Kuinka kestätte lapsiperhe-elämää?

hakea apua ja hoitoa itselleen. Lapsielämän ei missään nimessä pitäisi tuntua tuolta! Mitä kuvailet lastasi, en näe hänessä mitään, mitä ei omissani olisi, meillä 5v nousee ruokapöydästä 1+ kertaa yhden ruuan aikana, pelkkä leikkiminen ei edes riitä. Eikä se ahdista minua, joskus ehkä raivostuttaa komentaminen.

Eli, lapsesi vaikuttaa ihan normaalilta, se mikkä ei vaikuta, on oma tunne-elämäsi. En tarkoita siis moittia sinua, olet selvästi masentunut ja ahdistunut, joten heti hoitoon tai hoida itse asiaa jotenkin!

En inhoa lastani, mutta koen hänet rasittavaksi. Hänellä on ylivilkkautta, muutamia yliherkkyyksiä ja sosiaalisia ongelmia päiväkodissa. Rutiinit pitää olla tiukat, muuten rähjää ja riehuu loppupäivän eikä edes nuku kunnolla. Muut kuin minä + päiväkoti kokevat lapsen energiseksi ja hyväntuuliseksi, ihanaksi pojaksi. Sitä hän onkin, mutta se on vain se toinen puoli...:/

Viime viikolla istuimme syömässä ja minä jäin tuijottamaan häntä, kun hän sadannen kerran alkoi temppuilemaan ruoallaan. Hetken ajan teki mieli kävellä pois, ottaa mies mukaan ja viedä lapsi jonnekin, jättää hänet sinne. En tietenkään näin tekisi mutta viime aikoina olen kaivannut elämää mieheni kanssa kahdestaan. Perhekemiamme eivät oikein toimi enkä tykkää tästä lapsiperhehärdellistä. Olen masentunut, se tekee osan näistä ajatuksista, mutta hyvinäkään kausina en ole täysin tyytyväinen mihinkään.

Tuleva kesäloma ahdistaa ja itkettää jo valmiiksi. Päiväkodissa oletetaan kaikkien pitävän lapsensa ainakin 2kk kotona, minä tahtoisin sanoa heille suoraan että sekoan viikossakin. Harkitsen nyt että yrittäisin jaksaa heinäkuun lapsen kanssa, kesäkuun saisi ainakin olla hoidossa. Lapsi ei juuri viihdy itsekseen ja häneltä puuttuu kyky aloittaa leikki, joten jossen ole koko ajan keksimässä tekemistä, hän joko pyörii ympyrää pitäen outoa ääntä tai sitten roikkuu minussa kiinni. Huomiosta tuskin joutuu, sitä hän saa runsaasti muutenkin.

Vittu että väsyttää.

Ps. Saamme miehen kanssa väh. kerran kuussa vapaaillan. Se ei vaan riitä minulle.

hakea apua ja hoitoa itselleen. Lapsielämän ei missään nimessä pitäisi tuntua tuolta! Mitä kuvailet lastasi, en näe hänessä mitään, mitä ei omissani olisi, meillä 5v nousee ruokapöydästä 1+ kertaa yhden ruuan aikana, pelkkä leikkiminen ei edes riitä. Eikä se ahdista minua, joskus ehkä raivostuttaa komentaminen.

Eli, lapsesi vaikuttaa ihan normaalilta, se mikkä ei vaikuta, on oma tunne-elämäsi. En tarkoita siis moittia sinua, olet selvästi masentunut ja ahdistunut, joten heti hoitoon tai hoida itse asiaa jotenkin!

