Kehitysvammaisia tuntevat! Antaisitko vauvasi syntyä, jos olisi varmuudella kehitysvammainen?
Kommentit (38)
Onhan siinä pienen pieni ero haluaako jotain vai ottaako sen mitä on tilannut. vaikkei niin priimaa olekkaan. Joku hoitaja hoitaa vammaa, toinen taas ihmistä.
ei voi hoitaa kehitysvammaisia?
Mihin muihin töihin et päästäisi ihmistä, joka hyväksyty abortin tai on jopa tehnyt abortin?
Saako hän sitten lukea insinööriksi, vai...???
Onneksi Suomessa todellakaan ei työhaastettelussa saa kysyä sellaisia kysymyksiä, että onko sinulle tehty abortti tai hyväksytkö abortin tai tekisitkö itse.
Vaikka kuinka järkyttyisit niin monikaan vammaisten kanssa työskentelevä ei ehdoin tahdoin halua itselleen vammaista lasta. Tiedän kyllä sellaisia kehitysvammaistenhoitajia ja -ohjaajia, joilla on vammainen lapsi, mutta omasta ikäluokastani suurin osa on käynyt seulonnat läpi juuri siksi kun tietää mahdollisuudet, mitä voi olla edessä.
vamman sijasta. Kyllä minä työssäni olen huomannut, että sellainen hoitaja, joka on abortin kannalla, hoitaa eritavalla. Jos ei voi hyväksyä tietynlaisia ihmisiä, ei heitä voi hoitaakaan ihan täysillä ja sydämellä. En minäkään haluaisi kehitysvammaista, mutta jos tulisi, niin sitten tulisi. Jos olisi mahdollisuus etukäteen estää kaikkien vammojen ja sairauksien synty, niin mikäs siinä. Mutta jo olemassa olevaa elämää en tuhoaisi pelkän kehitysvammaisuuden takia.
Yksi hoitaja vaan.
missä oli erittäin vaikeasti vammaisia, tyyliin aikuinen parivuotiaan tasolla jne... en antaisi. Se ei ole mitään ihmisen elämää, kun jatkuvia sairaskohtauksia ja kuola virtaa solkenaan yms... en antaisi.
Mikäli siis varmuudella tietäisin että näin käy.
Meille syntyi kehitysvammainen lapsi täysin yllärinä. Ei siis näkynyt niskapoimussa eikä ultrassa (lapsivesipunktiota ei tehty).
Alkujärkytys oli niin hurja että sitä on näin jälkikäteen vaikea ymmärtää; miten lapsen syntymä voi ajaa ihmisen luhistumisen partaalle.
Nyt vuosien jälkeen se vähän "hävettääkin", sillä lapsi on äärettömän suloinen, viaton, aurinkoinen ja rakastaa läheisiään rajattomasti.
Mulla on kaksi eritysilasta joista toinen on kehitysvammainen, myös lisäsairauksista löytyy kokemusta samoin kuin työkokemusta kehitysvammaisten parista.
Olen tullut siihen lopputulokseen etteä en tekisi aborttia vamman perusteella jos ei ole oletettavissa että vamma on niin vakava että se uhkaa lapsen henkeä, aiheuttaa tälle jatkuvia kipuja jne. Tiedän että meillä on isommat riskit sellaisiin vammoihin mitkä ei näy testeissä, joten tuo on hyvä asenne.
Kuitenkin myönnän omat voimavarani ja rajani, siksi kolmannen lapsen hankinta siirtyi useilla vuosilla ja vasta nyt olen raskaana kun nuo vanhemmat lapset ovat kouluikäisiä. Jos olisin tullut vahingossa raskaaksi niihin aikoihin kun toinen lapseni sai diagnoosin ja meillä oli muutenkin tosi rankkaa, olisin tehnyt abortin vaikkei vauvalla olisikaan mitään vammaa.
Muuten olen aborttioikeuden kannalla.
Olisin hyvä hoitaja jos hyväksyn abortin sosiaalisten syiden takia, mutta en kehitysvammaisuuden?
Itseni mielestä olen todella hyvä hoitaja, vaikka en ole suuna päänä haukkumassa äitejä, jotka ovat abortoineet vammaisen sikiön. Tai vaikka olen itse käynyt seulonnoissa.
mulla ei olisi mahdollisuutta huolehtia lapsesta, joten joka tapauksessa joutuisin antamaan sen pois.
Jos kyse olisi jostain sellaisesta vammasta, joka johtaisi ennenaikaiseen kuolemaan tai elämään jatkuvien kipujen kanssa, niin sitten varmaan päätös helpottuisi.
Ei kukaan tässä ketjussa ainakaan. En minä hauku aborttiin meneviä, mutta tosiasia on, että sellainen voi olla hyvä hoitaja, jonka mielestä hoidettavia ei saisi olla olemassa.
Ei kukaan tässä ketjussa ainakaan. En minä hauku aborttiin meneviä, mutta tosiasia on, että sellainen voi olla hyvä hoitaja, jonka mielestä hoidettavia ei saisi olla olemassa.
Puolustat syyllistä, kaikille kun pitää taata oikeudessa puolustus, vaikka varmasti tiedetään että olis kuinka raaka murhaaja ja lapsen raiskaaja.
Puolustat syyllistä, kaikille kun pitää taata oikeudessa puolustus, vaikka varmasti tiedetään että olis kuinka raaka murhaaja ja lapsen raiskaaja.
että heidän lapsensa on murhaaja ja narkki. Ovat he varmaan huonoja työntekijöitä. Parempi on sellainen poliisi, joka ohjaa lapsensa narkoottisten aineiden käyttöön.
Sehän tässä on pointti. Kehitysvammainen ei sentään yleensä ole rikollinen. Tietenkin joskus voi ollakin, mutta ei se ole olettamus.
