Lue keskustelun säännöt.
Hakkaanko päätäni seinään? Mies ei unelmoi kanssani tulevaisuudesta!
05.04.2011 |
Olen kihloissa miehen kanssa, jota rakastan, eikä minulla ole mitään syytä epäillä etteikö hänkin rakastaisi minua. Olemme olleet yhdessä useamman vuoden, jonka aikana olemme ensin muuttaneet avoliittoon ja sitten kihlautuneet.
Naimisiinmenon ajankohdasta mies ei suostu keskustelemaan. Minä olin myös kihlautumisessa se aktiivinen osapuoli. Mies ei haaveile ääneen tai suunnittele tohkeissaan perhettä, omaa taloa tai muutakaan. Sanoo, että pitää elää nykyhetkessä.
Minua tällainen ihmetyttää ja pelottaa, sillä minulle unelmoiminen ja suunnittelu on osa luonnettani. Mies tuntuu kuitenkin suunnitelmistani enemmänkin ahdistuvan ja keksii aina rationaalisia syitä, miksei ko. asioita pitäisi vielä suunnitella.
Olen yrittänyt sanoa, että lähes kaikki toteutuvat asiat ovat ensin suunnitelmia, eikä nyt ole kyse hätäilystä, vaan vilpittömästi yhteisen tulevaisuuden kuvittelusta.
Mies ei kiellä tulevaisuutta. Kun aiheesta tulee riitaa, toteaa "No kyllä mä sun kanssa xx haluan, mutta..." Tämä on kuitenkin kaukana innostuksesta ja aidosta halusta, vaan kuulostaa lähinnä nurkkaan ajetun eläimen tunnustukselta.
Mies on kokenut aiemmissa suhteissa pahoja pettymyksiä, ja joskus sanonutkin tämän olevan sy siihen, ettei halua suunnitella vaan elää nykyhetkeä.
Minä taas haluaisin elää täysillä tätä suhdetta ja suoraan sanoen pelottaa, että kohta en enää edes halua mitään näitä asioita, kun en saa mitään vastakaikua siihen (Kuka haluaa perustaa perheen tai ottaa asuntolainan henkilön kanssa, jonka joutuu painostamaan moiseen...?).
Nyt nielen pettymystäni, koska toisaalta tiedän että asialla riehuminen tuskin sitä parantaa. Mutta mistä helvetistä mä tiedän, milloin mun pitää luovuttaa ja todeta, että jos se oikeasti haluaisi, niin se varmaan sen osoittaisi? En mä jaksa olla päällepäsmäri aina. Eikö mullakin olis oikeus olla haluttu ja rakastettu - niinkuin nuoren naisen elämään voisi toivoa kuuluvan?
Sanonko sille, että innostu tai etin jonkun muun joka innostuu? Paljonko luulette sen innostavan sitä?
Vai onko joku sitä mieltä, että mihissä nyt on tollasia vastarannankiiskejä ja niitä vaan pitää roudata perässä. Meillä olisi kuitenkin nämä elämän isot päätökset edessä nyt seuraavan 5v sisällä. Toisaalta jos niitä ei ole tapahtumassa, niin helvettiäkö minä tässä pyin odottamassa, kun viimeiset nuoruusvuodet viedään.
Auttakaa mammat!
Kommentit (32)
Olen tarkoituksella tehnyt siksi omat tulevaisuuden tarpeeni selväksi ja terottanut, että jos ei kiinnosta, niin ois parempi lähteä lätkimään NYT eikä 15. päivä.
Mies on jo tehnyt lapset ja rakentanut talon menneisyydessään.
Mä en oikeesti siis voi olettaa, että se haluaa tehdä sellaista toistamiseen. Siksi tämä pyhä hiljaisuus vaivaa. Hän varmasti rakastaa mua aidosti ja haluaa olla mun kanssa - siitä ei ole kyse. Mutta entä jos se jää siihen!!!! Ei se riitä mulle, todellakaan.
Ehkä mies haluaa sinut, mutta ei tehdä kaikkea tuota uudelleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mikä sulla ja teillä nyt on, että mies rakastaa sua? Miksi sulla pitää olla okt ja lapsia? Mitä teet sitten jos ja kun olet ne saanut, mikä sua sitten ajaa eteenpäin?
Mies on jo tehnyt lapset ja rakentanut talon menneisyydessään.
