Räjähdän itkemään nyt (12 vuotiaan yksinäisyys)

Kiitos viisaista sanoista. Nämä vapaa-ajan järjestetyt kekkerit on nyt nähty. Muut tulevat kyllä, ovat kekkereiden ajan, häipyvät ja tyttöni jää taas yksin. Vaikka heillä hauskaa näyttääkin olevan sen ajan, kun jotain järkättyä kestää.

Vaikka manikyyrit tai shoppailuretken, jotain sellaista mika nakyy huomenna paallepain. Jotain vahan erikoista.

Joo, sisareni on kosmetologi ja järkättiinkin taannoin kauneudenhoitoilta = kasvonaamioita, kynsikoristeruita ym hömppää. Kovasti tykkäsi kaikki, mutta se ilo kesti muutaman tunnin. Mielestäni kavereita ei voi "ostaa", eli toivoisin tyttäreni saavan kavereita ihan oman itsensä vuoksi, eikä siksi että silloin kaverit saa palkinnon siitä, että ovat hänen kanssaan

http://www.mll.fi/vanhempainnetti/kattapidempaa/tukivinkit_tilanteesta_…

mitään, mitä ap ei ilmeisesti olisi jo koettanut, mutta ajattelin nyt kuitenkin linkin laittaa.

t.15

Voi myös olla, että niitä kavereita ei välttämättä koulusta löydy. Kaveriksi ei voi pakottaa, joskus kemiat ei vain natsaa.



Kannustaisin etsimään harrastusten parista ystävän, mikään ei ole ikävämpää kuin joutua epäilemään omaa kelpoisuuttaan ystävänä.

Kyllä koulussa opettajalla on vastuu huolehtia siitä, että ketään ei jätetä yksin - ei välitunneilla eikä tunneilla. Vitos- ja kutosluokkalaiset ovat vielä lapsia, joten open tosiaan tulee huolehtia myös tällaisesta sosiaalisesta kasvattamisesta.



Eikö naapurustossa ole ketään joka voisi olla tytölle ystävä? Onko tytöllä harrastuksia, mistä voisi saada kavereita? Jos ei ole, niin kannattaa miettiä vaikka partiota tai jotain missä ollaan tekemisissä toisten kanssa.

suurinpiirtein samanikäistä tyttöä, jolla on sama ongelma. Pyydä opettajat apuun, koska tämä on kyllä heidänkin ongekmansa.

Oma lapsi 9v ja pelkään samoin käyvän.

Tyttösi ei suinkaan ole ainut vaan tuollainen on aika tavallinen ongelma lasten ja nuorten keskuudessa. Älkää ottako siitä itsellenne ongelmaa, lapsi vaistoaa sen kyllä ja kärsii siitäkin. Panostakaa lapsen itsetuntoon ja olkaa itse hänen kanssaan. Usein sellaiset ihmiset, joilla on ollut sosiaalisia vaikeuksia lapsena, oppivat empaattisiksi ja sisukkaiksi ja pääsevät pitkälle, koska eivät laske toisten varaan vaan ponnistelevat itse. Avainasemassa on itsetunto ja se, että opetatte häntä arvostamaan itse itseään.



http://www.iltalehti.fi/katejawilliamhaat/2011040413485426_kw.shtml

Sydämeni särkyy kun luen tällaisia juttuja. Miksi niiden kaveriasioiden pitääkin olla niin vaikeita?



Lapsuudesta muistan ja omien lasten kanssa (alle kouluikäisiä) olen huomannut, että auttaa kummasti jos vanhemmat ovat kavereita keskenään. Kannattaa siis pyytää jonkun lapsen vanhemmat kahvittelemaan ja lapset mukaan. En tosin ole varma, tepsiikö enää 12-vuotiaisiin. Löytyisikö luokkakavereiden vanhemmista joku, kenen kanssa itsellä jutut sujuisi?

Koulun vaihto ei tule kysymykseen, koska täällä on vain yksi koulu. Tyttö odottaa kuin kuuta nousevaa yläastetta, siellä hänellä on ainakin yksi kaveri ja tietysti odottaa tutustuvansa myös uusiin ihmisiin ja saavansa heistä kavereita. Hänen luokallaan ei ole montaa tyttöä ja kun hänet jätettiin kutsumatta kaksille synttäreille, niin oli kysynyt toiselta tytöistä, että arvaa tuntuuko kivalta ja tämä tyttö oli sanonut, että äiti oli kieltänyt kutsumasta, mutta en tiedä onko totuus.

