Pakko valita toinen: lapsestasi tulee koulukiusaaja vai koulukiusattu?

Anteeksi vain. Mutta entinen kiusaajani haki työpaikkaa. Kutsuin hänet haastatteluun ja kyselin aika ikäviä asioita ja tein hänen olonsa todella hankalaksi. En tietenkään ottanut töihin ja verkostoituneena varoitin muitakin ottamasta tätä ihmistä töihin.

Niin makaa kuin petaa.

Ensinnäkin, joku sanoi että vaikuttaa siltä että kiusaajat valistsisivat lapselleen kiusaajan osan jne. Miten niin? En ole lukenut yhtään kommenttia, jossa joku sanoo "Olin itse kiusaaja ja siksi toivoisin lapsestani mielummin kiusaajaa kun kiusattua". Sen sijaan monet kiusatut ovat sanoneet että omiin kokemuksiinsa perustuen valitsisivat lapselleen enemmin kiusaajan roolin.

Toiseksi, vaikuttaa siltä, että ne, jotka eniten korostavat uhrin osan jaloutta, myös korostavat sitä kuinka kiusaajilla menee huonosti ja myös kuinka toivovat heille pahaa. Eikö tämä ole todella ristiriitaista? Kuinka jaloa on toivoa pahaa ihmiselle, joka on käyttäytynyt typerästi LAPSENA?

Ainoa koulukiusattu, kenen kanssa olen aikuisiällä asiasta keskustellut enemmän, on kaikkea muuta kuin jalo ihminen. Hänen mielestään hänellä on oikeus kohdella läheisiään huonosti, koska häntä on kiusattu. Nyt on hänen aikansa olla niskan päällä, eikä hänen tarvitse ymmärtää, koska häntäkään ei ymmärretty.

Niin että kumpi tuli ensin, muna vai kana? Onko tätä henkilöä kiusattu, koska hän on epämiellyttävä ihminen, vai onko hän epämiellyttävä, koska häntä on kiusattu. Joka tapauksessa ainakaan tämän ihmisen kohdalla kiusaaminen ei ole jalostanut hänen persoonaansa tai lisännyt hänen empatiakykyään. En sano sitä, että kiusaaminen olisi oikein, ei missään nimessä, mutta asiat eivät kuitenkaan ole aina niin mustavalkoisia, kuin AV-todellisuus.

koska en tiedä kykenisinkö kunnolla rakastamaan lasta, joka voi tehdä niin paljon pahaa toiselle lapselle. En kyllä todellakaan kasvata lapsestani kiusaajaa, mikäli voin sen vain mitenkään välttää.

kumman valitsis, jos ois PAKKO valita. Ja nyt sit mammat kuvittelee, että täällä sitä vaan yllytetään ipanoita kiusaajiksi... Just. TÄMÄ jos mikä on taattua av-kamaa.

näin juuri! Vähän sama jos kysyttäisiin, pelastaisiko tulipalosta ennemmin oman lapsensa kuin naapurin lapsen, niin haukuttaisiin lapsen tappajaksi.

Kyllä minä mieluummin ajattelen oman lapseni tunteita kuin omia epäonnistuneen kasvattajan tunteitani. Miten ihmeessä se, että haluaisi lapsensa säästyvän kiusaamiselta, onkin huonoa vanhemmutta? Onko tosiaan äideille tärkeämpää, ettei vain tule leimatuksi kiusaajan vanhempana?

joka on Suomessa keskeinen arvoperusta, niin kyllä vain se poski pitää kääntää.

Tottakai on ymmärrettävää, ettet halunnut palkata entistä kiusaajaasi. Ihminen on kostonhaluinen. Mutta onko kostonhalu mielestäsi jotenkin ylevä tunne tai ominaisuus? Voitko väittää että kiusaaminen teki sinusta paremman ihmisen? Kumpi teistä on tuomittavampi; kiusaajasi, joka kiusasi sinua, kun olitte (oletettavasti) lapsia, vai sinä, joka kyykytät toista aikuisena (jonka pitäisi jo tietää paremmin)?

Niin makaa kuin petaa, kyllä. Oletko nyt tyytyväinen kun olet saanut tasoitusta? Oletko ajatellut että myös sinun toimintasi voi joskus "kalahtaa omaan nilkkaan"?