Mä en oikeesti siis voi olettaa, että se haluaa tehdä sellaista toistamiseen. Siksi tämä pyhä hiljaisuus vaivaa. Hän varmasti rakastaa mua aidosti ja haluaa olla mun kanssa - siitä ei ole kyse. Mutta entä jos se jää siihen!!!! Ei se riitä mulle, todellakaan.
Olen tarkoituksella tehnyt siksi omat tulevaisuuden tarpeeni selväksi ja terottanut, että jos ei kiinnosta, niin ois parempi lähteä lätkimään NYT eikä 15. päivä.
Mies on jo tehnyt lapset ja rakentanut talon menneisyydessään.
Mä en oikeesti siis voi olettaa, että se haluaa tehdä sellaista toistamiseen. Siksi tämä pyhä hiljaisuus vaivaa. Hän varmasti rakastaa mua aidosti ja haluaa olla mun kanssa - siitä ei ole kyse. Mutta entä jos se jää siihen!!!! Ei se riitä mulle, todellakaan.
Ehkä mies haluaa sinut, mutta ei tehdä kaikkea tuota uudelleen.
Nyt on hyvä. On ihana mies ja kaikki on hyvin. Ja toki olisi ihanaa, jos joskus menisimme naimisiin.
Mutta kun tässä elämässä ei voi tehdä 5-vuotis-suunnitelmia vaikka kuinka haluaisi. Ei unelmoinnissa mitään pahaa ole, mutta minua kyllä ahdistaisi jos tuossa vieressä koko ajan joku vain unelmoisi ja haaveilisi ja laatisi suunnitelmia ja rakentaisi keltaista omakotitaloa järven rantaan ja miettisi tulevien lasten nimiä jne jne. En varmaan kestäisi. Ei ole minun juttuni. Ja hei, olen sentään nainen.
Jos teillä on nyt asiat hyvin, niin nauti siitä. Ei kukaan pysty sinulle takaamaan tulevaisuuden suhteen yhtään mitään. Ei edes silloin vaikka miehesi juuri nyt ihan täpöillä unelmoisi kanssasi.
Seize the day!
Eikö sulla ole lapsia? Jos on, niin miksi piti saada?
Kyllä jotkut asiat on ihmiseen sisäänrakennettuja. Mä elän kuitenkin lopulta tätä elämää itselleni en sille miehelle. Eikö olisi outoa luopua omista haaveistaan/tavoitteistaan miehen vastaavien takia?
En mä pyytäis koskaan ketään tekemään lasta, jos ei halua - mutten myöskään olemaan tekemättä.
mikä sulla ja teillä nyt on, että mies rakastaa sua? Miksi sulla pitää olla okt ja lapsia? Mitä teet sitten jos ja kun olet ne saanut, mikä sua sitten ajaa eteenpäin?
Mies on jo tehnyt lapset ja rakentanut talon menneisyydessään.
Mä en oikeesti siis voi olettaa, että se haluaa tehdä sellaista toistamiseen. Siksi tämä pyhä hiljaisuus vaivaa. Hän varmasti rakastaa mua aidosti ja haluaa olla mun kanssa - siitä ei ole kyse. Mutta entä jos se jää siihen!!!! Ei se riitä mulle, todellakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
...paitsi että yhdessä kuusi vuotta ja lasta vasta yritetään.
Erittäin hyvä mies tuo on, ja kiittelee kyllä jälkeenpäin joskus, kun minä olen hoitanut asioita ja innostanut, mutta vaatii tosi hitaita kypsyttelyjä asiassa kuin asiassa. Miehet nyt vaan stressaa, jos unelmoi liikaa ääneen, alkavat ajatella, että pitäis kaikki heti toteuttaa.
Miehillä ei ole enää mitään intoa avioliittoon kun te naiset olette jo kaiken ANTANEET suostumalla seksiin heti toisilla tai kolmansilla treffeillä ja muuttamalla yhteenkin ennen avioliittoa.
Ennen vanhaan asiat oli paremmin! Älkää olko niin helppoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehillä ei ole enää mitään intoa avioliittoon kun te naiset olette jo kaiken ANTANEET suostumalla seksiin heti toisilla tai kolmansilla treffeillä ja muuttamalla yhteenkin ennen avioliittoa. Ennen vanhaan asiat oli paremmin! Älkää olko niin helppoja.