Tilanne on mullekin aivan kamala. Ennen täällä ravasi kavereita yökausia myöten ja ruokalaskukin oli sen mukainen. ;-) Mä rukoilen yläasteen tuovan lopun tälle tilanteelle, itse kun en ole saanut parannusta asiaan.

Itse olen aikanaan vaihtanut koulua kesken 6-luokan syksyä, kun muutettiin toiselle paikkakunnalle. Muutettiin pienemmästä kunnasta isompaan. Koulun vaihto ei ollut mulle iso juttu vaan helpotus. Sain nimenomaan aloittaa puhtaalta pöydältä kaverisuhteiden luomisen ja kirjeitse pidin yhteyttä vanhoihin kavereihin. Uuden luokan oppilaat ottivat mut hyvin vastaan ja sain pian hyviä ystäviä joiden kanssa nähdään edelleen 20 vuoden jälkeen.



Teidän kohdalla on juttu sinänsä eri, että koulun vaihtaminen ei ole pakko vaan voi valita. Mutta omien kokemusteni mukaan uuteen luokkaan voi päästä mukaan vielä kutosluokallakin. Tsemppiä tytöllesi ja sulle! Toivottavasti asiat kääntyy parempaan suuntaan!

mullekin kaverit sanoivat aina että ei me jakseta olla, oli sellaista ihmeellistä selkäänpuukottamista ja epäsuorasta osoitettiin, että seura ei kelpaa. Se kai jotenkin kuuluu tuohon ikään, että jotkut käyttäytyvät noin. Ja osa siitä sitten kärsii.

Tuollainen käytös loppui myöhemmin, mutta valitettavasti sitä harrastavat myös jotkut aikuiset akat. Naisten väliset ystävyyssuhteet ovat niin käsittämättömiä.



Varmaan tuo uusi tyttö tyttäresi luokalla on "hallitsija", joka määräilee muita ja manipuloi. Niin pienet asiat vaikuttavat tuossa iässä siihen, kuka on suosittu ja kuka "epäsuosittu".



Voit ainakin opettaa tyttärellesi suoraselkäisyyttä, ja varmasti tilanne muutttuu jo ensi vuonna, jos yläasteelle tulee uusia tyyppejä:) Pitäisikö nyt tytölle keksiä joku harrastus vaikka ?

Asutteko miten isolla paikkakunnalla? Meillä koulun kaikki lapset tästä lähistöltä, joten on helppo olla yhteyksissä kavereiden vanhempiin. Jos minulle soitettaisiin tällaisesta asiasta tekisin varmasti kaikkeni auttakseni. Uskon, että ala-aste ikäisten vanhemmilla on vielä paljon vaikutusvaltaa lasten kaverikuvioissa. Itse olen huomannut kyllä, että etenkin tytöllemme soittelee usein pari sellaista tyttöä, joilla ei ole varsinaista bestistä (omalla tytölläni tällainen on). Olen kannustanut tyttöämme ottamaan myös nämä tytöt mukaan ja ainakaan tähän mennessä ei mitään ongelmaa ole ollut.

saanut nauttia kavereista vuosia, eli olkoon onnellinen, meillä ei vielä ikinä ole ollut kunnolla kavereita, ei kotona ei koulussa... Tarhassa oli, sitten muuttui kaikki.



Mutta oikeasti, on tämä niin surullista näille lapsille, joilla on kaveriongelmia!!!



Koulun vaihto voi auttaa, mutta tuon ikäisellä voi olla vaikeutta tutustua uusiin ihmisiin, eli jos alkuun vaikuttaa kovin ujolta, jää ulkopuoliseksi siellä uudessakin koulussa.



Tsemppiä teille ja kaikille, joilla nämä ongelmat!

kävi samassa iässä jokseenkin samoin. Olin viikon kipeänä kotona ja kun palasin kouluun "jotain" oli tapahtunut. Minulla ei ollut sitten ystäviä koko yläasteenkaan aikana. Äiti kyllä soitti opettajalle, mutta se vain pahensi asiaa, sillä opettaja piti puhuttelun luokalle. Tuohon aikaan ei ongelmia osattu kai ratkoa kunnolla eikä koulunkaan vaihtaminen tullut kai kenellekään mieleenkään.