Itseäni kyllä kauhistuttaa ajatella, että niin monien vanhempien moraalikasvatus tuntuu olevan tasoa: "Älä välitä kiusaajista, ne on sellasia paskaluusereita, jotka ei tuu ikinä menestyyn ja kun susta tulee toimitusjohtaja niin pääset sitten hieromaan sitä niiden naamaan ja saat kostos.". Näinhän sitä empatiaa ja ymmärtämistä opetetaan, silmä silmästä jne. Huoh.

Anteeksi vain. Mutta entinen kiusaajani haki työpaikkaa. Kutsuin hänet haastatteluun ja kyselin aika ikäviä asioita ja tein hänen olonsa todella hankalaksi. En tietenkään ottanut töihin ja verkostoituneena varoitin muitakin ottamasta tätä ihmistä töihin.

Niin makaa kuin petaa.

Ensinnäkin, joku sanoi että vaikuttaa siltä että kiusaajat valistsisivat lapselleen kiusaajan osan jne. Miten niin? En ole lukenut yhtään kommenttia, jossa joku sanoo "Olin itse kiusaaja ja siksi toivoisin lapsestani mielummin kiusaajaa kun kiusattua". Sen sijaan monet kiusatut ovat sanoneet että omiin kokemuksiinsa perustuen valitsisivat lapselleen enemmin kiusaajan roolin.

Toiseksi, vaikuttaa siltä, että ne, jotka eniten korostavat uhrin osan jaloutta, myös korostavat sitä kuinka kiusaajilla menee huonosti ja myös kuinka toivovat heille pahaa. Eikö tämä ole todella ristiriitaista? Kuinka jaloa on toivoa pahaa ihmiselle, joka on käyttäytynyt typerästi LAPSENA?

Ainoa koulukiusattu, kenen kanssa olen aikuisiällä asiasta keskustellut enemmän, on kaikkea muuta kuin jalo ihminen. Hänen mielestään hänellä on oikeus kohdella läheisiään huonosti, koska häntä on kiusattu. Nyt on hänen aikansa olla niskan päällä, eikä hänen tarvitse ymmärtää, koska häntäkään ei ymmärretty.

Niin että kumpi tuli ensin, muna vai kana? Onko tätä henkilöä kiusattu, koska hän on epämiellyttävä ihminen, vai onko hän epämiellyttävä, koska häntä on kiusattu. Joka tapauksessa ainakaan tämän ihmisen kohdalla kiusaaminen ei ole jalostanut hänen persoonaansa tai lisännyt hänen empatiakykyään. En sano sitä, että kiusaaminen olisi oikein, ei missään nimessä, mutta asiat eivät kuitenkaan ole aina niin mustavalkoisia, kuin AV-todellisuus.

Itse kiusasin (tosin vain selän takana paskaa puhuen) yhtä tyttöä yläasteella, mutta sitten kun kuulin erästä kautta, että tytöllä ei ollut yhtään kavereita ja se oli terapiassa kiusaamisen takia, paskapuheeni loppuivat kuin seinään. Tajusin että tässä ollaan tosiaan kiusaamassa tyttöä hengiltä ja otin kaverini kanssa hänet seuraamme. Tytöstä paljastuikin aivan älyttömän hauska tyyppi, ja oltiin vuosikaudet ystäviä. Ja mulla oli aivan älyttömät omantunnon tuskat pitkään, mutta ne loppuivat kun tunnustin oman kiusaamiseni hänelle.



Muutama vuosi myöhemmin eräs pahimmista kiusaajista yritti ryhtyä ystäväkseni ja sattui vielä muistuttamaan että "mehän oltiin samalla yläasteella? Muistatko sen yhen idioottiraukan joka ei koskaan puhunut kenellekään mitään?" Räjähdin sille kyllä pahasti, muttei se tainnut vielä aikuisenakaan ymmärtää mihin kiusaaminen voi johtaa. Pyysi mua vielä fb-kaveriksikin, en suostunut. Idiootteja kyllä maailmasta löytyy, onneksi osa kiusaajista edes joskus ymmärtää tekojensa seuraukset (kuten minä).