En inhoa lastani, mutta koen hänet rasittavaksi. Hänellä on ylivilkkautta, muutamia yliherkkyyksiä ja sosiaalisia ongelmia päiväkodissa. Rutiinit pitää olla tiukat, muuten rähjää ja riehuu loppupäivän eikä edes nuku kunnolla. Muut kuin minä + päiväkoti kokevat lapsen energiseksi ja hyväntuuliseksi, ihanaksi pojaksi. Sitä hän onkin, mutta se on vain se toinen puoli...:/

Viime viikolla istuimme syömässä ja minä jäin tuijottamaan häntä, kun hän sadannen kerran alkoi temppuilemaan ruoallaan. Hetken ajan teki mieli kävellä pois, ottaa mies mukaan ja viedä lapsi jonnekin, jättää hänet sinne. En tietenkään näin tekisi mutta viime aikoina olen kaivannut elämää mieheni kanssa kahdestaan. Perhekemiamme eivät oikein toimi enkä tykkää tästä lapsiperhehärdellistä. Olen masentunut, se tekee osan näistä ajatuksista, mutta hyvinäkään kausina en ole täysin tyytyväinen mihinkään.

Tuleva kesäloma ahdistaa ja itkettää jo valmiiksi. Päiväkodissa oletetaan kaikkien pitävän lapsensa ainakin 2kk kotona, minä tahtoisin sanoa heille suoraan että sekoan viikossakin. Harkitsen nyt että yrittäisin jaksaa heinäkuun lapsen kanssa, kesäkuun saisi ainakin olla hoidossa. Lapsi ei juuri viihdy itsekseen ja häneltä puuttuu kyky aloittaa leikki, joten jossen ole koko ajan keksimässä tekemistä, hän joko pyörii ympyrää pitäen outoa ääntä tai sitten roikkuu minussa kiinni. Huomiosta tuskin joutuu, sitä hän saa runsaasti muutenkin.

Vittu että väsyttää.

Ps. Saamme miehen kanssa väh. kerran kuussa vapaaillan. Se ei vaan riitä minulle.

vai laskitko raskausajan mukaan? Aika paljon silti, tai sitte en vaan kateellisena ymmärrä :)

ja meiän 1 v on jo käynyt VIROSSA (2X) LATVIASSA LIETTUASSA PUOLASSA(mooonta kertaa)Slovakiassa(moooonta kertaa)Unkarissa,Tsekissä,Teneriffalla.Niin ja taaaaas mennään.Onko sulla hiukan kapea maailma?Elämä ei suinkaan lopu lapsiin,päinvastoin..Kantsii opettaa lapset näkemään ja kokemaan

Monesti mietin, kun katson toisten lapsia, että voi kamala, miten sitä jaksaa tuota kälätystä ja laulamista jne jne... sitten, kun oma lapsi on samassa iässä, se onkin (pääosin) oikein mukava ikä ja ei ärsytä yhtään.

Juu, siinä salaisuus, oma lapsi ei ole niin ärsyttävä kuin muut.

Kysyn siis ihan tosissani. Ettekö kaipaa sitä, kun saa olla vaikkapa miehen kanssa ihan kaikessa rauhassa; syödä hyvin ja katsella teeveetä? Tuntuu, että en itse kestäisi, jos esim. teeveestä pitäisi katsella Titi-Nallea tms., matkat suuntautuisivat Puuhamaahan, pitäisi järjestää synttärijuhlat lapselle ym. ym. ym.

monta tuntia enemmän kuin aikuiset. Kun rytmit on kunnossa, on aikaa aika hyvinkin. Esim. nyt katsotaan miehen kans telkkaa ja syödään safkaa, jonka se kokkas.

Kysyn siis ihan tosissani. Ettekö kaipaa sitä, kun saa olla vaikkapa miehen kanssa ihan kaikessa rauhassa; syödä hyvin ja katsella teeveetä? Tuntuu, että en itse kestäisi, jos esim. teeveestä pitäisi katsella Titi-Nallea tms., matkat suuntautuisivat Puuhamaahan, pitäisi järjestää synttärijuhlat lapselle ym. ym. ym.

miten vanhemmat jaksaa kuunnella leikki-ikäisten lastensa jatkuvaa pulinaa ja kälätystä. Ja laulua jne. Lapsilla on niin kiemä äänikin, että korviin ottaa. Ja jututkin on oikeasti melko yksinkertaisia, mikä ei tietenkään ole mitenkään yllättävää. Onhan kyseessä lapset.

