Onko 8kk ikäinen liian pieni nukahtamaan ns. huudattamalla?

Me just miehen kans juteltiin, et kun tää nukutus tuntuu niin raskaalta, et tää vie pohjan koko päivältä! Vaikka ois ollut kuinka ihana, kiva päivä, tää ilta-aika kertakaikkiaan nollaa sen! Eikä tee yhtään mieli istuskella tuolla kainalokkain kun harmittaa ja tuntuu, et taas jotenkin epäonnistui.. Mieli on vaan raskas :(

..kun meillä tiheän imun vuoksi likka tuli viereen. Ensin nukahti iltaisin nätisti tissille, äippä hiippaili pois, nukkui muutamankin tunnin ennen seuraavaa herätystä. Lopulta tämä venähti siihen pisteeseen, että kello seittämästä jonnekin 11 sai maata sängyssä tuttina, sitten ehkä puolen tunnin paussi ja taas sama rumba jatkui aamuun asti. Tuntui, etten nähnyt miestäkään kuukauteen ollenkaan! En siis suosittele. Otettiin vaunut makkariin, viikon verran heijattiin niissä uneen ja sitten päästiin takas pisteeseen, että tissin jälkeen mennään omaan pinnariin nukkumaan.

Sinäpä sen sanoit, olen tuttina. Ei poika enää nälkäänsä herää syömään kun päivisinkin on 5-6 tunnin imetysvälit niin öisin 40 min.

Olen vielä kuitenkin kiltisti öisin imettänyt kun olen ajatellut että pääsee helpommalla kun poika kuitenkin alkaa heti nukkumaan. Nuo ei ole edes kamalan ongelmallisia mutta tämä illalla ensimmäistä kertaa nukahtamaan saaminen on. Olen myös parikertaa nukuttanut pojan sitteriin ja antanut siinä nukkua ensimmäisen välin kun en ole uskaltanut siirtää.

Ap

Ei ole kenenkään etu, että lapsi on itkuisa aamuisin nukuttuaan huonosti, ei syö kunnolla ja vanhemmat ovat zombeja.



Lapsen itkun kyllä tunnistaa, milloin se on todellista hätää ja milloin ei. Meillä se oli protestia. Lapsi nukkui vieressä huonosti ja heräsi jokaiseen liikahdukseen. Yhtä huonosti nukkui vieressä pinniksessä.



Omassa huoneessa 3 yötä itketystä. Yöt alkoivat mennä loistavasti aika nopeasti, nykyään reilu vuotias nukahtaa parissa minuutissa sänkyyn laitosta. Jos on joskus itkuinen, käydään halimassa ja peittelemässä. On ihanaa voida viettää vauvaperhe-elämää ilman massiivista univelkaa ja tuntikausien iltanukutuksia.



Kaikille lapsille ei kuitenkaan samat konstit tepsi, vauvat kun ovat omia persooniaan. Päivisin tuo nipin napin taapero on touhukas ja iloinen, nukkuu per vrk 14h ja tarvitsee sen. Syö myös todella hyvin ja vaikuttaa luottavaiselta, saatu siitä kiitosta ja huomioita. No on se hänen luonteessakin, mutta ei ole siis ahdistunut, vaikka ei olekaan perhepedissä ja nukuteta pitkään.

Kirjoitinko minä tämän!?! Meillä kohta 8kk tyttö ja sama ongelma =( Harmittaa, että jäin vauvana ihailemaan sitä unissaan tissiä mutustulevaa esikoista, nyt tosiaan oisi jo ihan kiva, jos voitais nukahtaa muullakin tavalla.. Tutti ei ole meillä maistunut koskaan ja useampaan kuukauteen ei olla sitä enää tarjottukaan. Imetystä ajattelin jatkaa vuoden ikään, joten senkään kokonaan lopetus ei ole ajankohtainen. Nälkä en usko hällä olevan, syö satsin puuroa soseella ja päälle imetän niin kauan kuin ottaa. Silti huutaa sängyssään :( Musta tuntuu kans, että tyttöä vaan ärsyttää kun jään viereen hyssyttelemään, poislähtö tuntuu sit taas itestä niin vaikeelta. Isän hyssytellessä huutaa vaan kahta kauheemmin.

Ja olen lukenut lukuisia unikouluvinkkejäkin, taputteluun meillä joskus rauhoitutaan.. Hetkeksi.

Täytyy kyllä tunnustaa että olihan se silloin vauvana tosiaan suloista :) Mutta silloin se nukkui sikeämmin eikä herännyt heti kun yritti hiipiä pois. :D

Meillä ei myöskään tuttia ole huolinut ikinä, joten minä toimitan sitä virkaa myös.

