Oon 38v ja raskaana, apua! Oon ihan shokissa!

Kammottava ajatus salata sellainen.



Muuten olen sitä mieltä että ihan miten päätätte.



Itse olisin muitta mutkitta valmis vielä kolmannen kerran äidiksi nyt (itsekin 38-vuotiaana), ainakin mitä tulee jaksamiseen. Luulenpa että kolmas sujuisi vielä edellisiäkin rennommissa merkeissä. Nyt on se ajan tuoma perspektiivi ja tajuaa, kuinka nopeasti ne unettomat yöt loppuukin. Itse stressasin pikkuvauvojen äitinä enkä osannut nauttia, oikeastaan haaveilen joskus että tulisi vielä kolmas ja voisin vihdoinkin tehdä kaiken "oikein" - ei silleen suorittamalla, huolesta soikeana ja hampaat irvessä kuten aiemmin, vaan turhia murheita kantamatta ja ihan vaan nauttien.



Mutta henkilökohtaisia ratkaisuja nämä on aina. Raskaudenkeskeytys on joissakin tilanteissa ihan järkevä ratkaisu sekin.

tosin ikää 25 ja yksi lapsi ennestään.

Raskaus tuli yllätyksenä ja alkuun olin todella järkyttynyt ja shokissa, en tiennyt mitä tehdä, oli aivan erilaiset tulevaisuuden suunnitelmat. Mies oli kuitenkin innoissaan vauvasta ja se auttoi paljon ratkaisun tekemisessä. Nyt olen viikolla 36 ja odotan vauvaa kärsimättömänä, nyt tuntuu että näinhän tämän kuuluikin mennä.:)



Sulattele ajatusta kaikessa rauhassa, älä tee hätiköityjä päätöksiä. Ja kerro ehdottomasti miehellesi.

Tsemppiä!

Mä sain lapseni 42-vuotiaana enkä tunne olevani liian vanha äidiksi. Hyvin olen jaksanut vaikka yh olenkin. Sulla on mies ja isommat lapset apuna ja tukena. Iloitse raskaudestasi! Hyvin te tulette pärjäämään.

Minä sen raskauden ja vauva-ajan itseni likoon laitan. Henki meinasi mennä toisella raskauskerralla ja päädyttiin hätäsektioon. Tuskin mun kroppa ainakaan parempi ja vahvempi nyt vanhempana on. Meillä vauvat ovat olleet tosi itkuisia ja huonounisia, toisin kuin mies, joka ei vaan ole herännyt.

Ja mitä tulee isompiin sisaruksiin, minusta heillä on oikeus olla vielä lapsia, heiltä ei minusta voi odottaa apua ja tukea vauvanhoitoon.

Tuo perspektiivi ajan nopeaan kulumiseen on kyllä totta. Meilläkin lapset ovat lyhyellä ikäerolla ja suoritin pipo kireällä äitiyttä aivan väsähtämiseen asti tajuamatta kuunnella omaa jaksamistani lainkaan.

Kiitos tähänastisista palautteista, mielelläni luen lisääkin, jos jotain kirkautta saisin velloviin ajatuksiini ennen kuin mies ja lapset huomenna tulevat leiriltä.

Sinäkin olet muuttunut. Osaat varmasti ottaa asiat lungimmin. Tämänpä vuoksi uusi vauva saattaisi ottaa myös (ja esim. nukkua paremmin). Rentous on selkeää minunkin arjessani ollut nelosen kanssa, kuin aiemmin. Kaksi ekaa oli peräkkain, kolmanteen on vähän enemmän vaäiä ja sitten tuli tuo nelonen, ihanainen. Kuitenkaan liian rento en väitä olleeni. Olen äiti selkeästi myös kuopukselle.



Ja meillä ei isommat ole koskaan hoitaneet nuorinta. Korkeintaan joskus niin, että nuorin nukkui, kun pikaisesti hain jonkun toisen esim. koulusta, niin täällä kotona oli joku, että pystyin lähtemään. Kuopus siis nukkui tullessani takaisinkin. Vaippoja eivät ole vaihtaneet ja me emme ole käyeneet keskenämme missään niin, että sisaret olisisvat hoitaneet.



Mutta johonkin se vauva -aika tosiaan hävisi tuon nelosenkin kanssa. Harmi suorastaan jälkikäteen ajatellen. No, on hän nykyisessäkin iässään mukava.

Tämän nykyisen katraan kanssa en koe olleeni sen väsyneempi, kuin aiemmankaan, vaikka ikääkin on tosiaan enemmän. Töissä aikanaan ihmettelivät, kun raskauteni aikana voin jo niin hyvin. Ei tarvinnut olla päivääkään sairauslomalla ja vointini suorastaan parani koko raskauden ajan.



Paljon olisin menettänyt, jos nelosta ei meillä olisi. Ja koko perheemme olisi menettänyt! Koko perhe on saanut hänestä taatusti enemmään, kuin on menettänyt (mitäpä olisi menettänytkään?). Ja mikä parasta: isommilla sisaruksilla on hänet vielä vanhanakin sisarusparvessaan (toivotavasti).



T. 15 uudelleen