Voisiko minulla olla ad/hd?
Olen nyt jonkin aikaa tätä miettinyt, koska monet oireet tuntuvat erittäin tutuilta.
Jos esim. olen koulutuksessa tai puhun vaikka ihan puhelimessakin, piirrän kaikki mahdolliset paperinreunat täyteen ja huomaan olevani pihalla aiheesta. Monesti myös ajatukseni lähtevät karkuun ja huomaan sen vasta myöhemmin. Vaikka puhun puhelimessa parhaiden ystävieni kanssa minun on äärettömän vaikea keskittyä.
Jos luen kirjaa, joka ei kiinnosta saatan hyppiä pitkiäkin pätkiä tai vaihtoehtoisesti luen kyllä, mutta jälkeenpäin en muista yhtään mitään lukemastani. Toisaalta taas jos luen jotain mielenkiintoista, unohdan ajantajun kokonaan, unohdan syödä ja en kuule vaikka minulle puhuttaisiin.
Minun on monesti vaikea illalla nukahtaa, kun ajatukset heittelehtivät. Saatan ihan oikeasti unohtaa, että tarkoitus oli nukkua. Joudunkin hokemaan mielessäni "mustaa, mustaa, mustaa..", jotta pystyn rauhoittumaan. Muutenkin ajatukseni sinkoilevat laidasta laitaan, tuntuukin, että niillä on oma elämä.
Aloitan monesti uusia harrastuksia jne., mutta kyllästyn hetkessä. Mielenkiintoni herää siis nopeasti, mutta se myös sammuu yhtä nopeasti. Monetkohan villasukat minulla on jäänyt kesken?
Arjen perusasioiden aloittaminen tuntuu olevan minulla todella vaikeaa. Monesti lykkään siivoamista/pyykin pesuakin ihan niin pitkälle kuin mahdollista. Tämä tapa ärsyttää puolisoani erittäin paljon ja minua se ahdistaa niin, että tekisi mieli välillä hakata päätä seinään. Silti en saa aloitettua siivousta.
Olen kuitenkin impulsiivinen. Teen päätöksiä elämässäni hetken mielijohteesta, kuten työpaikan ja paikkakunnan vaihto. Jos saan jotakin päähäni, sen pitäisi tapahtua heti. Tässä toki osittain syynä se, että muuten se jää tekemättä.
Lykkään kaikkea viimeiseen hetkeen, koulussakin kokeenluku tapahtui edellisenä iltana, läksyt aamulla, sanakokeisiin luku edellisellä välitunnilla.. Koulumenestykseni ei onneksi kärsinyt tästä. Tästä syystä en kuitenkaan uskaltanut mennä lukioon, koska siellä ei pärjää niin. Jotkut työt jäivät kokonaan tekemättä.
En pysty olemaan täysin paikoillani. Pyörittelen peukaloita, nyplään kaikkea mahdollista, heilutan jalkoja. Monesti pitkään istuessani koen ahdistusta ja hermostumista.
Olen hajamielinen ja hukkaan monesti asioita. Saatan laskea jonkin asian käsistäni hetkeksi ja sitten etsin sitä kaikkialta. Avaimet, kännykkä, silmälasit.. Saatan myös lähteä ulos ilman silmälaseja ja huomaan sen vasta ulkona.
Olen erittäin herkkä hermostumaan ja pinnani onkin todella lyhyt. Pienikin harmi saa minut erittäin huonolle tuulelle. Sanon myös mitä ajattelen, tästä saan kärsiä jälkeenpäin sitten. Mielialani ovat todella ailahtelevaisia.
Olen vasta 20-vuotias, mutta oireet ovat tuttuja jo lapsuudestani. Koulun todistuksissakin (ensimmäisillä luokilla) oli mainittu vaikeuteni keskittyä asioihin ja tehdä asiat loppuun asti. Asiaa ei kuitenkaan mietitty enempää.
Tässä nyt jotain esimerkkejä elämästäni. Koska tiedän, että ette ole oikeita ihmisiä tekemään minulle diagnoosia, kysynkin, että mihin minun kannattaa lähteä viemään asiaa eteenpäin? Uskallanko mainita epäilyksestäni työhöntulotarkastuksessa vai leimataanko minut heti? Pääseekö julkisella puolella hyvin tarvittaviin tutkimuksiin?
Kommentit (20)
tarkkaan lukemaan viestiäsi, mutta pikaskannailun perusteella meissä on paljon samaa! Olen jo pari vuotta epäillyt itselläni ADHD:ta.