Ap

sekoittaa mahavaivat ja näläntunteen... jospa kuitenkin on jotain ruoka-aine ongelmaa??

kun ei kukaan saa kunnolla nukuttua. Sovitte milloin isä hoitaa 2-3 yön (meillä kesti 2 yötä se järkytys) nukutukset ja rauhoittelut ja nukut itse eri huoneessa. Ja sitten kehitätte uudet nukkumaanmenorutiinit. Meillä loppui juurikin 8-kuisena vastaavat ongelmat tuohon ja nukuttiin kaikki hyvin, kunnes tuli kauhukohtaukset, mutta ne on sitten eri juttu. =) Ei huudatusta, tosin ekat vieroitusyöt on kyllä huutopitoisia, mutta lasta ei jätetä yksin huutamaan vaan lohdutetaan.

Ei ole varsinaista hätä itkua, silti itkunsietokykyni on todella huono.



Kiitos teille jotka viitseitte vartata ja kommentoida. Olen taas paljon viisaampi.



Luulenpa myös että meidän täytyy miehen kanssa jutella ja puhua, tehdä ihan selvät muutokset tässä koska kuten edellä oleva sanoi; vaikka kuinka kiva päivä on ollut, ilta nollaa sen täysin. Ja pelkästään ajatus näistä iltatoimista on melko ankeita.



Me ei olla oltu oikein johdonmukaisia, kokeiltu sitä sun tätä muttei olla kuitenkaan tehty paljon mitään. Eli ensiksi poika omaan huoneeseen ja nämä jatkuvat yösyötöt pois. Eihän sitä tiedä vaikka vaihdettaisi mies hoitamaan tämän pienemmän nukkumaan menot ja minä ottaisin mielihyvin hoitaakseni tuon 2.v.n. Tiedä vaikka tämäkin onnistuisi.



Ihana ja lohduttava kuitenkin lukea että muilla on ihan samanlaisia ajatuksia näistä iltatoimista :D

Kyllä tämä tästä. Viimeistään sitten kun pojat ovat 9.v ja 11.v ;)



Ap.

kun ei tämä vatsakipuja itke. Tämä itkee ihan selvää protesti-itkua heti kun sitä on nostamassa omaan sänkyyn.



Ap.

pari iltaa miten kauan huutaa. Jos huutaa ihan liikaa niin ei ole valmis, ota silloin viereen ja kokeile joskus muulloin uudelleen.



Älä stressaa, lapsi kyllä oppii nukahtamaan jossain vaiheessa. Teet vaan koko porukalle karhunpalveluksen jos "pakotat" lapsen johonkin mihin ei ole vielä valmis. Pääsette kaikki helpommalla.



Kaikissa muissakin jutuissa joita olen stressannut, olen huomannut että loppujen lopuksi se lapsi itse antaa ne merkit milloin on sopivaa harjoitella mitäkin.

laita vaunuun ja lullaile siinä. Tulee vaan stressaantunut, epävarma ja pelokas lapsi jos sen täytyy itkeä itsensä uneen. Ja musiikkia taustalle, joku kaunis vauvalevy.

ja noi nukutukset on noin pitkiä ja oot pitkään yrittäny, niin jättaäisin asian sikseen vähäks aikaa. Varsinkin, jos imetät vielä. Missä vauva nukkuu nyt luonnostaan? Nukkuuko hän sinun vieressä? Jos nukkuu, niin mun mielestä se on ihan luonnollista.



Meillä vasta 1,5-vuotias ymmärsi parin yön jälkeen (itkua n. 15 min), että on tarkoistus nukkuakin nyt omassa sängyssä isomman sisaruksen huoneessa. Se menikin sitten tosi kivuttomasti ja hän mielellään hyväksyi uuden järjestelyn. Sitä ennen tää itketysunikoulu meni meillä pieleen ja mä imetinkin vielä silloin.



Isomman lapsen kanssa tämä onnistui paljon aikaisemmin. Mut tää on niin yksilöllistä. En itse kovin pitkään yrittäis sitä itkettämistä, jos ei n. pari yötä auta. Jollain muulla voi tietysti olla toisenlaisia kokemuksia.

Vauva 8 kk ja nukahtaminen on työn takana. Itse en aio alkaa huudattamaan, enkä myöskään mihinkään monimutkaisiin nukuttamisrituaaleihin.



Tilanne meillä on se, että kuopus on aina mieluiten nukkunut vieressäni. Alkuun käytti tuttina (ei oikeaa tuttia ikinä ole huolinut, eikä tuttipulloakaan...). Nykyään riittää se, että nukun vieressä. Syö muutamaan kertaan yössä. Iltaisin nukahtaisi siihen, jos menisin viereen sänkyyn imettämään ja jätän sänkyymme nukkumaan. Aikaa tähän menisi kuitenkin sen verran pitkään, että en ole iltoja halunnut tuhlata siihen. Tähän asti vauva onkin siis monesti nuokkunut illat sylissä rinnalla. Sänkyyn on tuolloin menty yhdessä silloin, kun itsekin muuten menisin nukkumaan. Tai jos vauva on nukahtanut syliin, olen nostanut omaan sänkyynsä nukkumaan. Jos näin olen saanut nukkumaan omaan sänkyyn, nukkuu siellä muutaman tunnin siihen saakka, kunnes herää syömään.



