Lue keskustelun säännöt.
Räjähdän itkemään nyt (12 vuotiaan yksinäisyys)
03.04.2011 |
Taustaa: tyttärelläni on aina ollut paljon kavereita, on ollut bestis, mutta aina myös muita kavereita luokaltaan. Syksyllä koulun alkaessa luokassa tapahtui muutoksia; 2 tyttöä lähti luokalta pois (molemmat muuttivat asuinalueelta) ja yksi tyttö tuli tilalle. Jotenkin tämä mullisti koko luokan "toimintamallin". Kaverisuhteet meni uusiksi jakoon ja yllättäen tyttäreni jäi ulkopuoliseksi. Varsinaista kiusaamista ei ole, mutta koulun ulkopuolella on totaalisen yksin. En edes muista koska hänelle on viimeksi joku kaveri soittanut tai tekstannut (ennen se soi koko ajan!)
Olen ollut yhteydessä opettajaan, kuraattoriin, tyttöjen vanhempiin mutta mitään ei ole tapahtunut. Opettajakin on aivan neuvoton ja ymmällään muuttuneesta tilanteesta ja sanoo, että tyttäreni on sama iloinen ja sosiaalinen itsensä, eikä itsekään ymmärrä mistä tämä johtuu. Blokki on siis totaalinen, mitään riitaa ei ole, mutta vastaukset kavereilta on aina "ei me jakseta olla" soitan sulle kun voin olla". Tyttö raukka itkee ja odottaa soittoa, oma sydämeni murtuu.
Hän itse kuvasi tilannettaa "painajaiseksi, joka päätyy yläkouluun mentäessä toivottavasti" En tiedä miksi hän ajattelee yläkoulun muuttavan tilanteen, mutta tässä on vielä pitkä 6-luokka edessä.
Kannattaisiko vaihtaa koulua? Meillä olisi periaatteessa mahdollisuus valita myös toinen saman etäisyyden päässä oleva koulu, asumme alueella jonka oppilaat jakautuvat näihin kahteen kouluun. Onko 6-luokalla helppo saada uusia kavereita, kun pääsisi aloittamaan ns. puhtaalta pöydältä vai olisiko se tytölle vain yksinäisyyden jatkumo? Harrastuksissa ei tällaista ongelmaa ole luojan kiitos, mutta harrastuskaverit eri kouluissa ja heillä omat "vapaa-ajan" kaverinsa. Olen neuvoton, surullinen ja erittäin hädissäni.
Kommentit (65)
Tilanne tosiaan siinä mielessä vielä "lohdullinen", että tyyöäsi ei kuitenkaan kiusata. Mitäs jos yrittäisitte kitkutella vielä vuoden vanhassa koulussa ja toivoa tilanteen muuttuvan yläasteella. Yhden vuoden vielä nöyrtyisit vaan esim. kerran viikossa järkkäämään jotain luokkakavereitten kanssa, olisihan hänellä edes kavreita sen ajan. Onhan se lahjontaa, mutta toivottavasti väliaikaista. Ennen kaikkea älä tee asiasta isoa numeroa tytöllesi niin ehkä hänellekin riittäisi tällaiset "kaverisuhteet" harrastusten lisäksi.
Onko teillä perhetuttuja tai lapsellanne samanikäisiä serkkuja tms. jotka voisi kanssa kutsua usein vaikka yökylään?
Joskus nimittäin vähempikin kaverikontakti riittää tuntemaan itsensä hyväksytyksi. Niitä tosiystäviä tyttösi tulee ihan varmasti vielä löytämään vanhempana yläkoulussa, lukiossa, jatko-opinnoissa, työelämässä..
Tsemppiä teille!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuonikäisiin toki voivat vielä vanhemmat vaikuttaa ja pakottaakin olemaan jonkun tietyn kaveri, mutta en tiedä onko se oikea ratkaisu. Siitä kun helposti saattaa tulla vielä ikävämpi tilanne, ivailua, nälvimistä ja halveksuntaa. Tuonikäiset tytöt osaavat olla todella julmia. Muut tytöthän kuitenkin ovat sinun lapsesi kanssa koulussa ja vapaa-ajallakin tulevat juhliin yms. Siinä tosin olen samaa mieltä että kaveruutta ei kannata alkaa ostamaan.
Eikö harrastuksissa ole ketään joka haluaisi tulla teille vapaa-aikana tai jospa tytöt voisivat käydä yhdessä vaikkapa leffassa tai jätskillä. Kohta tytöt ovat niin isoja että harrastuskavereiden tapaamiseen ei enää tarvita vanhempia, ellei tietysti välimatkat ole kohtuuttoman isoja.
