Nyt olen sen myöntänyt itselleni. Olen epäonnistunut kaikista tärkeimmässä tehtävässäni; äitinä.

heidän kanssaan on ongelmana? Onko sinulla parisuhde, eli onko lasten elämässä mukana joku toinenkin aikuinen?

epäonnistun ja silloin kun onnistun, en onnistu tarpeeksi.



Musta on kyllä muuhun, olen esim tosi hyvä työssäni, muta tuntuu vaan siltä, että mitään muutakaan on turha tehdä, työtä esim, kun ei voi lapselle antaa siitä hyötyä. Miksi esim teen työtä, miksi kunnostan kesämökkiä, miksi viitsin ylipäänsä elää, kun olen epäonnistunut lapsen kanssa? Lapsella ei ole tulevaisuutta, jota varten mitään kannattaisi tehdä.

Lapset ovat 3v ja 5v.



Esikoinen on villi, jolla pitää olla todella tiukat rajat ja säännöllinen rytmi, muuten meno on ihan mahdotonta.



Kuopus taas... Puhe ei suju, syöminen ei yleensä, vessahommat ei suju, yhteisleikit toisten kanssa ei suju.Sekä on pahassa uhmaiässä.



Lapset riitelevät ja taistelevat jopa fyysisesti keskenään.



Jotenkin kuvittelin naiivisti olevani todella hyvä ja kärsivällinen äiti. Sitähän olen ammattielämässä, olen lto. Toisten lapsiin en hermostu, mutta omat... Olen todella epäonnistunut, vaikka mitä olen tehnyt ja apua on saatu monilta eri ammattitahoilta.



Ap

ei pystykään pitämään samoja rajoja kuin muiden lapsille. Totta kai lapset panevat oman äitinsä kovemmalle kuin 'vieraat' tädit päiväkodissa. Siinä on myös oma henkilöhistoria vahvasti mukana, eli 'miten minua kohdeltiin kun olin lapsi' jne, ja tekee kaikesta paljon henkilökohtaisempaa.



Eli älä ole itsellesi liian ankara. Kaikki tekevät virheitä, tärkeintä on olla riittävän hyvä vanhempi, läsnä lapsilleen myös henkisesti, ja osata myös pyytää omaa käytöstään anteeksi lapsiltaan, jos tarvis. Näin lapset oppivat, että aikuinenkin voi tehdä virheitä ja että hän osaa pyytää niitä anteeksi.

Lapset ovat 3v ja 5v. Esikoinen on villi, jolla pitää olla todella tiukat rajat ja säännöllinen rytmi, muuten meno on ihan mahdotonta. Kuopus taas... Puhe ei suju, syöminen ei yleensä, vessahommat ei suju, yhteisleikit toisten kanssa ei suju.Sekä on pahassa uhmaiässä. Lapset riitelevät ja taistelevat jopa fyysisesti keskenään. Jotenkin kuvittelin naiivisti olevani todella hyvä ja kärsivällinen äiti. Sitähän olen ammattielämässä, olen lto. Toisten lapsiin en hermostu, mutta omat... Olen todella epäonnistunut, vaikka mitä olen tehnyt ja apua on saatu monilta eri ammattitahoilta. Ap

tai saada lapsistasi kasvamaan sellaisia kuin SINÄ haluat? Tai ympäristö vaatii? Mieti nyt ihan ekana mitä sinun LAPSESI haluavat? Luultavasti riisatonta arkea, leppoisaa yhdessäoloa ja puuhastelua. Eivät he halua kehityksen merkkipaaluja, ärtynyttä äitiä ja huonouden tunteita.

Minä haluan heidän olevan onnellisia! Tottakai haluaisin heidän olevan ns. normaaleja, koska sellaisille ihmiselle elämä on yleensä helpompaa eikä ainaista taistelua.



Olet oikeassa. Ei lapsille varmastikaan ole merkitystä sillä missä iässä he minkäkin asian osavaat. Eivätkä he varmasti halua minunlaistani äitiä.



Leppoisaa yhdessäoloa ja puuhastelua. Luuletko, etten ole yrittänyt?! 9 kertaa kymmenestä yhteinen pelihetki päättyy lasten keskinäiseen riitaan ja tappeluun. Kuitenkin joka ilta etsin esille jonkun peleistämme tai maalaustarvikkeet tai mitä milloinkin. Minä olen yrittänyt. Todella. Mutta kerta toisensa jälkeen epäonnistun.



Ap

Lapset reagoivat siihen. Hanki itsellesi apua ihmisenä, kasvatusohjeita et tarvitse.

Minä haluan heidän olevan onnellisia! Tottakai haluaisin heidän olevan ns. normaaleja, koska sellaisille ihmiselle elämä on yleensä helpompaa eikä ainaista taistelua. Olet oikeassa. Ei lapsille varmastikaan ole merkitystä sillä missä iässä he minkäkin asian osavaat. Eivätkä he varmasti halua minunlaistani äitiä. Leppoisaa yhdessäoloa ja puuhastelua. Luuletko, etten ole yrittänyt?! 9 kertaa kymmenestä yhteinen pelihetki päättyy lasten keskinäiseen riitaan ja tappeluun. Kuitenkin joka ilta etsin esille jonkun peleistämme tai maalaustarvikkeet tai mitä milloinkin. Minä olen yrittänyt. Todella. Mutta kerta toisensa jälkeen epäonnistun. Ap

Älä ala keksiä tekemistä, anna heidän tylsistyä ja etsiä itse tekemiset. Vaikkapa kuukauden ajan.

puolesta sinulla on hirveät paineet onnistua äitiydessä. Ehkä muutkin odottavat, että lapsesi ovat onnistuneen kasvatuksen perikuvia, onhan heidän äitinsä lto!



