En aio erota kirkosta homokeskustelun takia
En ole täysin samaa mieltä asiasta mutta olen sitä mieltä, ettei homoille kuulu kaikki samat oikeudet kuin heteroille. Ei ole ihmisoikeusasia jos homot esim eivät saa adoptio-oikeutta vaikka he kovasti vinkuvat sen polkevan heidän ihmisoikeuksiaan :D
Kommentit (43)
En ole onnekseni koskaan kirkkoon kuulunutkaan. Homoille kuuluu mielestäni täysin samat oikeudet kuin heteroillekin.
eipä heille ole lisääntymiskykyäkään suotu joten miksi pitäisi olla oikeus kasvattaa lapsia? Lapsella täytyy olla lähtökohtaisesti äiti ja isä. Ei kuulu adoptio-oikeus esim sinkkuihmisillekään vaikka en tiedä onko sellainen jo Suomessa mahdollista.
säilyttäää jonkinlaiset normit minkä mukaan eletään esim just se ettei kuka tahansa voi alkaa vanhemaksi jos sattuu huvittamaan. Ei ole lapsen etu jos homoparit saavat adoptio-oikeuden. Pitäis pyrkiä siihen että jokaisella adoptiolapsellakin oikeus äitiin ja isään!Tämä maailma on luotu toimimaan siten että on nainen ja mies jotka lisääntyvät eivät miehet keskenään tai naiset. Valitettavasti lesboparit voivat kiertää tätä mikä on ikävä juttu :(
Monilla homoilla on biologisia lapsia.
ettei lapsella silti olis oikeus syntyä perheeseen missä on äiti ja isä. Valitettavasti olen nähnyt mitä aiheuttaa lapsille se kun iskä tulee kaapista ulos ja ryhtyy julkihomoksi ja voin vakuuttaa se satuttaa erityisesti lapsia.
voidaan samaan syssyyn sallia kaikki muillekin poikkeaville. tästä lähtien ryhmäavioliitot sallittakoon kuten myös adoptio-oikeus heille!ei mitään rajoituksia enää!
kasvattaa lapsia. Luonto loi naisen ja miehen sen homman tekemään ja homot ovat luonnonoikku joille ei kuulu lapsen kasvatus.
voidaan samaan syssyyn sallia kaikki muillekin poikkeaville. tästä lähtien ryhmäavioliitot sallittakoon kuten myös adoptio-oikeus heille!ei mitään rajoituksia enää!
niin että haluaa sen kanssa naimisiin kuin toisen ihmisenkin. Rakkaus ei katso rotua eikä rajoja eikös niin? Jos homoliitot aletaan vihkiä kirkollisin menoin sallittakoon se myös kaikille muillekin vähemmistöryhmille. Mitäs pahempaa siinä on jos joku haluaa naimisiin rakkaan Mustinsa kanssa?
eipä heille ole lisääntymiskykyäkään suotu joten miksi pitäisi olla oikeus kasvattaa lapsia? Lapsella täytyy olla lähtökohtaisesti äiti ja isä. Ei kuulu adoptio-oikeus esim sinkkuihmisillekään vaikka en tiedä onko sellainen jo Suomessa mahdollista.
Jos ei lapsia saa luonnollisella tavalla, niin sitten niitä ei kuulu tehdä.
Itse kannatan kaikille yhtäläisiä ihmisoikeuksia. Kysymys homojen adoptiosta on aivan samanlainen ihmisoikeuskysymys kuin vaikkapa naisten äänioikeus tai mustien oikeus päästä yliopistoon. Nekin saavutettiin, pienillä askelilla ja kovalla taistelulla.
miksi ei samalla sitten kokonaisilla ihmisryhmillä? Tai sisaruksilla? Kuka määrittelee että homous on sen luonnollisempaa kuin että rakastaa vaikka sisartaan?
Kyllä uskon että molemmissa on ainesta kasvattaa lapsia. Ei pidä yleistää asioita. Normaaleissa heteroliitoissakin on tapauksia,joille ei pitäisi Luojan suoda yhtään lasta!
Ja kyllähän sinkut kasvattavat lapsiamme päiväkodeissa ja kouluissa, varmaan aivan hyvin?Sekin on kasvattamista, ainakin päiväkodissa lapsi viettää valveilla olostaan suurimman osan.
voidaan samaan syssyyn sallia kaikki muillekin poikkeaville. tästä lähtien ryhmäavioliitot sallittakoon kuten myös adoptio-oikeus heille!ei mitään rajoituksia enää!
Jos kolme ihmistä rakastaa toisiaan ja haluaa sitoutua loppuelämäkseen, niin onko heidän naimisiinmenonsa jotenkin pois jonkun toisen onnesta? Kyseessä on kuitenkin aika marginaali-ilmiö Suomessa, ja monta ongelmakohtaa on tietysti selvittämättä, mutta ei se minua hetkauta, jos polyamoriset liitot joskus sallitaan.
homojen kyvyttömyyteen lisääntyä! Naisen ja miehen hedelmättömyys johtuu sairaudesta kun taas homoja EI OLE eDES LUOTU LISÄÄNTYMÄÄN KESKENÄÄN. Ihminen ei ole kuin kaksineuvoinen kastemato. Kai sitä ihmiset olis sitten sukupuolineutraaleja olentoja jotka vois lisääntyä kenen kanssa vaan jos luonto olisi sen niin tarkoittanut? Mihin sitä sitten enää sukupuolia tarvitaan jos miehet/naiset alkaa lisääntyä keskenään. Vissi ero hei!
lapsen kasvattamiseen ole mikään ihmisoikeus. Homot lisääntykööt luonnollista tietä jos pystyvät mutta lapsen adoptioon ei heillä pitäisi olla mitään oikeutta! Joku raja sillekin mitä aletaan pitää luonnollisena asiana. Jos homot olis tarkoitettu lisääntymään keskenään olisi se heille luonnollisella tavalla mahdollista.
homojen kyvyttömyyteen lisääntyä! Naisen ja miehen hedelmättömyys johtuu sairaudesta kun taas homoja EI OLE eDES LUOTU LISÄÄNTYMÄÄN KESKENÄÄN. Ihminen ei ole kuin kaksineuvoinen kastemato. Kai sitä ihmiset olis sitten sukupuolineutraaleja olentoja jotka vois lisääntyä kenen kanssa vaan jos luonto olisi sen niin tarkoittanut? Mihin sitä sitten enää sukupuolia tarvitaan jos miehet/naiset alkaa lisääntyä keskenään. Vissi ero hei!
ihminen on yksineuvoinen olento ja sellaisena pysykööt! On olemassa kaksi sukupuolta jotka luotu lisääntymään keskenään. Myös homot kykenevät lisääntymään luonnollista tietä joten niin tehkööt mutta itse olen vahvasti sitä mieltä että lähtökohtaisesti lapsella tulis olla äiti ja isä.
ettei se enää tunnusta Raamatun auktoriteettia ja monet johtajat saarnaavat harhaoppia.
En tiedä haluanko enää kuulua yhteisöön jolla on eri arvot kuin mulla.
Nykyinen avioliittohan ei ole sukupuuttoon kuolemassa :D