Ole sinä vahva, vaikka tilanne onkin hyvin ikävä ja kerro tytöllesi ettei hänessä ole mitään vikaa. Voisit vaivihkaa yrittää keksiä kotona tytölle kaikenlaista puuhaa, jottei kaverein puute ole jatkuvasti mielessä. Voisitte vaikka yhdessä opetella ruuanlaittoa tai leipomista, käydä uimassa, opetella kutomista...
Tsemppiä!
ei tuonikäsiä voi pakottaa olemaan kenenkään kaveri! Mä kuolin nauruun jo ideasta, että meidän oma äiti oisi soittanu kuraattorit,reksit ja vanhemmat läpi et miks kukaan ei leiki mun tytön kanssa :D
Kavereita tulee ja menee se on sellasta.
Koulunvaihto? ei luoja oikeesti..eihän sitä siellä kiusata edes tai muuten. on vanhemmilla kyllä aivot valunu nyt jonnekkin. naurettavaa.
ehkä tämä uusi oppilas on sosiaalisempi, parempi kaveri tmv..eikä opettajat voi sanoa lapsesta millainen se on kaverina ja ystävänä. ehkä se uusi oppilas on nyt vaan sellanen "muoti-ilmiö".
Miksi lapsia pitää noin paljon holhota, tietysti on ikävää joutua olemaan yksin, sitä en kiellä, mutta kuitenkin. saati et pakottaa lapsia leikkiin yhdessä...varmaan karttaa kaikki nyt sitä teidän kerttua ku äiti soittelee ympärikyliä, ei ton ikäiset ole mitään "vauvoja enään".
ei tuonikäsiä voi pakottaa olemaan kenenkään kaveri! Mä kuolin nauruun jo ideasta, että meidän oma äiti oisi soittanu kuraattorit,reksit ja vanhemmat läpi et miks kukaan ei leiki mun tytön kanssa :D Kavereita tulee ja menee se on sellasta. Koulunvaihto? ei luoja oikeesti..eihän sitä siellä kiusata edes tai muuten. on vanhemmilla kyllä aivot valunu nyt jonnekkin. naurettavaa. ehkä tämä uusi oppilas on sosiaalisempi, parempi kaveri tmv..eikä opettajat voi sanoa lapsesta millainen se on kaverina ja ystävänä. ehkä se uusi oppilas on nyt vaan sellanen "muoti-ilmiö". Miksi lapsia pitää noin paljon holhota, tietysti on ikävää joutua olemaan yksin, sitä en kiellä, mutta kuitenkin. saati et pakottaa lapsia leikkiin yhdessä...varmaan karttaa kaikki nyt sitä teidän kerttua ku äiti soittelee ympärikyliä, ei ton ikäiset ole mitään "vauvoja enään".
luoja suonut vähän enemmän empatiakykyä kuin toisille ja tähän vielä vanhempien kasvatustaidot päälle niin eroja tosiaan löytyy. Kirjoitin jo aiemmin, että omilla lapsillani ei ainakaan ole ollut mitään vaikeuksia kaveerata kaikkien kanssa ja varsinkin jos joku vanhempi soittaisi tällaisesta asiasta niin aivan varmasti suorastaan kannustaisin omaa lastani ottamaan tämän toisen mukaan. Eri asia, jos tämä syrjitty lapsi kiusaa tai kohtelee muuten muita kaltoin, mutta ap:n tapauksessa tästähän ei ole kyse. Kamalalta kuulostaa puhua ihmisistä ja lapsista kuin esineistä vrt erään vastaajan käyttämä ilmaus lapsesta "muoti-ilmiönä", ihmisiä ei vain kohdella kaltoin ja se on syytä jo lapsillekin opettaa. Tunneälyä ja empatiakykyä voi muuten ihan hyvin opettaa ja harjoituttaa.
Luokalla on yleensä noin 20 lasta. Minusta on hyvin epätodennäköistä, että tästä joukosta löytyisi jokaiselle se sydänystävä. Kunhan lasta ei kiusata, esimerkiksi koulussa ei jätetä aina yksin, haluta ryhmätöihin, istumaan samaan pöytään tms. on asiat suht hyvin. Harrastuskavereitakin voi pyytää kotiin kyläilemään.
Ja jos ennen oli hyviä ystäviä, kai heihin voisi vieläkin pitää yhteyttä vaikka ovat muuttaneet? Ystäviä voisi saada myös lähitalojen lapsista, rinnakkaisluokkalaisista, eri ikäisistä?