Nyt tavoitteenani on saada vauva iltaisin puoliunessa siirrettyä sylistä omaan sänkyyn nukkumaan. Illasta riippuen tässä ollaan nyt vaihtelevasti onnistuttukin (yli puolet öistä jo aloittaa omassa sängyssään, jee). Ja yösyönnin vähentyessä toivottavasti omassa sängyssä nukuttu aika pikku hiljaa pitenee ja lopulta siellä omassa sängyssä nukuttaisiin koko yö (ja omaan sänkyyn nukahtaminen lopulta onnistuisi virkeämpänäkin).



Tällaisella lempeällä metodilla siis meillä edetään. En aio vauvaa pakottaa omaan sänkyynsä ennen kuin se onnistuu häneltä tyytyväisenä. Siihen asti saa nukkua meidän sängyssämme. Tosin meillä ei ole enää ongelmaa tiheän syömisen ja minun tuttina olemisen kanssa, joten siinä suhteessa erilainen tilanne kuin ap:llä.



Tämä meidän kuopus on kyllä täysin erilainen kuin esikoinen, joka on aina ollut helppo nukkuja. Häntä ei ole tarvinnut nukutella, vaan hänet on voinut jättää itsekseen sänkyyn nukahtamaan. Tosin ihan vauvana nukutin hänet rinnalle, joten en usko, että rinnalle nukuttamalla totutettaisiin vauva "huonoille" tavoille, vaan kyse on jostain muusta.

Te jotka syyllistätte äitejä huudattamisesta ette varmaan tiedä oikeasti rankasta vauva-ajasta. Meillä oli vauva, joka nukkui tunnin pätkissä ekat 6kk ja pahimmillaan yönsä nukkui niin, että valvoi muutamia tunteja yöllä ja joskus ei nukkunut kuin sylissä. Siinä vaiheessa olin jo niin zombi, että oli ihan pakko pitää ns huudatusunikoulu, koska kaikki pinnasängyssä, vieressä ja sylissä nukkumiset yms oli jo kokeiltu.



Meillä ei huudatettu montaa päivää kun vauva oppi jo nukkumaan melkein kokoyönsä läpi vain muutamalla herätyksellä. Siinä vaiheessa aloin itsekin "toipua synnytyksestä ja vauva-ajasta". Eli turha syyllistäminen pois. Ei niitä vauvoja huudateta montaa minuuttia kerrallaan eikä montaa päivää. Tarkoitus on opettaa lasta rauhoittumaan itsekseen.

opeteltiin itsekseen nukkumaan. Eka nukutettiin vierellä, sitten sylissä ja taas vierellä. Joskus 2-vuotiaana menin pimeän/hämärän huoneen oven suuhun istumaan ja käytävästä tulevassa valossa luin naistenlehteä. Lapsi ymmärsi, kun sanoin, että on sängyssä, niin äiti pysyy tässä. Nukahti 15-20 minuutissa. Sitten yhtenä iltana vaan sanoin, että käyn muualla ja palaan pian jne. Pientä protestia, mutta palasin aina hetken päästä. Kuukaudessa päästiin siihen, että jäi itsekseen nukkumaan. Tottakai edelleen 6-vuotiaana joskus "yrittää" venkoilla, mutta nuo tulee lähinnä sen jälkeen, kun saanut vaikka sairauden takia kukkua olkkarissa sohvalla peiton kanssa. Parannuttuaan yrittää jatkaa. Ei tarvi tapella asiasta ja palaa sänkyyn taas.



Kuopus on nyt 13kk ja tällä hetkellä mies nukuttaa illalla. Menevät pimeään huoneeseen meidän sängylle ja nukahtaa varttissa. Tietää kuvion ja mies sanoo, että oikein yrittää nukkua. Sitten nukkuu siellä sängyllä hetken (peitot ja tyynyt sivuilla) ja joskus tunnin päästä nostetaan omaan sänkyyn. Ei tipu, kun osaa kyllä kiivetä alas itsekin.



Mä uskon pehmeisiin keinoihin. Rutiinit vaan tiukkana ja sitten, kun lapsi ymmärtää puhetta, niin puhumalla laitetaan asia lopullisesti kuntoon. Muistan esikoisenkin joskus itkeneen 2-vuotiaana "äitiii, äitii" ja mies istui sängyn vierellä ja sanoi vaan "ei äiti nyt tule ja sinä nukut". Ei noista pitkiä riitoja tullut.