Sinuna ottaisin rennommin.. Mulla on samanikäiset lapset kotona, enkä ikinä askartele.. Pelailen ja luen, ulkoilemma ja teemme kotiaskareita. Mutta ei meillä ole mitään muuta kummempaa ohjelmaa. Toki tunnen huonoa omaatuntoa siitä, että pitäisi tehdä enemmän ja kehittää kädentaitoja, mutta mun mielestä se on vain niin armottoman tylsää ja menee tosiaan kaikilta hermot. Ja meidän 3-v on sellainen, että en edes yritä pelata jotain kunnolla hänen kanssaan, ainakaan isomman kanssa yhtä aikaa.



Ulkoista nuo askartelut, menkää johonkin kerhoon tms, missä voi puuhastella välillä jotain. Ota rennommin. Kyllä ne lapset siitä kasvaa ja kehittyy.

Harmillista sekin on kun joutuu olemaan ilman rahaa kaiken aikaa.

Mutta onnea: kenen tahansa elämä tuntuu epäonnistuneelta, jos vaatimukset sitä kohtaan on noin epärealistisia.

lisäksi, niin menee vielä huonommin.

Epäonnistunut äitinä, noilla kokemuksilla ei kannata palata töihin lasten kanssa ja toimi niin, että mies lähtee lähtimään.

Mutta onnea: kenen tahansa elämä tuntuu epäonnistuneelta, jos vaatimukset sitä kohtaan on noin epärealistisia.

Mun mielestä äitiys ei tosiaankaan ole naisen "kaikkein tärkein tehtävä".

Ainakin jos on saanut lapsia. Muussa tapauksessa ei.

Kyllä minulle ne lapset ovat tärkeintä tässä maailmassa ja todella toivoisin voivani ja osaavani olla hyvä äiti.



Mielestäni olen sen verran opiskellut noita lapsiin liittyviä juttuja, että tiedän, ettei 3-vuotiaani taidot ole muiden 3-vuotiaiden tasolla. Se on rankkaa lapsellekin, kun kerhoryhmässään jää usein ulkopuoliseksi.



Ap

Ei se sinun epäonnistumisesi ole, jos lapsi on kehityksessä ikätasoaan jäljessä. Miten ihmeessä olisikaan? Tietysti jos olet kasvattanut sen kuopuksen jossain komerossa, etkä ole koskaan laskenut pois sieltä, niin sitten... Mutta taisit mainita jotain peleistä ja maalaustarvikkeista ja isommasta sisaruksesta? Ei kuulosta ihan tyhjiöltä tuo teidän elämä.



Keskity välillä omiin juttuihisi, johonkin, mistä itse pidät. Anna isän mennä lasten kanssa vaikka metsään kävelylle tai lumikasaan hyppimään ja unohda ne virikkeet ja suorittamiset ja neuvolan taulukot.

SUoritat, ja rima on korkealla. Ehkä ammattisikin vuoksi.

Relaa, ei äitiys ole suorittamista. Jos 3-vuotiaas on jäljessä kehityksestä,varmaan saat hänet johonkin tutkimuksiin/avun piiriin jos sellaista tarvitsee. Jos ei, niin anna hänen rauhassa kehittyä omaa tahtiaan. Se, että hänen käéhityksensa ehkä on jäljessä, EI TODELLAKAAN ole sun vikasi.

Minä olen yrittänyt. Todella. Mutta kerta toisensa jälkeen epäonnistun. Ap

Kyllä minulle ne lapset ovat tärkeintä tässä maailmassa ja todella toivoisin voivani ja osaavani olla hyvä äiti. Mielestäni olen sen verran opiskellut noita lapsiin liittyviä juttuja, että tiedän, ettei 3-vuotiaani taidot ole muiden 3-vuotiaiden tasolla. Se on rankkaa lapsellekin, kun kerhoryhmässään jää usein ulkopuoliseksi. Ap

yrittää ja yrittää lapsen kanssa, mutta tämä ei reagoi niin kuin "pitäisi". Ehkä sinulla nyt nuorempi on erityislapsi, kyllä ammattilaisena varmasti tunnistat merkit. Onko näin?

Mieti syyttäisitkö hoitolapsesi vanhempaa lapsen kehityksen ongelmista?

Ole heidän kanssaan äläkä niin kamalasti yritä. Miksi on pakko joka ilta niitä pelejä pelata tai maalata jos se loppuu aina pahaan mieleen?

Olisko lapset jo väsyneitä illalla ja pitäisi keksiä jotain vähemmän aktiivista puuhaa? Sellaista missä ei tule tappelua? Mitä jos sinä puuhastelet toisen kansa ja isä toisen kanssa?

Pelejä voi pelata aiemmin päivällä tai sunnuntaisin kun ei ole työ-tai päiväkotiväsymystä.

Kalaöljykapselit käyttöön vilkkaille lapsille ja sokerit ja viljat minimiin, elämä on hetkessä tasaisempaa :)

Enkä mä nyt mielestäni ihan läpeeni paska ihminen ole.



T.Kuopus 23v.

äitiydessä? Ei tilanne voi olla noin huono, kun kerran osaat edes pohtia äitiyttäsi. Pahimpia ovat ne, jotka eivät edes kyseenalaista toimintojaan kuunaan.

Äitiys on siinä mielessä palkitsevaa, että voi aina aloittaa alusta ja lapset antavat anteeksi, jos sitä heiltä pyydät.

Kaikkihan me tehdään virheitä, eikä yksikään ole täydellinen äiti tai ihminen.

Jospa alat miettiä hyviä puolia itsessäsi ja vahvistat niitä edelleen. Siitä se lähtee.