Mieheni taas oli kiusattu koko ala-asteikänsä, mutta kerran se sitten hakkasi pahimman kiusaajansa ja kiusaaminen loppui siihen. Kolikon toinen puoli tosin oli se, että mieheni alkoi systemaattisen julmasti kiusata kehitysvammaista kaveriaan (joka sattui olemaan tuon pahimman kiusaajan pikkusisarus), ja osittain sen vuoksi lapsiparalle puhkesi skitsofrenia. Tähän mieheni tajusi lopettaa kiusaamisensa ja nyt, yli kymmenen vuotta myöhemmin, mieheni tapaa yhä aina kotikaupungissa ollessaan tuota kiusattua ihmisrauniota huonon omatuntonsa takia. Tekee pahaa katsoa mieheni silmiä kun hän on tuon rikkomansa ihmisen seurassa, ainakin mieheni sai todellakin tuta kiusaamisensa seuraukset. Voitte uskoa, että kiusatun äiti sylki pitkään miestäni päin aina kohdatessaan tämän kadulla...

Vain mtt-äiti toivoo lapsestaan kiusaajaa

minkäslainen ihminen sitten toivoo, että omaa lasta kiusataan? Ja kuka tässä nyt on erityisemmin toivonut. Se oli vain monien mielestä kahdesta pahasta vähemmän paha.

Mikä muuten on mtt-äiti? Mielenterveystoimistoäiti?

kiusatuksi tulemiseen ei tarvitse olla kuin pisama naamassa, nykypäivänä se riittää.





Kiusaajalla on elämässään paljon ongelmia, henkilökohtaisia ja perhe-elämässä.

niin täytyy äidillä todella olla mielenterveysongelmia jos lapsestaan haluaa samanlaista.

Eihän voi olla sellainen äiti terve, joka toivoo, että hänen lapsensa takoo ekaluokkalaisen päätä asfalttiin ja hyppii selän päällä. Isompana hänen poikansa raiskaa pikkutyttöjä.

Olalaa ja mammat toivoo omasta lapsestaan sellaista.

Vain mtt-äiti toivoo lapsestaan kiusaajaa

minkäslainen ihminen sitten toivoo, että omaa lasta kiusataan? Ja kuka tässä nyt on erityisemmin toivonut. Se oli vain monien mielestä kahdesta pahasta vähemmän paha.

Mikä muuten on mtt-äiti? Mielenterveystoimistoäiti?

Onkin sanonut, että eipä haittaa. Joku päivä hän on näiden kusipäiden ja luusereiden työnantaja.

Miksi sääliä kiusaajia kun hekään eivät ole säälineet muita. Aivan sama, vaikka ovat olleet lapsia. Vanhemmilla olisi ollut mahdollisuus kasvattaa heitä. Ei vain riitä sääliä edes näille lapsille.

Siksi kannattaisi kiusaajien vanhempien miettiä lastensa tulevaisuutta. Kaikista ei tule Stubbeja vaan aika moni joutuu katsomaan tekonsa seuraukset aikuisena. Ja kaikki ei todellakaan käännä toista poskea vaan kostaa niin lujaa kuin voi.

Niin ja me emme ole kristittyjä, joten kristittyä etiikkaa ei tarvitse noudattaa. Ei taida kiusaajakaan ihan raamatun sävelin mennä.

joka on Suomessa keskeinen arvoperusta, niin kyllä vain se poski pitää kääntää.

Tottakai on ymmärrettävää, ettet halunnut palkata entistä kiusaajaasi. Ihminen on kostonhaluinen. Mutta onko kostonhalu mielestäsi jotenkin ylevä tunne tai ominaisuus? Voitko väittää että kiusaaminen teki sinusta paremman ihmisen? Kumpi teistä on tuomittavampi; kiusaajasi, joka kiusasi sinua, kun olitte (oletettavasti) lapsia, vai sinä, joka kyykytät toista aikuisena (jonka pitäisi jo tietää paremmin)?

Niin makaa kuin petaa, kyllä. Oletko nyt tyytyväinen kun olet saanut tasoitusta? Oletko ajatellut että myös sinun toimintasi voi joskus "kalahtaa omaan nilkkaan"?