Te jotka syyllistätte äitejä huudattamisesta ette varmaan tiedä oikeasti rankasta vauva-ajasta. Meillä oli vauva, joka nukkui tunnin pätkissä ekat 6kk ja pahimmillaan yönsä nukkui niin, että valvoi muutamia tunteja yöllä ja joskus ei nukkunut kuin sylissä. Siinä vaiheessa olin jo niin zombi, että oli ihan pakko pitää ns huudatusunikoulu, koska kaikki pinnasängyssä, vieressä ja sylissä nukkumiset yms oli jo kokeiltu. Meillä ei huudatettu montaa päivää kun vauva oppi jo nukkumaan melkein kokoyönsä läpi vain muutamalla herätyksellä. Siinä vaiheessa aloin itsekin "toipua synnytyksestä ja vauva-ajasta". Eli turha syyllistäminen pois. Ei niitä vauvoja huudateta montaa minuuttia kerrallaan eikä montaa päivää. Tarkoitus on opettaa lasta rauhoittumaan itsekseen.

Meillä lapsi nyt 1,5v. ja vieläkin on illat/yöt ihan sekaisin, mutta huudatukseen emme ala!

Juurikin sen takia, että lapsi ei tajua, miksi hänen annetaan illalla/yöllä huutaa, mutta päivällä hänen huutoonsa vastataan ottamalla syliin ym. Olen niin paljon lukenut ja kysellyt unikoulu asiaa, että huudattaminen on yksi pahimmista! Lapselle jää siitä traumoja mitkä näkyvät vasta myöhemmällä iällä.

En nyt jaksa sen enempää meidän tapauksesta kirjoittaa, mutta väsyneitähän olemme mekin, mutta sillä mennään eteenpäin,että kyllä se lapsi jossain vaiheessa alkaa nukkumaan, tämä lapsi ei ole meidän ainut,joten kokemusta löytyy.

Yöunille? Mulla ei oo valitettavasti vinkkejä, mut olen miettiny että voisko noi pitkät nukutukset joskus johtua siitä, ettei vauva vielä oo väsyny? Meillä esikoinen nyt 6kk, nukutaan perhepedissä. Poika on monta kuukautta jo nukahtanu yöunille vasta 23-23.30, nyt pari iltaa 22 kun ei ole nukkunu 18 jälkeen. Mä en ole koskaan iltasin oikeestaan 'nukuttanu', mennään yhtä aikaa nukkumaan, poika syö ja sit irrottaa eli ei nukahda tissi suussa, mut periaatteessa kyllä rinnalle. Meillä se luxus että voidaan nukkua vauvan kanssa 9-10 asti aamulla, eli vauva saa pitkän yön vaikka alkaa myöhään.



Ap oot varmasti lukenut vaikka mitä kirjallisuutta jo? En pysty tarjoamaan mitään vinkkejä mitä kirjat ja netit pullollaan. Toivottavasti saatte uniasiat toimimaan!

saman ikäisen vaavin joko sylissä tai otan sänkyyn viereeni.

Kun on nukahtanut niin lasken hänet omaan sänkyynsä.

Ei hänkään nukahtaisi jos vaan pistäisin omaan sänkyyn, vaan huutaisi vähän väliä...

saman ikäisen vaavin joko sylissä tai otan sänkyyn viereeni.

Kun on nukahtanut niin lasken hänet omaan sänkyynsä.

Ei hänkään nukahtaisi jos vaan pistäisin omaan sänkyyn, vaan huutaisi vähän väliä...

Unikoulu ei tehnyt hänestä takertuvaa ja pelokasta. Osaa rauhoittua hyvin itsekseen. Emme ole koskaan vain jättäneet itkemään käymättä välissä katsomassa. Usein on riittänyt, kun pieni sängyssä seisova huutava on otettu syliin, halattu, pussattu ja laitettu peiton alle takaisin.

Kyllä meillä huutoa on jouduttu kestämään automatkoilla ja rattaisiin totuttamisessakin. Tiedän, että osa äideistä ei kestä lapsen itkua, eli heidän lapset eivät matkusta autossa ennen kuin ovat 3v tai jotain. Eivätkä istu rattaissa. Monet muutkin tilanteet vaativat itkun sietoa - kun lapsi on menemässä kiellettyyn paikkaan, ei saa mitä haluaa, joutuu rokotettavaksi neuvolaan.

Oletko kuullut nämä neuvot?



"anna vauvan itkeä itkunsa"

"vauva pitäisi kyllä opettaa aikatauluun"

"et ikinä saa häntä pois sängystäsi"

"mitä, imetätkö yhä?"



Nämä erheelliset hoitovinkit ovat peräisin arkielämän "asiantuntijoilta", jollaisia on kaikkialla. Heistä tuntuu olevan kiinnostavampaa kertoa sinulle, miten vauvan voisi sopeuttaa mukavasti sinun elämääsi, kuin näyttää, miten vauvasta voisi kasvattaa terveen, onnellisen ja tasapainoisen.



