Akateemiset, joilla huono englanninkielen taito! Miten

Minulla on sellainen olo, että monet ihan suotta aliarvioivat omaa kielitaitoaan. Englannin ei kulttuurien välisissä viestintätilanteissa (edes akateemisessa kontekstissa) tarvitse todellakaan kuulostaa natiivibritin tai -jenkin puheelta! Tärkein asia, jonka yliopistossa opin englannin puhumisesta oli se, että voi rauhassa puhua vahvallakin korostuksella - korostushan on kaikilla ei-natiiveilla, ja äidinkielistenkin puhujien kesken aksentit vaihtelevat hurjasti. Kieli saa kuulostaa omalta. Australiassa puhuttu englanti on erilaista kuin Uudessa-Seelannissa, Briteissän puhuttu erilaista kuin USA:ssa tai Etelä-Afrikassa jne. ja saman valtionkin sisällä on monia eri murteita ja aksentteja.



Oma havaintoni on, etteivät suomalaiset edes kaikkein kankeimmillaan ole millään lailla huonoimmasta päästä englanninosaajina. Ongelma taitaa olla enemmän siinä, että vaikka oikeasti osataan edes joten kuten, ei vain uskalleta puhua. Turha ujoilu, anteeksipyytely ja vaitonaisuus aiheuttaa paljon enemmän kiusaantuneita tilanteita kuin se, että puhuu niin paljon kuin vain ikinä osaa ja pystyy. Suomessa kielten opetuksessa panostetaan ihan hirveästi kielioppiin, rakenteisiin ja kirjalliseen osaamiseen. Siitä saa sellaisen käsityksen, että puhtaalla oikeakielisyydellä olisi puhuttaessakin aivan valtaisa rooli. Mutta kun ei ole. Sen kuin vain puhuu, ja yllättäen sujuvuus ja itsevarmuus kehittyvät.

Onkohan kyseessä jokin ikäluokkaongelma, vai mikä? Ja missä asutte?



Kun ei uskoisi kenenkään nykyihmisen voivan välttyä päivittäiseltä englannin kuulemiselta tvstä/netistä ja ainakin Etelä-Suomessa tulee vähintään viikottain puhuttua englantia tuntemattomienkin/tutun tuttujen kanssa. Miten voitte välttyä tältä?

Olen enkun ope itse ja on se vaan ikävää, kuinka me kieltenopet ei onnistuta välittämään sitä viestiä, että puhuessa(kaan) EI tarvitse olla TÄYDELLINEN! Tää on niin meidän suomalaisten juttu. Suurin piirtein pilkkujenkin pitää olla puheessa kohdallaan, ennen kuin uskalletaan sanoa mitään vieraalla kielellä. Laskekaa rimaa ja puhukaa! Suun lisäksi käsillä, eleillä, kuulijakin auttaa teitä, kyselee, täydentää, kommentoi. Yrittäkää, yllätytte positiivisesti ihan varmasti!

Se häpeileminen vasta onkinn tuskastuttavaa, koittakaa vaan rohkeasti pakottaa itsenne puhumaan!



Minua on auttanut aikoinaan se, että luin välillä englanninkielistä tutkimuskirjallisuutta itsekseni ääneen. Siinä on sitten jo tullut harjoiteltua ääntämystä. Itselläni menee aaina noin vuorokausi englanninkielisessä ympäristössä, ennen kuin kouen puhumisen luontevaksi ja en joudu miettimään kieltä sen enempää. Se on käsittääkseni ihan normaalia, eikä sitä trvitse hävetä.

no häpeän siksi, että ajattelen pohjimmiltani englanninkielen sujuvan taidon olevan eräänlainen jokaisen suomalaisen koulujärjestelmän läpikäyneen perustaito. En osaa itse muitakaan kieliä (siis suomen lisäksi) sujuvasti, ja A-kieleni oli englanti. Ei ole siis mitään syytä olla näin heikko puhutussa kielessä. Ja tosiaan pahinta on olla samassa seurueessa paremmin puhuvien suomalaisten kanssa. Heillä kun on ollut samat lähtökohdat kielenoppimiseen. Olen aivan eri ihminen kun puhun suomea, englantia puhuessa menetän ilmaisustani sävyjä.

ja epävarmuus kielitaidosta vaikeuttavat engalnnin (tai muun vieraan kielen) puhumista. Jotenkin se jännitys ja hermoilu pistää aivot toimimaan kankeasti ja hitaasti, ja sanatkaan eivät muistu mieleen. Olen monta kertaa huomannut, että hermostuneena unohdan ihan helpotkin sanat ja rakenteet, ja heti tialnteen rentoutuessa ne muistuvat mieleen.