Itselläni oli ala-asteella koulussa tietyt ystävät, vapaa-ajalla tietyt (lähitalojen lapset), harrastuksissa omat. Vasta yläasteella rupesin viettämään koulukavereiden kanssa aikaa koulun ulkopuolella tai harrastuskavereiden kanssa harrastusten ulkopuolella. Näistä ne ystävyyssuhteet ovat kestäneet aikuisikään asti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kanssa, että järjestätte jotkut kivat teemabileet, johon nämä koulukaverit kutsutaan. Näin voit itsekin seurata tilannetta ja ehkä huomaat, mistä kenkä puristaa.
Toki kannattaa sitten varmistaa vanhemmilta, että lapset ovat todella tulossa, ettei käy niin, että jättävät tulematta.
Joskus kyse voi olla ihan kehitysvaiheesta, eli jos luokalla on näitä, jotka kokevat olevansa aikuisempia ja tyttäresi kuuluu siihen lapsellisempien ryhmään, hänet suljetaan ulkopuolelle, kun hän ei ymmärrä näitä "isojen" juttuja. Eli mistään suuremmasta ei tarvitse olla kyse ja aika korjaa tämän ongelman (mikä tietysti ei helpota akuutissa tilanteessa.)
Löytyisikö kavereita alemmilta luokilta? Jos kyseessä on ym. ongelma, samassa kehitysvaiheessa olevia kavereita voisi löytyä vuotta nuoremmista ja tyttäresi voisi saada lisää itseluottamusta, jos nuoremmat katsoisivat häntä ylös päin.
Hyvä idea, mutta tosiaan olen jo aika monessa viestissä todennut, että näitä järjestettyjä juttuja on ollut hirveän paljon ja kaverit kyllä tulee, kun on jotain "kivaa" tiedossa. Kun bileet on ohi, kaverit häipyvät ja tyttö on taas yksin. Tyttäreni on myös tiedostanut asian ja en haluaisi enää "ostaa" kaverien aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaveriksi ei voi pakottaa. Ei asia muutu muuksia eikä auta tilannetta ollenkaan, vaikka kuinka ap soittelisi muiden lasten vanhemmille.
Varmasti he ovatkin jutelleet lapsilleen ja lapsi sanonut, että on se ihan kiva, mutta minun parhaat kaverit ovat nyt xx ja bb ja ww.. tms.
Tai etteivät halua olla tyttäresi kanssa!
Ihan ajateltava vaihtoehto tuo, että lapsi vaihtaa koulua 6. luokan alkaessa. Kannattaisi ehkä käydä tutustumassa jo alustavasti tulevaan luokkaan ja kouluun, vaikka itse ensin ja sitten lapsen kanssa.
Mitä mieltä tyttö itse on koulun vaihdosta?
Erään lapsen kohdalla kävi näin:
luokkakokonaisuus oli kutakuinkin sama suunnilleen eskarista alkaen ja tyttö oli yksi luokan suosituimmista. Hän oli aina esillä koulun näytelmissä, oli ihailtu ja kavereita oli.
Tyttö muutti toisella paikkakunnalle. Koulu siis vaihtui juuri 6. luokalta.
Hän kuvitteli kait saavansa automaattisesti samanlaisen luokan johtohahmon osan. Hän kait kuvitteli että pelkästään se, että hän astuu luokkaan ja ON, saa aikaan ihastuksen myrksyn ja kaikki haluaa olla hänen kanssaan ja tykkää hänestä.
Toisin kävi.
Tyttö joutui kiusan kohteeksi. Kavereita ei ollut, ei löytynyt.
Kun kouluvuosi oli lähes lopuillaan, luokkaan tuli uusi tyttö, jonka kanssa tämä tyttö ystävystyi. Hän sai siis yhden kaverin luokaltaan ja koko paikkakunnalta ylipäätään.
Paljon, paljon myöhemmin selvisi, miksi häntä kiusattiin ja miksi häntä ei huolittu joukkoon: "tyttö oli ilkeä kaikille ja puhui ilkeästi kaikista"
6. koululuokan aikana hän kävi tapaamassa niitä entisiä kavereitaan. Osa oli vaihtaunut koulua / luokkaa ja hän kävi kahdessa eri luokassa.
Molemmissa vastaanotto oli tyrmäävä: "et kai sä tuu tänne takaisin!" "mitä sä täällä teet?!" sävyyn, joka kertoi ettei häntä kaivattu.
Miksihän ei?
