Onkohan ketään muuta kotiäitiä
kuin minä, jolla ei mitään omaa elämää. Rakastan lapsiani ja olen vapaaehtoisesti heitä kotona hoitamassa. Mutta olenkin sitten kotona 24/7 tai siis kyllä mä lasten kanssa käyn myös kodin ulkopuolella kerhoissa tms. Mutta muuta elämää mulla ei ole kuin lasten- ja kodinhoito.
Illalla yhdeksän maissa kun talo hiljenee, voin olla tietokoneella, katsoa televisiota tms, ellei kotihommia ole vielä jäljellä tai mikäli jaksan täyden päivän jälkeen muuta kuin nukkua.
Onko tää normaalia vai pitääkö mun olla huolissaan itsestäni? Olen alkanut tuntea lievää surumielisyyttä tilanteesta.
Kommentit (15)
mun mielestä hieman säälittävä juttu nykyaikana.
Asiat voisi olla vielä kurjemmin kuten mulla:
kaksi lasta eri miesten kanssa ja kumpikaan miehistä ei siedä mua.Hmm..taisin eksyä väärään porukkaan!
Asiat voisi olla vielä kurjemmin kuten mulla:
kaksi lasta eri miesten kanssa ja kumpikaan miehistä ei siedä mua.Hmm..taisin eksyä väärään porukkaan!
Omistatko peilin vai onko muka vain sitten sattumaa että kaksi miestä joiden kanssa olet lapsia tehnyt ei siedä sua?
Minusta olisi hyvä, että kävisit ainakin joskus lenkillä tms. yksin.
Pitemmän päälle 24/7 jatkuva lasten ja kodin hoito alkaa kyllä puuduttaa. Joskus voi käydä niinkin, että sitten kun elämänvaihe muuttuu (esim. palaat töihin), niin koetkin tarvetta oikein isoon irtiottoon ja villityksiin.
Minusta olisi parempi tuoda elämään muutakin sisältöä jo nyt, niin kokonaisuus olisi tasapainoisempi.
en ole kotona vain lasten takia vaan myös laiskuuttani kun siihen on mahdollisuus. Siksi ehkä enemmän kotirouva kuin kotiäiti kun lapsetkin jo noin(kin) isoja. t:2
keksiä joku juttu itsellesi. Joku harrastus, tai sitten ihan vaan lähdet joskus lenkille/kaupungille/kirjastoon/ihan minne vaan ILMAN lapsia. Mieluiten jonkun kaverin kanssa, toivottavasti sulla sellaisia on?
että joku on noin laiska. Hyvät eläkkeet tulossa...
en ole kotona vain lasten takia vaan myös laiskuuttani kun siihen on mahdollisuus. Siksi ehkä enemmän kotirouva kuin kotiäiti kun lapsetkin jo noin(kin) isoja. t:2
varmasti paremmissa kuin monen työssäkäyvän, joten älä huolehdi. t:2
että mä olen ihan hoitovapaalla vielä. Lapset 1, 3 ja 5. Ovat vilkkaita ja toimeliaita lapsia. Rakastavat, kun touhutaan kaikenlaista. Työelämään olen palaamassa, kun pienin on kaksi tai kolme vuotta.
Tein valinnan kotiäitiydestä siksi, että lapset ovat vain kerran pieniä. Olen karsinut omasta mielestäni kovalla kädellä omista menoistani sen vuoksi, että tämä on mahdollista. Mielestäni mies eläää enemmän työläisen elämää myös omien hankintojensa suhteen. Mutta en valita siitä, koska voisin palata työelämään milloin vain.
Omaa elämää ei tosiaan ole. Nyt olen herännyt siihen, että ehkä sellainen olisi hyvä olla olemassa. En oikein tiedä, miten sellaisen saisin. Ehkä pitäisi vain seisoa lenkkikamat päällä, ja painua ulos heti, kun mies astuu sisään. Hän ei ainakaan vapaaehtoisesti ole tarjoamassa minulle tällaista mahdollisuutta. Pitänee ryhdistäytyä.
kovasti, että mitähän se "oma elämä" oikeastaan on, kun on kotiäiti. Mä liikun aika lailla lapsen kanssa kodin ulkopuolella, osallistun järjestötoimintaa, vedän kerhoja tms. mut kaikki liittyy jollain lailla kotiin ja lapseen. Ystäviä näen päivittäin, mut useimmiten heilläkin on lapset matkassa.