Eli käännä vain kelloa taaksepäin ja elä jalat ristissä. Helppoa! :)
Nyt nostan kyllä tosi vanhaa ketjua, mutta koittakaa kestää.
Olen 33v aikuinen nainen. Mies on vasta 24, joskin hyvin "aikuismainen". Yhdessä ollaan oltu 6kk ja yhdessä asuttu (painostuksestani) muutama kuukausi.
Painotin miehelle heti ensimmäisenä iltana että haluan lapsia lähivuosina, koska valitettavasti ikä lyö muuten vastaan. Hän kertoi, että hänellä ei ole mitään sitä vastaan ja ymmärtää asian täysin. Painotin, että en ala leikkimään kotia vaan panostan parisuhteesedm täysillä enkä hyväksy toiselta yhtään vähempää. Kaikki tuntui olevan selkeää ja viime kesä oli parasta ikinä. Mies osasi sanoa kaikki oikeat sanat ja tehdä kaikki oikeat teot ja hänen katseestaan ja olemuksestaan paistoi rakastuminen kilometrien päähän. Haaveiltiin yhteisestä tulevaisuudesta; kodista, häistä ja lapsista.
Hiljalleen ensi huuma meni ohi ja tilanne rauhoittui. Mies on edelleen valloittava ja ihana, joskaan ei tietenkään enää samassa määrin kuin alkuaikoina. Muutos on kuitenkin huomattava ja se on saanut pohtimaan myös tulevaisuutta.
Olen kysellyt mieheltä mitä hän toivoo elämänsä olevan 5 tai 10 vuoden päästä. Hän kertoo opiskeluista, urasta, harrastuksista, ystävistä... Mutta jotenkin onnistuu "unohtamaan" suhteeseemme liittyvät isot asiat, joiden pitäisi ehdottomasti olla tuossa aikahaarukassa.
Eilen luin jotain demin vanhaa palstaa siitä, onko ok olla suhteessa josta nauttii, mutta jolla ei usko olevan tulevaisuutta. Argumentteja oli puolesta ja vastaan. Aamulla kysyin miehen näkökulmaa asiaan. Hänen vastauksena oli, että tottakai on ok, usko on abstrakti käsite.
Nyt koitin viritellä taas keskustelua aiheen ympärille. En saanut mitään irti. Muuta kuin että "tästä on puhuttu jo" ja tarkemman selvityksen siitä, mitä hänen mielestään tarkoittaa sana "usko". Itse asiasta hän ei suostunut puhumaan.
En tiedä mitä tehdä. Olen kohta niin vanha, että lapsesta on turha haaveilla. Sitten kuitenkin minulla on mies, jonka kanssa voisin niistä haaveilla, mutta jonka tulevaisuuden suunnitelmat tuntuu olevan täysin tuuliajolla. Ja sitten kuitenkin mies on kaikkea sitä mistä olen unelmoinut. Hän jopa kirjoittaa minulle rakkauskirjeitä, viimeksi toissapäivänä.
Tuskastuttavaa. Olisipa nuorempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä menin tuollaisen kanssa naimisiin ja tein pari lastakin. Minähän kaiken järkkäsin aina.. oli kyse sitten kosimisesta tai matkan varaamisesta. Miehen aloitekyky nolla. Ja vakivastaus oli aina "pitääkö se just NYT tehdä/ päättää/ ajatella".
Erosin ja jatkossa oon ihan yksikseen, ellei elämään sitten jostain ilmesty sellainen ihmemies joka vie eikä vikise. Minä en mitään kivirekeä jaksa enää yksin perässäni vetää..
Vastaus on ympäripyöreä ja varmaan toteutuukin jos ensin 5v puhun sen puolesta. Mutta mun ongelma olikin tässä nyt se innostumattomuus. Mitä sitten, jos saan painostamalla avioliiton, perheen ja omakotitalon. Mä haluan niitä asioita aidosti ja joskus olisi kiva kuulla, että toinen osapuolikin haluaa musta jotain muutenkin, kun vaan tavan vuoksi olla.
Joku kysyi että mikä mä luulen olevani, jotenkinko erikoinen? Noh, jos itse tunnustaa rakkautensa säännöllisesti, ihailee ja kehuu miestään ja kertoo haluavansa naimisiin, niin tuntuu kyllä vitun pahalla, että siitä tehdään VITSI miehen toimesta.