Mies työmatkalla, lapsi ei halua puhua puhelimessa...

Oma lapsi pyytää aina, kun menee yökylään (omasta halustaan) mummolaan ym, että hänelle soitetaan. Kun sitten soittaa, niin ei halua puhua. tärkeää on kuitenkin se, että saa puhelun.

Lapsi ei tarvitse isän ääntä vaan isän.

isällä nyt sattuu olemaan työ, jolloin joutuu olemaan välillä pitkiäkin aikoja pois kotoa...



Ja kyllä sitä nyt mummoille ja tädeille ja serkuillekin soitellaan. Että ehkä se yhteydenpito puhelimitse on luontevaa silloin, kun toinen ei ole kotona...



-ap-

Itsellä 2 alakoulaista lasta ja miehellä työreissuja myös. Pari vuotta sitten joutui olemaan yli kuukauden poissa kotoa ja tuli taas viikoksi ennenkun lähti taas ulkomaille töihin. Lapset tottuivat siihen ja yleensä melkein joka ilta puhuttiin yhdessä skypen välityksellä. Lapset oikein odottivat että saavat nähdä isänsä! Nyt kun mies ollut enemmän kotona ja "vain" parin viikon ulkomaan matkan ajan oli pois kotoa ja vanhimmainen poika ei suostunut puhumaan ollenkaan isänsä kanssa. Kaippa se enemmän ikävä tulee puhuessa kun on tottunut isänsä läsnäoloon.

Kokeile laittaa kaiutin päälle, jos sitten uskaltaisi.

Kannattaa kokeilla tuota skypeä tietokoneen välityksellä jos mahdollista, meillä ainakin ollut korvaamaton näinä vuosina!

Kaikki eivät vaan pysty olemaan kotona vaikka kuinka haluaisivat. Kyllä munkin mies olisi mieluummin kotona kun reissussa mutta se vaan ei työn takia ole aina mahdollista!

Skypetys ei onnistu tälläkertaa, kun miehellä on mokkulayhteys, joka ei riitä lähettämään videokuvaa. Ja muutenkin harvoin reissujen aikana Skypeä käytetään, koska nettiyhteydet jossain keskellä Brasiliaa tai Venäjää tai Indonesiaa ei oo kaikkein nopeimpia...



Puhelimeen puhumista tyttö ei jännitä, kun kyllä muuten juttelee ummet ja lammet puhelimessa, tosin kaiuttimen kautta.



Onneksi mies tulee ens perjantaina kotiin, tosin tietoa siitä, joutuuko lähtemään takaisin ja jos, niin miten pian ja miten pitkäksi aikaa ei vielä ole...



Useimmiten noiden työmatkojen aikana tyttö ekalla viikolla puhuu isälleen puhelimessa, mutta sitten puhuminen vähenee... ja kahden viikon poissaolon jälkeen ei puhelimeen enää tule.



Ehkä se ikävä puhelimessa pahenee. Vaikka ei kyllä minulle koskaan kerro, että isiä ikävä olisikaan...



-ap-

Harmi juttu jos skype ei onnistu- kuten sanoin jo aikaisemmin meillä ollut hyvä juttu vaikka yhteydet ei aina päätä huimaakaan! Mies oli pitkään venäjällä ja kaikki työkaveritkin raahasivat läppärit yleisiin tiloihin jossa nettiyhteys ilmainen- toimi ihmeen hyvin kuitenkin, kiinassa taas jatkuvasti pätkii..

Ei meillä lapset suoraan sano että isiä olisi ikävä vaan ilmenee muuten käyttätymisessä! Raskasta tietysti miehellle kun lapset eivät halua puhua tai sitten skypen edessä temppuilevat koko ajan!

Kuinka teillä muilla, joiden isät joutuvat olemaan pitkiäkin aikoja pois kotoa... Puhuvatko lapset mielellään isän kanssa puhelimessa?

Meillä nyt reilu neljävuotias tyttö ei halua puhua isänsä kanssa. Isä ollut nyt kuukauden ulkomailla, eikä lapsi suostu puhelimeen vaikka mies sieltä joka päivä soittaakin. Mies tietysti on surullinen, kun ei tytön kanssa saa puhua... Mahtaakohan tyttö torjua ikäväänsä tuolla tavalla. Poissa silmistä (korvista), poissa mielestä... :(

Uskon että olet oikealla jäljillä. Tyttösi varmaan isälle vihanen kun poissa.Ei ne pienet vielä pysty muunlailla ajattelemaan kun että isä teki tässä ikävän tempun.Uskon myös että apua saattaisi olla siitä että tytöllesi ihan sanot ääneen että häntä varmaan harmittaa että isä on poissa ja sen takia ei halua isän kanssa puhua että isäkin saisi tuntea miltä tuntuu tulla hylätyksi.Sano tytöllesi että voi ihan hyvin isälle kertoa miltä tuntuu, kyllä isä sen ymmärtää ja voitte siitä yhdessä puhua.

...ei kyllä tuon ikäinen todennäköisesti asiaa niin paljon mieti. Kun äiti on kuitenkin paikalla ja ehkä vielä muitakin aikuisia, niin ei se lapselle niin iso aina ole, että yksi sitten puuttuukin. En todellakaan vetäisi kovin suuria johtopäätöksiä siitä, jos nelivuotias ei puhelimessa halua jutella. Enemmän kyse on siitä, että poissa olevaa vanhempaa asia harmittaa.