Sain sitten monia hyviä ystäviä lukiossa ja koko elämäni muuttui, mutta vieläkin muistelen surullista peruskouluaikaa välillä.



Tsemppaa tytärtäsi ja sano, että elämä kyllä muuttuu paremmaksi. Ihanaa, että tytöllä on kuitenkin hyvät vanhemmat, jotka ovat auttamassa!

Niinhän sitä luulisi. Olen yrittänyt ottaa kontaktia muihin vanhempiin, mutta aito halu puuttua asiaan tuntuu loistavan poissaolollaan. "joo tarviikin keskustella meidän tytön kanssa"-tyyliset vastaukset seuraavat toisiaan, mutta mitään ei tapahdu. Olen täysin epätoivoinen!-Alkup.

Niinhän sitä luulisi. Olen yrittänyt ottaa kontaktia muihin vanhempiin, mutta aito halu puuttua asiaan tuntuu loistavan poissaolollaan. "joo tarviikin keskustella meidän tytön kanssa"-tyyliset vastaukset seuraavat toisiaan, mutta mitään ei tapahdu. Olen täysin epätoivoinen!-Alkup.

kaveriksi ei voi pakottaa...

niinhän tuppaa usein käymään.



Voisiko tyttö yrittää tavata vapaa-ajalla niitä harrastuskavereita?



Mulle tuli tästä mieleen oma tilanteeni kuudennella luokalla (siis joskus 80-luvulla). Meille muodostui koulussa tiivis kaveriporukka, jossa oli 3 tyttöä ja 3 poikaa. Mulla oli muitakin kavereita ja vapaa-ajalla tapasin paljonkin kuitakin tyttöjä kuin tässä porukassa olevia. Tämä porukka ei mitenkään syrjinyt ketään, muutkin pääsivät kyllä meidän leikkeihin välitunnilla jne. Mitään kiusaamista ei ollut mihinkään suuntaan.



Jossain vaiheessa opettaja piti meille puhuttelun siitä, että tämä porukka on liian tiivis ja häiritsee luokan toimintaa, siis sotkee jotenkin kaveriporukoita tms. Mä en oikeasti ymmärtänyt, mitä me oltiin tehty väärin. Leikittiin muidenkin kanssa ja mulla varsinkin oli muitakin hyviä kavereita luokalla. Jotenkin vaan sillä porukalla synkkas hyvin ja ilmeisesti muut jotenkin jättäytyivät niistä jutuista pois.

mutta voin kertoa, että tiedän täsmälleen, mistä puhut. Sama tilanne omalla 9-vuotiaalla pojalla, ollut koko kouluajan. Siis kavereita jollain lailla on välitunneilla, mutta vapaa-ajalla ei juuri ollenkaan. Todella sydäntä raastavaa.

kun juttelin sinnikkäästi tytön kanssa just tuosta, miten joskus vaan ei ryhmäkemiat toimi ja että tuossa iässä opetellaan olemista ja kaikki ei vaan osaa olla kivoja kavereita. Ja muistutin muista kavereista - meillä on jotain kauempana asuvia tuttavaperheitä esim. ja rohkaisin tyttöäni tiivistämään messanger/kirjeenvaihtokaveruutta niiden perheiden tyttöihin.



Ja panostettiin omaan kivaan tekemiseen. Ei se ole mitenkään välttämätöntä, että koulun ulkopuolella on hirveästi kavereita, jos on muuten kivaa tekemistä.



Tilanne laukesi sitten vähän kuin itsestään, kun tyttöni ei enää ollut niin keskittynyt siihen soittaako joku vaan ei vaan ns. eli iloisesti omaa elämäänsä. Siinä sitten menee manipulaatioaseetkin, jos jollain tytöistä sellaista olisi takana, koska sellaisesta ihmisestä, jolla on itsensä kanssa hyvä olla ei saa otetta.



Mutta tosiaan pahinta on se, jos te porukalle siellä rupeatte itkemään, että "voi, voi haluaakohan tänään joku olla mun kanssa". Se huomio ja energia pitää saada nyt suunnattua johonkin positiiviseen eikä epätoivon vimmalla koettaa saada sitä muiden luokan tyttöjen huomiota. Elämää on muuallakin kuin siellä koululuokassa. Jos tyttösi oppii sen nyt, tulee olemaan vahvoilla myös tulevaisuudessa työporukoissa jne.