Itseäni kyllä kauhistuttaa ajatella, että niin monien vanhempien moraalikasvatus tuntuu olevan tasoa: "Älä välitä kiusaajista, ne on sellasia paskaluusereita, jotka ei tuu ikinä menestyyn ja kun susta tulee toimitusjohtaja niin pääset sitten hieromaan sitä niiden naamaan ja saat kostos.". Näinhän sitä empatiaa ja ymmärtämistä opetetaan, silmä silmästä jne. Huoh.

Anteeksi vain. Mutta entinen kiusaajani haki työpaikkaa. Kutsuin hänet haastatteluun ja kyselin aika ikäviä asioita ja tein hänen olonsa todella hankalaksi. En tietenkään ottanut töihin ja verkostoituneena varoitin muitakin ottamasta tätä ihmistä töihin.

Niin makaa kuin petaa.

Ensinnäkin, joku sanoi että vaikuttaa siltä että kiusaajat valistsisivat lapselleen kiusaajan osan jne. Miten niin? En ole lukenut yhtään kommenttia, jossa joku sanoo "Olin itse kiusaaja ja siksi toivoisin lapsestani mielummin kiusaajaa kun kiusattua". Sen sijaan monet kiusatut ovat sanoneet että omiin kokemuksiinsa perustuen valitsisivat lapselleen enemmin kiusaajan roolin.

Toiseksi, vaikuttaa siltä, että ne, jotka eniten korostavat uhrin osan jaloutta, myös korostavat sitä kuinka kiusaajilla menee huonosti ja myös kuinka toivovat heille pahaa. Eikö tämä ole todella ristiriitaista? Kuinka jaloa on toivoa pahaa ihmiselle, joka on käyttäytynyt typerästi LAPSENA?

Ainoa koulukiusattu, kenen kanssa olen aikuisiällä asiasta keskustellut enemmän, on kaikkea muuta kuin jalo ihminen. Hänen mielestään hänellä on oikeus kohdella läheisiään huonosti, koska häntä on kiusattu. Nyt on hänen aikansa olla niskan päällä, eikä hänen tarvitse ymmärtää, koska häntäkään ei ymmärretty.

Niin että kumpi tuli ensin, muna vai kana? Onko tätä henkilöä kiusattu, koska hän on epämiellyttävä ihminen, vai onko hän epämiellyttävä, koska häntä on kiusattu. Joka tapauksessa ainakaan tämän ihmisen kohdalla kiusaaminen ei ole jalostanut hänen persoonaansa tai lisännyt hänen empatiakykyään. En sano sitä, että kiusaaminen olisi oikein, ei missään nimessä, mutta asiat eivät kuitenkaan ole aina niin mustavalkoisia, kuin AV-todellisuus.

ja tämä osoittaa myös, että kun kiusaaja makaa murkkuna kännissä ojassa, voin hiukan potkaista sitä tai kiusattu lapseni saa käydä kusemassa sen päälle. Tai jos on pakkanen, kävelee vain ohi jos ei kärähdä siitä.

Jokainenhan toivoo vain lapsensa parasta.

kumman valitsis, jos ois PAKKO valita. Ja nyt sit mammat kuvittelee, että täällä sitä vaan yllytetään ipanoita kiusaajiksi... Just. TÄMÄ jos mikä on taattua av-kamaa.

näin juuri! Vähän sama jos kysyttäisiin, pelastaisiko tulipalosta ennemmin oman lapsensa kuin naapurin lapsen, niin haukuttaisiin lapsen tappajaksi.

Kyllä minä mieluummin ajattelen oman lapseni tunteita kuin omia epäonnistuneen kasvattajan tunteitani. Miten ihmeessä se, että haluaisi lapsensa säästyvän kiusaamiselta, onkin huonoa vanhemmutta? Onko tosiaan äideille tärkeämpää, ettei vain tule leimatuksi kiusaajan vanhempana?

Nyt sanon tämän niin että varmasti ymmärrätte:

Eli, lapsenne kiusaaja on kusipää nyt. Lapsestanne kasvaa siksi (ja teidän rohkaisemana) samanlainen kiusaava kusipää. Voiko uhriutta pitää tällöin mitenkään ihmisluonnetta jalostavana tekijänä? Kun se nyt kuitenkin on se mantra jota täällä hoetaan. Voi helpottaa kiusattujen oloja, mutta ei ole a) realistista (kaikilla kiusaajilla EI mene huonosti) b) moraalisesti ristiriidatonta, jos uhrilla on "oikeus" kyykyttää kiusaajiaan.