Sehän tässä on pointti. Kehitysvammainen ei sentään yleensä ole rikollinen. Tietenkin joskus voi ollakin, mutta ei se ole olettamus.
Minun mielestä on pahempia sellaiset hoitajat, jotka hyveellisenä hurskastelevat, että eivät ikinä tekisi aborttia jos olisi vammainen ja kamalaa jos joku on tappanut lapsensa kun se on vammainen.
Minä tekisin ja en tuomitse vanhempia ja heidän väsymystään. Ymmärrän perheen kokonaistilanteen ja äitien väsymyksen. Meilläkin on näitä (yleensä uskovaisia), jotka kovaan ääneen syyllistävät niitä vanhempia, jotka tuovat lapsensa jaksolle kun eivät aina jaksa. Tai kailottavat kovaan ääneen, että helvettiin se joutuu kun kävi sikiöseulonnoissa.
Vaiettu salaisuus on se, että jopa moni vammaisen äiti on itkenyt, että ei olisi halunnut lastaan. Lastaan, joka on niin väkivaltainen, että on koko elämänsä pidettävä suljetulla osastolla palvelukodilla. Tai lasta, joka ei todellakaan tee muuta kuin kuolaa ja saa säpsyjä ja kärsii ja on todella vaikeasti hoidettava ja hänen elämäänsä pidetään silti keinotekoisesti yllä.
Olen jopa jutellut sellaisen äidin kanssa, kenen lapsi oli hukkunut, mutta elvytetty. Todella syvästi kehitysvammainen. Vaikeasti hoidettava. Silmiä kostutettava parin tunnin välein ja kaulakanyyli imettävä limasta parin tunnein välein. Ravinto letkulla. Äiti sanoi, että olisi toivonut, että lapsi olisi saanut kuolla.
Mutta tämä tästä. Olet niin kapeakatseinen vielä, että tästä asiasta on turha jankata sinulle. Voisit olla aivan hyvin joku minun työkavereistani, joita saa hävetä silmät päästään, mitä he kailottavat kehitysvammaisten vanhempien kuullen. Tunnen syvää myötähäpeää joskus.
puhuvat kehitysvammaisten itsensä kuullen. itse en kailota, enkä puhu rumasti omaisistakaan. Jotkut tosiaan niinkin tekevät. DNR päätös on hyvä asia silloin, kun asiat ovat todella huonolla tolalla. Silloinkin kuitenkin hoidetaan ja tehdään toisen olo mahdollisimman hyväksi. Ikinä en tuomitse jaksoille lastaan tuovien vanhempia enkä edes sellaisia, jotka antavat lapsensa pysyvästi laitoshoitoon. Silti en omaa lastani antaisi abortoida kehitysvammaisuuden takia. Näitä vaikeimpia vammoja ei edes etukäteen tiedä, joten eipä siihen olisi mahdollisuuttakaan.
Mm. siksi, että tod. näk. kuolisin ennen lastani ja hän joutuisi selviämään aikuisena elämänsä loppuun ilman vanhempiensa hoivaa.
Jos lapsella todettaisin vamma, josta seuraisi lyhyt ja tuskallinen elämä, ratkaisu olisi vielä helpompi.
vammaistenkaan "kuulu" olla vanhempiensa hoidettavana koko ikäänsä. Kyllä itsenäistyminen on kaikille normi, tapoja vain voi olla erilaisia.
No täähän riippuu erittäin paljon siitä vammasta. Toiset vammat on niin vakavia, että mitään "itsenäistymistä" ole, hyvä kun hengissä selviää.
tiedetä. Etukäteisseulonta kohdentuu pääasiassa helpoimpaan vammaisryhmään. Tosin siinä sivussa jokunen vaikeampikin löytyy.
huonoksi jos hän ei itse halua kehitysvammaista lasta.
Osoittaa sinusta aika paljon jos noin työkavereitasi luokitse hyviin ja huonoihin. Minä en ensinnäkään tiedä työkavereideni kantaa siihen, tekisivätkö he abortin. Sinä olet nähtävästi kysynyt kaikilta, koska pystyt noin vain sanomaan, että ne ja nämä on huonompia hoitajia kuin minä. Minä en taida tietää kenenkään työkaverini kantaa tähän asiaan. Tiedän vain omani ja en niin omasta hyvyydestäni tietä, mutta vanhemmilta ja itse kehitysvammaisilta olen saanut hyvää palautetta työstäni. Ja siihen ei ole vaikuttanut se, että minä, siis minä en ole halunnut kehitysvammaista lasta.
puhuvat kehitysvammaisten itsensä kuullen. itse en kailota, enkä puhu rumasti omaisistakaan. Jotkut tosiaan niinkin tekevät. DNR päätös on hyvä asia silloin, kun asiat ovat todella huonolla tolalla. Silloinkin kuitenkin hoidetaan ja tehdään toisen olo mahdollisimman hyväksi. Ikinä en tuomitse jaksoille lastaan tuovien vanhempia enkä edes sellaisia, jotka antavat lapsensa pysyvästi laitoshoitoon. Silti en omaa lastani antaisi abortoida kehitysvammaisuuden takia. Näitä vaikeimpia vammoja ei edes etukäteen tiedä, joten eipä siihen olisi mahdollisuuttakaan.
juuri se lapsi olisi tarkoitettu meille.
Olne ollut töissä kv-puolella ja heissä on jotain sellaista, mitä keskivertoihmiseltä puuttuu; aitous, lämpö, välittäminen, ei kieroiluja tai suunnitellusti pahan tekemistä.
Ja kukapa tietää terveen lapsen saatuaan, etteikö tälle voisi jotain vammauttavaa/ sairastuttavaa tapahtua.