Mikä vauvakoulutuksessa on vikana?



Vauvakoulutus ei ole sopusoinnussa äidin biologian kanssa. Vauvakoulutus tuhoaa herkkyyttä. Kun signaalit jättää tarpeeksi kauan huomiotta, kyky niiden tulkintaan menetetään. Sitten on luotettava aikatauluihin ja ulkopuolisiin neuvojiin, jotka kertovat mitä vauvan kanssa tulee tehdä.



Vauvakouluttajat käskevät äitiä luottamaan kirjaan tai vauvakouluttajan sanaan. Se ohittaa kokonaan mutkikkaan järjestelmän, jota vanhemmat voivat käyttää oppiakseen todella tuntemaan lastaan ja ymmärtämään tätä.



Jos kiintymysvanhemmuutta pitäisi kuvata yhdellä sanalla, se olisi herkkyys. Herkkyys tarkoittaa sitä, että tunnet vauvasi (aistit hänen tarpeensa) ja luotat näihin tuntemuksiisi. Jos vauvakoulutusta pitäisi kuvata yhdellä sanalla, se olisi epäherkkyys. Vauvakoulutuksessa äiti ja vauva pidetään kaukana toisistaan, minkä tuloksena on, että äiti menettää herkkyytensä - herkän vaiston, jolla hän lukee vauvansa tarpeita. Herkkyyden puute johtaa molemminpuoliseen eäluottamukseen. Vauva ei luota siihen, että hoivanantajat täyttäisivät hänen tarpeensa. Äiti ei luota enää itseensä, siihen että ymmärtäisi ja osaisi tyydyttää vauvan tarpeet.



Perinteisissä kulttuureissa, joita ei ole siunattu vauvakalusteilla tai lastenhoito-oppailla, kielessä ei ole edes olemassa hemmottelu-sanaa.Kun näille äideille kerrotaan pilalle hemmottelusta ja siitä, että vauvalle ei pitäisi antaa periksi, he torjuvat nämä ajatukset mielettöminä. Kaikki ovat tyytyväisempiä, kun äiti ja vauva voivat rentoutua ja nauttia toisistaan.



Toimiiko vauvakoulutus todella?



"Mutta se toimii", väittää vauvakouluttaja. Niinkö tosiaan? Riippuu siitä, mitä toimimisella tarkoitetaan. Vauva lakkaa kyllä lopulta itkemästä, jos sen itkuihin ei vastata. Lakkaa kuuntelemasta vauvan viestejä, niin hän lakkaa viestittämästä. Tämä on itsestäänselvää. Mitä tämä etäisyyttä painottava neuvonta todella opettaa vauvalle? Hän oppii, että hänen viestinsä eivät vaikuta hänen vanhempiinsa. Niillä ei ole arvoa ja tästä seuraa ettei hänellä itselläänkään ole arvoa. Kukaanhan ei loppujen lopuksi kuuntele häntä. Koulutus on opettanut vauvalle ainoastaan, että hän ei pysty viestimään vanhempiensa kanssa.



Riippuu vauvan persoonallisuudesta, miten hän käsittelee tätä oivallusta. Sinnikäs vauva jatkaa itkemistä ja kitinää entistä lujemmin. Vauvasta tulee takertunut ja ahdistunut ja hän käyttää paljon energiaa yrittäessään pysyä lähellä vanhempiaan ja hallita heitä. Hän on kaikkea muuta kuin itsenäinen. Hieman rennompi vauva taas yksinkertaisesti antaa periksi ja muuttuu apaattiseksi. Hänestä tulee "kiltti vauva", sellainen joka sopeutuu mukavasti hänelle saneltuun aikatauluun, nukkuu yön yli ja yleisesti ottaen on vähemmän vaivaksi. Tämä on se vauva, jonka vuoksi vauvakouluttaja sanoo, että "se toimii". Mutta vanhemmat maksavat tästä hinnan. Tämä vauva ei luota eikä tunne mitään. Hän sulkeutuu.