elämä ei pyöri totaalisesti lasten ympärillä, vaikka täältä av:ltä helposti sellaisen kuvan saakin :-). Meillä ei katsota käytännöllisesti katsoen ollenkaan lasten ohjelmia (=lapsi ei juurikaan saa katsoa tv:tä), me laitetaan usein tosi hyvää ruokaa enkä mä kysele, että sopiiko tai maistuuko se lapselle. Onkin harvinaisen kaikkiruokainen. Meillä nukutaan viikonloppuaamuisin pitkään, tai siis me vanhemmat nukumme. Jos lapsi herää aiemmin, leikkii ihan tyytyväisenä siihen asti kunnes me heräämme. Puuhamaassa olen käynyt kerran, mutta enimmäkseen valitsemme kohteita, joissa kaikilla on kivaa. Risteilyllä esim. teimme paljon ns. lastenjuttuja, mutta Tukholmassa taas käytimme koko päivän shoppaillen ja herkutellen. Ja ei taaskaan mitään ongelmia. Jokainen tehköön perhe-elämästään itsensä näköistä, niin kaikilla on kivempaa :-).

ehditty miehen kanssa olla kahdestaan, reppumatkailtu pitkin maailmaa, saatu katsoa telkkarista ihan mitä haluataan ja syöty hyvin (tosin teemme sitä yhä edelleen sekä koko perheen voimin että myös miehen kanssa usein ihan kahdestaan kun lapsi nukkuu) jne. jne...



Ja eipä mene enää montaa vuotta kun lapsi on jo paljon isompi eikä halua sinne Puuhamaahan lähteä. Nyt mennään lapsen ehdoilla, tämä on ihan mukavaa :)

elämä ei pyöri totaalisesti lasten ympärillä, vaikka täältä av:ltä helposti sellaisen kuvan saakin :-). Meillä ei katsota käytännöllisesti katsoen ollenkaan lasten ohjelmia (=lapsi ei juurikaan saa katsoa tv:tä), me laitetaan usein tosi hyvää ruokaa enkä mä kysele, että sopiiko tai maistuuko se lapselle. Onkin harvinaisen kaikkiruokainen. Meillä nukutaan viikonloppuaamuisin pitkään, tai siis me vanhemmat nukumme. Jos lapsi herää aiemmin, leikkii ihan tyytyväisenä siihen asti kunnes me heräämme. Puuhamaassa olen käynyt kerran, mutta enimmäkseen valitsemme kohteita, joissa kaikilla on kivaa. Risteilyllä esim. teimme paljon ns. lastenjuttuja, mutta Tukholmassa taas käytimme koko päivän shoppaillen ja herkutellen. Ja ei taaskaan mitään ongelmia. Jokainen tehköön perhe-elämästään itsensä näköistä, niin kaikilla on kivempaa :-).

monta tuntia enemmän kuin aikuiset. Kun rytmit on kunnossa, on aikaa aika hyvinkin. Esim. nyt katsotaan miehen kans telkkaa ja syödään safkaa, jonka se kokkas.

Kysyn siis ihan tosissani. Ettekö kaipaa sitä, kun saa olla vaikkapa miehen kanssa ihan kaikessa rauhassa; syödä hyvin ja katsella teeveetä? Tuntuu, että en itse kestäisi, jos esim. teeveestä pitäisi katsella Titi-Nallea tms., matkat suuntautuisivat Puuhamaahan, pitäisi järjestää synttärijuhlat lapselle ym. ym. ym.

Miten voi olla samaan aikaan av.lla ja katsoa tv.tä ja syödä, ja vielä miehen kanssa?

Mulla alkoi oikea elämä vasta lasten myötä. Olin haaveillut äitiydestä jo lukioiässä. Hoidin paljon naapureitten lapsia, olin kesätöissä lasten leireillä, pidin partiota jne.

Olen aina viihtynyt lasten parissa ja saatuani omia olen täysin hullaantunut heihin.

Olen saanut kolme lasta neljässä vuodessa.