Olen itsekin akateeminen ja engalnnin taitoni ovat aika vaatimattomat. Harmittaa ja hävettää. Luen kyllä tenttikirjoja, ymmärrän puhetta suht hyvin ja kirjoitankin jotenkin - mutta se puhuminen!



Puhumisessa kuitenkin tilanne vaikuttaa tosi paljon. Joskus parin kaljan jälkeen puhe luistaa aivan eri tavalla kuin vaikkapa englannin kurssilla. Pitäisi vaan päästä huonosta itsetunnosta eroon ja alkaa puhua enemmän ja enemmän.

Nähtävästi on näin monta muutakin saman ongelman kanssa painivaa. Täällä yksi uransa alussa oleva DI, jota oma, lähes olematon, kielitaito hirvittää. Juurikin Se, että vähentää työssä selviytymisen edellytyksiä ja aiheuttaa aivan liikaa ylimääräistä stressiä.

Puhun ihan ok englantia... kunhan ympärillä ei ole muita suomalaisia. Suomalaisten läheisyydessä menen lukkoon, kun pitäisi puhua englantia. Tähän on syynä luultavasti muutamat tutut (ja yksi parempi kaverikin), jotka ovat itse todella hyviä kielissä ja huomauttelevat muille näiden puhevirheistä. Yrittävät toki auttaa (tosin monesti melko ylimielisellä naureskelevalla asenteella), mutta saivat ainakin mussa aikaan sen, etten halua heidän läheisyydessään enää englantia saati muitakaan kieliä puhua. Näitä tuttuja löytyi siis omasta ikäryhmästä yläkoulussa ja lukiossa ja itseasiassa uusiin vastaaviin törmäsin sitten yliopiston puolella. Nykyään tosiaan välttelen viimeiseen asti vieraiden kielten puhumista suomalaisten kuullen. 

Luetun ymmärtäminen, kuullun ymmärtäminen ja kirjoittaminenkin on mulla todella hyvän tasoisia (katson tv-sarjat ja leffat ilman tekstejä ilman vaikeuksia, luen paljon englanninkielisiä kirjoja ja kirjoitankin lähes päivittäin englantia). Sen sijaan tuo puhuminen on selvästi muita heikompi osa-alue ja tästä syytän näitä tuntemiani "kielenkorjaajia", joiden vuoksi en ole tätä osa-aluetta oikein koskaan uskaltanut harjoitella.

Peruskoulussa läpäisin englanninkielen riimaa hipoen, ammattikoulussa vähän paremmin ja ammattikorkeakoulussa oli aluksi tuskaa, mutta kovalla yrittämisellä ja englanninkielisen materiaalin ansiosta selvisin englannin kurssit läpi.

Työelämässä tarvitsen englantia ehkä viisi kertaa vuodessa ja sen myötä kielitaito on hävinnyt pahasti. Ulkomaanreissulla sen huomaa joka kerta yhä pahemmin, kun ei enää asioiden hoitaminen onnistu. Onneksi vaimolla on kielipäätä. :)

Sen olen huomannut, että joillakin englanninkieltä osaavilla suomalaisilla on sairas asenne kielitaidottomia kohtaan.

Olen 38-vuotias FM-nainen, joka olen töissä kv-yrityksessä jonka virallinen kieli on englanti. En kuitenkaan osaa puhua englantia juuri yhtään. En toisaalta ole tarvinnutkaan sitä koskaan kouluaikojen jälkeen. En tunne ketään ulkomaalaisia, en matkustele. Kirjoittaa ja lukea osaan englantia hyvin, ja onneksi se on työssäni mainiosti riittänyt. Ihan suomalaiset asiakkaat meillä täällä Suomen yksikössä on eikä ole 12 vuoden työuran aikana ikinä englantia puhua.