Samankaltainen dilemma kuin kuolemanrangaistuksessa: onko valtiolla oikeus murhata ihminen rangaistukseksi murhasta? Onko valtio silloin murhaaja? Miten valtiota rangaistaan?

Onko kiusatulla oikeus kiusata tulevaisuudessa kiusaajaansa? Eikö hänestä tule silloin itse kiusaaja? Miten häntä silloin rangaistaan?

Ja siis ihan sama mulle, vaikka joku kostaakin kiusaamisensa, sehän on ihan vain ihmisluontoa. Mutta älkää nyt prkl väittäkö, että se olisi moraalisesti oikein tai osoitus henkisestä vahvuudesta ja kypsyydestä. Tai älkää ainakaan tulko sen jälkeen arvostelemaan Sharia-lakia...

Onkin sanonut, että eipä haittaa. Joku päivä hän on näiden kusipäiden ja luusereiden työnantaja.

Miksi sääliä kiusaajia kun hekään eivät ole säälineet muita. Aivan sama, vaikka ovat olleet lapsia. Vanhemmilla olisi ollut mahdollisuus kasvattaa heitä. Ei vain riitä sääliä edes näille lapsille.

Siksi kannattaisi kiusaajien vanhempien miettiä lastensa tulevaisuutta. Kaikista ei tule Stubbeja vaan aika moni joutuu katsomaan tekonsa seuraukset aikuisena. Ja kaikki ei todellakaan käännä toista poskea vaan kostaa niin lujaa kuin voi.

Niin ja me emme ole kristittyjä, joten kristittyä etiikkaa ei tarvitse noudattaa. Ei taida kiusaajakaan ihan raamatun sävelin mennä.

joka on Suomessa keskeinen arvoperusta, niin kyllä vain se poski pitää kääntää.

Tottakai on ymmärrettävää, ettet halunnut palkata entistä kiusaajaasi. Ihminen on kostonhaluinen. Mutta onko kostonhalu mielestäsi jotenkin ylevä tunne tai ominaisuus? Voitko väittää että kiusaaminen teki sinusta paremman ihmisen? Kumpi teistä on tuomittavampi; kiusaajasi, joka kiusasi sinua, kun olitte (oletettavasti) lapsia, vai sinä, joka kyykytät toista aikuisena (jonka pitäisi jo tietää paremmin)?

Niin makaa kuin petaa, kyllä. Oletko nyt tyytyväinen kun olet saanut tasoitusta? Oletko ajatellut että myös sinun toimintasi voi joskus "kalahtaa omaan nilkkaan"?

Itseäni kyllä kauhistuttaa ajatella, että niin monien vanhempien moraalikasvatus tuntuu olevan tasoa: "Älä välitä kiusaajista, ne on sellasia paskaluusereita, jotka ei tuu ikinä menestyyn ja kun susta tulee toimitusjohtaja niin pääset sitten hieromaan sitä niiden naamaan ja saat kostos.". Näinhän sitä empatiaa ja ymmärtämistä opetetaan, silmä silmästä jne. Huoh.

Anteeksi vain. Mutta entinen kiusaajani haki työpaikkaa. Kutsuin hänet haastatteluun ja kyselin aika ikäviä asioita ja tein hänen olonsa todella hankalaksi. En tietenkään ottanut töihin ja verkostoituneena varoitin muitakin ottamasta tätä ihmistä töihin.

Niin makaa kuin petaa.

Ensinnäkin, joku sanoi että vaikuttaa siltä että kiusaajat valistsisivat lapselleen kiusaajan osan jne. Miten niin? En ole lukenut yhtään kommenttia, jossa joku sanoo "Olin itse kiusaaja ja siksi toivoisin lapsestani mielummin kiusaajaa kun kiusattua". Sen sijaan monet kiusatut ovat sanoneet että omiin kokemuksiinsa perustuen valitsisivat lapselleen enemmin kiusaajan roolin.