Kaveruus ja ihailu tätä tyttöä kohtaan alunpitäenkin oli pohjautunut siihen, ettei haluttu olla kiusattuja ja moitittuja. Ei siihen, että hänestä olisi aidosti pidetty. Tyttö oli saanut hyvän "päällepäsmärin" aseman luokassa, ja oli pidetty opettajien silmissä, koska käyttyäytyi näennäesti hyvin, oli iloinen ja sosiaalinen ja hyvä oppilas. Mutta luokkakavereiden keskuudessa hän oli "ilkeä kaikille ja puhui ilkeästi kaikista" mutta uudessa koulussa ja uudessa luokassa, missä oman aseman ja paikan hakeminen luokkaryhmästä olisi pitänyt alkaa hakea toisella tavalla, hänen käytöstä ja toimintaa ei hyväksytty.
Opettaja hänestä kyllä tykkäsi, oli hyvä oppilas ja opettajien edessä kiva, mukava, taitava sosiaalisesti. Ikätovereihin tämä ei uponnut. Opettajaan kyllä.
Uudella paikkakunnalla ja tällä luokalla ystävyyden perusteeksi riitti se, että oli oli oma itsensä, kiva kaikille jne. Tätä tyttö ei osannut.
Miten kävi tuolle toiselle tytölle, joka tuli lukukauden lopussa? HÄn sai paljon kavereita. Hänestä pidettiin. Miksi? Oliko hän vain oma itsensä, jonka ei tarvinnut pönkittää itseään muita mollaamalla? Tai kehumalla jollain ulkoisilla asioilla, varakkuudella tms.?
Koko 6. koululuokan tuon kiusatun tytön vanhemmat ihmetteli, mistä on kyse, ja ottaivat kiusaamisen lopettamiseksi yhteyttä rehtoriin ja puhuttivat nuoria itseäänkin.
Tyttö itse itki ja oli onneton. Hän ei tiennyt yhtään, miksi kiusasivat, yhtäkkiä vain.. tai miksi hyvä ystävä suuttui niin suunnattomasti (syy selvisi myöhemmin sekin; oli itse pettänyt ilkeällä toiminnallaan ystävänsä)
Mutta vasta kun kouluvuosi oli takana, nuoret kertoivat, mistä oli oikeasti kysymys.
Olin ehkä hieman erilainen jo nuorena, ala-asteen viimeisinä vuosina muut luokan tytöt alkoivat jollain tapaa syrjimään mua. Aika usein jäin kaveriporukasta pois ja tunsin itseni tosi yksinäiseksi. Mua ei kiusattu, muttei otettu mukaan menoihin. Usein itkin ja olin surullinen. Onneksi yläasteella pääsin eri luokalle kuin muut luokkani tytöt ja heti sain hyviä ystäviä. Opin ala-asteella hyvin lukemaan muita tyttöjä. Jos yritin tuputtaa itseäni heidän seuraan, en kelvannut. Jos annoin heidän olla vähän aikaa ja olin itse välinpitämätön, kelpasinkin leikkeihin. Sen voin sanoa jälkeenpäin, että nuo pari vuotta kasvattivat kovasti, enkä enää aikuisena ole katkera tapahtuneesta. Kannusta lastasi harrastuksiin ja ole itse läsnä. Kirjekaverit(vai onko sellaisia enää?) ovat myös ihania. Tsemppiä teille!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselläni oli tuon ikäisenä useita kirjekavereita, jotka olivat tosi tärkeitä.
tai joiden kanssa voisi viettää vapaa-aikaansa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
on, mutta ei aja kavereiden asemaa (6 v nuoremat kaksospojat)
saman ikäisenä. Lohtua toivat kirjekaverit, joita mulla oli parhaimmillaan yli parikymmentä - onneksi äiti oli fiksu ja maksoi postimaksut ym. Yhdestä kaverista tuli paras ystäväni, jonka luona vierailin lomilla ja hän meillä (asui n. 3 h ajomatkan päässä).
Ja kuinka ollakaan, tämä sama ihana ihminen on edelleen paras ystäväni ja nykyään asutaan samassa kaupungissakin :)
Jotenkin sitä vain jaksoi tsempata, kun tiesi, että edes jossain on joku kiva tyyppi, kenen kanssa synkkaa. Silloiseen lankapuhelinaikaan meillä oli tapana kerran kuussa soittaa viikonloppuisin pitkä puhelu, ja kirjeitä tosiaan vaihdettiin viikoittain ja nähtiin ehkä neljä kertaa vuodessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
itselläni oli vähän samanlainen ala-asteikä.
Muutimme kun olin 4-luokkalainen, enkä saanut kovin nopeasti hyviä ystäviä uudesta koulusta, ei minua kiusattukaan tai mitään.