Onko teillä vain suomalaisia kavereita, tuttuja jne? Onko työnne keskittynyt SUomeen, eikä siihen liity julkaisujen lukeminen ja tuottaminen englanniksi? Miten ajattelitte kommunikoida tutkijakollegoidenne tm. työkavereidenne kanssa, jos ette kykene akateemisen tason keskusteluun yhteisellä kielellä? Eihän tuosta mitään tule, jos ei saa itseään ymmärretyksi ajattelua vaativassa työssä. Kiva varmaan matkustaa teidän kanssa...oletteko oikeasti miettineet, että te pilaatte myös edustamanne työnantajan maineen? On äärimmäisen raskasta keskustella jonkun huonosti puhuvan kanssa tärkeistä asioista. Kielen pitää olla väline, ei se asia, johon huomio keskittyy. Helposti ne ihmiset, jotka eivät pysty puhumaan omia ajatuksiaan julki, eivät ole kovin mielenkiintgoista seuraa - ainakaan ammatillisesti. Käykää nyt ihmeessä pian kursseja ja matkustelkaa. Ei kukaan jaksa mykkää ulkomaista kollegaa kovin kauaa katsella. Sitten ihmetellään, mistä se käsitys suomalaisten juroudesta tuleekaan.

Et siis tajua mistä tässä ketjussa puhutaan. Sori. Me keillä on tai ollut vaikeuksia ilmaista itseämme suullisesti vieraalla kielellä emme ole yleisesti ottaen tyhmiä. Se on vain harjoituksen puutetta ja harjoitukseksi ei riitä joku satunnainen ulkomaan matka tai kurssi. Oma kieleni lähti luistamaan kun asuin puolitoista vuotta Yhdysvalloissa. Hyvä peruskielitaito oli pohjalla, joten sen varassa suullinen ilmaisu kehittyi pian jättiharppauksin.

mutta se on kyllä todellakin kovan harjoituksen tulosta! Minulla oli jo koulussa hyvä kielipää, mutta kovaa harjoitusta on vaatinut se, että olen päässyt sille tasolle, että pystyn täysivaltaisesti osallistumaan natiivien keskusteluihin ja tajuamaan vitsit yms., joka on aika tärkeää tasa-arvoisessa ryhmässä. Jos joku on ihan pihalla, se on hankalaa muillekin.



Eli parasta olisi, että puhuisit natiivien tai ainakin kieltä hyvin osaavien kanssa englanniksi. Muutaman sadan tunnin jälkeen olet jo varmasti hyvää seuraa englanniksikin.

Kun aloitin työni, en osannut sanoa juuri mitään englanniksi, vaikka lukeminen ja kirjoittaminen sujuivat ihan sujuvasti. Vieläkään en puhu englantia mitenkään kauhean hyvin, mutta selviän sillä kuitenkin (esim. väitöstilaisuuteni oli englanniksi ja olen pitänyt joskus harjoituksia englanniksi).



Minua ovat parhaiten auttaneet seuraavat:

- englannin puhuminen kiinalaisten opiskelijoiden kanssa urani alussa. Nämä kiinalaiset opiskelijat puhuivat niin surkeaa englantia, että jotenkin heidän seurassaan kehtasin puhua omaa surkeaa englantia vapaasti.

- oman alan sanaston järjestelmällinen pänttääminen ja harjoitteleminen. Tein sanalistoja, johon keräsin omalla alallani tärkeitä sanoja. Niitä sitten pänttäsin ihan ulkoa niin, että harjoittelin muutaman sanan päivässä ja kertasin aina aikaisemmin opettelemiani. Vieläkin, jos menen pitämään esim. harjoituksia englanniksi, katson etukäteen harjoitustilaisuuden aiheeseen liittyviä sanoja.

- se, että olen selittänyt omasta aiheestani jotain englanniksi jollekin ystävälleni (minun tapauksessasi miehelleni). Mieheni on siis täysin suomenkielinen, mutta on kuitenkin auttanut minua kuuntelemalla selostuksiani ja tekemällä myös kysymyksiä englanniksi. Näin olen voinut harjoitella keskustelemista. Jos sopivaa kaveria ei löydy, niin tätä voi harrastaa ihan yksinpuhelunakin.



Olen yrittänyt osallistua myös erilaisille englannin kursseille, mutta suurin osa niistä on ollut minulle täyttä ajanhaaskausta. Pari hyvää on kuitenkin ollut joukossa.