Sulkeutumisoireyhtymä



Lindan ja Normin vauva oli viettänyt tuntikausia kantoliinassa, hänen itkuihinsa oli vastattu heti ja hyvin, häntä imetettiin kun hän sitä tarvitsi. Koko perhe kukoisti. Sitten kuvaan astuivat vauvakouluttajat. Hyvää tarkoittavat ystävät olivat saaneet vanhemmat vakuuttuneiksi siitä, että he hemmottelivat vauvaansa, että vauva manipuloi heitä ja että vauvasta kasvaisi takertuva, epäitsenäinen lapsi. Norm ja Linda antoivat periksi ulkopuolisille paineille. He antoivat vauvan itkeä itsensä uneen, syöttivät aikataulussa ja kantoivat häntä vähemmän. 2 kk:ssa vauvan paino lakkasi nousemasta ja hänestä tuli syrjäänvetäytyvä. Lääkäri diagnosoi kasvupysähdyksen ja oli aikeissa aloittaa laajan lääketieteellisen hoitokuurin. Minä diagnosoin sulkeutuneisuusoireyhtymän. Vanhemmat olivat tietämättään riistäneet vauvan kiintymysturvan. Tuloksena oli eräänlainen vauvan masennustila. Neuvoin vanhempia kantamaan vauvaa paljon, imettämään vauvantahtiin ja reagoimaan herkästi itkuun. Kuukauden sisällä vauva alkoi voida hyvin.



Uskomme, että vauvat pystyvät opettamaan vanhemmilleen, minkä tasoista vanhemmuutta he tarvitsevat. Vanhempien osana on kuunnella ja ammattilaisten osana on tukea vanhempien itseluottamusta eikä nakertaa sitä suosittelemalla liian etäisiä toimintamalleja kuten "sinun olisi annettava hänen olla enemmän omassa sängyssään". Vain vauva tietää oman tarvetasonsa ja vanhemmat ovat parhaalla paikalla ymmärtääkseen vauvan kielen.



Vauvat, jotka on koulutettu olemaan ilmaisematta tarpeitaan, saattavat näyttää tyyniltä, mukautuvaisilta ja kilteiltä. Nämä vauvat saattavat tosiasiassa olla masentuneita ja sulkemassa ilmaisukanaviaan ja heistä saattaa kehittyä lapsia, jotka eivät ikinä pyydä mitään mitä tarvitsevat ja lopulta erittäin haasteellisia aikuisia.



Eivät kaikki vauvat reagoi vauvakoulutukseen yhtä dramaattisesti. He eivät ehkä varsinaisesti lakkaa kasvamasta. Mutta he saattavat lakata kasvamasta toisessa mielessä. Vauvakoulutustekniikoita käyttävät vanhemmat ehkä voivat itsekin huonosti.





***************

Vauvakoulutus perustuu vanhemman ja lapsen välisen suhteen väärintulkintaan. Siinä oletetaan, että vastasyntyneet putkahtavat maailmaan hallitsemaan vanhempiaan ja että jollet ehdi ensimmäisenä hallitsemaan vauvaa, hän ottaa ohjat käsiinsä ja alkaa johtaa. Vauvakoulutuksessa hahmotetaan lapsen ja vanhemman välille vihollisuussuhde. Tämä ei ole tervettä. Perhe-elämä ei ole kilpailua, jossa jonkun on voitettava ja jonkun hävittävä. Perheessä päämääränä on, että kaikki voittavat.



Vauvakouluttajissa on maallikkoja, mutta jotkut ovat psykologeja tai lastenlääkäreitä. He ovat etääntyneet kauas vauvojen ja äitien todellisuudesta, ja se näkyy heidän neuvoistaan. Usein he jättävät huomiotta tosiasioita joita ei voi mitata, kuten äidin intuition tai herkkävaistoisuuden. Heidän ajatustavassaan vauvanhoito on pikemminkin tiedettä kuin taidetta ja vauva on pikemminkin projekti kuin persoona. Vauvakouluttajilla ei ole lainkaan sietokykyä persoonallisuuseroille, eivätkä he anna arvoa äidin herkkyystason tai vauvan tarvetason vaihteluille.



*******************



Lähde:

Kiintymysvanhemmuuden kirja Onnellisen vauvan hoito-opas (William Sears & Martha Sears)



William ja Martha Sears ovat avio- ja työpari, jonka puoleen amerikkalaisvanhemmat yhä usemmin kääntyvät. Searsit ovat kirjoittaneet useita kirjoja ja ovat tulleet amerikkalaiskatsojille tutuiksi televisiosta. Searseilla on 8 lasta. William Sears on opiskellut Harvardissa ja harjoitellut maailman suurimmassa lastensairaalassa. Hän on toiminut lastenlääkärinä melkein 30 vuotta.

Jossain vaiheessa uraasi vanhempana joku tulee ehdottamaan sinulle, että vauvasi itkuihin tulee suhtautua niin, että annetaan vauvan itkeä itkunsa. Älä tee näin, varsinkaan vauvan ensimmäisinä kuukausina.



Anna vauvan itkeä itkunsa loppuun on neuvo, joka voi aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä. Tutkitaanpa tätä epäherkkää kehoitusta osa kerrallaan, jotta näkisit, miten epäviisas ja epäkäytännöllinen se on.



"Anna lapsesi...."

