Tällä palstalla taitaa mennä jo överiksi tämä ihmisten jaottelu yhteiskuntaluokkiin.
Lisäksi täällä joku jaksaa jauhaa tuota white trash-juttua jatkuvasti.
Ei ilmeisesti ymmärretä että Suomeen tuo wt-ilmaisu ei oikein sovi, täällä kun suurin osa on valkoihoisia.
Lisäksi täällä ollaan jo valkoiseksi roskaväeksi alettu nimittelemään sellaisikin, jotka ei alkuperäisesti kyseiseen luokitteluun edes sovi.
Joku keksinut muka-hienon ilmauksen ;) NOLOA!
Kommentit (10)
Täällä jaotellaan aika räikeesti ihmisiä :(
sinun aloituksessasi ei oikein ollut mitään tolkullista pointtia. NOLOA!
kirjoittajan omasta sivistyksen tasosta. Mielestäni muita ihmisiä luokittelevat kirjoitukset voi jättää noteeraamatta.
Olen elämäni varrella huomannut, että ulkoapäin ei voi päätellä onko henkilöllä hyvä vai heikko toimeentulo.
Mikäli ihminen käytöksellään, kuten räyhäämällä, kiroilemalla ja möykkäämällä tekee itsestään katseiden kohteen, on hänen häpeänsä ellei osaa käyttäytyä julkisilla paikoilla.
Mikäli ihminen pukeutuu jonkun muun mielestä "huonosti" ja tyylittömästi, se ei mielestäni kenellekään kuulu. Siitä ei ole kenellekään haittaa, päinvastoin, voi itseään ylentävät pönkittää itsetuntoaan kun peilaavat itseään "huonosti" pukeutuviin.
Suomessa on aina ollut ihmisiä, jotka eivät taida alkeellisempiakaan käytöstapoja. Suomessa on aina aina ollut ihmisiä, jotka eivät pukeudu muodin mukaan, vaan mikä päällä tuntuu mukavalle.
Ihmisen nimittäminen roskaksi, täysin arvottomaksi, todellakin kertoo nimitystä käyttävästä valtavasti.
piereskely ja sosioekonominen tausta korreloi keskenään.
Eilen joku täällä kertoi miten piereskely ja sosioekonominen tausta korreloi keskenään.
Tämä vastaaja on ilmeisesti tämä aloituksessa mainittu wt-jankkaaja
sinun aloituksessasi ei oikein ollut mitään tolkullista pointtia. NOLOA!
Mutta ap:n aloituksesta puuttui pointti.
Sinänsä ihan ok asia, mutta kun se on ilmaistu typerästi ja vailla asiaa, niin NOLOA se on :D
Viestien perusteella vaikuttaa siltä, että tuota white trash -ilmaisua viljelevät jotkut nousukkaat, jotka itse ovat vaatimattomista oloista ja nyt saaneet keskiluokkaisen miehen kautta pikku ylennyksen, ja sitten pitää päteä osoittelemalla sormella joitain muita :D :D
Tämä vastaaja on ilmeisesti tämä aloituksessa mainittu wt-jankkaaja
sinun aloituksessasi ei oikein ollut mitään tolkullista pointtia. NOLOA!
Mutta ap:n aloituksesta puuttui pointti.
Sinänsä ihan ok asia, mutta kun se on ilmaistu typerästi ja vailla asiaa, niin NOLOA se on :D
Ap:han avauksessaan kertoi huomanneensa, että täällä hyvin kerkeästi jaotellaan ihmisiä yhteiskuntaluokkiin. Lisäksi hän totesi, että termi white trash sopii huonosti Suomen oloihin, minkä hän myös perusteli. Mitä Sinä olisit kaivannut avaukseen lisäksi, jotta Sinusta siinä olisi ollut joku pointti?
sinun aloituksessasi ei oikein ollut mitään tolkullista pointtia. NOLOA!