Millaista tukea haluaisit työkavereiltasi, jos sinulla olisi 11-v. tytär,

ei omaa pahaa oloa voi kaataa muun työyhteisön kannettavaksi.

tajuavan, etta tyokaverin kanssa terapiasuhteen aloittamisen (jota tuskin kukaan tassa nyt oikeasti kannattaa) ja pelkan valinpitamattoman olankohautuksen valilla on jotakin. Eipa ihme, etta Suomessa voidaan niin huonosti, tyopaikoilla ja muuallakin.

Jotenkin kuvittelisin ettei mitään konkreettisempaa apua odota työkaverilta.



Ja muuten, ei itkeminen ole vaarallista. Aivan kuin pelkäisitte olla ihmisiä ihmiselle.

Olen itse kyseisen työkaverin ystävä vapaa-ajallakin ja tunnen tytön vaikeudet vuosien takaa. Pitkään oli kaikki hyvin, mutta nyt on taas tilanne kärjistynyt parin kuukauden aikana, eritoten lomien jälkeen. Työkaveri sai tyttäreltään huolestuttavan tekstiviestin, purskahti itkuun (eka kerta ikinä) ja lähti saman tien kotiin. Jäimme osastolla niin sanotusti suu auki ihmettelemään..



Aiemmin tyttö kävi terapiassa lyhyen jakson sekä masennuslääkityksen, joista kai olikin apua. Lääkitys lopetettiin jonkun ajan kuluttua. Nyt ovat käyneet koulupsykologilla tällä viikolla, kun tilanne paheni. Aion olla tukena ja kuuntelijana edelleenkin, autan sen minkä voin, mikä ei ole paljoa verraten äidin tuskaan. Mutta että voiko sitä nyt yhtään tuppautua enempää tarjolle, jäänkö sittenkin odottamaan pyyntöä?? Mitäpä muutakaan...



Meillä on kyllä hyvin avoin yhteisö, tiedän näistä uusistakin ihmisistä hämmästyttävän paljon, jutellaan töiden lomassa ja tauoilla tosi paljon privaattielämistämme. Kyseinen ihminen on tehopakkaus ja ylisuorittaja, että töiden rästiinjäännistä ei ole pelkoa, mutta tokihan mahdollinen pitkä tai usein toistuva poissaolo vaikuttaa radikaalisti. Varsinkin kun yksi kollega on jo nyt 6 vk poissa, hänen työnsä on jo jaettu ja yksi kollega odottaa pikaisesti leikkaukseen pääsyä, 5 vk poissa ja työt jaetaan.. että vähiin käy tekijät jos tästä jotain vastaavaa koituu. Tuuraajia otetaan aika huonosti, vaikka työkuorma on huikea kaikilla ihan ilman ylimääräisiä.

Ja muuten, ei itkeminen ole vaarallista. Aivan kuin pelkäisitte olla ihmisiä ihmiselle.

Haluaisitko itse asiakaspalvelijan itkevän sinua palvellessaan, tai hoitohenkilökunnan jäsenen itkevän sinua hoitaessaan? Entä olisiko kivaa jos lapsesi opettaja tai hoitotäti itkisi lapsesi vierellä?

Ja muuten, ei itkeminen ole vaarallista. Aivan kuin pelkäisitte olla ihmisiä ihmiselle.

Haluaisitko itse asiakaspalvelijan itkevän sinua palvellessaan, tai hoitohenkilökunnan jäsenen itkevän sinua hoitaessaan? Entä olisiko kivaa jos lapsesi opettaja tai hoitotäti itkisi lapsesi vierellä?

mutta joskus sellaistakin tapahtuu. Edelleen, itkeminen on ihan elamaa vaan, jos ei nyt tavaksi tule...

No voi itku.. hankalaa varmasti mutta töissä ollaan tekemässä ihan vaan töitä. Kaikilla joskus kotona rankkaa yms. mutta se on kotona ja töissä on töissä.

Jos ei jaksa töitä tehdä niin se on oltava kotona, kun ei siellä töissä muutkaan saa tehtyä töitä kunnolla, jos joku itkua vääntää ja nurkassa ulisee.

Järki käteen!

on meilläkin joskus joku pillahtanut itkuun kesken työpäivän. Jos meitä on ollut työvuorossa useampia, joku on mennyt itkijän kanssa vaikk kahvitauolle että toinen on voinut vähän koota itseään. Ja useinmiten sitä uskaltaa kysyä suoraan, haluatko jutella siitä tai jostain muusta vai olisitko mielummin rauhassa, yksin vai kaksin.

Kun töissä on ollut valmiiksi vajaamiehitys, on ehdotettu, että itkuisa istuisi hetken, joisi vaikka kupillisen teetä tai kävisi tupakalla (jos tupakoi) tai muuten hengähtäisi hetken. Näin siis silloin, kun joku itkee poikkeuksellisesti.



Muutaman kerran meillä on ollut työyhteisössä työtoveri, joka joko itkee tai saa muunlaisia kohtauksia viikottain. Se on äärimmäisen raskasta muille, etenkin työparille silloin kun tehdään töitä kahdestaan. Ei pysty kiireeltään lohduttamaan, ja jos työpari poistuu varttitunniksi soittamaan kriisipuhelua kotiin, työpari saa vääntää kahta kauheammin. Etenkin kun loppupäivän kohtauksia saava työkaveri on yleensä aika vetämätön.

Summasummarum: Myötätuntoa riittää, kun työtoverin paha olo on hyvin satunnaista. Jatkuvasti pahoinvoivan työtoveri ei sitten enää saakaan myötätuntoa. Ystävänä ehkä saisi, muttei työpaikalla, työajalla.