Minulle tulee aina sellaisia kausia, jolloin kovasti kuulutan oman ajan ja omien juttujen perään, mut loppujen lopuksi päädyn aina jokseenkin samaan johtopäätökseen; tämä lapsen ( viikon kuluttua lapsien ;) kanssa eläminen just on sitä elämää mitä pohjimmiltani tahdon enkä ihan hirveästi kaipaa muuta. Ehkä mä vaan en ole sellainen ihminen, jolla ois joku intohimo tässä elämässä, ja ehkä mulla ei todellisuudessa olis edes paukkuja revetä tästä kovin moneen suuntaan. Olenhan mä elänyt sellaistakin elämää, että oli ihana työ, illat opiskelua ja kaikenlaista harrastusta, enkä siltikään ollut onnellisempi enkä jotenkin enemmän oma itseni. Sitäpaitsi, loppuuhan tämä kotona oleminen joskus, ja silloin sitä voi jopa kaivata. :)
Lapsia on 4 joten kyllähän he työllistävät. Mitään omaa mulla ei ole paitsi koirien kanssa lenkkeily mutta joskus sekään ei tunnu omalta ajalta vaan pakkopullalta. Mutta kun lapsia olen halunnut niin toisaalta jotta jokaiselle lapselle riittäisi myös omaa aikaa niin vuorokaudessa ei vaan olis tarpeeks tunteja jos mulla olis vielä kovasti omia menoja.
Vanhimman tytön harrastuksen parissa tapaan muita äitejä ja myös perhekahvilassa ja avoimissa kerhoissa, olen siellä lasten kanssa mutta nämä ovat "henkireikiäni". Pari hyvää ystävää on myös joiden kanssa kahvitellaan vuoroin kyläillen.
Välillä olen käynyt jumpassa mutta lopulta se tuntui ennemmin rasitteelta kuin mukavalta harrastukselta koska oli aina niin vaikea sovitella miehen työn ja lasten harrastusten kanssa että pääsin lähtemään.
Itse ajattelen että aikansa tätä. Itse olen halunnut monta lasta putkeen ja sikäli saan olla onnellinen lapsistani. En ole täydellinen äiti enkä voi väittää ettenkö olisi välillä väsynyt ja kiukkuinen mutta tuntuu että nyt täytyy tyytyä noihin hiljaisiin iltoihin jolloin lueskelen, katson telkkaa tai surffaan netissä(kuten nytkin kun pienimmät ovat päikkäreillä). Toisaalta jos nyt menisin töihin, tuskin voisin mitään harrastaa. Lapsetonta aikaa tulisi tietysti työpäivän verran mutta töitten jälkeen olisi varmaan kiire hakemaan lapset kotiin päiväkodista. Nyt kun olen kotona(8. vuotta)niin voin tavallaan itse suunnitella oman päiväohjelmani jota rajoittaa vaan ruoka-ajat ja päikkärit. Ja nekin ollaan välillä korvattu eväillä ja ratasunilla tien päällä jos on haluttu jossain pidemmällä reissulla käydä.
Jos sinulla on joku oma juttu niin oishan se kiva jos saat sujuvasti järjestymään jonkun illan itsellesi vapaaksi. Meillä tämä ei pidemmän päälle toiminut kun miehellä niin epäsäännöllinen työaika. Omat hetket vaikka metsälenkillä ovat myös virkistäviä, kävelyä voi harrastaa melkein mihin vuorokauden aikaan tahansa jos mies vaan hoitaa lapset sen hetken.
aktiivisesti mukana erilaisessa vapaaehtoistoiminnassa. En saa palkkaa, mutta koen tekeväni tärkeää työtä silti. Hyvä vaihtoehto tämäkin, ellei ole taloudellisia huolia (mukaan lukien se, että eläkeasioita ym. pitää toki miettiä, ellei ole huomattavaa omaisuutta, itselläni on).
taidan olla sangen tyytyväinen elämääni kuitenkin. Aika pienihän tuo huolenaihe minulle. Mutta sain lisää ajattelemisen aihetta.
t. ap
Lapset antaa sisältöä elämmän tiettyyn ikään asti mutta kun kasvavat eivätkä enään niin paljon tarvitse aikuista koko ajan alkaa tuntua että mitä virkaa mulla enää on. Nim 5 ja 8 vuotiaiden kotiäiti(rouva)