Mitkä asiat koitte ikävinä, kun olitte lapsia?

Yksinäisyys, kiusaaminen, se kun ei aikuiset auta, eivät näe, sulkevat silmänsä ja syyllistävät.

se että me lapset olimme tavallaan aina vähän kakkosluokan kansalaisia. Tyyliin "kakarat hiljaa ja pois tieltä kun aikuiset puhuu". Ei meiltä koskaan kysytty mielipiteitä oikeastaan mihinkään ja tunsin enemmän olevani aikuisten tiellä.



Myös jatkuva muuttaminen aiheutti pahaa oloa, olin peruskoulun aikana 5 eri koulussa. En olisi halunnut muuttaa niin paljon mutta kuten sanottu, ei minulta kysytty mitä haluan. Muutot eivät johtuneet vanhempien työstä tai muusta sellaista vaan ihan yksinkertaisesti siitä ettei isäni viihtynyt koskaan missään. Paskanko väliä meistä lapsista.



/Laura

ikävänä asiana se että isä oli silloin paljon poissa kotoa. Isällä oli paljon erilaisia luottamustehtäviä, ja viikossa oli usein vain yksi ilta jolloin hän oli kotona.

Näin jälkeenpäin ajatellen ikävä asia on ollut myös se, että omat vanhempani eivät olleet sillä tavalla sosiaalisia että heillä olisi ollut ystäväperheitä tai olisi kovin paljoa vierailtu sukulaisten luona. Siksi esim. omat serkut ovat jääneet kovin etäisiksi.

Näitä asioita olen itse koittanut välttää. Teen paljon talkootyötä urheilun parissa, mutta kuitenkin kohtuudella. Edes viikottain ei ole sen takia iltamenoja.

Samoin meillä on ystävä- ja sukulaisperheitä joiden kanssa pidetään tiiviisti yhteyttä. Ja on myös uudestaan tutustuttu näihin etäisiksi jääneisiin serkkuihin.

nykyään äitiini.Olen kolmekymppinen yhden lapsen äiti.. Lapsuudesta olisin halunnut pois isän alkoholi ongelman ja äidin agressiivisen käytöksen jota myöskin vielä tänä päivänä joka rasittaa todella paljon!!! mitään sille ei voi sanoa etteikö ottaisi asiat itseensä ja rypisi itsesäälissä..selkäsaunat tukistaminen yms.. Nykyään väittää ettei tälläistä ole tapahtunut.. hah.. minäkö siis muistan väärin?!! Varmaan.. Siis annanko mummille lapseni hoitoon? Luottamusta hän ei ole minulta saanut tai tule saamaaan jotta voisin edes hetkeksi hoitoon lasta jättää, ties miten reagoi tai käyttäytyy mun lapsen kanssa ja sen haluan välttää kaikin tavoin olenhan minä siitä jo kärsinyt!!!

kiusaamiset ja jonkun jättäminen pois porukoista.



Ala-asteelle oli lisäksi pomotyttö, jota vieläkin muistelen kauhulla miten me pompittiin sen pillin mukaan. Ikinä ei suostuisi nyt aikuisena sellaiseen henkilöpalvontaan, mutta lapsena on niin tärkeää pysyä porukoissa, että tuli hammasta purren tehtyä sellaista mistä ei ollenkaan välittänyt.



Pomotytön muutettua pois, paras kaverini osottautui pikkuhiljaa valehtelijaksi ja itsekkääksi petturiksi, enkä nyt aikuisena ole hänen kanssaan missään tekemisissä, vaikka on yrittänyt pitää yhteyttä. Voisin myös suoraan sanoa hänelle tänä päivänä mitä hänestä ajattelen. Ei tuottaisi vaikeuksia, mutta lapsena olin ylijoustava.



Ihana olla aikuinen, jolla on ihana mies ja vain mukavia kavereita !

He joivat usein la iltaisin ja riitaantuivat helposti. Onneksi he lopettivat sen kun olin noin tokaluokkalainen, mutta en vieläkään voi sietää humalaisia.

He joivat usein la iltaisin ja riitaantuivat helposti. Onneksi he lopettivat sen kun olin noin tokaluokkalainen, mutta en vieläkään voi sietää humalaisia.

Kun oli pakko syödä, vaikka oksetti.

minua kiusattiin kun olin lihava, myös aikuiset nimittelivät mikä tuntui erityisen pahalta. Naapurin vanha setä haukkui minua ihrapalloksi :( Myös sotkuinen koti ja perheemme autottomuus häiritsi. Hyvinä asioina muistan hyvät kaverit, turvallinen kasvuympäristö, oma koira ja muut kotieläimemme.

hampaan paikkaaminen ilman puudutusta. Onneksi aikuisena ei tarvi alistua enää noista kumpaankaan.

Mun mielestä oli aivan sairaan tylsää käydä koko porukalla ostamassa isälle kenkiä tai vaatteita. Jotenkin se muksuna tunti siltä, että siellä kaupassa meni ikuisuus, eikä ollut mitään kivaa tehtävää.



Samoin sunnuntaipäivät olivat välillä tylsiä, kun vanhemmilla oli omat sunnuntairutiininsa, eli kotityöt ja urheilun seuraaminen : )



Liikuntatunneista en myöskään tykännyt.

Äitini narsismi

liikuntatunnit

koulukiusaaminen

hammaslääkärissä käynnit



ja tässä järjestyksessä.

ei ollut varaa samoihin vaatteisiin kuin muilla, koulukiusaaminen, kaverittomuus, opettajien väheksyvä suhtautuminen ja ihan aiheellisten valitusten mitätöinti, kun kertomus tulee lapsen sanomana, vanhempien henkinen ja joskus fyysinen väkivalta...



Olen pisteessä, että voin ajatella menneisyyttä menneisyytenä, mutta varsinkin vanhemmilleni en varmasti tule antamaan anteeksi elämäni pilaamista. Kun pääsin 18-vuotiaana muuttamaan (aikaisemmin ei valitukset auttaneet, koska vanhemmat osasivat esittää virallisten tahojen edessä ja itselle siitä tuli sitten vain lisää paskaa)pois, niin jouduin monen vuoden ajan keräämään päätäni kuntoon ja opettelemaan ihan yksinkertaistakin kommunikointia ja ihmisten kanssa olemista pelkän pelkäämisen sijaan. Sen takia olen nyt liian vanha opiskelija ja liian vanha saamaan töitä kun valmistun, ilman työkokemusta. Toisaalta harmittaa sekin, että kun jollain tavalla pärjäsin kotioloissa, niin miksi muka yhtäkkiä lakkasin pärjäämästä juuri kun elämän piti kääntyä paremmaksi.

Yksinäisyys. Me asuttiin maalla eikä kavereita ollut lähellä, aina piti sopia tapaamiset sen mukaan miten joku pääsi kuljettamaan. Koulussa oli tietty kavereita, mutta varsinkin kesälomat oli erittäin tylsiä.



Toinen mikä on jäänyt mieleen, että äitini ei oikein tullut anoppinsa kanssa toimeen, vaikka muodollisesti välit olivat hyvät. Mummulavierailuista jäi helposti vähän huono fiilis, kun ymmärsi, että äiti ei niistä niin nauttinut. Lapset ovat mestareita aistimaan tunnelmia ja ilmapiiriä.