Asuin hieman "syrjässä" kouluun nähden, eikä minulla esim. ollut lupaa kulkea kylillä itsekseni, vaikka monilla ikäisilläni olikin. Ei ollut niin paljon tapana kyläillä toisten kotona kuin ehkä nykyään (lapsia näkee harvoin juoksemassa ympäri pihoja piilosilla, hippasilla, kirkonrottasilla jne. - mikä on kyllä harmi!).
Jos harrastuskavereita on, niin mielestäni tyttösi asiat ovat ihan hyvin, älä suotta itke sen takia! Autat häntä tiivistämään suhdettaan harrastuskavereihin esim. lupaat viedä tytöt leffaan, uimahallille tms.
Itselleni löytyi ihan samoista ala-astekavereista oikein hyviä ystäviä yläasteella ja lukiossa, kun pystyin jo itsenäisesti kulkemaan ja uskalsin paremmin tehdä aloitteita ja vastata "kutsuihin". Esim. jos tytöllesi sanotaan puhelimessa että "ei me jakseta olla" - niin harjoittele hänen kanssaan mitä siihen voisi vastata: "entä huomenna / joku toinen päivä" tai "mä ajattelin mennä pyöräilemään myöhemmin, voinko ajaa teidän kautta" Aktiivinen ote, mutta myös selitä tyttärellesi että joskus nämä asiat vain ottavat aikaa. Kerro kuinka SINÄ nautit hänen seurastaan!
t eräs suht yksinäisestä lapsuudesta ehjäksi kasvanut, tasapainoinen aikuinen :)
Juttelin asiasta kuudesluokkalaiselle tyttärelleni. Hänellä on ollut vähän samoja juttuja viimeaikoina, mutta nyt on pari luokkakaveria, joitten kanssa on koulussa.
Kerroin tuosta ideasta järjestää juhlat tms. kavereitten saamiseksi, ja oli järkyttynyt. Sanoi, että hän aiankin sanoisi, että discoilkaa keskenänne ja vetäytyisi huoneeseensa. Sanoi, että olisi äärettömän noloa.
Itse olen koht neljätoista ja ei mul kauheesti kavereit oo vapaajal. Mut en tarttekkaa tai siis koulussa on normimäärä kavereit ja ei mua kiusata eika mitään mut vietän aikaa kotona niiku kaikki muutki ei tääl kauheesti ihmiset ulkona pyöri. Must tuntuu et sä teet täs liian suuren ongelman. Kannattaa sanoo lapselle et menee kysyy joltain muilta kun omilta luokkalaisilt et haluuko olla tai sit jos lähistöllä asuu samanikäsii mut ei kauheestii oo hengannu nii voi mennä kysyy et haluutteko kävellä/pyöräillä samaa matkaa kouluu
etta pitaisi olla jonkinlaista jarjestettya toimintaa jossa autetaan lapsia kehittamaan sosiaalisia taitoja, ystavien hankkiminen voi olla joillekin lapsille tosia hankalaa. Tuossa toiminnassa autettaisiin yksin jatettyja lapsia tutustumaan toisiinsa ja kerrottaisiin myos kaveruuden, toisten kanssa olemisen eettisia puolia, niin etta oppivat toimimaan loukkaamatta toisiaan. Samalla voisi olla kaikenlaista kivaa mita lapset toivovat (retkia, hauskaa tekemista, ym ym) ja etta heilla olisi aina jotakin hauskaa tiedossa ja jota odottavat. Laittakaa mammat mietintamyssyt paahan, laittakaa lisaa ideoita ja vaatikaa etta tuollaista toimintaa jarjestetaan. Rahaa kylla loytyy kun osaa yksiloida minkalaiseen toimintaan sita tarvitsisi. Voisi yrittaa lahestya esim. kouluja ja jarjestoja.
on etta hyvin kayttaytyvia ja toisia oppilaita auttavia lapsia palkitaan koulussa. Heille voisi antaa vastuuta vaikkapa syrjaytettyjen oppilaiden auttamiseksi. Tahankin pitaisi olle jonkinlainen jarjestelma, miten se toimisi kaytannossa.
Mulle ei olis kyllä tullut mieleenkään soitella opelle ja kuraattoreille tuollaisesta, jos ei siis mitään varsinaista kiusaamista ole. Joskus tuollainen hirveä hössötys asian ympärillä vaan pahentaa koko juttua. Kuten joku sanoikin, elämässä tulee vastaan monta tilannetta, jossa et voi vaikuttaa hirveästi siihen ympäristöön esim. työpaikalla. Mutta voit vaikuttaa siihen, miten itse suhtaudet asioihin. Jäätkö vaan junnaamaan siihen negatiiviseen vai opitko kehittämään positiivisia juttuja jossain muualle, missä sulla on valta niitä kehittää.