Mitkä asiat koitte ikävinä, kun olitte lapsia?

-Aikaiset heräämiset

-Hammaslääkäri (Ei puudutusta, hirveää kidutusta ja kivun vähättelyä)

-Kirkossa käynnit koulun kanssa. (Liperilassen puheet eivät kiinnostaneet silloin eivätkä nyt)

Poraus ilman puudutusta oli ihan kauheeta.

eli olisin kaivannut äitiä kotiin.

Ainoana lapsena koin myöskin yksinäisyyttä, puuttui se jokin, ja vanhemmillani oli joku kriisivaihe jolloin riitelivät paljon.

ja äidilläni ei ollut toitä. Joten hän ompeli ja kutosi vaatteita.

Kun olin 6 hän kutoi minulle haalarin, mutta lankaa ei ollut tarpeeksi, joten vihreät raidat alkoi juuri pakarani alta. Naurettavaa.

Piti silti mennä se päällä eskariin.

Luokkatoverit nostivat siitä ison kohun. Olin kaikkien lasten pilkattavana

äitini ei ymmärtänyt miksi en sitä halunnut pitää. Lopulta yksi naapurin rouva ehdotti että se voitaisiin leikata kesken ja voisin siitä yläosasta saada paidan.



Vieläkin muistan sen, vaikka en enää muista mikä naapuri se oli

Hän ei edelleenkään kykene asettumaan toisen ihmsen asemaan lainkaan.



En kehdannut tuoda kavereitakaan meille, kun äiti aina huusi isälle jostakin kurkku suorana. Saattoi myös nolata minut julkisesti esim. bussipysäkillä huutamalla minulle jostain asiasta kaikkien ihmisten kuullen.

Vanhempien riidat oli todella inhottavaa kuultavaa. Vielä tänäkin päivänä vihaan hirveästi, jos ääntä korotetaan vähääkään. En kestä huutamista yhtään. :(



Yhdessä nuo ovat silti vieläkin ja ulkopuoliset ei varmaan tajua ollenkaan, millainen suhde heillä on. Eivät ole edes nukkuneet samassa huoneessa kahteenkymmeneen vuoteen.



Koska en enää asu kotona, niin en joudu tuota menoa katselemaan, vaan saan itsekin leikkiä, että heillä on kaikki hyvin. Ja ehkäpä nyt eläkkeellä heidän suhteensa on oikeastikin muuttunut parempaan suuntaan, kun ei ole enää työstressiä.

Eivät olleet mitenkään väkivaltaisia tai paiskoneet tavaroita, mutta ihan se sanallinenkin riitely tuntui tosi pahalta. Riitelivät paljon, eivät kuitenkaan koskaan eronneet.



Talvella inhosin pakkoulkoilua. Värjottelin kurjana jossain hangessa ja toivoin hartaasti pääseväni sisään. Koulussa pahinta olivat ulkoliikuntatunnit, sisäliikunnasta kyllä pidin.



Sitten sellainen vähän abstraktimpi - inhosin sitä tunnetta että olen vain lapsi enkä täysin ymmärrä mitä ympärillä tapahtuu. Tuntui että olen ihan heittopussi ja vielä omasta syystäni, kun en vain parempaan pysty. Eikä mulla siis ollut mitään erityisempää ongelmaa, en ole laiminlyöty lapsi, ja koulussakin pärjäsin aina hyvin. Mutta silti tunsin olevani ihan pihalla asioista.