Hakeudu kuitenkin yksityiselle lääkäriasemalle ja pyydä saada aika ADHD:hen erikoistuneelle neurologille tai psykiatrille.
Hmm.. Paljonkohan tulee maksamaan yksityisen puolella tutkimukset. Kenelläkään mitään aavistusta? :/
-ap
Tulee maksamaan enemmän, mikäli halutaan ottaa pään magneettikuvaukset.
Voi jee. Ihan tosi. Kerro sitten lääkärille, että piirtelet paperin reunoihin, kun puhut puhelimessa. Olisko mulla ADHD? Lisäoireita: Lykkäät siivoamista, kokeisiin lukemista, et jaksa keskittyä kirjaa joka ei kiinnosta,ajattelet asioita ennen nukkumaanmenoa, kyllästyt harrastuksiin, olet impulsiivinen ratkaisujen ja sanomisten suhteen jne.
Kuulostaa ihan _normaalilta_ ihmiseltä.
Voi jee. Normaalia tai ei, mutta ad/hd:n oireissa noita kuitenkin luetellaan. Missä menee edes normaalin rajat? Ihanko oikeasti on normaalia, että ihminen ajattelee niin paljon, että unohtaa ruveta nukkumaan? Että väkisin joutuu keskittymään itse nukahtamiseen hokemalla tiettyä sanaa? Ja silti löytää itsensä ajattelemasta jotain ihan muuta.
Ei siinä, toivottavasti oon normaali (:
Voi jee. Normaalia tai ei, mutta ad/hd:n oireissa noita kuitenkin luetellaan. Missä menee edes normaalin rajat? Ihanko oikeasti on normaalia, että ihminen ajattelee niin paljon, että unohtaa ruveta nukkumaan? Että väkisin joutuu keskittymään itse nukahtamiseen hokemalla tiettyä sanaa? Ja silti löytää itsensä ajattelemasta jotain ihan muuta.
Ei siinä, toivottavasti oon normaali (:
Tuskinpa se asioiden ajattelu nukkumisen aloittamisen kustannuksella on epänormaalia! Nukahtamisvaikeudet ovat tavallisia.
Ainoa ero oikeastaan on, että olen opiskellut aika pitkälle, samalla tekniikalla kylläkin kuin sinä :). Keskittymistä itse asiaan, esim. palavereissa, auttaa paperiin piirtely.
Minulla ei ole mitään diagnoosia, enkä ole ajatellut hakeutua asiasta lääkäriin. Toisinaan elämä tuntuu aika vaikealta ja ahdistun, mutta olen ajatellut, että toiset vaan ovat tällaisia...
kuitenkaan, että autistinen olisin. Olen kuitenkin sosiaalisesti suhteellisen lahjakas, empaattinen yms. mitä autistiset eivät ole. Ylikeskittyminen mielenkiintoiseen asiaan(minulla esim. lukeminen) tuntuu olevan melko yleistä ad/hd:ta sairastavilla.
Ilmeneekö se niin, että uppoudut kirjaan vaan täysillä? Vai etkö vaan yksinkertaisesti "pysty" lopettamaan lukemista, jos kirja on hyvä? Luet sen kannesta kanteen, vaikka silmiä särkisi ja teksti vilkkuisi? Hermostut, jos sinun on pakko lopettaa lukeminen?
T: ADHD
Onks tää nyt oikeesti niin trendikäs sairaus että jokainen sen haluaisi ja miettii että oisko mulla se kun mä on luonteeltani tällänen ja tällänen..
Huoh..
pitää nykyisin olla jokin nimi. Tavallaan ikävää, koska löytyy monia, jotka piiloutuu sen taakse. Mitä sitten vaikka onkin AD/HD ? Siis mitä sitten. Joo se selittää jotain tekemisiä tai tekemättä jättämisiä, mutta mitä sitten ? En aina jaksa ymmärtää !
Onks tää nyt oikeesti niin trendikäs sairaus että jokainen sen haluaisi ja miettii että oisko mulla se kun mä on luonteeltani tällänen ja tällänen..
Huoh..
oon tässä miettinyt, että mistähän mahtaa johtua se, että oon sairastanut masennuksen ja miksköhän mun elämänhallinta kusee ihan täysin, vaikka koko ajan yritän parhaani. Oon aivan tuuliajolla, en tiedä miten pääsisin tästä elämäntilanteesta eteenpäin. Olis kiva saada jotain apua tähän, ennen kuin päädyn siihen pisteeseen, että lähden oman käden kautta.