Enkä muuten myöskään ajattelisi, että lapsi muka pohtisi "että isä teki ikävän tempun". Toki joku lapsi voi asiaa pohtia moneltakin kantilta, enkä halua yleistää (mitä ei kannata muidenkaan tehdä).

kanssa, että on ikävästä kysymys. Se on helpompi sietää, kun on poissa mielestä. Oma yläkoululaisenikaan ei tykkäää, jos on viikon mummolassa, että soittelen. Mieluummin niin että hän soittaa.



Minusta tämä on eri juttu kuin soittaminen mummoille tai tädeille, jotka asuu kauempana. Se ikään kuin kuuluu asiaan.



Tuollainen nelivuotias ei vielä oikein ymmärrä sitä milloin isä tulee ja missä se on.

Mä en tajunnut tuota ja soittelin aina lapsille iltaisin, kun olivat esim. mummolassa. No, kun lapsi täytti 10 v., niin sanoi, että älä soita äiti enää iltaisin, kun hänelle tulee niin hirveä ikävä. Nykyään sitten hoidetaan puhelut aamuisin. =)

...ei kyllä tuon ikäinen todennäköisesti asiaa niin paljon mieti. Kun äiti on kuitenkin paikalla ja ehkä vielä muitakin aikuisia, niin ei se lapselle niin iso aina ole, että yksi sitten puuttuukin. En todellakaan vetäisi kovin suuria johtopäätöksiä siitä, jos nelivuotias ei puhelimessa halua jutella. Enemmän kyse on siitä, että poissa olevaa vanhempaa asia harmittaa.

Enkä muuten myöskään ajattelisi, että lapsi muka pohtisi "että isä teki ikävän tempun". Toki joku lapsi voi asiaa pohtia moneltakin kantilta, enkä halua yleistää (mitä ei kannata muidenkaan tehdä).

Tuskin näin pohtiikaan konkreettisesti. Mutta kyllä on lapsen aliarviomista jos uskoo että pienet eivät erilaisia tunteista tunne.Tosiasiassa ne pienet vasta tuntevatkin, pulmana vaan etteivät vielä osaa niitä ilmaista.Juuri tässä vanhempia ja aikuisia tarvitaan.Ei myöskään kannata aliarvioida vanhempien läsnäolon tärkeyttä ja merkitystä pienelle lapselle.Ei todellakaan ole yhdentekevää jos isä on kotona tai matkalla.Kun lapsi ei halua isän kanssa puhua samalla kun tätä kovasti kaipaa, ei tarvita psykologia näkemään että lasta kiukuttaa isän poissaolo.

Saa ihan eri kontaktin kun näkee kuvankin.

Mä en tajunnut tuota ja soittelin aina lapsille iltaisin, kun olivat esim. mummolassa. No, kun lapsi täytti 10 v., niin sanoi, että älä soita äiti enää iltaisin, kun hänelle tulee niin hirveä ikävä. Nykyään sitten hoidetaan puhelut aamuisin. =)

lapsi unohtaa vanhempansa nopeasti. Suunnilleen niin monessa vuorokaudessa kun lapsella on ikää vuosissa. Kai se lapsi vaan on sulkenut sen isän pois mielestään.

hyvin yleistä

lapsi unohtaa vanhempansa nopeasti. Suunnilleen niin monessa vuorokaudessa kun lapsella on ikää vuosissa. Kai se lapsi vaan on sulkenut sen isän pois mielestään.

Isän mielessä säilyttäminen onkin se tärkeä asia.Ei ikävä ole mitenkään huonompi tai vähemmän tärkeä tunne kuin muut tunteet.Kaikkien tunteiden kanssa meidän tarttee oppia pärjäämään.Tämä opettelu on vain mahdollista jos annamme lapsellemme mahdollisuuden niitä jakaa kanssamme.Ei se lapsen ikävä tai kiukku mihinkään häviä sen myötä että siitä ei puhuta, lapsi vaan jää yksin tunteen kanssa ja varma on että purkaa sitä sitten jollain muulla tavalla jota usein meidän aikuisten vaikeata ehkä edes yhdistää oikeaan tilanteeseen.

lapsi unohtaa vanhempansa nopeasti. Suunnilleen niin monessa vuorokaudessa kun lapsella on ikää vuosissa. Kai se lapsi vaan on sulkenut sen isän pois mielestään.

4v pystyy jo säilyttämään isän mielessään.Kun psokologit puhuvat pienen lapsen vaikeudesta säilyttää vanhemmat mielessään,silloin puhutaan taapero-ikäisestä lapsesta jonka mieli on vielä hyvin kehittymätön ja tarvitsee vähän joka käänteeseen vanhempaa.Mitä pienempi lapsi sitä tärkeämpi on juuri tästä syystä vanhemmista puhua kun eivät ole paikalla. Puhua ääneen niistä tunteista jota lapsi tuntee. TÄMÄ on se joka saa lapsen tuntemaan itsensä turvalliseksi koska yhteys vanhempaan säilyy lapsen mielessä.