Kaikista parhaiten kielitaito kehittyisi, jos olisi mahdollisuus asua useampi kuukausi ulkomailla. Minulla ei siihen kuitenkaan ole perhesyistä mahdollisuuksia.

Olen ladannut IPodiin englanninkielisiä äänikirjoja (niitä saa nykyisin CD:llä kirjastoista tai voi myös ostaa esim. Amazon.com:sta) ja kuuntelen niitä työmatkoilla. Uskon tämän parantavan sanavarastoa, kun kuuntelen englantia lähes päivittäin. Kuuntelen saman kirjan 2-3 kertaan, jotta saan siitä mahdollisimman paljon irti.

varsinkin esim. Intiaan tai Pakistaniin päin. Perusasiat saan ilmaistua oikein hyvin ja tulen ymmärretyksi. Assari hoitaa suurimman osan tarvittavasta kirjeenvaihdosta joka tapauksessa.

Vieraiden kielten puhuminen on aina ollut minulle ongelma, vaikka ymmärrän kuultua puhetta ja kirjoitettua tekstiä kohtuullisesti. Mutta puhuminen... menen täysin lukkoon.



Olen luonteeltani puhelias ja työssäni paljon esillä. Mutta vieraan kielen puhuminen mykistää minut täysin. Koomista tässä on vielä se, että asuin ulkomailla melkein kaksi vuotta, enkä reipastunut yhtään.



Mieheni puhuu sujuvasti kolmea vierasta kieltä ja hänellä on paljon ulkomaalaisia kavereita. Noloa, kun en voi keskustella heidän kanssaan, vaan hymistelen tyhmänä taustalla. Nyt on taas miehen yksi ulkkarikaveri tulossa kylään ja olen jo valmiiksi paniikissa.



Kielikurssit ovat minulle piinaa. Yliopiston pakolliset kurssit luovin läpi hammasta purren. Vapaaehtoisesti en kurssille lähde.



Paha ongelma.

mutta ai kauhia, kun mun ite täytyy kirjoittaa... Yo:n enkunkurssilla sain opelta aina punakynää tekstit täyteen (hävetti sairaasti), mutta onneksi sentäs läpäisin kurssin. Puhuminen on myös niin ja näin, koska puhun erittäin vahvasti murrettani, eli sekä suomen kielen että enkun ääntäminen kuulostaa varmaan karmealta. Pelottaa hakea mitään töitä sitten, kun aikanaan valmistun.

Joo totta! Pahinta on puhua suomalaisten aikana. Ilman suomalaiskuulijoita höpöttelen huonolla englannillani vaikka mitä.

Onko teillä vain suomalaisia kavereita, tuttuja jne? Onko työnne keskittynyt SUomeen, eikä siihen liity julkaisujen lukeminen ja tuottaminen englanniksi? Miten ajattelitte kommunikoida tutkijakollegoidenne tm. työkavereidenne kanssa, jos ette kykene akateemisen tason keskusteluun yhteisellä kielellä? Eihän tuosta mitään tule, jos ei saa itseään ymmärretyksi ajattelua vaativassa työssä. Kiva varmaan matkustaa teidän kanssa...oletteko oikeasti miettineet, että te pilaatte myös edustamanne työnantajan maineen?



On äärimmäisen raskasta keskustella jonkun huonosti puhuvan kanssa tärkeistä asioista. Kielen pitää olla väline, ei se asia, johon huomio keskittyy. Helposti ne ihmiset, jotka eivät pysty puhumaan omia ajatuksiaan julki, eivät ole kovin mielenkiintgoista seuraa - ainakaan ammatillisesti.



Käykää nyt ihmeessä pian kursseja ja matkustelkaa. Ei kukaan jaksa mykkää ulkomaista kollegaa kovin kauaa katsella. Sitten ihmetellään, mistä se käsitys suomalaisten juroudesta tuleekaan.

jos ette kykene akateemisen tason keskusteluun yhteisellä kielellä?

Hehehe... tää oli hauska. Vai että oikein akateemisen tason keskustelua... Mitenköhän se poikkeaa tavallisesta keskustelusta!

t. tupla-akateeminen, joka ei tiedä, mitä on akateeminen keskustelu