- Vanhempien alkoholin juominen (joivat silloin tällöin mutta en silti kokenut sitä miellyttäväksi)

-Vanhempien avioero kun olin 8-vuotias

-Se että olin ainut lapsi ja kesälomalla olin aina yksin kotona ja se oli tylsää

-Naapurin pari vuotta vanhemmat lapset kiusasivat minua aina ulkona leikkiessämme

-Ala-asteen hammaslääkärikäynneistä on jäänyt traumoja

-Sain silmälasit ollessani 10-vuotias ja minua nolotti pitää laseja koulussa

-Ensimmäisellä ja toisella luokalla opettaja pakotti syömään kouluruokalassa pahaa ruokaa ja istuin sen takia usein koko ruokatunnin ruokalassa enkä päässyt ulos

-Eräs ala-asteen opettaja inhosi minua ja oli mielestäni aina epäreilu minua kohtaan (ja hän opetti minua 3 vuotta, traumat jäi, kiitos vaan hänelle)

-Sairastin teini-iässä pahaa migreeniä jota kukaan ei uskonut ja olin useasti(viikottain) pyörtyä kivusta mutta kävin silti koulussa kiltisti ja tulin kouluun jälkeen kotiin itkemään ja oksentelemaan.

-koulun liikuntatunnit

-sukujuhlat joissa osa sukulaisista joi itsensä humalaan. Se hämmensi ja pelotti.

-vanhempien riitely

- se etten tavannut juurikaan isääni

toiseksi hirveintä oli äidin juominen: inhosin kun puhe muuttui erilaiseksi.

Kärsin myös siitä, ettei minulla ollut sisaruksia. Olisin halunnut "oikean perheen".

Lapsen tuntemukset on helppo kuitata tokaisemalla että lapsihan tuo vain on eikä mistään mitään ymmärrä. Näin sekä kotona että koulussa.



Myös tilivelvollisuus äidille ahdisti, esim. jos en ollut juttutuulella oli olettamus heti että koulussa on käynyt jotain ja sitten alkoi se painostaminen että kerros nyt.

Eikä lähipiirissä edes ollut ketään alkoholiongelmaista. Juominen oli juhliin ja illanviettoihin kuuluvaa ja se ahdisti aina, pitkälle teini-ikään asti.

kun en tiennyt oikeista murheista vielä, niin muistan että koin pakolliset kotityöt ikävinä. Vihasin roskien viemistä ja tiskikoneen täyttöä/tyhjennystä yli kaiken.



Oli siis ilmeisesti melkoisen onnellinen lapsuus kun ei tuon kummepaa tule yhtäkkiä mieleen. Teini-ikä olikin sitten jo ihan eri juttu...

vanhempien viikonloppuryyppääminen, selkäsaunat, tukkapöllyt, luunapit, vähättely...onhan noita.

Ehdottomasti kaikkein kamalinta oli koulun liikuntatunnit.

on aika hysterisoituvaa tyyppiä ja meillä normaali elämä lähes loppui aina jos maailmalla vähän tapahtui jotain. Kaikki maailmalla olleet kriisit olivat siis hirveän ahdistavia. Tällaiset tulee mieleen aina näin kun uutisissa on jotain erityisen ikävää paljon pinnalla.

liikuntatunnit erityisesti, välitunnit ja ruokatunnit heti sen perään. Teini-iässä hyväksikäyttävät "kaverit".

Koulujen loma-ajat oli ihan helvettiä kun joutui oikein pohtimaan mistä sais edes sen yhden aterian per päivä.



Surulla ajattelen niitä asioita nyt, ja koitan keskittyä myönteisempiin muistoihin, kyllä mun vanhemmat aina sillontällön ryhdistäytyi ja eli muutaman viikon kunnolla.

Sillon oli ruokaa, puhtaita vaatteita, ja joskus jopa huomiota minulle.

Isän ankaruus kasvattajana, jolla ei ollut sylistä tietoakaan.

olivat kamalia, tai itselläni oli läheisin hoitokaveri tosi dominoiva, sai mut tekemään asioita joita en olisi halunnut, kuten käyttämään pitkään säästämäni vähäiset rahat karkkiostoksiin jne. Olin vähän ujo ja arka sen kanssa ja menin aika paljon sen pillin mukaan ja siitä tuli tosi paha mieli usein. Yritän pitää silmät auki omien lasten suhteen sen kanssa etteivät olisi itse tällaisia dominantteja eikä toisaalta alistuviakaan.