Nimenomaan niin, että ei pysty lopettamaan. Saatan valvoa yömyöhään, koska on pakko saada kirja luettua. Saatan jättää syömättä koko päivänä, koska en yksinkertaisesti huomaa nälkää jos on jokin mielenkiintoinen asia kesken. Saatan laskea kirjan käsistäni, mutta kohta on kuitenkin pakko taas avata se.
Erityisen herkkä aisteistani en kylläkään ole :) Jotkut hajut ärsyttää ja saa pään kipeäksi / kuvottavan olon, mutta tämän olen enemmänkin yhdistänyt migreeniin. Jos muuten on hiljaista, mutta kuuluu joku pieni ääni, se ärsyttää. Sekin lienee kyllä tavallista kaikille.
Unihäiriöitä on sen verran, että monesti nukun niin levottomasti, että herään jokaiseen kääntymiseeni. Ja niitä on paljon. Pienenä kävelin unissani jopa ulos asti ja puhuin monesti unissani. Nämä on jo helpottanut. En kyllä tiedä, että millaisia unihäiriöitä ad/hd:ssa on :)
Voi, en minä tälläinen halua olla :) Mieluusti olisin ihminen, joka saa kaiken aikaan yms.
-ap
Minulla se piirtely ei kyllä auta keskittymään, vaan sitten uppoudun liikaa siihen, enkä yhtään tiedä missä mennään :)
Ja tosiaan, sitä ajatuksiin uppoamista esiintyy milloin ja missä tahansa :) Minusta itsestäni se menee jo normaalin yli, oli nro 6 mitä mieltä tahansa.
-ap
Jos tolleen uppoudut piirtelyyn ja ajatuksiisi ettet ulkomaailmaa huomaa niin kuulostaa enemmän autismilta kun ad/hd:lta..
Aikuisen ADHD ja aivojen arvoitus, Tammen kustantama.
Mullakin on paljon ADHD-oireita. Onneksi olen sellaisessa työssä, ettei se haittaa vaan on jopa joskus etu.
Mulla on diagnosoitu ADHD. Samantyyppistä mullakin, mutta yksi todella keskeinen asia puuttui luettelostasi, nimittäin tiettyihin asioihin ja toimintoihin jumittuminen, ylikeskittyminen. Toisiin asioihin en pysty "kiinnittäytymään" ja keskittymään millään, toisista taas en pääse eroon kun aloittaa niitten tekemisen. Kaikki on joko-tai.
Toinen juttu on erilaiset aistiyliherkkyydet ja myös lapsesta asti jatkuneet unihäiriöt. Onko sulla sellaisia?
hakeudu yksityiselle psykiatrille tai neurologille ja sano aikaa varatessasi, että etsit tarkkaavaisuushäiriöihin perehtynyttä lääkäriä. tutkimukset luultavasti useampi satanen hinnaltaan, mutta julkiselle puolelle tosi pitkät jonot ja vaikeaa saada lähetettä sinne, esim. mtt:ssa eivät välttämättä usko sinua, että oireesi olisivat adhd:ta.
t.aikuisena diagnosoitu adhd ihminen
kuitenkaan, että autistinen olisin. Olen kuitenkin sosiaalisesti suhteellisen lahjakas, empaattinen yms. mitä autistiset eivät ole. Ylikeskittyminen mielenkiintoiseen asiaan(minulla esim. lukeminen) tuntuu olevan melko yleistä ad/hd:ta sairastavilla.
Mutta voihan sulla olla ADHDkin.
Mulla tää on kyllä hallinnut ihan koko elämää. Koulut, opiskelut, työpaikat ja kaikki on menneet penkin alle kun ei ole ollut minkäänlaista pitkäjännitteisyyttä eikä kykyä suunnitelmallisuuteen eikä elämänhallintaan.
Sitä on vaan ajatellut, ettei pysty mihinkään mihin normaalisti ihmisten pitäisi pystyä. Olen ihmetellyt, mikä helkkari mua riivaa, kun ei järjessä varsinaisesti mitään isompaa vikaa pitäisi olla. Sain diagnoosin vasta aikuisena.
Se oli valtava helpotus, kun tajusin lopultakin että tähän kaikkeen on, ja on ollut joku järkevä syy. Joku muukin kuin oma idioottimaisuus.
T: AHDH