Henkilöltä, jolla ei ole biologista yhteyttä vauvaasi, on varsin röyhkeää tulla luennoimaan sinulle siitä, miten sinun pitäisi reagoida oman vauvasi itkuihin. Vaikka neuvo tulisi isovanhemmilta tai muulta läheiseltä, ymmärrä, ettei tämä henkilö tunne vauvaasi niin hyvin kuin sinä. Hän ei myöskään ole kuuntelemassa miltä vauvasi itku kuulostaa kolmen aikaan aamuyöstä. Tällaisia neuvoja tarjotaan todennäköisesti sinun takiasi, ja koska itku mielletään häiriöksi. Mutta sinä tiedät, että se heijastaa tarvetta.



"Itkeä..."

Mitä vauva itku oikeastaan on? Niille, jotka antavat vauvan itkeä, itkulla ei ole merkitystä. Mutta itse asiassa vauva yrittää viestiä jotain. Hän yrittää epätoivoisesti tehdä tarpeensa tiettäväksi. Tapasi vastata itkuun on myös tapasi viestiä.

Itku on suunniteltu herättämään vastaus vanhemmissa.



"Itkunsa---"

Mikä itku vauvan pitäisi antaa itkeä? Onko kyseessä ärsyttävä tottumus, josta vauvan pitäisi oppia luopumaan? Tuskinpa, eihän tarvetta voi kutsua tottumukseksi. Eivätkä vauvat itke mielellään. Myös uskomus, jonka mukaan itkeminen tekee hyvää keuhkoille, on yksinkertaisesti perätön. Liiallinen itkeminen alentaa vauvan veren happipitoisuutta ja kohottaa stressihormonien pitoisuutta. Kiinnittyneelle vanhemmalle itku edustaa tarvetta. Itku ei lopu, ennenkuin tarve täytetään.



"Loppuun---"

Mitä oikeastaan tapahtuu, kun lapsi itkee itkunsa loppuun? Mihin itku menee? Itkeekö vauva loppuun itkukykynsä? Voiko hän itkeä kaikki itkunsa pois niin ettei ole enää mitään itkettävää? Ei! Lapsi voi itkeä tunnista toiseen eikä silti unohda itkemisen kykyään. Sen sijaan vauva menettää itkunsa motivaation ja samalla jotain muutakin arvokasta. Kun kukaan ei vastaa vauvan itkuun, hänellä on kaksi mahdollisuutta: hän voi itkeä entistä kovemmalla äänellä ja tuottaa entistä häiritsevämmän signaalin siinä toivossa, että joku kuuntelisi; tai hän voi luovuttaa ja tulla "kiltiksi vauvaksi", joka ei ole häiriöksi kenellekkään. Mieti, miltä sinusta tuntuisi, jos sinulla olisi jokin tarve ja olisit parhaasi mukaan yrittänyt tehdä sen tiettäväksi, mutta kukaan ei kuuntelisi. Silloin tulisit vihaiseksi. Tuntisit itsesi voimattomaksi ja mitättömäksi, ja uskoisit, ettei kukaan välitä sinusta, koska tarpeillasi ei ole kenellekkään väliä. Se mikä loppuu, kun lapsi jätetään huutamaan, on luottamus: luottamus hänen omaan viestintäkykyynsä ja luottamus hoivanantajien reagointiin.



Kun lapsi jätetään itkemään itkunsa loppuun, myös vanhemmilta loppuu jotain. He menettävät herkkyytensä. Sinua ehkä neuvotaan, että sinun on kovetettava sydämesi vauvan itkulta, ja ehkä ehdotetaan jopa, että sinun pitäisi tehdä tämä vauvasi parhaaksi. Tämä on väärin. Jos tietoisesti pyrit tekemään itsestäsi epäherkän vauvasi signaaleille ja tukahduttamaan vaistomaiset reaktiosi, toimit omaa biologista rakennettasi vastaan. On kyllä totta, että itkeminen lakkaa lopulta häiritsemästä sinua, mutta tällä on vakavat seuraukset vanhemmuutesi kannalta. Menetät luottamuksen vauvasi signaaleihin, ja menetät kykysi ymmärtää vauvasi primitiivistä kieltä. Tämä on seuraus, jos vanhemmat suhtautuvat itkuun hallintakysymyksenä pikemminkin kuin viestintävälineenä.



Pikkuvauvat itkevät viestiäkseen. Ajatus, että vauva yrittäisi itkullaan manipuloida, syntyy vanhempien päässä. Suhtaudu vauvasi itkuun signaalina, jota tulee kuunnella ja johon tulee vastata, äläkä heti ala ajatella "Mitä tuo vauva nyt taas tahtoo minulta?". Jos olet huolissasi siitä, että hemmottelet vauvasi pilalle tai että vauva hallitsee sinua, vauvanlukutaitosi jää haparoinnin asteelle. Vauvan itkua tulee pitää viestintävälineenä pikemminkin kuin hallintakeinona. Vauvat eivät itke hallitakseen vaan viestiäkseen.



