Lue keskustelun säännöt.
Taaperon mammatarrautuneisuus ei lopu!
24.03.2011 |
Nyt kiitos kokemuksia ja vertaistukea: meillä on meneillään taaperon (1v11kk) sitkeä äitivaihe, joka alkaa vaikuttamaan myös yöuniin. Mitään (ei siis mitään) ei voi tehdä ilman, että äiti on n. puolen metrin päässä ja mielellään kaikki pitää saada tehdä sylistä käsin. Öisin heräilee pitkin yötä (viime yönä vartin välein) huutamaan mammaa, vaikka ollaan siirretty sänkykin meidän huoneeseen että oltaisiin kaikki lähekkäin. Isi ei kelpaa mihinkään, mummista puhumattakaan.
Tiedän, että tämä kuuluu kehitykseen, mutta pliis kertokaa vähän kokemuksia siitä, miten pitkään teillä on tällanen vaihe kestänyt? Entä mitä sen jälkeen on tapahtunut?
t. ainakin allit lähtee kun sylissä keikkuu koko ajan +10 kiloa...
Kommentit (14)
Eli annat lapsen roikkua, mutta öisin tosiaan sunkin pitää saada nukkua eli toimit niinkuin teillä on parasta.
Meillä se paras on ollut että lapsi nukkuu koko yön vieressä, mutta ymmärrän että ei toimi kaikissa perheissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsi ei ollut edes isänsä kanssa. Jos lähdin käymään kaupassa niin lapsi huusi koko sen ajan. Meillä se meni ohi ajan kanssa ohi. Lapsi on edelleen minun perään, mutta nykyään kelpaa jopa isovanhemmat. Viime keväänä alkoi isä kelpaamaan eikä minun perään enää itkenyt. Syksyllä jäi mummon kanssa muutamaksi tunniksi. Ja nyt ollaan jo hyvällä mallilla kun lapsi on 2v10kk.
Aikaa ja kärsivällisyyttä. Mä aloin ottamaan omaa aikaa lapsen ollessa 1v4kk, koska en jaksanut enää olla 24/7 kiinni siinä lapsessa. Lähdin kotoa muutamaksi tunniksi viikossa vaikka jumppaan tai kauppaan. Lapsi saattoi huutaa/nyyhkyttää koko sen ajan kun olin poissa. Mutta vähitellen kuukausien aikana tottui siihen isäänkin. Mun oli pakko, että jaksan päivät.
Olipa sekava vastaus..
Meillä kolmesta tenavasta kuopus on just nyt kaikkein pahin puntissa roikkuja kautta aikain. Muut on viihtyneet edes joskus jotain muutakin touhuamassa, mutta tää ei kyllä tekis iteksiin yhtikäs mitään. Mä epäilen, että se on ollut edellisessä elämässään joku pussieläin ja tuossa eturepussa roikkuminen on jäänyt vähän niinkuin tavaksi. Tai ehkä apina. Eikös ne roiku ihan omia aikojaa emonsa turkissa? Ei munkaan tarvi aina ees kiinni pidellä, kun tyttö ei irtoa ravistamallakaan. :P
Vielä jaksan toivoa, että tämä loppuu joskus. En vaan tiiä milloin.
Ja ikää ipanalla nyt kans 1v11kk. Onneksi on meidä tenavista kaikkein pienikokoisin. Jos poika olis ollut samanlainen takiainen, olis saattanut jo voimat loppua kesken... (tyttö painaa 9,5kg, poika painoi saman ikäisenä jo melkein 15kg...)
Meillä kans joskus esikoinen tarrautuu mutta sitten vaan sylitellään ja pidetään hyvänä. Sitten kun isi kotiutuu niin sitten "on isin vuoro" ja "isillä on ollut kova ikävä". Äiti jättäytyy siinä vaiheessa huomaamattomasti takavasemmalle ja tilanne korjautuu. Juuri ennen 2v ikää oli pahin vaihe.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et mene sinnä, se on sinun pääsi joka sanoo ettei muu kuin äiti kelpaa.
Kelpaa: maailma ei lopu jos isä on läsnä ja sinä ET VAAN MENE sinne tunkemaan persettäsi väliin, selvä?
tästä asiallisesta vastauksesta, mitäs teen perseelläni päivisin kun isä on töissä ja oon lapsen kanssa kahdestaan?
Et ehkä ymmärtänyt että tarkoitin tosiaan 24/7-liimautuneisuutta, ei vain yöaikaan.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja otat mukaan hommiin tai mihin vaan nyt tarttee, kun isä koitutuu, sitten jätät äiti-palvelua pienemmälle. Ei se napero susta irtaannu itsestään, vaan isän tehtävä on irrottaa.
3v iässä, tai ainakin 4v. Toiset nyt vaan on äiti takiaisia kauemmin..
Ei se koulu-ikäisenä enää ainakaan roiku lahkeessa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kun annat roikkua etkä "hylkää".
Eli ei väkisin muiden hoidettavaksi vaikka ymmärrän että sua ahdistaa kun ei vessaankaan saa mennä yksin.
Sitten se ipana luonnollisesti ottaa jossain vaiheessa etäisyyttä kun huomaa että äidin syliin pääsee kuitenkin aina eli ei mitään kitisemisen aihetta.
Tuo kakkosen viesti kyllä nauratti :-). Tais olla "syrjäytetty" isä joka kuvittelee että se äiti on aiheuttanut kyseisen tilanteen.
Mutta mun neuvo on siis päinvastainen: tunge se persees mahdollisimman lähelle sitä ipanaa.
ja otat mukaan hommiin tai mihin vaan nyt tarttee, kun isä koitutuu, sitten jätät äiti-palvelua pienemmälle. Ei se napero susta irtaannu itsestään, vaan isän tehtävä on irrottaa.
Vai että isän tehtävä on irrottaa lapset äidistä...
Ja mitä? Liimata ne itseensä? Se vaan nyt on niin että pieni lapsi on riippuvainen jostakin aikuisesta (varsinkin NORMAALEISSA takertumisvaiheissa) ja miksi se EI saisi olla äiti?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
näin jotenkin oma intuitio onkin sanonut, että lapsen pitää saada olla lähellä jos haluaa, pelkään vaan että lapsi kokee välillä äidin pelottavaksi/inhottavaksi koska en ihan aina yksinkertaisesti jaksa olla niin aurinkoinen kuin ehkä pitäisi, etenkin kun yöunet ovat tällä hetkellä tosiaan täysin hukassa. Niitä metsästetään ensi yönä taas taaperon omassa huoneessa, koska selkeästi tilanne itse asiassa vain paheni kun siirsimme hänen sänkynsä meidän makkariimme. Ja meidän isossa sängyssä taapero ei omituista kyllä ikinä ole osannut nukkua, vaan lähinnä ihmettelee hermostuneena mitä siinä pitäisi tehdä kun siihen ollaan joskus yritetty saada unia jatkamaan (tosiaan ollaan kaikkea yritetty...).
t. välillä väsymyksestä tiuskiva vaikka ei haluaisi -mamma.