Säännöllinen päivärytmi auttaa jaksamaan ja aikaa jää myös omiin harrastuksiin, ystäville ja muuhun mukavaan.

olen ajatellut, että vaikka kuinka haluaisin lapsia, niin en vain kestäisi sitä jatkuvaa meteliä. Ja sitä kuitenkin kestää 18 vuotta mikä ei niin kauhean lyhyt aika ole vaikka äidit toista väittääkin. En tosiaan ymmärrä, miten lapsia tehneet eivät ole totaalisia hermoraunioita, tosin suurin osa tällä palstalla käyvistä on seinähulluja, kai se johtuu siitä loppumattomasta metelistä jota on vain pakko kuunnella.

elämä ei pyöri totaalisesti lasten ympärillä, vaikka täältä av:ltä helposti sellaisen kuvan saakin :-). Meillä ei katsota käytännöllisesti katsoen ollenkaan lasten ohjelmia (=lapsi ei juurikaan saa katsoa tv:tä), me laitetaan usein tosi hyvää ruokaa enkä mä kysele, että sopiiko tai maistuuko se lapselle. Onkin harvinaisen kaikkiruokainen. Meillä nukutaan viikonloppuaamuisin pitkään, tai siis me vanhemmat nukumme. Jos lapsi herää aiemmin, leikkii ihan tyytyväisenä siihen asti kunnes me heräämme. Puuhamaassa olen käynyt kerran, mutta enimmäkseen valitsemme kohteita, joissa kaikilla on kivaa. Risteilyllä esim. teimme paljon ns. lastenjuttuja, mutta Tukholmassa taas käytimme koko päivän shoppaillen ja herkutellen. Ja ei taaskaan mitään ongelmia. Jokainen tehköön perhe-elämästään itsensä näköistä, niin kaikilla on kivempaa :-).

Tukholman reissulla totesi kahvilassa istuessaan, että nyt nautitaan :-) eikä kiukutellut koko päivänä mistään, niin kuin ei muutenkaan tapaa tehdä. Tarhasta tullut palaute kuvailee häntä hyvin sosiaalisesti lahjakkaaksi lapseksi, jolla on sekä erinomainen keskittymiskyky että loistava mielikuvitus ja leikkimisen taito, mikä kuulemma monelta lapselta puuttuu.

Usko tai älä, on monia ihan onnistuneita tapoja olla vanhempi.

Mutta mä taidankin olla ylipäätään luonteeltani vähän lapsenmielinen. Jo ennen omia lapsia kävin joka kesä ystävien ja sukulaisten lasten kanssa puuhamaassa/linnanmäellä/särkänniemessä... Tykkään ulkoilla ja touhuilla lasten kanssa, askarrella, jutella, lukea satuja yms.



Mutta kyllä meillä on miehen kanssa joka päivä muutama hetki kahden kesken lasten mentyä nukkumaan. Juttelemme päivän tapahtumista, laitamme hyvää ruokaa, ehkä katsomme jonkin leffan yms.

ja meiän 1 v on jo käynyt VIROSSA (2X) LATVIASSA LIETTUASSA PUOLASSA(mooonta kertaa)Slovakiassa(moooonta kertaa)Unkarissa,Tsekissä,Teneriffalla.Niin ja taaaaas mennään.Onko sulla hiukan kapea maailma?Elämä ei suinkaan lopu lapsiin,päinvastoin..Kantsii opettaa lapset näkemään ja kokemaan

Heillä on hieman enemmän ikäeroa, mikä vaikuttanee, kun eivät tappele keskenään paljonkaan. Toinen lapsi ei ole ikinä kiljunut tms. ainoastaan joskus selittää innoissaani jotain juttua, muuten ei ole mitään meteliä. Eikä sinne puuhamaahankaan tarvitse mennä, jos se meteli oikeasti niin paljon häiritsee.

Ne elokuvien sekolapsiperhehärdelli-kuvaukset eivät ole todellisia! Ei kenelläkän oikeasti ole sellaista, että sukkia roikkuu ikkunasta ja lapset ampuvat ritsoilla ja liukastut hilloon tms... Tai okei, varmasti jossain on sellainen perhe, mutta yleensä sellaiset ovat ls-tapauksia.