Jos viivästät vastaustasi vauvan itkuun, hän ei opi tästä itkemään vastaisuudessa vähemmän, vaan kokemus saattaa johtaa voimakkaampaan ja häiritsevämpään itkuun. Tutkimukset ovat osoittaneet käytännössä, että vauvat, joiden itkuihin vastataan heti, oppivat myöhemmällä vauvaiällä itkemään vähemmän. Ajattele, mitä opetat vauvallesi. Kun viivästät vastaustasi, vauva oppii, että hänen täytyy itkeä täysin voimin herättääkseen sinun huomiosi. Kun hän seuraavan kerran on hoivan tarpeessa, hän alkaa heti itkeä täydellä voimalla. Jotkut vauvat - ne joilla on rennompi ja vähemmän tulinen tempperamentti - saattavat lopettaa itkun, jollei hoivanantaja vastaa. Mutta useimmat eivät hevillä anna periksi.



Itku alkaa, kun vauvan ahdistus nousee huippuarvoonsa. Ennen vauvan itkua on havaittavissa muita merkkejä siitä, että vauva tarvitsee aikuisen hoivaa. Näitä voivat olla ahdistuneet kasvonilmeet, heiluvat käsivarret, kiihtynyt hengitys, värisevät huulet, rypistynyt otsa, kiemurtelu imetysasentoon tai jokin muu merkki, joka kertoo, että jotain on pielessä. Merkkeihin vastaaminen opettaa vauvalle, ettei hänen aina tarvitse itkeä saadakseen hoivaa. Tämä on erityisen hyödyllistä niillä vauvoilla, joiden itkut kiihtyvät heti palohälytyksen asteelle ja joita on vaikea rauhoittaa itkun alettua.



Kokeile karibialaista tyyliä. Rento suhtautuminen vauvan hermostuneisuuteen auttaa usein pitämään itkun aisoissa. Jos vauvasi aistii, ettet ole ahdistunut, hän rauhoittuu helpommin. Kohautat hartioitasi, hymyilet vähän ja sanot "Ei huolen häivää vauva!"





Tieteen tuloksia



-Vauvan itkettäminen ei perustu tosiasioihin-

Tutkimusten mukaan itkemään jätetyt vauvat eivät useimmissa tapauksissa vähennä itkemistään, mutta kylläkin useimmiten alkavat itkeä häiritsevämmällä tavalla, takertuvat vanhempiinsa ja saavuttavat hitaammin itsenäisyyden.



Vauvan itku ei ole samanlaista alusta loppuun. Jos piirtäisit siitä käyrän, se olisi nouseva. Jos vauvan itku kuitenkin jatkuu, koska kukaan ei ole kuunnellut eikä vastannut, siitä tulee yhä häiritsevämpää, kunnes vauva ylittää käyrän huippukohdan ja vaiheen, jossa itkulla on hoivanantajiin positiivinen vaikutus. Tämän jälkeen itku herättää välttämisreaktion, ja hoivanantajan on vastustettava haluaan päästä pois tämän parkuvan olennon läheisyydestä. Jos vauva ei vieläkään saa, mitä tarvitsee, itku siirtyy raivovaiheeseen. Hoivanantaja on vihainen, koska vauvan rauhoittaminen on niin vaikeaa ja vauva on vihainen, koska ei ole saanut itkulleen odottamaansa vastausta. Yksi syy reagoida nopeasti vauvan itkuihin on, että näin vauva pysyy itkukäyrän kiinnittymistä tukevassa vaiheessa, siis vaiheessa, jossa vauvojen itku on miellyttävämpää kuunneltavaa.



EI OLE SINUN SYYSI, ETTÄ VAUVASI ITKEE

Älä ajattele, että olisi sinun vikasi, jos sinulla on paljon itkevä vauva. Jos teet parhaasi vastataksesi herkkävaistoisesti vauvasi itkuihin, muttei aina onnistu rauhoittamaan vauvaasi, älä ajattele, että äitiydessäsi olisi jotain vikaa. Sinun ei tarvitse saada vauvasi itkua loppumaan. Tee vain parhaasi varmistaaksesi, ettei itkuun liity fyysistä syytä ja sitten kokeile erilaisia rauhoittumistapoja. Joskus ehkä tunnet kokeilleesi jo kaikkea, etkä vieläkään tiedä, miksi vauva itkee. Joskus vauvasikaan ei tiedä. Jos olet jo tehnyt kaiken voitavasi selvittääksesi, miksi vauvasi itkee, tarjoa rakastava syli, rintasi ja olkasi vauvan nojata, jottei hänen tarvitse jäädä yksin itkemään. Loppu on kiinni vauvastasi.



(Kiintymysvanhemmuuden kirja - Onnellisen vauvan hoito-opas, kirjoittaneet William Sears & Martha Sears)