oikeutta" siihen. Se oli ainoa tapani lapsena hallita tilanne jotenkin. Anteeksi sekava teksti.

En ole antanut anteeksi äidin juomista.

Hyvällä tiellä olet menossa:) Ihmisillä vaan on yleensä tapana tuomita äidit kovemman kautta. Syy siihen saattaa olla se, että äiti on lapselle tunneperäisesti tärkeämpi kuin isä. Äiti on koko maailma ja jos äiti epäonnistuu seuraukset on kovat.

Kun vanhenet huomaat ajattelevasi enemmän sitä millaista äitisi elämä oli ja mitkä syyt saivat hänet juomaan. Lapsuus, huono avioliitto ehkäpä rakkaudeton jne.. Mutta se ei ollut sinun syytäsi -älä unohda ikinä sitä. Sinä et olisi voinut muuttaa sitä vaikka vihallasi niin yrititkin. Jos olisin ollut paikalla olisin ottanut sinut tiukasti syliini ja paijannut:)

Nyt on nyt ja olet menestyvä jos voit antaa äidillesi anteeksi hänen kyvyttömyytensä huolehtia sinusta. Usko minua kun pääset noin pitkälle tunnet äitisi hymyn elämässäsi.