Eivät ne lapset jatkuvasti huuda! Muistan itsekin luulleeni niin, kun ei niitä vielä ollut. Vauvat huutavat joskus, vanhemmat lapset eivät yleensä huuda.

olen ajatellut, että vaikka kuinka haluaisin lapsia, niin en vain kestäisi sitä jatkuvaa meteliä. Ja sitä kuitenkin kestää 18 vuotta mikä ei niin kauhean lyhyt aika ole vaikka äidit toista väittääkin. En tosiaan ymmärrä, miten lapsia tehneet eivät ole totaalisia hermoraunioita, tosin suurin osa tällä palstalla käyvistä on seinähulluja, kai se johtuu siitä loppumattomasta metelistä jota on vain pakko kuunnella.

mä muistan lapsena puhuneeni tauotta ja ketään ei kiinnostanut. En haluaisi olla sellainen äiti, mutta en vain itsekään jaksaisi jatkuvaa pulinaa.

jota vierastan. Lasten täytyy 'kiukutella' - kokeilla rajoja, haastaa, olla omaa mieltä asioista. Se on tärkeimpiä asioita, mitä lapsi voi oppia.

elämä ei pyöri totaalisesti lasten ympärillä, vaikka täältä av:ltä helposti sellaisen kuvan saakin :-). Meillä ei katsota käytännöllisesti katsoen ollenkaan lasten ohjelmia (=lapsi ei juurikaan saa katsoa tv:tä), me laitetaan usein tosi hyvää ruokaa enkä mä kysele, että sopiiko tai maistuuko se lapselle. Onkin harvinaisen kaikkiruokainen. Meillä nukutaan viikonloppuaamuisin pitkään, tai siis me vanhemmat nukumme. Jos lapsi herää aiemmin, leikkii ihan tyytyväisenä siihen asti kunnes me heräämme. Puuhamaassa olen käynyt kerran, mutta enimmäkseen valitsemme kohteita, joissa kaikilla on kivaa. Risteilyllä esim. teimme paljon ns. lastenjuttuja, mutta Tukholmassa taas käytimme koko päivän shoppaillen ja herkutellen. Ja ei taaskaan mitään ongelmia. Jokainen tehköön perhe-elämästään itsensä näköistä, niin kaikilla on kivempaa :-).

Tukholman reissulla totesi kahvilassa istuessaan, että nyt nautitaan :-) eikä kiukutellut koko päivänä mistään, niin kuin ei muutenkaan tapaa tehdä. Tarhasta tullut palaute kuvailee häntä hyvin sosiaalisesti lahjakkaaksi lapseksi, jolla on sekä erinomainen keskittymiskyky että loistava mielikuvitus ja leikkimisen taito, mikä kuulemma monelta lapselta puuttuu.

Usko tai älä, on monia ihan onnistuneita tapoja olla vanhempi.

Eipä kai oltais muuten lapsia tehtykään. Me katotaan monesti sohvalta lasten touhuja ja se on usein parempaa komediaa ku telkkari tarjoaa :)

Meillä on joka ilta väh. kaksi tuntia omaa yhteistä aikaa. (+ sit tietysti sängyssä vietetty aika ;))

Täytyy myöntää, että on päiviä jolloin ei jaksaisi kuunnella/laulaa sadatta kertaa samaa tylsää laulua. Mutta rutkasti enemmän on positiivista.



Et ole ehkä vielä valmis vanhemmaksi. Tai sitten sun on parempi olla hankimatta lapsia ollenkaan. Sekin on hienoa jos huomaat sen ennen kuin virhe on tapahtunut.

kyllähän se jatkuva pälpätys, iltariehuminen ja kuravaatteiden peseminen kypsyttää ja aika useinkin.



Mutta toisaalta: kun tuo sinisilmä, nukkaposki ottaa illalla unenpöpperössä kaulasta kiinni, antaa märän pusun ja kuiskaa "mä rakastan sua äiti" niin kyllä sitä taas miettii miten tyhjää elämä ilman tuota "riiviötä" kuitenkin olisi...