Toiseksi, vaikuttaa siltä, että ne, jotka eniten korostavat uhrin osan jaloutta, myös korostavat sitä kuinka kiusaajilla menee huonosti ja myös kuinka toivovat heille pahaa. Eikö tämä ole todella ristiriitaista? Kuinka jaloa on toivoa pahaa ihmiselle, joka on käyttäytynyt typerästi LAPSENA?

Ainoa koulukiusattu, kenen kanssa olen aikuisiällä asiasta keskustellut enemmän, on kaikkea muuta kuin jalo ihminen. Hänen mielestään hänellä on oikeus kohdella läheisiään huonosti, koska häntä on kiusattu. Nyt on hänen aikansa olla niskan päällä, eikä hänen tarvitse ymmärtää, koska häntäkään ei ymmärretty.

Niin että kumpi tuli ensin, muna vai kana? Onko tätä henkilöä kiusattu, koska hän on epämiellyttävä ihminen, vai onko hän epämiellyttävä, koska häntä on kiusattu. Joka tapauksessa ainakaan tämän ihmisen kohdalla kiusaaminen ei ole jalostanut hänen persoonaansa tai lisännyt hänen empatiakykyään. En sano sitä, että kiusaaminen olisi oikein, ei missään nimessä, mutta asiat eivät kuitenkaan ole aina niin mustavalkoisia, kuin AV-todellisuus.

niin täytyy äidillä todella olla mielenterveysongelmia jos lapsestaan haluaa samanlaista. Eihän voi olla sellainen äiti terve, joka toivoo, että hänen lapsensa takoo ekaluokkalaisen päätä asfalttiin ja hyppii selän päällä. Isompana hänen poikansa raiskaa pikkutyttöjä. Olalaa ja mammat toivoo omasta lapsestaan sellaista.

Vain mtt-äiti toivoo lapsestaan kiusaajaa

minkäslainen ihminen sitten toivoo, että omaa lasta kiusataan? Ja kuka tässä nyt on erityisemmin toivonut. Se oli vain monien mielestä kahdesta pahasta vähemmän paha. Mikä muuten on mtt-äiti? Mielenterveystoimistoäiti?

sitten haluat nähdä kun lapsesi saa turpiin joka ikinen päivä? Onko sellainen äiti terve, joka toivoo lapsensa pahoinpideltävän? Oolalaa ja mammat toivoo näkevänsä tällaista.

En jaksa nyt sen kummemmin pohtia asiaa, mutta hämmästyttävän hyvin ovat mun luokan entiset koulukiusaajat selvinneet työelämässä! Löytyy toimitusjohtajaa, pienen lehden päätoimittajaa, ja menestyvän sisustusfirman pyörittäjää. Kun taas ne kiusatut ovat lähihoitajia. Ei noista kiusaajistakaan kyllä kukaan lukiota käynyt, eikä kiusatuistakaan. Me, jotka päädyimme lukioon, olimme niitä kilttejä ja hiljaisia sivusta seuraajia.



Aina puhutaan, että kiusaajilla on huono itsetunto, mutta ei se ainakaan tässä mun esimerkkiluokassani noiden kiusaajien urakehityksessä näy. Mutta eipä tee tosiaankaan mieli tilata entisen koulukiusaajan toimittamaa lehteä, tai käyttää toisen sisustuspalveluita.

kun eräässä kommentissa joku ihmetteli, että miksi kukaan haluaisi lapsestaan kiusaajaa joka takoo toisten päitä asfalttiin, niin ajatteletko sitten yhtään että sinä valitsisit sitten äitinä sen, että lapsesi olisi se jonka päätä siihen asfalttiin iskettäisiin? Sitten voisit todeta "no, ainakaan lapseni ei ole koulukiusaaja jottei äidin tarvitse hävetä"

yhtä paha molemmat

En voisi antaa itselleni anteeksi, jos olisin opettanut lapselleni koulukiusaajan moraalin.

nyt on kiusattuna, eikä ole herkkua.

Ikävä kyllä. Kiusattuna olo voi pilata elämän pitkäksi aikaa.

Haluan kasvattaa lapseni niin, ettei hän alistu kiusattavaksi.

ihan niin kuin olemme lehdistä saaneet lukea erään äidin kiusaajan kuriin laittamisesta, LOL